Yksipuoliset ihmissuhteet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii. 

En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.

Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.

Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.

Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun? 

Ei tässä nyt puhuta sellaisesta ettei toinen ota joka päivä tai joka toinen päivä yhteyttä,vaan pitemmän aikavälin jutuista. Kyllä tähän pätee sama kuin tapailuun eli jos kaikki kiireet menevät ystävän ohitse priorisoinnissa niin silloin se ystävyys tuskin on toiselle merkityksellistä. Eikö muutenkin luulisi että se todella kiireinen ihminen pitäisi yhteyttä kun ehtii, eihän hänellä todennäköisesti ole juuri silloin aikaa esimerkiksi puhua kun se kiireettömämpi ihminen soittelee.

Ja omassa tapauksessani on kyse siitä että olemme ennen olleet parhaat kaverit ja siksikin jos ystäväni muut sosiaaliset kontaktit menevät minun ohitseni tärkeysjärjestyksessä niin silloin ystävyytemme on muuttunut yksipuoliseksi.

En minäkään mitään jatkuvaa yhteydenpitoa tarkoittanut. Harvemmin aikuisilla ihmisillä  edes on aikaa pitää yhteyttä jatkuvasti. Mutta mitä suurempi sosiaalinen verkosto, sitä vähemmän on aikaa ja sitä harvemmin pitää yhteyttä. 

Olen joskus ollut se kiireinen ihminen ja voin ekstroverttinäkin sanoa, että ei aina kertakaikkiaan jaksa. Kun on puoliso, lapset, lasten päiväkodin jutut, koulun jutut, lasten harrastusten jutut, omat harrastukset, omat ja puolison sisarukset sekä omat ja puolison vanhemmat, niin yhteydenpito ystäviin ja kavereihin ei silloin ole kovin aktiivista. Nyt, kun lapseni ovat jo aikuisia ja olen eronnut, mulla on taas ihan toisella tavalla sekä aikaa että myös voimia pitää yhteyttä sukulaisten lisäksi ystäviinikin. Jaksan jopa käydä firman pikkujouluissa ja muissa työporukan riekkumisissa.

Mutta aivan kuten kaveruus voi muuttua ystävyydeksi voi myös ystävyys muuttua takaisin kaveruudeksi. Ja kaveruus laimeta takaisin tuttavuudeksi, tuttavuudestahan kaveruus aikoinaan alkoikin. Jos siis yhteydenpito jää yksipuoliseksi, on ihan mahdollista, että sekä omalta että toisen puolelta kyse ei ole enää ystävyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii. 

En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.

Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.

Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.

Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun? 

Ei tässä nyt puhuta sellaisesta ettei toinen ota joka päivä tai joka toinen päivä yhteyttä,vaan pitemmän aikavälin jutuista. Kyllä tähän pätee sama kuin tapailuun eli jos kaikki kiireet menevät ystävän ohitse priorisoinnissa niin silloin se ystävyys tuskin on toiselle merkityksellistä. Eikö muutenkin luulisi että se todella kiireinen ihminen pitäisi yhteyttä kun ehtii, eihän hänellä todennäköisesti ole juuri silloin aikaa esimerkiksi puhua kun se kiireettömämpi ihminen soittelee.

Ja omassa tapauksessani on kyse siitä että olemme ennen olleet parhaat kaverit ja siksikin jos ystäväni muut sosiaaliset kontaktit menevät minun ohitseni tärkeysjärjestyksessä niin silloin ystävyytemme on muuttunut yksipuoliseksi.

En minäkään mitään jatkuvaa yhteydenpitoa tarkoittanut. Harvemmin aikuisilla ihmisillä  edes on aikaa pitää yhteyttä jatkuvasti. Mutta mitä suurempi sosiaalinen verkosto, sitä vähemmän on aikaa ja sitä harvemmin pitää yhteyttä. 

