Koetko että miehesi pitää sinusta huolta?

Arjen teoissa kyllä. Henkisemmissä asioissa, esim lohduttaminen, ei ole kovin kummoinen. On enemmän toimijatyyppiä ja ahdistuu abstrakteista ongelmista.

Mutta teoillaan kyllä osoittaa välittävänsä ja huomioi. Välillä vaan sitä henkistä kaipaisi myös.

En koe. Henkinen yhteys puuttuu. Minä teen kaiken lapsiin ja kotiin liittyvän. Mies kun on jotain haluamassa...silloin huolehtii ja puhuu kuin ruuneperi....Sen jälkeen loppuu kuin seinään!

Ei pidä puheitaan, itsekäs, ei kykene keskustelemaan vaan aina alkaa syytellä minua.

Mitä kaikkea olenkaan sietänyt? Ahdistaa kun huomaan ettei mies arvosta minua :(

Riidoissa käyttää epäreiluja asioita minua vastaan (hän tienaa paljon enemmän /ei muka muista mitä on luvannut jne..)

Jos tulen myöhällä kotiin, hän on levännyt koko päivän, ei ole tehnyt ruokaa tai siivonnut edes keittiön pöytää ym. Uskomatonta kun kirjoitan tätä, mihin olenkaan tyytynyt!

Ei ole miestä ja silloin joskus kun oli, koin että ennemminkin aiheutti ongelmia tai kuormitti. Ainoa mies joka osoitti huolenpitoa teki sitä vasta sen jälkeen, kun oli its ollut perheemme "adoptiolapsena" pitkään ja tällöinkin siihen liittyi inhottava, säälivä sävy.

Ei kuulu mielestäni miehille tällaiset hommat vaan nainen on paremmassa huomassa ilman miestä.

Lisäksi olen loukkaantunut fyysisesti useita kertoja todella vakavillakin tavoilla miesten seurassa. Yksin en koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.

Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.

Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.

M

Kerropa tarkemmin, minullekaan ei mennyt jakeluun miksi huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voivat olla ylpeitä itsestään. Kyllä minuakin muut ihmiset huomioivat, esimerkiksi vanhempani, ystäväni ja työkaverini, vain mieheni huomioinnit ovat vähissä.

Tämä on mies, jonka mielestä huomiointi parisuhteessa jotenkin ansaitaan, ja niitä voi käyttää sanktiona jos on konfliktia tai vaikka vaan jos on huono päivä? Sen sijaan, että toista huomioi, koska rakastaa ja haluaa hyvää. 

Eksä oli kolhoke eikä huomioinut. Nykyinen on aivan ihana puoliso ollut jo kuusi vuotta, tekee ihan mitä vaan pystyy, jos ajattelee sen ilahduttavan minua. Minä olen kuitenkin ihan sama ihminen? 

Vierailija kirjoitti:

Koen että mieheni rakastaa ja huolehtii ja on kiinnostunut minusta ja minun asioistani.

Haluaa viettää aikaa yhdessä ja halii joka päivä. Joka päivä nauretaan ties mille hulluille jutuille.

Mies on myös todella hyvä ja osallistuva isä ollut aina. Mies myös maksaa kaiken asumisen, laskut, ruuat ym koska on varakkaampi ja minä saan käyttää omat pennoset mihin haluan. 

Meillä on sama mutta omat vähäisemmät rahani menevät myös yhteiseen talouteen ja yhteiseen hyväksi niin etten rahoita niillä pelkästään omia tarpeitani ja maksan kodin pienempiä laskuja.

Kyllä, kaikin tavoin.

Sen huomaa ihan pienissäkin asioissa - noutaa kassit autosta kun tulen kaupasta tai lähtee kauppaan puolestani. Imuroi koska imuri on painava. 

Jos joudun ajamaan lääkäriin tms tuntemattomaan paikkaan saattaa lähteä kuskiksi ettei minun tarvitse hermoilla ajamisesta. Hakee ja vie kuopuksen junalle 35km päähän koska juna ei pysähdy meidän asemallamme. 

Kun olin tunnin matkan päässä töissä ja mies etänä ruoka oli aina valmis kun tulin kotiin.

Olemme parhaat ystävät ja koen oloni hyvin rauhalliseksi ja turvalliseksi mieheni kanssa. Hän kannustaa minua omiin juttuihini eikä koskaan esim valittanut kun työt veivät viikoiksi ulkomaille ja jäi 4 lapsen kanssa kotiin. 

