HS: ”Nälkävelka” saa laihduttajan lihomaan pitkän ajan kuluessa

Lisään vielä tuohon pitkäkestoiseen säännölliseen syömiseen sen, että itselläni ajatuskuvio menee helposti niin, että "söin kaksi päivää peräkkäin lämpimän ruoan, nyt voin elää syöden pari leipäpalaa päivässä  loppuviikon". Ja tämä tapa pitää yllä kierrettä ja ns. nälkävelkaa, kun keho ei saa riittävästi ruokaa SÄÄNNÖLLISESTI vaan vain joskus.

t. 19

Siis tiivistettynä että osa laihduttajista palaa kuurin jälkeen takaisin vanhoihin tapoihinsa ja lihovat uudestaan. Onpa yllättävää. Poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

dfgsdfdfsgsd kirjoitti:

Siis tiivistettynä että osa laihduttajista palaa kuurin jälkeen takaisin vanhoihin tapoihinsa ja lihovat uudestaan. Onpa yllättävää. Poistukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

Siis sullakaan ei ole hajuakaan, mitä se nälkävelka tarkoittaa. Kannattais olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomattu. Hankin itselle syömishäiriön, kun teininä normaalipainoisena aloin laihduttaa ja laihdutin itseni alipainoon. Se johti ahmimishäiriöön ja vuosia kestäneeseen jojoilukierteeseen. Sain katkaistua sen vaan opettelemalla laihduttamaan hyvin pienellä kalorivajeella maltillisesti. Paino meinasi kokoajan palata, mutta vuosia myöhemmin tasapainoisella ruoalla paino vihdoin ei enää meinaa nousta eikä ole hillitön nälkä. Se otti vuosia.

Mulle kävi juuri näin. Nyt 24 vuotiaana kamppailen tämän kanssa jatkuvasti. Ei ole mukavaa.

Täällä myös yksi, ikää minulla on 54 vuotta. Kiroan sen päivän, kun keksin, että pitäisi laihduttaa muutama kilo. Se laihduttaminenkin oli ruoka minimiin ja reilusti lisää liikuntaa. Muistan vieläkin sen epäonnistumisen tunteen, kun yksi ilta söin muutaman mansikan vaikka ei ollut "lupa" syödä sille päivälle enää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomattu. Hankin itselle syömishäiriön, kun teininä normaalipainoisena aloin laihduttaa ja laihdutin itseni alipainoon. Se johti ahmimishäiriöön ja vuosia kestäneeseen jojoilukierteeseen. Sain katkaistua sen vaan opettelemalla laihduttamaan hyvin pienellä kalorivajeella maltillisesti. Paino meinasi kokoajan palata, mutta vuosia myöhemmin tasapainoisella ruoalla paino vihdoin ei enää meinaa nousta eikä ole hillitön nälkä. Se otti vuosia.

Mulle kävi juuri näin. Nyt 24 vuotiaana kamppailen tämän kanssa jatkuvasti. Ei ole mukavaa.

Täällä myös yksi, ikää minulla on 54 vuotta. Kiroan sen päivän, kun keksin, että pitäisi laihduttaa muutama kilo. Se laihduttaminenkin oli ruoka minimiin ja reilusti lisää liikuntaa. Muistan vieläkin sen epäonnistumisen tunteen, kun yksi ilta söin muutaman mansikan vaikka ei ollut "lupa" syödä sille päivälle enää mitään.

Joo, minä muistan laskeneeni Painonvartijoiden pisteitä ala-asteikäisenä. Sit tuli kaalikeitot, kananmuna-rahka-keittokinkku-verigreippikuurit, nutrit jne. Koko aikuisikäni olen joko laihduttanut tai ylensyönyt. Muuta en osaa, en tunne normaalia nälkää enkä osaa syödä ilman syyllisyyttä. Voin joko olla syömättä tai syödä niin paljon että suklaan aiheuttama mielihyvähormoniryöppy vie terän syyllisyydeltä.