Olen joskus ollut se kiireinen ihminen ja voin ekstroverttinäkin sanoa, että ei aina kertakaikkiaan jaksa. Kun on puoliso, lapset, lasten päiväkodin jutut, koulun jutut, lasten harrastusten jutut, omat harrastukset, omat ja puolison sisarukset sekä omat ja puolison vanhemmat, niin yhteydenpito ystäviin ja kavereihin ei silloin ole kovin aktiivista. Nyt, kun lapseni ovat jo aikuisia ja olen eronnut, mulla on taas ihan toisella tavalla sekä aikaa että myös voimia pitää yhteyttä sukulaisten lisäksi ystäviinikin. Jaksan jopa käydä firman pikkujouluissa ja muissa työporukan riekkumisissa.

Mutta aivan kuten kaveruus voi muuttua ystävyydeksi voi myös ystävyys muuttua takaisin kaveruudeksi. Ja kaveruus laimeta takaisin tuttavuudeksi, tuttavuudestahan kaveruus aikoinaan alkoikin. Jos siis yhteydenpito jää yksipuoliseksi, on ihan mahdollista, että sekä omalta että toisen puolelta kyse ei ole enää ystävyydestä. 

Totta. Jos yhteydenpito parin viime vuoden aikana on tarkoittanut lähinnä Instagramin tai Facebookin postauksista tykkäämistä molemmin puolin, niin kovin läheistä ystävyyden ei voi enää millään tavalla kuvata olevan. Oli taustalla sitten kuinka innostunutta ystävyyttä tahansa vuosia sitten.

Mä en jaksa liian aktiivisia ihmisiä. Ystävyys tässä iässä on haastavaa, koska kaikilla on kiireensä (42v) ja se on ihan ymmärrettävää. Useimmilla sama elämäntilanne niin ymmärretään toisiamme, ystävyys kestää vaikka välillä olisi hiljaisempaa.

Mulla oli yks entinen työkaveri joka alkoi pommittaa milloin mistäkin, pitäis harrastaa yhdessä ym miksi en kysele kuulumisia useammin. Hän oli siis lapseton, eikä yhtään ymmärtänyt ettei perheellisellä ole aikaa eikä intressejä olla koko ajan yhteydessä.

Olen myös asiakaspalvelussa työn puolesta niin kaipaan omaa aikaa. Välillä on pakko ladata akkuja.

Vierailija kirjoitti:

Kylä ympärilleen kannattaa valkata kavereita ja ystäviä jotka "jaksavat" itsekin olla tekemisissä. Mikäli on 10 kaveria/ystävää, joista ei ikinä kuulu mitään, niin se oma aika menee näiden 10:n suhteen ylläpitoon, eikä tule saaneeksi enempää/toisenlaisia kavereita. Sitten kun itsellä meneekin yllättäen jalka poikki, tai tulee syöpä, tai jotain muuta vakavaa, ja kenties korvaa/olkapäätä/apua vaativaa, niin yksin saat olla, ja koittaa jotenkin pärjätä. Lähipiiriin ehdottomasti ihmisiä jotka välittävät sinusta , ja rakastavat sinua. olivat sitten sukulaisia tai ystäviä.

Tästä olen täsmälleen samaa mieltä. Ihmissuhteita voi olla erilaisia, mutta jos kaikki on vain yksipuolisia ihmissuhteita, aika menee niiden hoitamiseen eikä jää aikaa toisenlaisten ihmissuhteiden hankkimiseen. 

