A-studio Louhiniemen metodit
Kommentit (538)
Vierailija kirjoitti:
Kaukaapa haet selityksiä. Äitinsä oli ihan lemppareitani ja arvostetuimpia työkuvioissa.
No kuinka ihmisen persoonallisuus sitten kehittyy?Eikö se ole kuitenkin 50% kasvatuksen tulos ja 50% geeneissä.Kun kuulin että oma lapseni korottaa äänensä, tiesin heti että syy on itsessäni, kotona opittu malli, jonka taas perin omasta kodistani.Muistan vieläkin äitini tavan huutaa.Itselleni se ei aiheuttanut pelkoa, mutten tajunnut että joku muu saattaa kokea huudon pelottavana.
Mutta kuinka tahansa, jokin syyhän Akun persoonallisuuteen on, tuskin hän sitä on valinnut itselleen.
Aivan samalla lailla kuin syy Aki Kaurismäen kuvasten "hyvään henkeen ja isoon rakkaaseen perheeseen" kuten mm. äänittäjä Jouko Lumme kertoo.Opit tulee kotoa.Kullekin erilaiset.
Epäasiallisista menetelmistä syytetty ohjaaja Aku Louhimies:
”Pyydän, että ihmiset lopettaisivat asian esille tuoneiden näyttelijöiden haukkumisen”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaukaapa haet selityksiä. Äitinsä oli ihan lemppareitani ja arvostetuimpia työkuvioissa.
No kuinka ihmisen persoonallisuus sitten kehittyy?Eikö se ole kuitenkin 50% kasvatuksen tulos ja 50% geeneissä.Kun kuulin että oma lapseni korottaa äänensä, tiesin heti että syy on itsessäni, kotona opittu malli, jonka taas perin omasta kodistani.Muistan vieläkin äitini tavan huutaa.Itselleni se ei aiheuttanut pelkoa, mutten tajunnut että joku muu saattaa kokea huudon pelottavana.
Mutta kuinka tahansa, jokin syyhän Akun persoonallisuuteen on, tuskin hän sitä on valinnut itselleen.
Aivan samalla lailla kuin syy Aki Kaurismäen kuvasten "hyvään henkeen ja isoon rakkaaseen perheeseen" kuten mm. äänittäjä Jouko Lumme kertoo.Opit tulee kotoa.Kullekin erilaiset.
No kyllä aikuinen ihinen voi kasvaa ja valita toisin. Ei oo mikään selitys, että kun lapsuuden kodissakin tehtiin näin. En oo itekään toistanut lapsuuden väkivaltaisia ja muita sairaita tapoja vaan pyrkinyt niistä pois.

Hienoa, onneksi olkoon!Olet varmasti älykäs, vahva ja hyvä ihminen.
Kaikki eivät vaan pysty siihen, vaan jatkavat sukupolvien ketjua, heikkoden, tyhmyyden tai personallisuushäiriön vuoksi.Silloin mallit tulevat selkäytimessä.
Jos valinta olisi helppoa, niin silloinhan maailmassa ei olisi mitään vaikeutta.Mutta meissä kaikissa on sekä pahaa että hyvää.
Jos on "istutettu" väärin kestää kauan kääntyä kohti valoa.Ja miksi sitten niin moni kertoo käyttäytyvänsä "juuri kuin äitini/isäni", vaikka on päättänyt toisin lapsena ja nuorena.Ja miksi moni vetoaa lapsuuden kasvatusvirheisiin, jotka ovat "pilanneet elämän".
Luulisi että valitsemalla toisin, kaiken voisi vain unohtaa ja elää omaa kaunista ja hyvää elämää.
Säälin Akua jo hänen lastensa vuoksi.Lapset ovat viattomia ja tässäkin jutussa ne suurimmat uhrit.Siksi asian olisi voinut hoitaa toisin; hiljaa mutta lujalla, varmalla otteella.Ehdottomasti.
Kylläpäs jollain vanhallapojalla, anteeksi siis "miespuolisella homoseksuaalilla" on mennyt asia tunteisiin. Tsemppiä, jos meinaat vielä montakymmentä älykästä viestiä näppäimistöltäsi pusertaa!
Se tunne kun on kaksi päivää haukkunut kaiken hereilläoloaikansa näyttelijöitä ja sitten mestari itse sanoo että voisitteko yrittää käyttäytyä. Vai minne ovat kadonneet palstalta kaikki päivällä olleet lukuisat vaahtosuiset ketjut?

Mikä mestari? Se sadistiko, joka itse kertoo tarvitsevansa terapiaa? Ja nyt tekeytyy marttyyriksi ja manipuloi?

No mestari oli sarkasmia ja viittaus näiden samojen pojujen toiseen suureen sankariin.

