Lue keskustelun säännöt.
Iso näkemysero arjen raatamisesta. Mikä auttaa tällaiseen?
18.03.2018 |
Olen itse perheestä, jossa ostettiin palveluita (siivoaja, lastenhoitaja välillä illaksi, remonttimies ym ym). Mies taas on perheestä, jossa tehtiin aivan kaikki itse eikä koskaan ostettu palveluita. Syynä varmaan on se, että minun lapsuuden perhe oli ihan hyvin toimeentuleva, mitään rikkaita ei oltu kuitenkaan, kun taas miehen lapsuuden kodissa oli rahasta tiukkaa.
Kun aikuistuin, niin rupesin itsekin ostamaan palveluita, olen vaativassa työssä, ja arvostan vapaa-aikaa, näin tein sekä sinkkuaikoina että aikaisemmissa parisuhteissa. Mieluummin istun riippukeinussa rentoutumassa hyvän kirjan kanssa kuin remontoin itse mökkiä (palkkaan siihen remppamiehen) ja mieluummin töiden jälkeen menen hyvän ystävän kanssa kahville kuin siivoan kodin (palkkaan siihen siivoajan) ja mieluummin säilytän kynnet siisteinä kuin korjaan itse pyörän, vien sen polkupyörän korjaamoon jos se hajoaa, mieluummin ostan pyykkikoneelle kotiinkuljetuksen kuin hiki päässä kannan sitä itse. Mieheni taas haluaa tehdä aivan kaiken itse. Hän kyllä toisaalta osaakin, minä en edes osaisi jotain jarruja korjata polkupyörästä tms.
Minulle on ihan ok, että mies tekee asiat itse, jos hän haluaa. Mutta hänelle ei ole ok, että minä en tee vaan ostan palveluita. Jatkuvaa naputusta saan siitä, että en miehen mielestä tee "mitään", vaikka siis hoidan kaikki asiat kyllä, ostamalla niihin jonkun palvelun eli asiat ei siis jää tekemättä. Jatkuvaa naputusta, että en siivoa vaan makaan sohvalla (niin, tilasin huomiseksi siivoojan, joten en siivoa itse tänään vaan rentoudun rankan työpäivän jälkeen). Miestä ihan oikeasti ärsyttää se, että en raada. Maksan itse omasta palkastani kaikki ostamani palvelut ja maksan muutenkin elämisestämme hieman suuremman osan kuin mies (koska minulla on suuremmat tulot), joten en edes kuluta "hänen rahojaan" mihinkään vaan ihan omalla työlläni ansaitsen nuo palvelut.
Mikä auttaisi tähän? En jaksa kuunnella enää kertaakaan miehen naputusta siitä, että en tee mitään. Hänen mielestä kai ihmisen pitäisi koko ajan raataa ja raataa, jotta kelpaisi.
Kommentit (85)
"mieluummin säilytän kynnet siisteinä kuin korjaan itse pyörän"
V*ttu mikä pissis :D Tämä varmaan sun miestä just ärsyttääkin, kun oot tuollanen hienohelma :DD Voi nyyhky, minun kynteni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että teet jo töitä, et tarvitse niitä enää vapaa-ajalla vaan saat palkkaa jolla voit ostaa haluamiasi hyödykkeitä. Tuossa ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Mikä miestä niin loukkaa? Onko hällä sitten niin paljon vähemmän rahaa ja kokee että tämän rahan vuoksi kokee jotain altavastaajan asemaa suhteessanne? Kokee että sinä teet isot taloudelliset päätökset yksin joihin hän ei pysty koska ei itsellään ole varaa. Tekee mieluummin koska haluaa nekin rahat käyttää muuhun. Mihin mies muuten sitten itse käyttää rahojaan?
Miehellä on siis pienempi palkka kuin minulla, eikä kyse ole mistään vain satasen erosta. Molemmat ollaan työssä, jossa on kiinteä palkka, eli tekemällä jotain urakkahommia ei kumpikaan meistä voisi tienata lisää, eli palkkakuvio on tuo ja se ei oikein muuksi muutu. Mutta minkä minä sille voin? Millä voisin poistaa hänen altavastaaja-aseman? Siis jos hän sellaista kokee. Ap.
