Uskovaiset onko teillä rehellisesti, joskus pahoja päiviä
Oletteko ikinä ajatellut oman henkensä riistämistä tai jopa jonkun murhaa? Kysyn tätä siksi koska ainakin ulospäin olette aina tosi iloisia. Ja jos teillä on paha pv niin oletteko silti iloisia koska ajattelette, että kyllä tämä tästä hyväksi muuttuu ja pääsen taivaaseen.
Kommentit (25)
Niin no jos on oletko silti ulospäin iloinen? Ja mitä ajattelet huonona päivänä jumalasta?
Uskovaiset ei kiroile.
Maailmanparantaja kirjoitti:
Uskovaiset ei kiroile.
Puhuuhan ne saatanasta ja perkeleestä jatkuvasti...
Maailmanparantaja kirjoitti:
Uskovaiset ei kiroile.
Ei tietenkään. :D
Olen kokenut lapsena kaikenlaista pahaa, mikä heijastuu elämääni nyt aikuisena. Tunteeni eivät ole aina kovin positiivisia, joskus ajattelen hyvinkin synkkiä asioita. Mutta luottamus Jumalaan, hiljainen rukous ja esim. hengelliset laulut auttavat huonoina päivinä. Ei ajatukseni Jumalasta muutu tunteitteni mukaan, ne ovat eri asioita. Itse en ajattele kovin paljon taivasta, en tiedä miten muut uskovat. Taivas on läsnä tässä ja nyt, kun rukouksessa koen Jumalan rauhaa ja sitten jaksan taas eteenpäin.
On huonoja päiviä. Ja olen suunnitellut nuorena itsemurhaa. Mutta onneksi elämä kuljetti eteenpäin seesteisemmille vesille. Uskovaisia on monenlaisia. Yhteistä on vain usko.
Tottakai on huonoja päiviä niinkuin kaikilla ihmisillä. Ja joskus pahana hetkenä on tuntunut, että haluaisi kuolla pois.. mutta ei mitään pahaa tee itselleen, koska minä henk.koht uskon tai en ole varma pääseekö taivaaseen, jos tekisi niin.
Usko ja Jumala antaa voimaa mennä eteenpäin.
Tietenkin. Uskon Jeesukseen vapahtajana ja Herrana, mutta olen syntinen ihminen. Mutta tiedän Jeesuksen auttavan aina. Hän auttaa aina, kun rukoilen apua. Kiitos Jeesus.
On tottakai. Näytän uloskinpäin, ainakin kotona. Kiroilen pahaa oloa ulos. En ole siitä ollenkaan ylpeä. Toisaalta huokailen myös "Jeesus auta" jne.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena kaikenlaista pahaa, mikä heijastuu elämääni nyt aikuisena. Tunteeni eivät ole aina kovin positiivisia, joskus ajattelen hyvinkin synkkiä asioita. Mutta luottamus Jumalaan, hiljainen rukous ja esim. hengelliset laulut auttavat huonoina päivinä. Ei ajatukseni Jumalasta muutu tunteitteni mukaan, ne ovat eri asioita. Itse en ajattele kovin paljon taivasta, en tiedä miten muut uskovat. Taivas on läsnä tässä ja nyt, kun rukouksessa koen Jumalan rauhaa ja sitten jaksan taas eteenpäin.
Jos lapsuuden haamut ovat vielä pitkälle aikuisuuteen mukana ajatuksissa, niin niihin olisi hyvä ottaa jotenkin etäisyyttä. Yksi keino on kirjoittaa omaelämäkerta. Mitä tapahtui ennen peruskoulua, peruskoulun aikana, lukion aikana jne. Eikä listata vaan tapahtumia, vaan että miten koit elämän silloin, mitä valintoja teit, miten olisi voinut tehdä toisin jne.
Aika harvoin,mutta joskus. Koskaan ei ole lähelläkään mikään itsemurha! Kai yleensä on rauha ja tietty ilo tai kiitollisuus.
Huono päivä on sellainen alakuloinen tilanne tms.
