Onko terapiasta hyötyä? Kun ei pysty millään puhumaan...

Kävin pari vuotta terapiassa saamatta siitä juurikaan apua. Tai olihan se kiva, että oli joku jolle puhua ja sai asioihin uutta näkökulmaa. Odotin terapian olevan erilaista, sellaista että jauhetaan kaikki lapsuudesta alken ja edetään nykyhetkeen. Toisaalta taas en ymmärrä mitä odotin, sillä terapiahan on raskasta ja minun olisi itse pitänyt nähdä enemmän vaivaa. Laitoin terapian tauolle, kun tajusin että minulla on enää vuosi Kelan tukemaa terapiaa jäljellä. Varmaan pitäisi vaihtaa terapeuttia tai suuntausta tai molempia, sillä terapeutti suositteli mulle ratkaisukeskeistä terapiaa. Harmittaa älyttömästi, etten vaihtanut jo aiemmin. Nyt mun terapia oli välillä sellaista kuulumisten vaihtoa. Jokainen päivä ei ole mulla huono päivä ja jos terapeutti hyvänä päivänä kysyy, että "miten menee" oli mun tosi hankala päästä käsiksi niihin paskan päivän fiiliksiin. Haluaisin päästä eteenpäin elämässä ja saada ongelmia käsiteltyä, mutta uuden terapeutin etsintä tuntuu raskaalta ajatukselta.

Mulla siis pitkäaikainen masennus ja esim. todella huono itsetunto. Skeematerapiakin kiinnostaisi, koska tunnelukkoja on ja paljon.

Kirkaselämä on harvojeen etuoikeus.

Suosittelen kirjoittamaan asiat paperille ja annat sen paperin terapeutile. Olin aikoinaan itse samassa tilanteessa, mutta se on oikeasti niin vapauttava tunne, kun vihdoinkin sanoo ne vuosia vaivanneet asiat, vaikka se ahdistaa niin saatanasti. Itse kun puhuin omista traumaattisista tapahtumista ensimmäistä kertaa, niin sain niin pahan paniikkikohtauksen että miltei pyörryin... nyt kuitenkin voin jo puhua asioista ilman, että edes itken ja en tarvitse enää masennuslääkkeitä!

Vierailija kirjoitti:

Esim. häpeän tunne on täysin normaali. Toi on ihan normaalia.

Mä oon kanssa ite harkinnut terapiaan menemistä, mutta mulla ei ole hyviä kokemuksia psykiatriasta, joten tuntuu vähän nihkeeltä.

Niitä psykoterapia suuntauksiahan on kanssa useita, ja riippuu paljon sun ja terapeutin henkilökemioista.

Omalta kohdalta voin sanoa, et en tiiä just, mitä auttaa joku menneiden pohtiminen, tai semmosiin vaikeisiin asioihin palaaminen, ihan kuin vaan kiusaisi itseään, että muistatko, kun oli tätä ja tätä, joo, mut miks siihen pitäis palata.

Sitten toinen, mitä pelkään, on, että se terapeutti tekis musta vääriä tulkintoja, tai silleen ihan väärin lukis mua, ja olettais musta jotain asioita, mitä en ite tiedosta, mitä en ite taas ajattele.

Mulle terapeuttini nimenomaan sanoi ettei mun tarvitse muistella niitä vanhoja jos en halua ja että niitä asetelmia ja ajatusmalleja nykyhetkessä voi pohtia ilmankin sitä menneisiin menemistä kun ne muistot oli välillä aika tuskaisia ja mietin niitä niin ankarasti. Oli VET psykoterapeutti. Hyvä terapeutti, hän oli tarkkana mun tunnetiloista. T. 41

Vierailija kirjoitti:

Häpeä on musertava tunne. Miten pääsisit siitä eroon? 

Olemalla armollinen itselleen. Pitää antaa itselleen anteeks ja ymmärtää miksi asiat on kuin on. Ettei syytä itseään kaikesta. Lohduttaa itseään kuin lohduttaisi parasta kaveria. Antaa oikeutuksen itselleen. Vähitelleen häpeä hälvenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaamea ketju. Oma vika jos mikään ei toimi. Olen introvertti ja koen samoja tunteita kuin ap. Kirjoittamistakin olen kokeillut mutta siitä ei ole hyötyä jos alitajunta ei suostu avautumaan emotionaalisesti.

Nuo asiat eivät liity millään tavalla introverttiyteen.

Mitkä asiat? Halusin tuoda introverttiyden esille koska minulla se ainakin huomattavasti vaikuttaa terapia tilanteeseen ja siihen miten koen sen. Normaalistikaan ongelmatilanteessa en ensimmäisenä tukeudu vuorovaikutustilanteeseen tuntemattoman kanssa. Ja sehän se terapia asetelma yleensä on.

Vierailija kirjoitti:

Kirkaselämä on harvojeen etuoikeus.

Miinua kinnnostaisi nähdä vähän tilastoja ja tutkimukksia siitä kuinka moni on oikeasti paranntunut ja millä tavoin ohjelmia on kehitettty.

Suu auki ja puhumaan. Mitään sellaista et voi kertoa, mitä terapeutti ei olisi jo kuullut. 

Mikään mitä sanot terapeutille ei häntä hätkäytä - se kuuluu terapeutin koulutukseen. Terapiasuhde on erilainen kuin mikään muu ihmissuhteesi. Hän on tietoisesti valinnut ammatin jossa hän voi _auttaa_ toisia vaikeissa tilanteissa. Hän on todennäköisesti jo kuullut vaikka mitä, ja hän on paikalla juuri sinua varten. Voisitko ajatella että kun avaudut vaikeasta asiasta, tilanne on kuin puhuisit itseksesi? Voin kertoa omasta kokemuksestani että terapia auttoi viemään elämääni eteenpäin siitä umpikujafiiliksestä joka oli ehtinyt kehittämään. Mitä nolomman asian toin esille, sen parempi olo oli jälkeenpäin kun terapeutin hyväksyvä asenne ja eteenpäin vievät ideat rohkaisivat minua.