Ei sitä varmaan voi poistaa, mutta sikäli voi ehkä yrittää ymmärtää, että et esimerkiksi kummastelisi sitä, että hän ahdistuu kun joku kallis kodinkone hajoaa, että mitä se nyt pikkujutuista murehtii. Ei esimerkiksi telkkarin tai pesukoneen hajoaminen pienituloiselle ole mikään pikkujuttu vaikka sinulle olisikin. Ja kun sinä tilaat seuraavana päivänä uuden tilalle, on tilanne taas vähän enemmän kallellaan siihen suuntaan, että miehesi on taloudellisesti riippuvainen sinusta.
Mun ex oli huomattavasti hyvätuloisempi kuin minä ja se näkyi juuri esimerkiksi siinä, että hän uusi yhteisiä kodinkoneita mielensä mukaan eikä ymmärtänyt miksi se minua ahdisti. Sainhan minäkin sitä hänen ostamaansa telkkaria katsoa ja pyykkini hänen ostamallaan pesukoneella pestä. Se mua ei kyllä haitannut yhtään, että hän osti kotisiivoustakin silloin tällöin. Mutta se etten pystynyt osallistumaan kalliisiin hankintoihin kyllä ahdisti. En pidä taloudellisesta riippuvuudesta, mutta omat tulot eivät kertakaikkiaan riittäneet sellaiseen elintasoon, mitä hän halusi ja järjesti.
Sitten kun meille tuli ero, minä muutin pienempään asuntoon muutaman huonekalun ja astioiden kanssa, mutta hän tietenkin piti kaiken minkä oli itse maksanut. En minäkään muulla tavalla olisi halunnut toimia, mutta varmaan jotenkin alitajuisesti jo pelkäsin eroa silloin yhdessä ollessamme, koska jokainen tekninen vempain sun muut hinnakkaat jutut, mitä hän päivitti parempaan, tuntui lisäävän minun ahdistusta. Ja niinhän siinä kävi, että erotessa minulta puuttui mm. sänky, televisio, pyykinpesukone, pölynimuri, astianpesukone ja melkein kaikki edulliset pienkoneet. Sängyn sain käytettynä hankittua edullisesti ja pyykinpesukone oli ostettava osarilla. Samalla kun makselin kuukausieriä, ostin jos rahaa jäi halvalla pienkoneita, kuten kahvinkeittimen, mikron ja vedenkeittimen. Ja hätäpäissäni ostin muutaman kympin halpisimurin, joka on kyllä luvalla sanoen aika surkea vehje. Telkkaria varten aloin säästää kun muut tärkeimmät asiat olin saanut alta pois ja nyt kun erosta on kulunut melkein kolme vuotta, on mulla jo telkkakin. Sellainen kapea tiskikone tohon keittiöön vielä mahtuisi, mutta nyt en jaksa ajatella säästösuunnitelmaa sellaista varten, koska ei ole kivaa koko ajan elää ihan kädestä suuhun. Osarilla en halua ostaa sellaista, mitä ilmankin pärjää, koska kuukausieriä ei voi jättää vaan maksamatta jos jotain yllättäviä kuluja tulee.
En syytä tästä exääni, mutta en myöskään ole enää koskaan halukas laittamaan itseäni sellaiseen tilanteeseen, että olen taloudellisesti riippuvainen toisen varoista, koska sitten viimeistään jos ero tulee, on sillä pienituloisella edessä taloudellinen ahdinko.
Minusta tuo sinun kuvailemasi tilanne ei ole taloudellista riippumattomuutta vaan oman järjen ja vastuun köyhyyttä. Sinä olisit halunnut estää kumppaniasi ostamasta omilla rahoillaan haluamiaan tavaroita, vaikkei se ollut millään tavalla sinulta pois. Ok, vanhaa sänkyä ja pesukonetta voi olla vaikea sulloa varastoon, mutta etenkin pienemmistä kodinkoneistasi ja elektroniikasta luovuit kyllä ihan vapaaehtoisesti. Me ollaan naimisissa, toinen lapsi matkalla eikä toivottavasti erota koskaan, mutta ei meilläkään toisen puolison heräteostokset tarkoita sitä että toisen vastaavat tavarat heitettäisiin automaattisesti roskiin. Ei tulisi kuuloonkaan, että minä ostaisin uuden telkkarin ja heittäisin mieheni vanhan pois, vaan vanhempi siirretään sitten makkariin, työhuoneeseen tai korkeintaan varastoon.
