Kannattaako parisuhteessa tyytyä? Alkaako kaduttaa?

Mietipä tätä:

Osa niistäkin ihmisistä eroaa, jotka eivät ole "tyytyneet", vaan luulleet löytäneensä ikuisen kumppanin ja olleet hurmoksellisen rakastuneita alusta asti. Siis ovat olleet näitä ihmisiä, jotka ovat vakaasti sitä mieltä, että heti ensimmäisellä tapaamisella ovat tunteneet kipinää.

Joten miksi sinä et voisi seurustella ja tehdä lapsia sellaisen ihmisen kanssa, joka on mukavaa seuraa ja pitää myös sinusta? Ei se huikea rakastumisen tunne kuitenkaan kestä loputtomiin. Jos kymmenen vuoden päästä eroatte, niin sitten eroatte. Mitään takuita ei ole koskaan.

Päätä, mikä on sinulle tärkeintä. Kaikkein tärkeintä. Jos haluat ehdottomasti lapsen ja haluat sen nimenomaan parisuhteeseen, niin sitten otat "ihan mukavan" kumppanin. Ei siinä ole mitään väärää.

Itse olen tyytynyt, ollut mieheni kanssa nyt yli 10 vuotta ja olen hyvin onnellinen. Meillä on kaksi lasta ja mieheni on loistava isä ja hyvä puoliso. Mielestäni hän on myös komea ja mielelläni harrastan hänen kanssaan seksiä, tosin harvakseltaan.

Minulla on myös kokemus parisuhteesta jossa rakastimme toisiamme paljon, mutta muut asiat muodostuivat esteeksi. Päätin, että minulle on tärkeintä oma perhe ja sen olen saanut. Meillä on ollut parisuhteen ulkopuolisia vaikeuksia ja niistäkin selvisimme yhdessä. Jos löytää hyvän miehen niin suosittelen tarttumaan siihen.

Vierailija kirjoitti:

Älä tyydy. Itse löysin mulle sopivan miehen 35-vuotiaana. Tuli vaan se tunne, että tuossa se nyt sitten on😄Ei ole täydellinen läheskään ja välillä todella ärsyttävä ja jääräpää, mutta on helpompi hyväksyä virheet, kun tykkää niin paljon.

Just sama. Samanikäinen olin ja kyllä kannatti odottaa 💕

Jos tuntuu että pitää tyytyä, ei kannata edes aloittaa parisuhdetta vain että ois joku.

Minusta on hassua ajatella asiaa binäärisesti silleen, että joku on joko täydellinen tai sitten ei mitään.

Todellisuudessa vaihtoehdot on aina jotain tältä välillä. Kenestä tahansa löytää jonkun huonon puolen, eikä ole erityisen vaikeaa löytää joku joka on edes jossain määrin haluttava.

Katuja kirjoitti:

Otin ok miehen ja sain lapsen hänen kanssaan. Nyt takana 15 vuotta avioelämää ja alkaa kaduttaa. Koskaan en ole häntä rakastanut vaikka hyvä mies onkin. En kyllä ole myöskään hänelle väittänytkään rakastavani. Vaan nyt väikkyy mielessä että jospa joskus saisin rakastuakin vielä.

Sama juttu, olin tosin jo melkein nelikymppinen ja lapsi tuli vasta päälle nelikymppisenä.

En ole koskaan hänelle sanonut rakastan.

Nyt tänä talvena tullut iso rakkauden kaipuu, koska mieheni ei myöskään ole mitenkään tunteellinen. Seksissäkin aika tylsä eikä hänelle voi ehdottaa mitään perusseksistä poikkeavaa, saattais loppua vähätkin hommat siihen. Silloin aikanaan ajattelin että otan tuon kun en muuta saa ja sillä mennään varmaan loppuun saakka. Tuskinpa nyt päälle viisikymppisenä suurta rakkautta löydän kun ei sitä ollut tarjolla nuorempanakaan.

Vähän on ollut semmoiset fiilikset että eipä tässä enää muuta odotettavaa ole elämältä kuin sen loppuminen.

