Mielenterveysongelmat ovat nuorilla jo yleisin sairauspäivärahan syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo loogista. Ei viitsitä mennä töihin, mennään työterveyteen, valitetaan pahaa mieltä ja unettomuutta, saadaan masennusdiagnoosi ja 2 vko vapaata. Tälläkin palstalla neuvotaan, että jos ei saa lomaa haluamaansa aikaan, niin saikkulappua hakemaan ja helpointa se on mielenterveysongelmilla.

Sit ymmärrän miksi oikeita mielenterveyspotilaita ei uskota. Pelleilijät tuhoaa kaiken.

Olen työpaikassa, jossa on noin 150 työntekijää. Joka vuosi tehdään henkilöstötilinpäätös, jossa näkyvät sairauslomien määrät pääluokittain. Ihmettelemme usein, että kun meillä ei kukaan ole tiettävästi mielenterveysongelmainen, niin miten voi 16% sairauslomista tulla ko. syystä.

Mistäs sinä muiden diagnoosit tiedät. Voi tulla yllätyksenä, mutta mielenterveyspotilaan otsassa ei lue isolla "HULLU", eikä hän todennäköisesti mumise nurkassa yksinään tai roiku kiljahdellen kattolampussa. Maailma on ihmeellinen paikka ystäväiseni.

Länsimainen yhteiskuntarakenne on sairas. Luontoa ja eläimiä kohdellaan ala-arvoisesti, vanhukset hylätään yksin laitoksiin, hyväveliverkostot jyllää joka paikassa, raha on nykyihmisen Jumala. Kovat arvot, pakko pärjätä yksin jo nuoresta pitäen, miljoonat yksinäiset..

Psyykelääkkeitä syödään jo lapsesta lähtien, mikä on eettisesti ja moraalisesti väärin. Lääkkeet eivät ole koskaan ratkaisu vaan pitkäkestoinen terapia.

Aikuiset eivät tunnista tunteitaan eivätkä puhu, miltä tuntuu. Ei ole sanastoa kuvaamaan omaa tilannettaan. Tämä siirtyy sitten lapsiinkin. Kuinka moni osaa kuvata, miltä nyt tuntuu?Kun ei ole  sanoja, pahat tunteet jäävät ahdistavaksi möykyksi sisään ja aiheuttavat arvaamatonta liikehdintää ja hallaa. Ne syövät energiaa. 

Toinen asia on, että ei halata enää lapsia tai nuoria. Kosketus kertoo ihmisille omat ääriviivat, että on elossa ja olemassa. Meiltä puuttuvat myös hyväksyvät ilmeet, hymy ja  rohkaisu. Sen sijaan kerromme asiat kielteisyyden kautta, ja usein nekin teknisen vempaimen välityksellä.

Olemme   tekninen kansa. Asiat toimivat, koska noudatamme lukuisia sääntöjä ja pidämme kontrollista. Hyvä sinänsä. Ihmiset eivät vaan toimi, koska puuttuu tunne eli  polttoaine.

Ja sitten Suomi  valittiin  maailman onnellisemmaksi maaksi. Monelle tämä on rienausta.

Vierailija kirjoitti:

Psyykelääkkeitä syödään jo lapsesta lähtien, mikä on eettisesti ja moraalisesti väärin. Lääkkeet eivät ole koskaan ratkaisu vaan pitkäkestoinen terapia.

Lääketeollisuus on yksi maailman kannattavimmista teollisuudenaloista. Moni alalla työskentelevä on jo niin medikalisoitunut, että näkee pillerin olevan ainoa apu vaivaan kuin vaivaan.

Kyllä nykyään ollaan myös vähän turhan pehmeitä ja passiivisia. Kun ei ne ongelmat parane pelkästään lääkkeillä ja lomalla, vaan itsekin pitäisi ponnistella. Ja tietysti myös yhteisöllisyys auttaisi asiaa.

Nykyään ei riitä, että kävelet tehtaan portista, osaat työsi ja kultaiset käytöstavat. Koko ajan pitää olla edustus päällä. Myy itsesi töihin. Ole innovatiivinen tiimipelaaja. Ja mikä tärkeintä, työpaikan todelliset roolit ja dynamiikat luodaan tauoilla kahvipöydässä. Nuoren urani aallonpohjassa olen käyttänyt ripulilääkettä voidakseni olla töissä... Jipii.

Kyllähän työelämä voi olla järkytys joillekin nuorille, kun pitäisi joka päivä tulla töihin ja vielä ajoissa. Nykyisin mielenterveysongelmissa ei ole enää sellaista hävettävää leimaa, niin niitä käytetään tekosyynä saada saikkua.

Kun teininä ei joidenkin ole tarvinnut tehdä kotonakaan mitään, vaan kaikki kannetaan valmiiksi eteen, niin vaikeaa voi olla sopeutua jonkinlaiseen työntekoon ja sääntöihin.

Ennen lusmut käyttivät selkäkipua saikun hakemiseen.

Eli varmaan tämä on jonkinlainen hyvinvoinnin huono puoli, on haluttu antaa lapsille liian helppo elämä kotona ja koulussakaan ei paljon saa oppimisvaatimuksilla rasittaa.