Mulle ihmissuhteissani tärkeimmät ovat omat lapseni perheineen. Hyvänä kakkosena tulevat vanhempani, sisarukseni ja sisarusteni lapset perheineen. Tämä on se "ydinjoukko", joka tulee apuun, kun  sairastun vakavasti. Aivan kuten minäkin riennän apuun, vaihdan kesälomani aikataulua, perun lomamatkojani tai  perun muita menojani sen mukaan, miten suuri heidän avuntarpeensa sillä hetkellä on. Heidän jälkeensä tulevat ystäväni. Vaikka autankin mielelläni ystäviäni ja he minua, en kuitenkaan katso voivani odottaa ystäväni peruvan perheensä kanssa sovittua ja jo maksettua lomareissua vain siksi, että mulla on jalka poikki just silloin ja tarvitsen apua. Tai siirtävänsä kesälomaansa toiseen ajankohtaan, koska olen menossa johonkin leikkaukseen. Ystävien jälkeen tulevat kaverit ja kavereiden häntäpäässä työkaverit. Ja heidän jälkeensä tuttavat. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa liian aktiivisia ihmisiä. Ystävyys tässä iässä on haastavaa, koska kaikilla on kiireensä (42v) ja se on ihan ymmärrettävää. Useimmilla sama elämäntilanne niin ymmärretään toisiamme, ystävyys kestää vaikka välillä olisi hiljaisempaa.

Mulla oli yks entinen työkaveri joka alkoi pommittaa milloin mistäkin, pitäis harrastaa yhdessä ym miksi en kysele kuulumisia useammin. Hän oli siis lapseton, eikä yhtään ymmärtänyt ettei perheellisellä ole aikaa eikä intressejä olla koko ajan yhteydessä.

Olen myös asiakaspalvelussa työn puolesta niin kaipaan omaa aikaa. Välillä on pakko ladata akkuja.

Varmasti. Se on vain sääli, etteivät kahden eri ihmisen seuran tarpeet välttämättä jollain tietyllä hetkellä lainkaan kohtaa, vaikka periaatteessa tulisikin jonkun kanssa hyvin juttuun. Ystävystyminen vaatii sopivaan ihmiseen törmäämisen lisäksi yleensä myös oikean ajoituksen. Kenenkään elämään ei voi tunkea väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInä inhoan ihmisiä, jotka olettavat meidän olevan kavereita ja soittelevat tämän tästä kaikenlaisesta turhasta vinkuen sitten lopuksi, että soita sinä seuraavaksi minulle. Miksi soittaisin, jos tuo ihminen ei oikeastaan merkitse mitään?

Pystyisikö sanomaan tuon ajatuksesi ääneen jollain tavalla? Jos selittelet kohteliaisuuttasi toiselle, että oli kiva jutella / tavata / viettää aikaa yhdessä yms., niin helposti kuvitellaan että olet ilahtunut yhteydenpidosta. Ja mitä muuta toinen voisikaan miettiä?

Tyhmille ei pidä olla kohtelias, he ymmärtävät sen sina väärin. Siksi tyhmille pitää olla tyly, muuten he luulevat, että normaalit fraasit ovat totta. Turha selitellä, riittää, että puhelun päätteeksi ei sano mitään tulevaan viittaavaa.

Se on vähän siitä kiinni mitä tyhmänä pitää. Moni pitää todella tyhmänä ihmistä joka jatkuvasti valehtelee hauavansa olla tekemisissä, vaikka oikeasti ei halua. Sen lisäksi että moni pitää heitä tyhminä, niin moni pitää heitä myös kaksinaamaisina, mulkkkuina ja valehtelijoina.

 Ilmeisesti sinä ja sinunyypppisesi pitävät tyhmänä ihmistä joka uskoo että kun sanot haluavasi tavata, niin oikeasti haluat sitä. Kyllä tuollainen sinulla oleva ajatustenlukugeeni olisi hyvä saada tutkittavaksi, kun ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei kykene ajatuksia lukemaan, vaan joutuu tyytymään siihen mitä hänelle ympärillä olevat ihmiset suusanalisesti kertovat tuntemuksistaan ja ajatuksistaan. 

Näin juuri! ✌️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInä inhoan ihmisiä, jotka olettavat meidän olevan kavereita ja soittelevat tämän tästä kaikenlaisesta turhasta vinkuen sitten lopuksi, että soita sinä seuraavaksi minulle. Miksi soittaisin, jos tuo ihminen ei oikeastaan merkitse mitään?