Ei kannata tyytyä, mutta ei myöskään kannata odottaa sitä unelmien prinssiä, joka vie jalat alta ensi kohtaamisella. Minä rakastan miestäni syvästi, mutta alussa kesti aikaa ennen kuin rakastuin. Jos olisin tyrmännyt heti mieheni, olisin menettänyt paljon. Nykyään tuntuu, että ihmiset ei odota yhtään.

Heti pitää rakastua tai ei rakastu koskaan.

Katuja kirjoitti:

Otin ok miehen ja sain lapsen hänen kanssaan. Nyt takana 15 vuotta avioelämää ja alkaa kaduttaa. Koskaan en ole häntä rakastanut vaikka hyvä mies onkin. En kyllä ole myöskään hänelle väittänytkään rakastavani. Vaan nyt väikkyy mielessä että jospa joskus saisin rakastuakin vielä.

Tätä tulin itsekkin kertomaan.

Älä tyydy. Etsi itsellesi oma elämä niin ihan takulla löydät kumppanin sen jakamaan.

Ja jos nyt sit kuitenkin kävisi niin ettet sitä miestä löydä niin löysit itsellesi elämän.

Mä tyydyin. Erottu on ajat sitten ja vakuutan että olen yksin onnellisempi kuin yksinäisenä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua ajatella asiaa binäärisesti silleen, että joku on joko täydellinen tai sitten ei mitään.

Todellisuudessa vaihtoehdot on aina jotain tältä välillä. Kenestä tahansa löytää jonkun huonon puolen, eikä ole erityisen vaikeaa löytää joku joka on edes jossain määrin haluttava.

Tuosta olen eri mieltä, että olisi helppoa löytää joku jota haluaisi. Todella vaikeaa. Eikä sellaista voi ottaa jonka kanssa seksi yököttää, joten silloin on paras olla yksin.

Kysyykö joku oikeasti tällaista? En ikinä tyytyisi parisuhteessa johonkin jota en oikeasti halua. Joudun tyytymään niin moneen asiaan elämässä johon en voi itse vaikuttaa (=ruma naama, tissittömyys, huono kroppa, en ole fiksu/kiinnostava ihminen, olen introvertti ym). Suhde on jotain johon voin itse vaikuttaa joten miksi ottaisin siinäkin sen huonoimman vaihtoehdon? Ehei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua ajatella asiaa binäärisesti silleen, että joku on joko täydellinen tai sitten ei mitään.

Todellisuudessa vaihtoehdot on aina jotain tältä välillä. Kenestä tahansa löytää jonkun huonon puolen, eikä ole erityisen vaikeaa löytää joku joka on edes jossain määrin haluttava.

Tuosta olen eri mieltä, että olisi helppoa löytää joku jota haluaisi. Todella vaikeaa. Eikä sellaista voi ottaa jonka kanssa seksi yököttää, joten silloin on paras olla yksin.

Kyllä minä näin väitän.

Mene vaikka nettideitti sivustolle ja sitä kautta jonkun kanssa treffeille. Joku mukavan oloinen heppu joka vaikuttaa täysjärkiseltä ja on kanssasi jotakuinkin samaa ikäluokkaa.

Voitko todella väittää, että vaikka parikymmentä ihmistä treffeillä tavattuasi heistä jokaisen kanssa seksin harrastaminen olisi ollut täysin vastenmielisen yököttävä ajatus?

Enkä nyt tarkoita, että heti ensitreffien päätteeksi pitäisi peittoa heiluttaa vaan kuvitella tilanne jossa olisitte ihan suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua ajatella asiaa binäärisesti silleen, että joku on joko täydellinen tai sitten ei mitään.

Todellisuudessa vaihtoehdot on aina jotain tältä välillä. Kenestä tahansa löytää jonkun huonon puolen, eikä ole erityisen vaikeaa löytää joku joka on edes jossain määrin haluttava.

Tuosta olen eri mieltä, että olisi helppoa löytää joku jota haluaisi. Todella vaikeaa. Eikä sellaista voi ottaa jonka kanssa seksi yököttää, joten silloin on paras olla yksin.

Kyllä minä näin väitän.

Mene vaikka nettideitti sivustolle ja sitä kautta jonkun kanssa treffeille. Joku mukavan oloinen heppu joka vaikuttaa täysjärkiseltä ja on kanssasi jotakuinkin samaa ikäluokkaa.