Ai joo. Se mestari tosin aukoo vain päätään. Joskus tuntuu että naureskelee ”partaansa” fanejaan.
Älkää tarttuko tohon trolliin, yrittää saada ketjun aiheen lähtevän ihan muualle kuin itse aiheeseen..
Tässä ei ole kyse feminismistä, eikä metoosta, vaan siitä miten väärin ja sadistisesti Luihuvuori on kohdellut näyttelijöitä. Ei pelkästään naisia, vaan myös miehiä, jotka toivon mukaan saavat myös suunsa auki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vaikeeta on enää tehdä hyvää elokuvaa.
Jos elokuvassa liikkuu tirakoita paidalla, niin sitten liikkuu ja kuuluu käsäriin.
Jos ei halua, näyttelijä voi hylätä kässärin.Kyllä. Ja tässä pointti onkin se, että kässäri ja elokuva eivät ole vastanneet toisiaan. Eli kässäriin on kesken kuvausten ujutettu asioita, joita näyttelijä ei ole alunperin hyväksynyt, eikä olisi lähtenyt mukaan jos olisi tiennyt. Kuten se yksi haastateltava sanoi, kun ympärillä on 50 kovapalkkaista ihmistä töissä, on aika kova kynnys lähteä vai litomaan. Kun esim huomaa että Louhimies aikoo sittenkin näyttää rinnat vaikka nimeomaan näyttelijä on siitä kieltäytynyt suostuessaan näyttelemään elokuvassa.
Louhimieshän kertoi, että torakan toukat tilattiin vartavasten ja näyttelijät tiesivät sen. Ilmeisesti myös hyväksyivät ???
uskotko kaiken mitä louhimies päästää suustaan. Miksi?
Taisto Reimaluodolla on Aapo-elokuvassa torakka naamassa eikä hän siitä tietääkseni ole tähän päivään mennessä mitään valittanut.
En tiedä siitä, mutta Reimaluoto on kyllä hyvä esimerkki näyttelijästä, joka on selkeästi tuominnut väkivaltaiset ohjaamismetodit.
Niinkö? Ilmeisesti hän ei lue kuitenkaan Turkan metodeja kategoriaan "väkivalta". On kuitenkin ehkä selkein esimerkki turkkalaisesta näyttelijästä Suomessa.
Kyllä. Hän oli nuorena Turkan opissa, siitä on kauan aikaa. Hän on myöhemmin nimenomaan arvostellut sitä väkivaltaista osaa Turkan metodista. (Väkivaltahan ei ole sen metodin ainoa osa, oli Turkalla paljon hyvääkin.)

Onko tuon "En tiedä siitä, mutta" -alkuisen kommentin kirjoittaja ollut tänään palstalla? Kiinnostaisi jatkokommentit asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Mites toi Jumalan teatteri? Onko paskan heittäminen yleisön päälle kyseenalainen metodi?
Junalan teatterin akti ei ollut varsinaisesti teatteria, pikemminkin performanssi. Näyttelijäntyöstä ei ollut siinä kysymys, eikä ohjaajantyöstä. Eikä sillä varsinkaan ollut mitään tekemistä elokuvan kanssa.

Aa sori just kirjotin sulle jatkokommenttipyynnön tuohon, ignoroi se. Arvosteliko Reimaluoto myös Jumalan teatteria? Hänellähän on jotain yhteyksiä siihenkin, ainakin Jari Hietasen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites toi Jumalan teatteri? Onko paskan heittäminen yleisön päälle kyseenalainen metodi?
Junalan teatterin akti ei ollut varsinaisesti teatteria, pikemminkin performanssi. Näyttelijäntyöstä ei ollut siinä kysymys, eikä ohjaajantyöstä. Eikä sillä varsinkaan ollut mitään tekemistä elokuvan kanssa.
Eli väkivaltainen saa olla jos ei ole teatteria eikä elokuvaa? Jumalan teatterin jäsenet ovat sittemmin tehneet paljon ohjauksia ja käsikirjoituksia sekä lavalle että kankaalle, myös Reimaluodon kanssa.
Sivuhuomautus suuresta feisbuuk-tykkäysten tutkintalinjasta: Louhimiehen postauksesta tykkäsi Jumalan teatteria lähellä ollut Juha Hemanus.
Ohjaaja ohjaa ja näyttelijä näyttelee.
Ohjaaja ehdottaa oman näkemyksensä mukaan mitä toivoisi näyttelijän roolihahmona olevan ja tekevän ja se on vain ohjaajan ehdotus.
Yleensä näyttelijät tarjoavat itse erilaisia vaihtoehtoja roolihahmon olemukselle ja toiminnalle, joista ohjaaja voi valita sen toimivan tekemisen. Näyttelijä itse tekee päätöksen mihin suuntaan roolihahmoaan kokonaisuuden kannalta vie.
Ohjaajan toimenkuva on saada näyttelijästä enemmän irti rooliin ja sanoa jos joku juttu ei toimi esim. tunne ei välity tai eleet ei vastaa muuta tunnereaktiota jne...