Pystyisikö sanomaan tuon ajatuksesi ääneen jollain tavalla? Jos selittelet kohteliaisuuttasi toiselle, että oli kiva jutella / tavata / viettää aikaa yhdessä yms., niin helposti kuvitellaan että olet ilahtunut yhteydenpidosta. Ja mitä muuta toinen voisikaan miettiä?

Tyhmille ei pidä olla kohtelias, he ymmärtävät sen sina väärin. Siksi tyhmille pitää olla tyly, muuten he luulevat, että normaalit fraasit ovat totta. Turha selitellä, riittää, että puhelun päätteeksi ei sano mitään tulevaan viittaavaa.

Se on vähän siitä kiinni mitä tyhmänä pitää. Moni pitää todella tyhmänä ihmistä joka jatkuvasti valehtelee hauavansa olla tekemisissä, vaikka oikeasti ei halua. Sen lisäksi että moni pitää heitä tyhminä, niin moni pitää heitä myös kaksinaamaisina, mulkkkuina ja valehtelijoina.

 Ilmeisesti sinä ja sinunyypppisesi pitävät tyhmänä ihmistä joka uskoo että kun sanot haluavasi tavata, niin oikeasti haluat sitä. Kyllä tuollainen sinulla oleva ajatustenlukugeeni olisi hyvä saada tutkittavaksi, kun ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei kykene ajatuksia lukemaan, vaan joutuu tyytymään siihen mitä hänelle ympärillä olevat ihmiset suusanalisesti kertovat tuntemuksistaan ja ajatuksistaan. 

Mulla samasss kaupungissa asuvan sukulaisen kanssa puhelut menevät aina samaan malliin. Hän sanoo haluavansa kovasti tavata meidän perhettä ensi viikolla. Lupaa tulla käymään, juttelee puolison kanssa ja ilmoittaa sitten heti minä päivänä he tulevat kylään. Eihän enää tästä tapaamisesta soita eikä tule kylään. Puhe on ihan pelkkää p:n jauhamista, mutta joka kerran on ihan yhtä pettynyt olo siihen, että taas täti toimi noin. Aina se pieni toivo tapaamisesta tuollaisen puhelun jälkeen lähtee kuitenkin turhaan itämään, vaikka pettymyksiä onkin tullut paljon. 😑

"Hiphei,

olen tällainen mukakohtelias tyyppi. En sano suoraan ei mihinkään ja lupailen sinulle kaikenlaista, jotta vaikuttaisit seurassani iloiselta eikä minulle tulisi paha mieli nähdessäni mielipahasi.

Minun fiilikseni kun on minulle paljon tärkeämpi kuin sinun olotilasi.

Älä usko mihinkään sanomisiini, oikeasti haluan vain murskata hitaasti itsetuntosi kylvämällä mieleesi turhia toiveita. Haluan todellakin että huomaat sen, ettet merkitse minulle mitään.

Katso nyt, voin kohdella sinua kuin roskaa, koska olet sellainen tavallinen kiva ihminen, joka luottaa toisiin. Te ja kaltaisesi olette minulle pelkkiä heittopusseja ja aion myös toimia sen mukaisesti.

T: kusipää"

Kiinnostava ja mukavan hyvässä hengessä käyty keskustelu ihmissuhteista. 😊

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii. 

En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.

Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.

Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.

Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun? 

Introvertin suhde ekstroverttiin voi olla vaikea. Menet innoissasi esimerkiksi pitkästä aikaa tapaamaan ystävääsi ja hän onkin raahannut paikalle omia tuttaviaan ja selittää kuinka K ja Y eivät ole koskaan täällä käyneet ja nyt halusivat poiketa... Itse voisit heittää nämä ylimääräiset tyypit kahvilan ovesta ulos häiritsemässä tapaamistasi, jos uskaltaisit vapaasti ilmaista itseäsi.