Ja varsinkin monilla nuorena se palkkakaan ei ole kovin motivoiva, kun saman saa tukina yhteiskunnalta, jos vain ilkeää hakea.

Tämä kirjoitus ei koske oikeasti mielenterveysongelmaisia, ja todella on surullista, jos he joutuvat kärsimään näiden lusmujen valehtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset eivät tunnista tunteitaan eivätkä puhu, miltä tuntuu. Ei ole sanastoa kuvaamaan omaa tilannettaan. Tämä siirtyy sitten lapsiinkin. Kuinka moni osaa kuvata, miltä nyt tuntuu?Kun ei ole  sanoja, pahat tunteet jäävät ahdistavaksi möykyksi sisään ja aiheuttavat arvaamatonta liikehdintää ja hallaa. Ne syövät energiaa. 

Toinen asia on, että ei halata enää lapsia tai nuoria. Kosketus kertoo ihmisille omat ääriviivat, että on elossa ja olemassa. Meiltä puuttuvat myös hyväksyvät ilmeet, hymy ja  rohkaisu. Sen sijaan kerromme asiat kielteisyyden kautta, ja usein nekin teknisen vempaimen välityksellä.

Olemme   tekninen kansa. Asiat toimivat, koska noudatamme lukuisia sääntöjä ja pidämme kontrollista. Hyvä sinänsä. Ihmiset eivät vaan toimi, koska puuttuu tunne eli  polttoaine.

Ja sitten Suomi  valittiin  maailman onnellisemmaksi maaksi. Monelle tämä on rienausta.

Sitä ei kysyttykään suomalaisilta.

Moni valittaa, että nuoret eivät vain viitsi ja haluavat lusmuilla. Kyse ei ole välttämättä siitä, vaan enää eivät päde ne työelämän helppoudet kuten ennen vanhaan. Ei enää marssita hattu kourassa vain hakemaan työtä (ja saada sitä ilman koulutusta) ja puuhastella päivän kuluessa. Nykyään suorittaminen alkaa jo koulusta ja seuraa työelämään asti. Inhimillisyys on kuollut ja jäljellä on se jatkuva paine: Pitää olla nopeampi ja tehokkaampi ja kustannukset on saatava minimiin. Kilpailu työstä on niin kovaa, että koulunkäyntikin on jatkuvaa suorittamista ja yritystä erottautua muista kilpailijoista. Pitäisi heti tietää, mihin haluaa erikoistua ja valitseeko oikeita valinnaisia ja miten/missä hoitaa harjoitteluja. Sitten pitäisi olla sosiaalisesti aktiivinen ja kykenevä, sillä ilman verkostoja ei ole menemistä työelämään. Täytyy tuntea oikeita ihmisiä ja olla pidetty. Ja jos ei halua luuserileimaa, niin pitäisi olla kaunis ja hyväkuntoinen siihen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Moni valittaa, että nuoret eivät vain viitsi ja haluavat lusmuilla. Kyse ei ole välttämättä siitä, vaan enää eivät päde ne työelämän helppoudet kuten ennen vanhaan. Ei enää marssita hattu kourassa vain hakemaan työtä (ja saada sitä ilman koulutusta) ja puuhastella päivän kuluessa. Nykyään suorittaminen alkaa jo koulusta ja seuraa työelämään asti. Inhimillisyys on kuollut ja jäljellä on se jatkuva paine: Pitää olla nopeampi ja tehokkaampi ja kustannukset on saatava minimiin. Kilpailu työstä on niin kovaa, että koulunkäyntikin on jatkuvaa suorittamista ja yritystä erottautua muista kilpailijoista. Pitäisi heti tietää, mihin haluaa erikoistua ja valitseeko oikeita valinnaisia ja miten/missä hoitaa harjoitteluja. Sitten pitäisi olla sosiaalisesti aktiivinen ja kykenevä, sillä ilman verkostoja ei ole menemistä työelämään. Täytyy tuntea oikeita ihmisiä ja olla pidetty. Ja jos ei halua luuserileimaa, niin pitäisi olla kaunis ja hyväkuntoinen siihen päälle.

Totta toinen puoli - eli kuvauksesi nykyisestä.

Tuo on aivan harhainen kuvitelma että ennen olisi ollut jotenkin kamalasti HELPOMPAA. Ja työ vain puuhastelua. Ennen työ oli todellakin autoritäärisiä/yksitoikkoista/raskasta/Työturvallisuus oli aivan olematon + jos et tehnyt töitä perheesi ei syönyt, eli sosiaaliturva oli olematon.

Ero lienee siinä, että ennen ei ollut medioita, joiden epätodellisuuteen olisi jatkuvasti peilattu sitä omaa pientä elämää - ja toisaalta myös siinä, ettei kertakaikkiaan ehditty pohtimaan omaa onnellisuutta, elämän tarkoitusta ja omaa sielunmaisemaa. Sairas oltiin vasta, jos molempien käsien poikkimeno esti työnteon- ja MT-ongelmat olivat mielenvikaisuutta eli olit yksinkertaisesti Hullu.

