Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koetko että miehesi pitää sinusta huolta?
17.03.2018 |
Ja jos niin miten?
Itse olen havahtunut siihen että mieheni ei oikeastaan koskaan osoita sellaista lämmintä huolenpitoa minua kohtaan niin rupesin miettimään onko se tavallista ja ns normaalia. Pidän kyllä miestäni hyvänä isänä ja ihmisenä. Tunneyhteyttä en kuitenkaan juurikaan koe.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Liian kipea aihe selitettäväksi. Mutta jos luet oman kokemuksesi vielä uudelleen niin oivallat kyllä mitä tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
M
Kerropa tarkemmin, minullekaan ei mennyt jakeluun miksi huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voivat olla ylpeitä itsestään. Kyllä minuakin muut ihmiset huomioivat, esimerkiksi vanhempani, ystäväni ja työkaverini, vain mieheni huomioinnit ovat vähissä.
Koen kyllä, että mieheni pitää musta huolta. Hän tienaa enemmän ja sallii perheelleen rahojensa käytön. Tämä kämppä ei ole öky, mutta mun pienellä palkalla ei tätäkään maksettaisi.
Hän myös päivittäin kysyy, että miten voin, onko kaikki hyvin? Nyt kun ulkona on liukasta, niin paljon tarjoaa kättään avukseni (mulla on hieman ongelmia toisen nilkan kanssa), tai muuten vaan pysähtyy jelppimään, kantaa sen painavamman kassin, hän on mun kallio henkisesti ja myös fyysisesti.
Mä pidän miehestäni huolta omalla tavallani. Otan huomioon ruuanlaitossa, teen toisinaan kahdet ruuat(hän on kasvissyöjä, tekee itsekin ruokaa paljon, mutta mä ehdin arkena kokkaamaan enemmän), teen hänelle maistuvia herkkuja, hemmottelen, hieroa rapsuttelen, ennenkaikkea jutellaan paljon. Olen myös pitkälti hänen sihteerinsä, lähetän muistutteluita esim veroselvityksen tekemisestä tms.
YMS.
Näin on menty 24 vuotta ja viihdytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Onko se sitten sitä kuuluisaa itsestäänselvyytenä olemista? Meilläkin on seurustelua 10 takana josta 7 yhdessä asuen. Kunnollisia kriisejä vain yksi, joka oli vuosi sitten. Onhan tässä siis varsin tutuiksi tultu ja onhan suhteessamme oltava jotain hyvää kun se on näinkin kauan jo kestänyt.
Koen itseni tylsäksi ja unohdetuksi. Jos esimerkiksi lähdemme illanviettoon ja laittaudun kauniiksi, haluaisin että mies huomaisi ja huomioisi sen. Kai se on halua tulla tunnustetuksi naisena, kumppanina, rakastettuna, jotain sellaista. Ettei olisi pelkkä kodinhoitaja joka myös paijaa ja harrastaa seksiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Huomioitko miestäsi kosketuksella tai sanoin? Itse halailen ja pussailen ja "kiehnään" mutta koen jääväni aina antavaksi osapuoleksi. Olen paijaaja joka haluaa myös tulla paijatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pitää huolta.
Sairastan hyvin harvoin, mutta silloin kun sairastan esim. pahaa flunssaa, mies passittaa minut lepäämään, tekee/(hakee :D ) ruoat, keittää minulle teetä ja ruokkii kissat. Tämä on tosi mukavan tuntuista, koska minä teen aina kaikki kotityöt.
Joskus yllättää kivoilla lahjoilla tai reissuilla. En nyt osaa sen kummempaa esimerkkiä antaa, mutta kyllä ajattelen, että musta huolehditaan kun on siihen tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Onko se sitten sitä kuuluisaa itsestäänselvyytenä olemista? Meilläkin on seurustelua 10 takana josta 7 yhdessä asuen. Kunnollisia kriisejä vain yksi, joka oli vuosi sitten. Onhan tässä siis varsin tutuiksi tultu ja onhan suhteessamme oltava jotain hyvää kun se on näinkin kauan jo kestänyt.
Koen itseni tylsäksi ja unohdetuksi. Jos esimerkiksi lähdemme illanviettoon ja laittaudun kauniiksi, haluaisin että mies huomaisi ja huomioisi sen. Kai se on halua tulla tunnustetuksi naisena, kumppanina, rakastettuna, jotain sellaista. Ettei olisi pelkkä kodinhoitaja joka myös paijaa ja harrastaa seksiäkin.