Ja toki huomiointi ja huolenpito on molemminpuolista! Mun mies esim ei ole 29 vuoteen miettinyt kodin raha-asioita koska minä hoidan ne. 4 taloraksan budjetit, sijoitukset, laskut jne. Kun nykyään olen parikin kuukautta kerralla poissa Suomesta täytän pakastimen hänen herkkuruuillaan ettei aina tarvitse miettiä ruuanlaittoa. 

Vierailija kirjoitti:

En koe. Henkinen yhteys puuttuu. Minä teen kaiken lapsiin ja kotiin liittyvän. Mies kun on jotain haluamassa...silloin huolehtii ja puhuu kuin ruuneperi....Sen jälkeen loppuu kuin seinään!

Ei pidä puheitaan, itsekäs, ei kykene keskustelemaan vaan aina alkaa syytellä minua.

Mitä kaikkea olenkaan sietänyt? Ahdistaa kun huomaan ettei mies arvosta minua :(

Riidoissa käyttää epäreiluja asioita minua vastaan (hän tienaa paljon enemmän /ei muka muista mitä on luvannut jne..)

Jos tulen myöhällä kotiin, hän on levännyt koko päivän, ei ole tehnyt ruokaa tai siivonnut edes keittiön pöytää ym. Uskomatonta kun kirjoitan tätä, mihin olenkaan tyytynyt!

Olen todella pahoillani puolestasi!! 1 ainoa elämä ja tuollaisen kanssa. Ehkä oli hyvä että kirjoitit se tähän ja se auttaa sinua näkemään tilanteen!

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan sitten olla surullinen poikkeus, koska meillä tilanne vähän toisenlainen. Olen kyllä aikuinen omillani toimeentuleva ihminen, mutta joskus tarvitsisin mieheni apua vaikka jossain remonttijutuissa tai vastaavissa. Mies kyllä auliisti lupaa autta, mutta tyhjiä puheitaan nuo ovat olleet.

Itselläni parisuhteista samoja kokemuksia. Itse olen ollut aina toista varten, mutta minun asioilleni ei ole aikaa, energiaa, kiinnostusta yms.

Kumppani, joka olisi tuki ja turva olisi kyllä mukava haavesatu. Mutta toisaalta, olen pärjännyt jo tovin itseksenikin. Ainakaan energiani ei kulu huolehtiessani yksin parisuhteesta ja toisen hyvinvoinnista, samalla kun itselleni siitä jäisi vain pöytään jätetyt tiskit tekemäni maittavan aterian jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.

Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.

Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.

M

Okei. Eli kunhan olet tarpeeksi kaunis ja toista huomioiva, niin olet ansainnut hyvän kohtelun?

Itse parisuhteissani olen huomioinut toista vaikka kuinka, saaden itse vain tyhjää takaisin. Merkkipäivät jätettiin huomioimatta kun "en ole sellainen ihminen, joka niitä huomioi", enkä ole oikeastaan mitään huolenpitoa ja huomiointia osakseni saanut.

Edellisessä suhteessa kun toinen lupasi tulla auttamaan yhdessä fyysisesti raskaassa hommassa, mutta sitten tulikin muuta ja sori ei ehdikään. Niin siinä painavia tavaroita yksin nostellessa tulin miettineeksi pitkään ja hartaasti, että mitä minä siis oikeastaan tästä suhteesta saan (=huolehdin toisesta, ja kun itse olisin tarvinnut apua, niin siirtelen näitä painavia tavaroita yksinäni).

Yksin olen mennyt jo jonkin aikaa, koska kokemukseni parisuhteista on nykyään se, että yksin pääsee huomattavasti helpommalla ja vähemmällä. 

Kyllä koen, kaikki nämä 57 vuotta. Nyt näin kasikymppisinä huolehdimme toinen toisistamme. Mieheni on ollut aina hyvin sympaattinen/empaattinen tapaus, perinyt piirteen äidiltään. Lapsemme ovat tulleet myös isäänsä.

Exän kanssa ei ikinä ja myös lasten kohdalla koin vahvasti, että ei ole se turvallisin isä. Eton jälkeen on petrannut lasten kanssa, se on ollut ilo huomata. Nykyinen mies on mun henkinen koti, hänen kanssaan on turvallinen olla

Kyllä pitää. Siivoaa, koska minä siivoan jo töissä, hakee töistä illalla ettei tarvitse matkustaa kauaa, hieroo olkapäitäni pyytämättä. Se on rakkautta, 20 v jo.