Höpöhöpö. Oman sadismin kanavointi ei tuollaiseen kuulu. Vaikka kuinka perverssit sitä toivoisivat.
Helmikuun 4. päivä 1987 kuohunta kärjistyi kapinaksi, jossa jumalanteatterilaiset hajottivat paikkoja Teatterikorkeakoulun silloisissa tiloissa Helsingin Eirassa. Poliisi oli jo pidättänyt koululla riehuneen porukan, johon kuuluivat muun muassa Jumalan teatterissa näytelleet (nykyiset ohjaajat) Esa Kirkkopelto ja Jari Halonen sekä nykyiset näyttelijät Jorma Tommila ja Jari Hietanen. Myös tv-toimittajana tunnettu dramaturgiopiskelija Timo Harakka kuului pidätettyihin.
Eppu Salminen oli tutkimassa kavereidensa kanssa kaaosta rikkinäisen ikkunan edessä, kun kadulta kuului kameran suljinääni. Salminen huusi kuvaajalle nyrkki pystyssä: ”Me jatketaan töitä! Laita sinne lehteen, ettei me tästä masennuta!”
Seuraavana päivänä kuva on isokokoisena Uuden Suomen etusivulla, mutta kuvateksti on kirjoitettu virheellisesti. Kuvan alla väitetään, että se on otettu vain hetki ennen poliisin tuloa. Salminen soittaa heti toimitukseen ja vaatii oikaisua: Eihän hän kuulu riehujien joukkoon. Samalla hän mainitsee oikaisupyyntöä vastaanottaneelle toimittajalle, että hänen mielestään koulun hajottajien keinot tuovat mieleen Hítler Jugendin toimintatavat. Samana iltapäivänä oikaisujuttu on jo julkaistu Uuden Suomen iltapäiväversiossa, Iltalehdessä. Oikaisun yhteydessä on julkaistu teksti: ”Viesti kuului: Me jatkamme töitä! Turkkalaisia Salminen pitää Hítler Jugend -porukkana.”
Salminen kirjoittaa tuohtuneena lehden logiikasta, jonka mukaan hän olisi muka pitänyt turkkalaisia natseína. Salminen mainitsee, että hän on juuri toisessa lehtijutussa kehunut Jouko Turkkaa ja Jussi Parviaista.
Seuraavana päivänä koulussa Salminen saa maksaa lehtijutusta. Aulassa Jouko Turkan vieressä seisonut Taisto Reimaluoto huutaa: ”No siinä se saatan on!” Salminen luulee, että Reimaluoto pelleilee. Pian hymy hyytyy.
”Reimaluodon nyrkki heilahtaa parin sentin päässä kasvoistani. Väistän refleksillä. Jos se olisi osunut, olisivat etuhampaat lähteneet. Taisto tarraa rinnuksiin, nostaa minut ilmaan, paukuttaa minulla auki kaksi pihalle vievää ovea, heittää maahan. Alkaa lyödä ja potkia”, Salminen kuvailee tekstissään.
”Suojaan itseäni sikiöasennossa. Jenkkiarmeijan talvitakki pehmentää kroppaan satelevia potkuja. Kaiken aikaa Reimaluoto huutaa naama punaisena: Saatan, meitä oot menny haukkumaan natseiks ja fasisteiks. Ai että pistää vihaks tommonen. Kato että oli viimenen kerta... saatan kun tekis mieli vetää kunnolla turpaa tollasta!”
Salminen pitää ilmeisenä, että hänen hakkaamisensa oli Turkan idea. Salmisen muistikuvan mukaan Turkka seisoi liikkumatta ja katseli, kun Reimaluoto antoi ensimmäiset iskut.
Reimaluodon lähdettyä sisään Salminen kirjoittaa yrittäneensä selvittää asian Turkan kanssa, joka seisoi aulassa. Salmisen mukaan Turkka oli huutanut hänelle ja uhannut lyömiselläkin, ellei Salminen häipyisi hänen silmistään.
”Kukaan ei puhu minulle mitään. Paikkoja jomottaa. Huomenna olisi kroppa mustelmilla. Hampaat tallella, verta ei tule, päähän ei ole lyöty. No, pahemminkin olisi voinut käydä”, Salminen muistelee.
”Päätän että jätän koko paskan. Käyn opintotoimistossa ja ilmoitan, että nyt tulee lähtö. Vuoden breikki. Siitä vaan, se onnistuu, sanotaan. No kiva, pääsee kaikki helpommalla. Kiva, kiva. Tästä alkaa välivuosi. Kiitos kaikesta ja näkemiin.”
Jos jotkut ovat tyhmiä, täytyykö kaikkien tehdä jotain yhtä tyhmää perässä? Ei todellakaan. Entä ovatko nämä miljoonat naiset julkisuudessa? Menevätkö heidän sanomisensa suoraan lehtiin, joista sitten lapset voivat näitä juttuja lukea? Niinpä. Mietis uudestaan.