Mä näen ystävyyden niin erilaisena kuin mitä tuo sun ystäväsi ilmeisesti näkee. Mulle kun ystävyys nimenomaan on sitä, että hyväksyy ystävänsä juuri sellaisena kuin tämä on ja kunnioittaa ystäväänsä. Ei tulisi mieleenikään sopia introvertin ystäväni kanssa tapaamista ja ottaa sinne muita ihmisiä mukaan. Koska jos näin tekisin, en kunnioittaisi ystäväni introverttiyttä enkä hänen haluaan viettää aikaansa juuri mun seurassani eikä kenenkään muun. Voin hyvin uskoa, että sulle on tuollainen tilanne ollut  epämiellyttävä ja ennenkaikkea pettymys, kun olit odottanut jotain ihan muuta. Vaikka olenkin ekstrovertti, en halua tuottaa ystävilleni pettymyksiä.

Tosi hyvä! Ei kyllä ollut ollut ystävän kanssa tuolloin vielä ollut mitään puhetta näistä introverttien ja ekstroverttien eroista. Silti minusta oli outoa etukäteen kysymättä raahata tilanteeseen omia tuttuja kysymättä etukäteen toisen osapuolen mielipidettä asiaan. En millään jaksa uskoa sitä, että toisesta ekstrovertistakaan tuollainen tilanne automaattisesti olisi hauska. Olisihan sitä ihan hyvin voinut haluta jutella tapaamisen aikana vaikka jostain hyvin henkilökohtaisista asioista toisen kanssa.

vastaus kysymyksiisi: 

en ole saanut muuttumaan. Ainoa keino on ollut lopettaa tulloaiset ihmissuhteet. Suosittelen lämpimästi. Jätä ne ihmiset omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä, kunnes he alkaa juosta sinun perässäsi, mutta sinun täytyy etsiä enemmän samanlaisia ystäviä kuin itse olet muista ihmisitä. Tuollaisia ystävyyssuhteita ei kannata jatkaa. Heitä ei kiinnosta sinä eikä sinun asiasi. Ei ollenkaan, mutteivat kehtaa sanoa sitä. Älä enää vastaa mihinkään heidän yhteydenottoihinsa. Korkeintaan "se juna meni jo". Tai olet just jonkun "Mirja-ystävän" kanssa elokuvissa tai muuten kiireinen, yhtä kiireinen kun he oli kun sinuun eivät ehtineet ottaa yheyttä. 

Vierailija kirjoitti:

vastaus kysymyksiisi: 

en ole saanut muuttumaan. Ainoa keino on ollut lopettaa tulloaiset ihmissuhteet. Suosittelen lämpimästi. Jätä ne ihmiset omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä, kunnes he alkaa juosta sinun perässäsi, mutta sinun täytyy etsiä enemmän samanlaisia ystäviä kuin itse olet muista ihmisitä. Tuollaisia ystävyyssuhteita ei kannata jatkaa. Heitä ei kiinnosta sinä eikä sinun asiasi. Ei ollenkaan, mutteivat kehtaa sanoa sitä. Älä enää vastaa mihinkään heidän yhteydenottoihinsa. Korkeintaan "se juna meni jo". Tai olet just jonkun "Mirja-ystävän" kanssa elokuvissa tai muuten kiireinen, yhtä kiireinen kun he oli kun sinuun eivät ehtineet ottaa yheyttä. 

Itse asiassa mulla oli eräs kaveri, joka halusi aina pitkiä aikoja jutella niitä näitä Fb:n Messengerissä. Asui lähellä ja otti siis ihan itse yhteyttä usein. Tapaamisia oli kuitenkin hankala sopia, kun toisella oli mielestään usein kiireistä. Välillä kyllä nähtiinkin, mutta hyvin harvoin. Tuntui aika turhauttavalta ja vähän vähensi intoa käydä keskusteluja somessa. Sitten kun kaverilla vihdoin olisikin ollut enemmän aikaa nähdä ja aktiivisuutta, niin itse oli jo aika kyllästynyt koko ihmissuhteeseen sen takia, kun tutustuminen ei aiemmin oikein ollut edennyt. Eli hyvänpäiväntuttu-asteelle jäätiin sitten, kun ajoitus yrittää vähän intensiivisemmin tavata livenä ei oikein missään vaiheessa osunut yksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii. 

