Lapsettomat eivät kestäisi perheellisen elämää yhtään vuorokautta

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sitä jonkin aikaa kestäisin ihan hyvinkin. Mutta 18 vuotta putkeen tuntuu liian pahalta rastilta ja siksipä olenkin lapseton.

Oliko sulla jotain asiaakin, ap?

Tätä aina ihmettelen että sanotaan että 18 vuotta putkeen. Ensinnäkin, mikä maaginen raja se 18 vuotta on? Aika iso osa lapsista lähtee kotoa jo yläasteen jälkeen, osa ei vielä täysi-ikäisenäkään, mutta silti, jo yläasteikäiset huolehtivat suurimmaksi osaksi itse itsestään ja jos on hyvin kasvatettu, tekevät kotitöistäkin osan, eli ovat enemmän kämppiksiä vanhemmilleen kuin hoidettavia. Ja muutenkin, vauva on ihan eri asia kuin koululainen, elämä on täysin erilaista, mutta ei välttämättä missään vaiheessa elämä ei ole lapsen takia mitenkään vaikeaa. 

Kyllä kestän. Olen hoitanut veljeni kolmea lasta. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, että lapsiperheellisen elämä on yhtä "kestämistä" eli niin rankkaa ja ikävää, että jokaisesta päivästä selviäminen on "kestämistä"? Näinhän ap tarkoittaa? Miksi sitten haluat itsellesi tuollaista? Elämä on valintoja. Kyllä minuakin v''''ttaisi pyyhkiä räkäisiä naamoja, paskaisia perseitä, kuunnella itkua ja parkua, vastata typeriin kysymyksiin, paleltua jääkiekkokaukalon reunalle, suhata harrastuspaikkojen välillä. Joustaa ja joustaa ja tinkiä kaikesta omasta ja itsenäisestä toiminnasta. Mutta olenkin valinnut toisin ja tyytyväinen siihen. 

Joo ihan kuin se olisi useinkaan "kestämistä" :D Joskus joo, mut useimmiten ihanaa ja rakkaudentäyteistä yhdessäoloa <3

Vierailija kirjoitti:

Ei se niin kamalaa ole. Hoidin vasta 17-vuoriaana kolmea sukulaislasta viikon. Vanhemmat oli lomamatkalla. Hoidin lapset, laitoin ruokaa, kävin kaupassa ja leikin lasten kanssa. Lapset olivat hiukan yli vuoden, just kolmevuotta täyttänyt ja vanhin viisivuorias. Eka päivä tuntui loputtomalta, mutta siitä läksi hyvin rullaamaan.

En epäile yhtään. Terveiden lasten hoitaminen ei oikeasti ole mitään salatiedettä. Homma sujuu omalla painollaan kun jaksaa pitää itsensä hyväntuulisena eikä yritä hössöttää ympäriinsä vaan keskittyy rauhassa perusrutiineihin. Joskus kun näitä tämän palstan lapsiperhe-elämän kuvauksia lueskelee herää epäilys, että pieni osa kirjoittajista on niitä, jotka eivät ole oikein joutuneet ottamaan mistään vastuuta ennen lasten syntymää ja tämänäkyy sitten aivan järkyttävänä pätemisenä. Kuvitellaan tosissaan, että kukaan muu ei voi vanhemmuutta tai lapsiperheen arkea ymmärtää koska ollaan itse oltu aivan pihalla oman perheen perustamiseen saakka. Näillä samoilla ihmisillä tuntuu usein olevan myös kummallinen käsitys, että ihmisellä ei ole perhettä ennen omien lasten syntymää, mikä on oikeastaan aika surullista. Esimerkiksi itselläni on viisi nuorempaa sisrusta , joista nuorimpaan ikäeroa on 15 vuotta. Väitän ymmärtäneni jotain lapsiperhearjesta kyllä jo ennen oman perheen perustamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen kestää ja jaksaa hämmästyttäviä asioita kun on pakko.

Siksi perhesurmiakin on niin vähän.

Mutta kun helvetti on ohi, ihminen ihmettelee, miten mä selvisin?

Lapsettomat tietenkin kauhistelevat lapsiperheiden elämää. He näkevät sen ulkopuolisena, todenmukaisena.

Ihmiset sinnittelevät taloushuolissa, sairauksissa, toivottomissa ihmissuhteissa, luonnonmullistusten, vaarojen ja äärimmäisem kurjuuden keskellä.

On pakko.

Kuitenkin tutkimusten mukaan perheissä ollaan onnellisempia kuin esim. sinkkutalouksissa. Mistä tulevat otsikot:

Perheettömien raastava yksinäisyys: "Ainoa, jonka kanssa olen puhunut päiväkausiin on kaupan kassa"

Onko lapsettomat pariskunnatkin onnettomampia kuin lapselliset?

Perhehän terminä ei mitenkään edellytä lapsia.

Joo en minä ainakaan! Siksi olenkin fiksu ja lapseton. En myöskään jaksaa kuunnella vinkumista ruuhkavuosista yms.

Joo en minä ainakaan! Siksi olenkin fiksu ja lapseton. En myöskään jaksaa kuunnella vinkumista ruuhkavuosista yms.