Kyllä todellakin! Oon ollut sairaana ja kaikki asiat lääkkeistä ruokaan on minulle hoidettu ja huolehdittu, nyt on jo parempi olo. Ja muutenkin huolehtii ja puolustaa. Ihana mies.

Kyllä ja minä puolestaan hänestä. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen miettinyt jonkun verran pitkässä parisuhteessamme ja olen jonkun verran miestäni valitettavasti verrannut muihin miehiin. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta ja periaatteessa meillä menee ihan hyvin, mutta yhteisellä matkalla on ollut myös paljon isoja riitoja ja erimielisyyksiä. Hyvällä tuulella ollessaan mies auttaa ja huolehtii, on mukava ja huomaavainen. Liian usein on kuitenkin niitä ei niin hyviä tuulia, jolloin hän ei tee yhtään mitään, ei huomaa mitään, ei tee tai sano mitään hyvää ja vain kiukuttelee.

Olen ollut aina pärjäävä ja tekevä ihminen, joten en tee ongelmaa asioista, mutta jotkut asiat vain jäävät ikävästi mieleen. Esimerkiksi se, kun jouduin autokolariin muutama vuosi sitten ja autoni meni aivan päreiksi. Kenellekään ei käynyt siinä periaatteessa mitään ja mies tuli kyllä onnettomuuspaikalle, kun olin hänelle soittanut, mutta tullessaan hän ei edes halannut minua vaikka olin jälkishokissa j

Jotkut ovat vain huonoja ilmaisemaan tunteitaan, varsinkin miehet. Teot saattavat puhua enemmän kuin pussailut.

Joo. Kuskaa paikkoihin, tekee usein ruokaa, maksaa laskut, ottaa selvää asioista. Esimerkiksi vähän aikaa sitten otti selvää, mikä hoitoaine sopisi mun hiuksille parhaiten. Usein suunnitellaan treeniohjelmat yhdessä, jne. 

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan sitten olla surullinen poikkeus, koska meillä tilanne vähän toisenlainen. Olen kyllä aikuinen omillani toimeentuleva ihminen, mutta joskus tarvitsisin mieheni apua vaikka jossain remonttijutuissa tai vastaavissa. Mies kyllä auliisti lupaa autta, mutta tyhjiä puheitaan nuo ovat olleet.

Niinpä. Kuinka monta kertaa samasta asiasta viitsit sanoa, "milloin aiotkaan tehdä sen homman josta oli puhetta ja jonka lupasit tehdä". Tulee halpa olo, jos pitää mankua toiselta palveluksia kerrasta toiseen. Yritän tehdä sitten itse, vaikka se olisi vaikeaa ja mies tekisi saman paljon näppärämmin ja osaa käyttää työkaluja. Kuinka mukavaa olisikaan, kun hän huomaisi, että tarvitsen apua ja tarjoaisi sitä pyytämättä. Ja vielä hienompaa olisi huomata, että tekee sen siksi, että nimenomaan haluaa olla avuksi, ei velvollisuudentunnosta, kun sattuu olla aviomieheni. 

Huomioitko sinä puolisoasi eri tavoin?

Oma mieheni huomioi, hän tekee raskaat hommat, hoitaa ja huolehtii, jos olen sairaana, on aina valmis ostamaan mitä tarvitsen (olen meistä rahankäytössä tarkempi), myös kysyy lähes päivittäin kuulumiset kuten minäkin teen.

Isäni on ollut hyvin samanlainen lapsena ja vielä nyt vanhempanakin, joten en luultavasti olisi naimisissa miehen kanssa, joka ei huomioisi tai kohtelisi jotenkin huonosti.

Yhdessä ollaan oltu lähes 40 vuotta (ja nyt on minun vuoroni huolehtia isästäni).

Vierailija kirjoitti:

Huomioitko sinä puolisoasi eri tavoin?

Oma mieheni huomioi, hän tekee raskaat hommat, hoitaa ja huolehtii, jos olen sairaana, on aina valmis ostamaan mitä tarvitsen (olen meistä rahankäytössä tarkempi), myös kysyy lähes päivittäin kuulumiset kuten minäkin teen.

Eikös tuo ole aika lailla bare minimum? 

Kyllä mieheni vaikka on työtön nii kyselee mitä kuuluu ja miten töissä menee. Sitten kysyy haluanko kaupasta jotain jos lähtee sinne itse. Mieheni ehdottelee tekemistä myös usein ja mieheni tekee ruokaa ihan oma alotteisesti. Koen että se pitää huolta välittää minusta.