Voitko todella väittää, että vaikka parikymmentä ihmistä treffeillä tavattuasi heistä jokaisen kanssa seksin harrastaminen olisi ollut täysin vastenmielisen yököttävä ajatus?

Enkä nyt tarkoita, että heti ensitreffien päätteeksi pitäisi peittoa heiluttaa vaan kuvitella tilanne jossa olisitte ihan suhteessa.

Olen miesvaltaisella alalla töissä, ja tutustunut varmaan satoihin miehiin. Niistä ehkä kaksi on ollut mielestäni kiinnostavia ja ne olleet tietysti varattuja.

Toisille kiinnostavan miehen kohtaaminen on vaikeampaa. Ronkeli? Varmasti. Mutta sille ei voi mitään, kun ei tunteitaan voi säädellä itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua ajatella asiaa binäärisesti silleen, että joku on joko täydellinen tai sitten ei mitään.

Todellisuudessa vaihtoehdot on aina jotain tältä välillä. Kenestä tahansa löytää jonkun huonon puolen, eikä ole erityisen vaikeaa löytää joku joka on edes jossain määrin haluttava.

Tuosta olen eri mieltä, että olisi helppoa löytää joku jota haluaisi. Todella vaikeaa. Eikä sellaista voi ottaa jonka kanssa seksi yököttää, joten silloin on paras olla yksin.

Kyllä minä näin väitän.

Mene vaikka nettideitti sivustolle ja sitä kautta jonkun kanssa treffeille. Joku mukavan oloinen heppu joka vaikuttaa täysjärkiseltä ja on kanssasi jotakuinkin samaa ikäluokkaa.

Voitko todella väittää, että vaikka parikymmentä ihmistä treffeillä tavattuasi heistä jokaisen kanssa seksin harrastaminen olisi ollut täysin vastenmielisen yököttävä ajatus?

Enkä nyt tarkoita, että heti ensitreffien päätteeksi pitäisi peittoa heiluttaa vaan kuvitella tilanne jossa olisitte ihan suhteessa.

Olen miesvaltaisella alalla töissä, ja tutustunut varmaan satoihin miehiin. Niistä ehkä kaksi on ollut mielestäni kiinnostavia ja ne olleet tietysti varattuja.

Toisille kiinnostavan miehen kohtaaminen on vaikeampaa. Ronkeli? Varmasti. Mutta sille ei voi mitään, kun ei tunteitaan voi säädellä itse.

Sen takia pitää tavata ihmisiä romanttisessa tarkoituksessa treffeillä. On ihan eri asia keskustella kollegan kanssa työasioista kun rakkauden asioista kahden kesken. Tarkoitus kohtaamiselle on näissä tilanteissa ihan eri. Työasioista jutellessa et edes opi tuntemaan ihmistä samalla tavalla läheisesti. Tavallaan "työ minä" on kuin suojaava kuori jonka sisällä se todellinen ihminen on.

Treffeille mennään tarkoituksella tekemään vastapuoleen vaikutusta ja esittämään niitä oikeita kysymyksiä. Tuomaan esille omasta persoonasta ne puolet joihin voi rakastua.

Sinun iässäsi olin kokenut sen maailman ihanimman rakkauden, joka päättyi siihen, että löysin mieheni 18v lukiolaistytön kanssa samasta sängystä. Se onni oli pelkkä kupla.

Pari vuotta myöhemmin tapasin miehen, joka oli kaikkea muuta kuin unelmien prinssi, mutta hän oli minua älykkäämpi ja pystyi osallistumaan tasaveroisesti verbaalisesti räiskyvään keskusteluun. Punnitsin suhteen plussat ja miinukset ja ymmärsin, että plussia on enemmän, vaikka tärkeimmistä asioista tuli isot miinukset.

Tyydyin tähän suhteeseen.

Se oli elämäni paras päätös. Ole saanut kaiken sen, mistä olen haaveillut ja vielä enemmän. Eikä tämän miehen kanssa tarvitse ajatella, että hän rakastuu toiseen ja lähtee. Kun en ole koskaan ollut rakastunut häneen, olen voinut kaikessa rauhassa opetella rakastamaan. Tässä suhteessa ei ole koskaan ollut huumaa, enemmänkin kunnioitusta, arvostusta ja naurua.