Sitä kai se sitten on, olen kai vaimona ja lasten äitinä kalustoon kuuluva juttu, joka näyttää hoitavan mainiosti itsensä ja josta ei tarvitse huolta kantaa...
Minulta ollaan tutkimassa parhaillaan sairautta, joka saattaa pahimmassa tapauksessa olla vakavaa. Olen jo ennalta ehtinyt hieman murehtia miten parisuhteessamme menee, jos joudun rankkoihin hoitoihin. Ihan yksinään en pärjää ja kotitöihin en silloin välttämättä pysty, joten jäänkö yksin vai kuoriutuuko miehestä silloin huolehtija? Vai huolehtiiko hän sitten marttyyrinä asioista? En tiedä, en osaa edes arvata, vaikka olemme yhdessä kauan olleetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Huomioitko miestäsi kosketuksella tai sanoin? Itse halailen ja pussailen ja "kiehnään" mutta koen jääväni aina antavaksi osapuoleksi. Olen paijaaja joka haluaa myös tulla paijatuksi.
Kyllä, vähenemässä määrissä tosin. Kehun häntä aina parturin jälkeen ja muutenkin, sängyssä teen aloitteita ja jos mies mukaan lähtee, niin se olen minä joka huolehtii että hän saa, ennen nukkumaan menoa ja aamuisin yritän mennä hänen kainaloonsa tai ainakin jotenkin koskettaa häntä. Eilen viimeksi iltasella se ei onnistunut, vaan mies käänsi selkänsä. Aamulla heräsin pari tuntia ennen miestä ja hiivin pois makkarissa, että hän saa nukkua. Olen halipulassa ja puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Huomioitko miestäsi kosketuksella tai sanoin? Itse halailen ja pussailen ja "kiehnään" mutta koen jääväni aina antavaksi osapuoleksi. Olen paijaaja joka haluaa myös tulla paijatuksi.
Kyllä, vähenemässä määrissä tosin. Kehun häntä aina parturin jälkeen ja muutenkin, sängyssä teen aloitteita ja jos mies mukaan lähtee, niin se olen minä joka huolehtii että hän saa, ennen nukkumaan menoa ja aamuisin yritän mennä hänen kainaloonsa tai ainakin jotenkin koskettaa häntä. Eilen viimeksi iltasella se ei onnistunut, vaan mies käänsi selkänsä. Aamulla heräsin pari tuntia ennen miestä ja hiivin pois makkarissa, että hän saa nukkua. Olen halipulassa ja puutteessa.
Täällä tismalleen sama, paitsi että en ole puutteessa. En tunne halua jos olen onneton. Tämä kierre pitäisi ehdottomasti katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Aion ottaa asian tänään puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Onko se sitten sitä kuuluisaa itsestäänselvyytenä olemista? Meilläkin on seurustelua 10 takana josta 7 yhdessä asuen. Kunnollisia kriisejä vain yksi, joka oli vuosi sitten. Onhan tässä siis varsin tutuiksi tultu ja onhan suhteessamme oltava jotain hyvää kun se on näinkin kauan jo kestänyt.
Koen itseni tylsäksi ja unohdetuksi. Jos esimerkiksi lähdemme illanviettoon ja laittaudun kauniiksi, haluaisin että mies huomaisi ja huomioisi sen. Kai se on halua tulla tunnustetuksi naisena, kumppanina, rakastettuna, jotain sellaista. Ettei olisi pelkkä kodinhoitaja joka myös paijaa ja harrastaa seksiäkin.
Sitä kai se sitten on, olen kai vaimona ja lasten äitinä kalustoon kuuluva juttu, joka näyttää hoitavan mainiosti itsensä ja josta ei tarvitse huolta kantaa...
Minulta ollaan tutkimassa parhaillaan sairautta, joka saattaa pahimmassa tapauksessa olla vakavaa. Olen jo ennalta ehtinyt hieman murehtia miten parisuhteessamme menee, jos joudun rankkoihin hoitoihin. Ihan yksinään en pärjää ja kotitöihin en silloin välttämättä pysty, joten jäänkö yksin vai kuoriutuuko miehestä silloin huolehtija? Vai huolehtiiko hän sitten marttyyrinä asioista? En tiedä, en osaa edes arvata, vaikka olemme yhdessä kauan olleetkin.
Huolehtiiko miehesi sinusta jos olet vaikka rajussa flunssassa?
Toivotan jaksamista ja voimia sinulle.