En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.

Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.

Aiemmin olisin paremmin hyväksynyt tuon ajatuksen... Sitten eräs tärkeä ystävyyssuhde päättyi sellaiseen keskusteluun, jonka jälkeen mietin yhä olimmeko koskaan ystäviä oikeasti olleetkaan. En tiedä, niin olin luullut, mutta keskustelu paljasti sen, että toisella oli selvästi jotain pahasti hampaankolossa, vaikka hän aina aiemmin oli ollut tosi mukava.

Tämän ikävän kokemuksen jälkeen vastavuoroisuudesta on tullut minulle todella tärkeää. En halua, että seurani otetaan vastaan pelkästään sen takia, että joku haluaa olla kohtelias eikä viitsi sanoa ei.

Ymmärrän hyvin. En ole ollut vastaavassa tilanteessa eli että seurani otettaisiin vastaan kohteliaisuussyistä tai siksi, että ei viitsi sanoa ei. En mä pääsisi tuttavuudesta edes kaveruuden saatika ystävyyden asteelle, jos toisella ei olisi koskaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin mun seurani. Tuntuisi jokseenkin friikiltä, jos kaikki mitä ehdotan ja ihan milloin tahansa ehdotan sopii toiselle. Eihän mulle itsellenikään aina sovi. 

Varmaan mun ystävystymisiini vaikuttaa sekin, että en ole koskaan hakenut ystävyydestä mitään "sielunsiskoutta". Mulla kun on syntymästäni lähtien ollut ihan biologinen "sielunsisko" eli isosiskoni. Tämän vuoksi ystävyyssuhteeni ovat saaneet rauhassa kehittyä omalla painollaan ilman tätä odotusta. Kahdesta ystävästäni on vuosien varrella tullut mulle "sielunsiskoja", mutta se ei ole alunperin ollut tutustumisen, kaveruuden eikä ystävystymisen tavoite. 

Minua inhotti kun kerran kaveri sanoi minulle että "olet kuin sisko minulle", minulla on jo yksi oikea sisko enkä enempää tarvitse/halua. Tuossa inhotti kaikesta eniten se että tämä kaveri oli yksipuolisesti ominpäin päättänyt että meidän kaveruus on rinnastettavissa sukulaisuuteen eli ns vaikeampi päästä eroon (on ikuista). Jyrkkä alamäki alkoi tuosta.

Jotkut varmaan tykkää tuommosesta mutta kun toinen yksipuolisesti haihattelee kaveruudesta suurta niin on ehkä hieman kiusallista 😬

Tämä! Jotkut ihmiset tuntuvat kaipaavan niin kovasti tätä "sielunsiskoutta", että heille riittää, kun voivat avata oman elämänsä jonkun heitä kuuntelevan kanssa. Eivätkä kiinnitä lainkaan huomiota siihen, että toinen ei ole kertonut vielä juuri mitään itsestään. Sitten petytään, kun "ystävyys" ei ollutkaan kestävää. Omalla kohdallani tutustumisen muuttuminen kaveruudeksi kestää noin vuoden ja kaveruuden muuttuminen ystävyydeksi 2-3 vuotta. 

Onko monella tällainen käsitys, että ystävystyminen vie yleensä aina jonkun tietyn ajan? Omasta mielestäni se vaihtelee aika paljon kuinka helposti syvempi yhteys johonkin toiseen ihmiseen syntyy. Se riippuu aika paljon tuosta toisesta ihmisestä ja elämäntilanteesta. Usein pitkäkään tuttavuus ei syvene edes kaveritasolle ja joskus toisen kanssa voi lähentyä nopeastikin jos elämäntilanne esimerkiksi on samankaltainen.