Tietysti on. Saan kuitenkin voimaa uskostani ja sen avulla jaksan mennä vaikeiden jaksojen yli. Emme me uskovaiset sen erilaisempia ole kuin muutkaan.
Ai että onko joskus? On ihan vähän väliä. On paha vuosi menossa. Kun olin viimeksi 8 vuotta sitten todella masentunut, toivotin itselleni kuolemaa sohvannurkassa jossa vain itkin ja kaikki oli yhtä saissea. Mutta ei, en ole koskaan ajatellut riistää itseltäni henkeä, en ole sen sorttinen ihminen. Eivätkä kaikki uskovat ole todellakaan iloisia, vaan luonteenpiirteet näkyvät meissäkin. Joukossa on paljon pessimistejä ja melankolisia, jotka eivät osaa olla iloisia.
Kuitenkin se, mitä lähempänä Vapahtajaansa elää, sitä selkeämpi on hengellinen näkökyky asioihin. Emme ole koskaan ilman toivoa, vaikka olosuhteet ja tunteet olisi mitä vain. Omalla kohdallani olen tietoinen siitä, että minun tulisi jatkuvasti täyttyä Hengellä uudelleen ja uudelleen, koska silloin taivaalliset asiat saisivat minussa enemmän sijaa, enkä olisi näin maahan lyöty ja streessantunut mitä olen nyt.
N42
Onhan niitä huonojakin päiviä, mutta en kyllä koskaam ole ajatellut itsemurhaa enkä jonkun murhaamista. Mulla nämä paskat hetket on enemmän sellasia, et tää hetki/juttu/tilanne on ihan toivoton tai kamala.
Mut en ikinä ole aatellut että en selviäisi siitä, olen ennemmin niin et oispa jo huominen nii tää surkea olo/fiilis ois pois.
Ja todellaki näytän pahan oloni, jos sellainen on, harvemmin kyllä on. Sitten tilitän kotona puolisolle huonoa oloa. En siis esitä muidenkaan silmissä että olisin aina iloinen, useimmiten vain olen iloinen ja positiivinen. Vaikka olisi huonoja hetkiä, en jää niihin vellomaan. Minulla on taito jättää huono fiilis siihen tilanteeseen missä se on ollut, käyn sen läpi mielessäni heti ja jätän taakseni.
Ja usko antaa mulle voimia.
Joka päivä on huono päivä. Tällä hetkellä elämäni koostuu nukkumisesta, töissä käymisestä ja kotona iltaisin itkemisestä. En voi sille mitään, se vain alkaa kun pääsen töistä kotiin. Joskus jo kotimatkalla. Minulla on jatkuvasti kipuja enkä vain pysty olemaan positiivinen.
Mutta eipä se uskooni ole vaikuttanut (tai toisinpäin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut lapsena kaikenlaista pahaa, mikä heijastuu elämääni nyt aikuisena. Tunteeni eivät ole aina kovin positiivisia, joskus ajattelen hyvinkin synkkiä asioita. Mutta luottamus Jumalaan, hiljainen rukous ja esim. hengelliset laulut auttavat huonoina päivinä. Ei ajatukseni Jumalasta muutu tunteitteni mukaan, ne ovat eri asioita. Itse en ajattele kovin paljon taivasta, en tiedä miten muut uskovat. Taivas on läsnä tässä ja nyt, kun rukouksessa koen Jumalan rauhaa ja sitten jaksan taas eteenpäin.
Jos lapsuuden haamut ovat vielä pitkälle aikuisuuteen mukana ajatuksissa, niin niihin olisi hyvä ottaa jotenkin etäisyyttä. Yksi keino on kirjoittaa omaelämäkerta. Mitä tapahtui ennen peruskoulua, peruskoulun aikana, lukion aikana jne. Eikä listata vaan tapahtumia, vaan että miten koit elämän silloin, mitä valintoja teit, miten olisi voinut tehdä toisin jne.
Tässä voisi olla ideaa. Kiitos ajatuksesta!
Jeesus pelastaa