En ymmärrä miksi ihmiset turvautuu esimerkiksi homeopatiaan kun maalaisjärkikin sanoo että se on huuhaata
Kommentit (160)
Näin kerran Richard Dawkinsin tekemän dokkarin jossa hän tutustui ns. vaihtoehtohoitoihin. Hän teki homeopatiasta sellaisen havainnon että sitä harjoittavat ihmiset antavat potilailleen 4-5 kertaa enemmän aikaa kuin länsimaista lääketiedettä harjoittavat lääkärit ja vastaanotolla syntyi syvä välittämisen tunne. Hän totesi että vaikka noilla homeopatian hoitoaineilla ei ole mitään tehoa, tämä voi olla ainakin osaselitys suosiolle.
Niin tai kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Vittu mitä huuhaata.
Kriisiytyneiden ihmisten kriittinen ajattelu hämärtyy ja mikä tahansa oljenkorsi, jota ei ole vielä kokeiltu, tuntuu mahdollisuudelta parantaa elämää... jotenkin.
Et ole sattunut huomaamaan että ihmiset uskoo aivan miten mielipuolisia juttuja vain.
Oletko kuullut esim. että joka kaupungissa ja kyläpahasissakin on mielikuvitusolennon palvontaa varten isoja rakennuksia?
Ihmisten koko elämä periaatteessa rakentuu olemattomiin asioihin uskomiseen. Esim. Suomen valtio ja sen lait ovat olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa.
Epätoivoinen ihminen tarttuu mihin tahansa lillukan varteen ja nämä huuhaat ovat monesti ainoa paikka missä ihmisen hätä otetaan edes näennäisesti tosissaan tai ainakin kuunnellaan
Vierailija kirjoitti:

Kyse on siis suorastaan häikäilemättömästä hyväksikäytöstä?

Helluntaiseurakunnat ottavat mielellään leskirouvilta myös rahalahjoituksia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin tai kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Vittu mitä huuhaata.
Mitä se on, oletko kokeillut? Tuttu ohimennen kertoi saaneensa apua, mutta en tiedä kummemmin mitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätoivoinen ihminen tarttuu mihin tahansa lillukan varteen ja nämä huuhaat ovat monesti ainoa paikka missä ihmisen hätä otetaan edes näennäisesti tosissaan tai ainakin kuunnellaan
Kyse on siis suorastaan häikäilemättömästä hyväksikäytöstä?
Helluntaiseurakunnat ottavat mielellään leskirouvilta myös rahalahjoituksia vastaan.
Mutta onko OK jos syrjäytynyt nuorimies odottaa helluntailaiselta leskirouvalta... "lahjoituksia"?
Minulla on viisi lasta.Tosi kivuliaita synnytyksiä neljä.Viidennen raskauden aikana päätin kokeilla erästä homeopaattista lääkettä,jonka sanotiin helpottavan synnytystä.Kävi niin, että synnytys oli täysin kivuton ja kun lapsi syntyi,niin hänelle annettiin kolme kertaa 10 pistettä,mikä lääkärin mukaan on erittäin harvinaista.Ei homeopatia mitään humpuukia ole vaan vanhaa viisasta tietoa,jota ollaan käytetty jo vuosituhansia.

0/5 aika monestakin syystä.

Sun paikat vaan oli jo löystyneet neljän synnytyksen jälkeen + plaseboefekti homeopatiasta.

Ei vaan tarina on täysin keksitty.
Itse en oikeastaan edes tiedä, mitä homeopatia pitää sisällään, mutta onhan noita kaikenlaisia toimivia kotikonsteja ollut iät ja ajat. Ei minulle ainakaan maalaisjärki kerro, mikä oikeasti auttaa ja mikä on humpuukia.
Itselläni homeopatiasta on ollut apua... käytän myös Buranaa ja antibiootteja. Olen akateeminen enkä mielestäni mitenkään ”hörhö”... silti on muutamia juttuja joihin homeopatia on auttanut. En viitsi kertoa tarkemmin että mihin koska kuitenkin sanotte ettei voi pitää paikkansa. Itse tiedän kuitenkin paremmin mitä on tapahtunut.
Meillä käytetään homeopatiaa lapsilla ja lenmikeille. Uskoo tai ei, niin ihan selviä eroja on niillä eri homeopaattisilla lääkkeillä; esim. lapsen kuumeetta alentamaan voi käyttää paria kolmea eri lääkettä, riippuen taudinkuvasta. Lapsi ei tiedä annanko Belladonna-rakeen vai Aconitumin. Usein on käynyt että toinen ei alenna kuumetta mutta toinen alentaakin. Eli plasebosta ei ole kysymys.
Ei niillä nyt mitään ihmeparantumisia saa aikaan, mutta yleensä helpottaa oloa ja nopeuttaa taudin läpimenoa.
Älkää tuomitko tietämättömyyttänne tai ennakkoluuloisia sitä, mitä ette ymmärrä tai mitä ette ole kokeilleet.
M46

Tuo olisi muuten jo lasun paikka.
Minä olen turvautunut homepatjaan,se on joskus ulkona saanut kosteutta ja siinä on mustia homepilkkuja.
Ei ne onneksi lakanan alta näy.
Vierailija kirjoitti:
Meillä käytetään homeopatiaa lapsilla ja lenmikeille. Uskoo tai ei, niin ihan selviä eroja on niillä eri homeopaattisilla lääkkeillä; esim. lapsen kuumeetta alentamaan voi käyttää paria kolmea eri lääkettä, riippuen taudinkuvasta. Lapsi ei tiedä annanko Belladonna-rakeen vai Aconitumin. Usein on käynyt että toinen ei alenna kuumetta mutta toinen alentaakin. Eli plasebosta ei ole kysymys.
Ei niillä nyt mitään ihmeparantumisia saa aikaan, mutta yleensä helpottaa oloa ja nopeuttaa taudin läpimenoa.
Älkää tuomitko tietämättömyyttänne tai ennakkoluuloisia sitä, mitä ette ymmärrä tai mitä ette ole kokeilleet.
M46
Juuri niin. Ja tiesittehän että esim. Saksassa on homeopatia ihan länsimaisen lääketieteen rinnalla käytetty hoitomuoto ja siellä on hyvin paljon lääkäreitä joilla on molempien puolen koulutus ja käytetään rinnalla molempia lääkkeitä.
Tuntemani naishenkilö on hurahtanut homeopatiaan ja Bremerin patjoihin ja ties mihin älyttömyyteen. Ei ole paljon kouluja käynyt ja päällisin puolin vaikuttaa ehkä hiukan yksinkertaiselta, jota voi vedättää 6-0 aika helposti. Ihminen joka ei ota asioista selvää, vaan ripset räpsyen kuuntelee "asiantuntijan" selvityksiä hienoista keksinnöistä.