Ei minusta tasa-arvoinen parisuhde voi tarkoittaa sitäkään, että toinen pakotetaan heittämään mahdollisesti pitkä koulutus ja vaivalla tehty ura täysin hukkaan. Ja sitähän se nimenomaan tarkoittaa, jos ei tuloillaan saa nostaa päivittäistä elintasoaan.
Taas huomaan, että ei olisi kannattanut kirjoittaa mitään, kun se halutaan ymmärtää väärin. Ihan vaan tiedoksesi, että minä en ole vapaaehtoisesti heittänyt omia vanhoja kodinkoneitani roskiin tms. enkä ole koskaan yrittänyt estää exääni parantamasta elintasoaan. Mutta toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli, kun sait vähän itseäsi korotettua minun köyhän järkeni ja vastuuni kustannuksella. Mukavaa kevään jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on luonteen piirre ja kasvatuskysymys enemminkin kuin rahakysymys.
Itse makaan jalka poikki sohvalla ja siivousta tarvittaisiin, ajattelen, että en kyllä halua kenenkään omia sotkujani siivoamaan, viikolla kyllä ajattelin, että jos tilaisin, mutta päädyin ajatukseen, että ensi viikolla onnistuu jo yhden kepin kanssa imurointi.
Joku sisälläni sanoo, että laiska mikä laiska, jos ei yksinkertaisia hommia viitsi opetella ja tehdä.
Minkäs teet tällainen olen, tosin se kirjanlukukin on ihan hyväksyttävää, tvn katselu ei, paitsi uutiset ja ajankohtaisohjelmat.
Ihme ajatuskulkuja, joista välillä haluan eroon.Niin, noin se varmaan menee. Mutta itse ainakin jotenkin arvostan laiskuutta ja ihailenkin monessa ihmisessä heidän kykyään laiskuuteen, en osaa nähdä laiskuudessa mitään pahaa, jos kuitenkin hoitaa asiat niin että elämä on melko hyvin raiteillaan eikä esim. kukaan lapsi kärsi tms. Ap.
Minä taas en osaa arvostaa laiskuutta mitenkään, jo pelkästään siitä, että arkipäivänä makaan jalka kipsissä saan huonon omantunnon, sunnuntaina en koe huonoa omaatuntoa:).
Nytkin joudun perustelemaan makoilun sillä että kahden kepin kanssa sentään kuljetin puhtaat pyykit ympäri taloa ja viikkasin ne kaappeihin.
Olen tuota sunnuntailepoa pohtinut, kyllä se tulee ihan kotikasvatuksesta, vaikka se ei mitenkään ollut uskonnollinen, sunnuntaisin sai olla tai tehdä hömppää, arkisin oli velvollisuuksia, niihin kuului kuitenkin myös kirjan lukeminen, ulkoilu, harrastukset.
Saan myös siitä tekemisestä hyvän mielen, mitä en sohvalla makoilusta saa, jos en lue "fiksua" kirjallisuutta.
Joissain kodeissa se itse tekeminen on oikeasti nostettu pyhään asemaan. Ei minusta tuollaista käytöstä mikään muu selitä ja tiedän tällaisia perheitä olevan ja erityisesti olleen. Ravintolaan on turha mennä, koska kuka nyt ei viitsisi itse ruokaa laittaa, siivoaja nyt on ihan täyttä turhuutta jne. Tärkeintä on huhkia hullun lailla, koska ahkeruus on ihmisen ainut hyve. Usein se lukeminen esim oli melko turhaa toimintaa paitsi koulukirjat taisivat kelvata ja ehkä lasten lukeminen muutenkin, mutta että aikuinen ja varsinkin jos oli joku pölypallero jossain niin laiskuuttahan se. Sitten kun ihan kaikki hommat oli tehty ja pulla tuoksui sai tehdä jotain kivaa. Jos tuollaiseen on koko ikä kasvatettu ja asiasta naputettu ja huokailtu niin siitä voi olla vaikea oppia pois
Up