Olisiko yhtenä syynä nykyinen työelämän- ja yleisten asenteiden kovuus?

Olin joitain vuosia sitten eräässä duunaritason työssä, jossa porukka oli vuoronperään sairaslomalla mt -ongelmien tai uupumuksen takia. Enkä voi syyttää, itsekin vuosia siinä työssä ollessa alkoi oma pinnakin kiristyä. Tavoitteet oli kovat, niin että lopulta ilmeisesti paperilla laskettuna näytti siltä, että yksi ihminen hoitaa keveästi 3-5 ihmisen työt.

Ylläri, että tuollaisten vuorojen jälkeen ihmiset alkoivat yksi toisensa jälkeen olla hermoraunioina.

Mutta tekikö johto mitään sen eteen, että työntekijöiden sairauslomat olisivat vähentyneet? No ei tietenkään.

Porukka vaihtuu kun työntekijät löytävät uuden työpaikan, mutta ongelmat ovat ja pysyvät henkilökunnan vaihdoksista huolimatta, jos sitä perimmäistä ongelmaa ei korjata.

Mielenterveysongelmaista esittäminen on suurin syy. Mielenterveys antaa periksi reppureissta ja harrastaa, sekä elää tavallista elämää.

Sosiaalitädit ja psykat haluavat uskoa, että kukaan ei kuseta. Hah.

Naisilla siis niitä ongelmia. Kuormittavat terveydenhoitoa ja veronmaksajia.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmaista esittäminen on suurin syy. Mielenterveys antaa periksi reppureissta ja harrastaa, sekä elää tavallista elämää.

Sosiaalitädit ja psykat haluavat uskoa, että kukaan ei kuseta. Hah.

Olisi hieman ammattietiikan vastaista sanoa potilaalle/asiakkalle, että epäilee tämän k*settavan saadakseen sairaslomaa.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla siis niitä ongelmia. Kuormittavat terveydenhoitoa ja veronmaksajia.

Kyllä niitä on miehilläkin.

Isäni jäi itseasiassa nelikymppisenä eläkkeelle isolla rahalla mt -ongelmien ja niihin yhdistyneen loppuunpalamisen takia.

Edellinen sukupolvi selvästi osasi kasvattaa lapsensa.

Kyllä on hieman alkanut usko mennä näinhin "mt-potilaisiin". Olen supermarketissa töissä ja aina ajoittain meille tulee joko nuoria tettiläisiä tai vähän vanhempia harjoittelijoita. Tettiläiset hoitavat työnsä paremmin kuin nämä työttömät harjoittelijat ja kokeilijat. Kaikki on vaikeaa ja rankkaa, ekana työpäivänä avaudutaan vaikeasta siitä ja tästä. Koko ajan väsyttää, voiko puolen tunnin välein käydä tupakalla. Mikäli jokin asia joudutaan kertaamaan tai mainitsemaan virheestä niin huomautus otetaan henkilökihtaisesti ja sitten itketään, kuinka koulussakin kiusattiin. Ekaan perjantaihin mennessä jäädään pois, toiset ilmoittavat, toiset eivät. Tämän takia meilläkin on siirrytty työhaastatteluun harjoittelijoita haettaessa. Koska näihin potilaisiin ajankäyttäminen on aivan turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmaista esittäminen on suurin syy. Mielenterveys antaa periksi reppureissta ja harrastaa, sekä elää tavallista elämää.

Sosiaalitädit ja psykat haluavat uskoa, että kukaan ei kuseta. Hah.

Olisi hieman ammattietiikan vastaista sanoa potilaalle/asiakkalle, että epäilee tämän k*settavan saadakseen sairaslomaa.

Enkä usko, että kukaan olisi valmis menemään noin pitkälle ja panostamaan teeskentelyyn useita kuukausia, kun enemmän saa työttömänä ja sossusta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on hieman alkanut usko mennä näinhin "mt-potilaisiin". Olen supermarketissa töissä ja aina ajoittain meille tulee joko nuoria tettiläisiä tai vähän vanhempia harjoittelijoita. Tettiläiset hoitavat työnsä paremmin kuin nämä työttömät harjoittelijat ja kokeilijat. Kaikki on vaikeaa ja rankkaa, ekana työpäivänä avaudutaan vaikeasta siitä ja tästä. Koko ajan väsyttää, voiko puolen tunnin välein käydä tupakalla. Mikäli jokin asia joudutaan kertaamaan tai mainitsemaan virheestä niin huomautus otetaan henkilökihtaisesti ja sitten itketään, kuinka koulussakin kiusattiin. Ekaan perjantaihin mennessä jäädään pois, toiset ilmoittavat, toiset eivät. Tämän takia meilläkin on siirrytty työhaastatteluun harjoittelijoita haettaessa. Koska näihin potilaisiin ajankäyttäminen on aivan turhaa.

Ristiriitainen tuo viestisi, kun kerrot eka miten mennyt usko näihin "mt-potilaisiin", mutta silto kuvailet miten työkyvytön ihminen on ollut. Mikä siis oikeastaan oli pointtisi?