En koe. Tuo on varmaan suurin syy, miksi olen ihastunut toiseen mieheen, joka on osoittanut niin uskomattoman pyyteetöntä välittämistä, että ihan kurkkua kuristaa. En usko mieheni edes tuntevan minua, mutta minä tyhmänä olen antanut ihan liikaa aikaani ja vaivaani tuolle "rakastanrakastan"-uskottelijalle, jota ei oikeasti edes kiinnosta. Toisaalta on niin uskollinen ja omistautunut, menee ihan uskomattomiin mittasuhteisiin takiani, toisaalta taas.. ei välitä tai osoita myötätuntoa vaikka olisin hengenvaarassa tai jos minulle tapahtuu jotain todella isoa ja tärkeää. Ehkä olen jonkun tunteettoman robotin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muuten hyvä kysymys. Koska jos tuntuu, ettei mies pidä huolta - voi ongelma olla omassa päässä.
Kun tapasin mieheni, niin koin, ettei hän pidä huolta. Koska hän antoi minulle tilaa, antoi minun tehdä omat valintani. Eksäni kontrolloi minua 20 vuotta, ja opin niinä vuosina, että kontrollointi on huolenpitoa. Siksi en ymmärtänyt, että nykyinen kyllä pitää minusta huolta. Kun tarvitsen.
Mieheni hakee aamulla kaukana olevasta postilaatikosta sanomalehden minulle, hän itse ei sitä lue. Hän tankkaa aina autoni, puhdistaa lumesta ja ajaa valmiiksi minulle oikeinpäin lähtöä varten. (Osaan itsekin, mutta hän haluaa tehdä ikävät työt.) Hän taluttaa minua liukkaalla kadulla, kantaa painavat ostokset, avaa tiukat korkit valmiiksi. Illalla hän tarkistaa, olenko ottanut iltalääkkeeni.
Mutta minä huolehdin myös hänestä: kuorin perunat hänelle, kun hän inhoaa sitä. Keitän illalla valmiiksi puuron, kun hän aamulla herää ennen minua, on haudutettu puuro valmiina. Lohdutan ja silittelen, kun hän on surullinen. Näin on tehty jo kauan, yli 40 vuotta.
Yritin ottaa huomioimattomuuden puheeksi äsken. Kysyin ensin mieheltä kokeeko hän saavansa tarpeeksi paijausta. Saa kuulemma. Sitten kerroin että viime aikoina minä en ole kokenut saavani tarpeeksi. Mies sanoi "minä en jaksa nyt tällaista" ja poistui paikalta.
Olen pettynyt. Ja surullinen. Ja yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Apua, kävipä tämä teksti ja myös tuo sen yllä oleva synnytyksen jälkeinen masennusteksti tunteisiini! :( Olen siis se, jonka mies ei halaa edes tiukassa paikassa autokolarin jälkeen.
Minullakin miehen puolelta tuleva "kylmyys" on ajanut siihen, että haaveilen miehestä, joka haluaisi. Haluaisi, katsoisi kauniisti, koskettaisi ja haluaisi. Vaikka muut asiat ovatkin näennäisesti kunnossa ja kulissit ovat komeat kaikin puolin, niin en ole onnellinen.
Kysyin joskus mieheltäni, että onko minua vaikea koskettaa ja vaikka halata. Hän sanoi, että ei ole ja halasi, mutta siihen se jäi.
Mietin myös miten minä huomioin miestäni. En tiedä onko se nyt oikeasti huomioimista vai jotakin muuta, mutta pidän kodin siistinä, käyn kaupassa, teen hyvää ruokaa, pesen pyykit ja hoidan työni ohella, että arki rullaa mukavasti. Pidän myös itsestäni huolta ja pyrin olemaan aina mukava.
Onko se sitten sitä kuuluisaa itsestäänselvyytenä olemista? Meilläkin on seurustelua 10 takana josta 7 yhdessä asuen. Kunnollisia kriisejä vain yksi, joka oli vuosi sitten. Onhan tässä siis varsin tutuiksi tultu ja onhan suhteessamme oltava jotain hyvää kun se on näinkin kauan jo kestänyt.
Koen itseni tylsäksi ja unohdetuksi. Jos esimerkiksi lähdemme illanviettoon ja laittaudun kauniiksi, haluaisin että mies huomaisi ja huomioisi sen. Kai se on halua tulla tunnustetuksi naisena, kumppanina, rakastettuna, jotain sellaista. Ettei olisi pelkkä kodinhoitaja joka myös paijaa ja harrastaa seksiäkin.
Sitä kai se sitten on, olen kai vaimona ja lasten äitinä kalustoon kuuluva juttu, joka näyttää hoitavan mainiosti itsensä ja josta ei tarvitse huolta kantaa...
