Onko terapiasta hyötyä? Kun ei pysty millään puhumaan...

Terapiasta ei ole hyötyä ellet luota terppaan sen vertaa että pystyt käsittelemään niitä juttuja joiden takia olet terapiaan hakeutunut.Et sä voi  toipua ellet päästä niistä jutuista irti.

Vierailija kirjoitti:

EI puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä. Ne on vain sanoja selittämään ja kiertelemään ja kaartelemaan.

Olet väärässä. Puhuminen auttaa jäsentelemään asioita ja prosessoimaan tapahtunutta. Työ on kuitenkin tehtävä itse.

Et ole siis vielä kokeillut terapiaa. Valitse terapeutti ja käy juttelemassa tuntemastasi vaikeudesta alkaa perata ahdistuksen aiheuttajia. Täällä aikaisemmin ehdotettu kirjoittaminen on hyvä keino avata terapeutille asiaa, jos puhuminen ei onnistu. Kannattaa ainakin yrittää ja jos terapeutin kanssa kemiat ei toimi, niin voit vaihtaa. Se on ihan sallittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä. Ne on vain sanoja selittämään ja kiertelemään ja kaartelemaan.

Olet väärässä. Puhuminen auttaa jäsentelemään asioita ja prosessoimaan tapahtunutta. Työ on kuitenkin tehtävä itse.

No tietysti se vähän riippuu asioista.

Terapiassa lähtökohta on se, että sinulla on halu saada käsitellä asioitasi. Psykoterapia on kallista ja jos haluat kelan myöntämän tuen, niin sinun pitää se tahto vakuuttaa.

Miksi terapiasta olisi hyötyä vain jos pystyy puhumaan ongelmista terapeutille. Tärkeämpää on mielestäni kuuntelu se että haluaa kuunnella itseään ja kuunnella miten terapeutti ehdottaa käsittelemään niitä itselle kipeitä ja ongelmia tuottavia asioita. Terapeutti ei kuitenkaan pysty käsittelemään ongelmia sinun puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä. Ne on vain sanoja selittämään ja kiertelemään ja kaartelemaan.

Olet väärässä. Puhuminen auttaa jäsentelemään asioita ja prosessoimaan tapahtunutta. Työ on kuitenkin tehtävä itse.

No tietysti se vähän riippuu asioista.

Jo minä alkaisin jäsentelemään omia ongelmia, tulisin siihen että edessäni olisi pelkkää negatatiivisuutta joiden edessä minun tulisi nöyrtyä.

Hiljaista läsnäoloa, tästä oli apua.  Onhan vaikea ihan noin vain puhua.

Häpeä ja syyllisyys ovat melko yleisiäkin tunteita.

Ei siellä terapiassa ole PAKKO avata kaikkia traumojaan ja PAKKO kieriskellä uudestaan elämän menneissä kurjuuksissa. Jospa lähtisit vain ratkaisemaan, kuinka tuollaisesta ylimääräisestä häpeästä pääsee irti, ja kuinka oppisit olemaan itsellesi anteeksiantavainen ja lohduttava.

Ratkaisukeskeinen terapia on yleinen terapian muoto. Jos esimerkiksi ahdistaa, niin mietitään KEINOJA käsitellä sitä itse tunnetta, eikä juurikaan jauheta SYITÄ sille. Jos syy on vaikka oma kasvatus lapsuudessa, mitäpä siitä hyötyy, että sitä kovin paljon aikuisena kaivelee, kun menneitä ei voi muuttaa?

En ole mikään alan ammattilainen, mutta terapioita ja terapeutteja on erilaisia. Voisit kenties jopa kertoa terapeutille, että tunnet tällaista häpeää. Omista toiveistakin on ihan luvallista, jopa toivottavaa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä. Ne on vain sanoja selittämään ja kiertelemään ja kaartelemaan.

Olet väärässä. Puhuminen auttaa jäsentelemään asioita ja prosessoimaan tapahtunutta. Työ on kuitenkin tehtävä itse.

No tietysti se vähän riippuu asioista.

Jo minä alkaisin jäsentelemään omia ongelmia, tulisin siihen että edessäni olisi pelkkää negatatiivisuutta joiden edessä minun tulisi nöyrtyä.

Itse näen tuon jäsentelyn niin että joku toinen sanelee sinulle mitä sinun tullisi tehdä siinä suhteessa mikä kulttuuriatrropoligessa valossa on sinun arvollesi edunmukaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

EI puhumisesta oikeasti ole mitään hyötyä. Ne on vain sanoja selittämään ja kiertelemään ja kaartelemaan.

Olet väärässä. Puhuminen auttaa jäsentelemään asioita ja prosessoimaan tapahtunutta. Työ on kuitenkin tehtävä itse.

No tietysti se vähän riippuu asioista.

Jo minä alkaisin jäsentelemään omia ongelmia, tulisin siihen että edessäni olisi pelkkää negatatiivisuutta joiden edessä minun tulisi nöyrtyä.

Itse näen tuon jäsentelyn niin että joku toinen sanelee sinulle mitä sinun tullisi tehdä siinä suhteessa mikä kulttuuriatrropoligessa valossa on sinun arvollesi edunmukaista.

Valitettavsti jäsentelyni suhteen toleranssini on siinä suhteessa ettää on paljon tapahtunut sellaista murskausta että nuo hermoradatkkin alkaa olemaan jo poikki.