Minä opin vuosien ahmimisen jälkeen syömään säännöllisesti, kohtuukokoisia annoksia ja päivään voi kuulua muutama pieni herkku, mihin ei sisälly mitään syyllisyyttä. Esimerkiksi suklaata tai pari keksiä tai pieni kuppi sipsejä. Tykkään leipoa ja kahvin kanssa saatan sitten harvase päivä syödä näitä herkkuja vähäsen. Kerran viikossa syön vaikkapa pizzaa. En kammoa sokeria, rasvaa maitotuotteissa ja käytän ilolla esimerkiksi rasvaisempiakin juustoja, lorautan oliiviöljyä salaattiin enkä käytä mitään makeutusaineita laskeakseni kaloreita alemmas, mitä ennen käytin. Saan iloa yhtälailla kumminkin ihan tavallisesta ruoasta, vaikkapa raikkaasta smoothiesta tai wokista tai salaatista tai puurolautasellisesta tai lautasellisesta lämmintä kotiruokaa kuin niistä herkuista, vaikka niitäkin on kiva syödä. Suurin osa ruokavaliostani on terveellistä. Ennen ruokavalioni oli huomattavasti suppeampi, ja nykyään olen pyrkinyt kokeilemaan erilaisia reseptejä ennakkoluulottomammin. En kiellä itseltäni mitään ruokia, paitsi yritän olla syömättä paljon prosessoitua "mättöä", mitä kaupat on pullollaan ja yritän itse valmistaa reseptejä. Nautin nykyään neutraalimmista mauista, enkä halua ottaa sokeria turhaan tuotteista, missä niitä ei tarvi. Esimerkiksi jugurtista. Luonnonjugurtti marjoilla on parempaa kuin kaupan sokerijugurtit. Myöskin jotkut limsat on niin turhaa kaloria ja sokeria kuin olla ja voi eikä niistä saa oikein iloakaan. Vichy ajaa minulla saman asian. Makuaistilla kestää kyllä aikaa tottua neutraalimpiin makuihin, jos on sokerikoukussa.

Vuosien ylipainon jälkeen olen vuosia ollut normaalipainon puolella  jo vuosia. Olen oppinut uudet elintavat, ja ne tulevat jo selkärangasta eikä minun paljoa tarvi enää niitä miettiä. Ei tule oloa, että ahmimpas tästä itseni ähkyyn, kun arvostaa enemmän hyvää oloa, kuin sitä iloa minkä saa ahmimisesta. Kohtuudella syöminen on paljon mukavampaa ja nautinnollisempaa, kuin ahmiminen. Uskoisin suuressa roolissa normaalipainon pitämisen kanssa olevan sen asian, että koen saavani riittävästi ravintoaineita ja ruokaa säännöllisestä syömisestä, mikä ei altista ruokahimoille. Minusta ei ole tullut himoliikkujaa, mutten nykyään osaa olla liikkumatta kokonaan yhtä päivää, ja pakko on käydä kävelylenkeillä. Niitä harrastankin lähinnä liikunnaksi.

Laihtumisen ja välillä jälkikäteen ajateltuna liiankin tiukan laihdutuskuurin jälkeen kamppailin todella kovan nälän ja ruokahimon kanssa ja aluksi paino nousi vähän. Kun söi riittävästi, muttei ahmien niin sai jotenkin pidettyä painon hallinnassa kumminkin. Ruokahimot vähenivät pikkuhiljaa. Koen siis ymmärtäväni, mistä tässä ilmiössä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomattu. Hankin itselle syömishäiriön, kun teininä normaalipainoisena aloin laihduttaa ja laihdutin itseni alipainoon. Se johti ahmimishäiriöön ja vuosia kestäneeseen jojoilukierteeseen. Sain katkaistua sen vaan opettelemalla laihduttamaan hyvin pienellä kalorivajeella maltillisesti. Paino meinasi kokoajan palata, mutta vuosia myöhemmin tasapainoisella ruoalla paino vihdoin ei enää meinaa nousta eikä ole hillitön nälkä. Se otti vuosia.

Mulle kävi juuri näin. Nyt 24 vuotiaana kamppailen tämän kanssa jatkuvasti. Ei ole mukavaa.

Täällä myös yksi, ikää minulla on 54 vuotta. Kiroan sen päivän, kun keksin, että pitäisi laihduttaa muutama kilo. Se laihduttaminenkin oli ruoka minimiin ja reilusti lisää liikuntaa. Muistan vieläkin sen epäonnistumisen tunteen, kun yksi ilta söin muutaman mansikan vaikka ei ollut "lupa" syödä sille päivälle enää mitään.

Joo, minä muistan laskeneeni Painonvartijoiden pisteitä ala-asteikäisenä. Sit tuli kaalikeitot, kananmuna-rahka-keittokinkku-verigreippikuurit, nutrit jne. Koko aikuisikäni olen joko laihduttanut tai ylensyönyt. Muuta en osaa, en tunne normaalia nälkää enkä osaa syödä ilman syyllisyyttä. Voin joko olla syömättä tai syödä niin paljon että suklaan aiheuttama mielihyvähormoniryöppy vie terän syyllisyydeltä.

Nuo nälkäkuurit on tosi turmiollisia eikä todellakaan hyvä tapa laihduttaa. Kun niissä on tarkasti kirjoitettu mitä saa syödä päivän aikana, tulee aina olo, että sortuu kun ottaa edes vähän jotain ylimääräistä mistä tulee syyllisyyden tunne. Niitä kun kokeilee, niin tekee mieli ahtaa ruokaa niin paljon kuin kykenee nälissään. Kunnon semmoinen alusta syömishäiriöille. Nuorena aikuisena minäkin aloitin noilla ja siitä alkoi ahmiminen/itsensä näännyttäminen - vuorottelu. Paino jojoili kymmenien kilojen sisällä.