Minulta ollaan tutkimassa parhaillaan sairautta, joka saattaa pahimmassa tapauksessa olla vakavaa. Olen jo ennalta ehtinyt hieman murehtia miten parisuhteessamme menee, jos joudun rankkoihin hoitoihin. Ihan yksinään en pärjää ja kotitöihin en silloin välttämättä pysty, joten jäänkö yksin vai kuoriutuuko miehestä silloin huolehtija? Vai huolehtiiko hän sitten marttyyrinä asioista? En tiedä, en osaa edes arvata, vaikka olemme yhdessä kauan olleetkin.
Huolehtiiko miehesi sinusta jos olet vaikka rajussa flunssassa?
Toivotan jaksamista ja voimia sinulle.
Siinäpä se onkin, että en ole ollut pitkän suhteemme aikana oikeastaan kertaakaan kipeänä. Viimeisilläni raskaana ollessa tein itse viimeiseen hetkeen saakka kotihommat. Sairaalassa ollessani hän hoiti kyllä ihan mallikkaasti isommat lapset, mutta siinä nyt ei valtava työ ollutkaan. Nyt lapset ovat jo teinejä ja elämä on heidän kanssaan helppoa. Kerran olimme koko perhe samaan aikaan yrjötaudissa ja omien yrjöilyjen välissä hoidimme lasten yrjöilyt erittäin hyvällä tiimityöllä.
Mutta en halua valittaa enempää, meillähän menee kuitenkin periaatteessa ihan hyvin. Välillä iskee vain tällainen apatia... :) Jaksamista sinnekin, kyllä me naiset pärjäämme!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä tätä sukupuolikysymyksenä mutta mielestäni tuollainen suhde kertoo jopa enemmän huomionpidon kohteesta kuin huomioijasta.
Pidän siis tuollaista suhdetta lähtökohtaisesti itsestäänselvyytenä mutta se voi niin helposti kuolla.Vilpittömästi sanon, että te huomionosoitusten kohteena olevat ihmiset voitte olla ylpeitä itsestänne.
MEli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(
Liian kipea aihe selitettäväksi. Mutta jos luet oman kokemuksesi vielä uudelleen niin oivallat kyllä mitä tarkoitan.
Minä (en ole edellinen) en kyllä tajunnut mitä tarkoitit. Ensin sanoit että huolenpidon kohteet voivat olla VILPITTÖMÄSTI ylpeitä itsestään, viitaten siihen, että ovat toimineet jotenkin oikeasti ansaitakseen tämän huolenpidon. Mutta edellisen mies ei selvästikään tee mitään ansaitakseen sen. Sitten tässä ketjussa on niitä, joiden suhteessa huolenpito on vastavuoroista, sekä niitä, joiden suhteessa se on yksipuolista. Ei kai molempiin tilanteisiin voi päteä sinun sama mallisi? Viitsisitkö selittää, mitä oiiein tarkoitit?
Toisekseen mun mies on huolehtii mun hyvinvoinnista, tekee kotitöitä, huolehtii että saan vapaa-aikaa ja pääsen menoihini jne (meillä tämä on vastavuoroista), mutta menimme yhteen 21-vuotiaina ja hän on aina ollut tuollainen, eli kyse on pelkästä tuurista -hän olisi samalla lailla vastuuntuntoinen kenen tahansa kanssa. Toki se, että suhteemme on kestänyt yli 18 vuotta, on varmaan osaltaan minunkin ansiotani. Mutta miehen huolenpito/vastuullisuus/välittäminen tulee kyllä hänen luonteestaan.
Alue: Aihe vapaa
Eli mitä kertoo huomionpidon kohteesta? Ja miksi voi olla ylpeä itsestään? Sori en vain jostain syystä tajunnut...
Minäkin olen meillä se passaaja. Osoitan rakkauttani teoilla ja siksi kai tämä on ajautunut tällaiseksi. Mies osoittaa rakkauttaan sanallisesti, joskus. Joskus jos tulee pidempiä kausia kun en saa rakkaudenosoituksia alan voida huonosti ja jossain vaiheessa joudun ottamaan asian puheeksi. Nyt on juuri sellainen tilanne, en koe itseäni rakastetuksi. Asiasta on myös hankala puhua, koska en halua tai voi vaatia että mies tekisi sitä taikka tätä jos hän ei itse koe tarvetta tehdä niin. Haluaisin että minun kanssani ollaan vapaaehtoisesti ja että minua rakastetaan vapaaehtoisesti.
Joskus tuntuu että saan enemmän huomionosoituksia baarissa tuntemattomilta miehiltä kuin omaltani. Haluaisin että se olisi toisin päin. :-(