Kaamea ketju. Oma vika jos mikään ei toimi. Olen introvertti ja koen samoja tunteita kuin ap. Kirjoittamistakin olen kokeillut mutta siitä ei ole hyötyä jos alitajunta ei suostu avautumaan emotionaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kaamea ketju. Oma vika jos mikään ei toimi. Olen introvertti ja koen samoja tunteita kuin ap. Kirjoittamistakin olen kokeillut mutta siitä ei ole hyötyä jos alitajunta ei suostu avautumaan emotionaalisesti.

Ihmisen emotioonalisuus on kauppatavaraa.

Jos on hyvä ja ammattitaitoinen terapeutti, niin hän kyllä antaa paljon aikaa potilaan luottamuksen syntymiseen terapeuttia kohtaan. Kunnioittaa sun mielipiteitä ja haluja terapiaa kohtaan. Puhut mitä pystyt ja haluat, ajanmyötä se puhuminen helpottaa jos olet valinnut oikean terapeutin ja kemiat pelaa.

Vierailija kirjoitti:

Sinun itsesi tulee ottaa päävastuu hyvinvoinnistasi. Ilmeisesti et siihen kykene, joten terapia on kohdallasi vain terapeutin ajantuhlausta.

Miten niitä töitä tehdään, kun ei vaan itse osaa korjata sitä mikä minussa on vialla, ja terapeutilta tulee vastineeksi vain hyminää ja latteuksia?

Vierailija kirjoitti:

Kaamea ketju. Oma vika jos mikään ei toimi. Olen introvertti ja koen samoja tunteita kuin ap. Kirjoittamistakin olen kokeillut mutta siitä ei ole hyötyä jos alitajunta ei suostu avautumaan emotionaalisesti.

Nuo asiat eivät liity millään tavalla introverttiyteen.

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta on todella hyötyä ainoastaan silloin kun potilas on riittävän älykäs, sisukas ja valmis tekemään töitä asioidensa parantamiseksi.

Joo ja siksi en tarvinnutkaan terapeuttia yhtään mihinkään.

Esim. häpeän tunne on täysin normaali. Toi on ihan normaalia.

Mä oon kanssa ite harkinnut terapiaan menemistä, mutta mulla ei ole hyviä kokemuksia psykiatriasta, joten tuntuu vähän nihkeeltä.

Niitä psykoterapia suuntauksiahan on kanssa useita, ja riippuu paljon sun ja terapeutin henkilökemioista.

Omalta kohdalta voin sanoa, et en tiiä just, mitä auttaa joku menneiden pohtiminen, tai semmosiin vaikeisiin asioihin palaaminen, ihan kuin vaan kiusaisi itseään, että muistatko, kun oli tätä ja tätä, joo, mut miks siihen pitäis palata.

Sitten toinen, mitä pelkään, on, että se terapeutti tekis musta vääriä tulkintoja, tai silleen ihan väärin lukis mua, ja olettais musta jotain asioita, mitä en ite tiedosta, mitä en ite taas ajattele.

Kyllä terapiasta voi olla sinulle hyötyä. Voisitko ehkä kertoa tai kirjoittaa terapeutille tuon aloituksesi? Jo siitä, että tutkisitte puhumisen mahdottomuutta, sen historiaa ja vaikutuksia elämässäsi voisi mielestäni olla apua. Ja kuka tietää mikä sitä kautta voisi tulla mahdolliseksi? Tai voisit kokeilla kuvallista ilmaisua, musiikkiterapiaa tai psykofyysisiä psykoterapian muotoja.

Ei tarvitse luopua toivosta, jos haluat muutosta. Joka tapauksessa terapiaprosessi rakentuu jokaisen kohdalla yksillölliseksi. T. Psykoterapeutti

Kannattaa ainakin kokeilla. Ensin pitää löytää terapeutti, jonka kanssa synkkaa eli juuri sinulle sopiva henkilö. Jos yhtään tuntuu pahalta ensimmäisen käynnin jälkeen niin seuraava kokeiluun. Psykologin koulutus on aika kaukana psykoterapeutin koulutuksesta vaativuudessaan. Psykoterapeutit itse käyvät monta vuotta terapiassa ja se on osa koulutusta.

Potilaan ja terapeutin välille tulee syntyä aito luottamussuhde. Ei todellakaan tarvitse heti ruveta puhua kaikkein kipeimmistä asioista. Eikä se niin menekään. Ensin kertoo sen minkä pystyy. Itsellä syntyi ensimmäisten kertojen aikana terapeuttiin hyvä luotto ja uskalsin vähitellen avautua aina enemmän ja enemmän vaikeista asioista koska terapeutti ei tuominnut. Terapeutti otti kantaa sopivilla hetkillä ja sai minut ajattelemaan asioita eri kantilta ilman että hän talsi haurasta itsetuntoani siinä möhjöksi vaan sitä haurasta minua kunnioittaen.

Paljon on kiinni tästä terapeutin ja potilaan välisestä transferenssin syntymisestä. Terapeutin on aidosti välitettävä potilaasta.

Se on kuin sipulia kuorisi aina yksi kuori kerrallaan. Heti ei päästä syvälle mutta terapian jatkuessa niitä asioita alkaa kyetä käsitellä turvallisen terapeutin läsnäollessa. Kaikille terapia ei toimi eikä se välttämättä ratkaise kaikkia ongelmia mutta kyllä siitä voi hyvällä tuurilla saada paljonkin irti.