Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksipuoliset ihmissuhteet
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin
16.03.2018 |
Kuinka monelle on käynyt niin, että on kerta toisensa jälkeen huomannut päätyneensä sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka eivät ole tasapainossa? Ehkä osittain siksi myös, että itse on liiankin helposti huomaamattaan liukunut aktiivisemmin osapuolen rooliin, kun on halunnut olla hyvä ja välittävä ystävä toiselle. Ja toivonut toisen myös käyttäytyvän vastaavalla tavalla sinua kohtaan, mutta toinen onkin omaksunut passiivisemman roolin, kun hänen näkökulmastaan on ollut oikein näppärää, että sinä olet enemmän vastannut yhteydenpidosta. Kun olet havahtunut tyytymättömänä tähän asetelmaan, niin oletteko jollain konstilla tämän jälkeen saaneet ystävyyssuhteen toimimaan paremmin vastavuoroisesti? Vai oletko vain saanut tarpeeksesi tästä ihmissuhteesta tai yrittänyt vain sietää tilannetta, kun sen muuttaminen on ollut niin hankalaa?
Kommentit (72)
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Aiemmin olisin paremmin hyväksynyt tuon ajatuksen... Sitten eräs tärkeä ystävyyssuhde päättyi sellaiseen keskusteluun, jonka jälkeen mietin yhä olimmeko koskaan ystäviä oikeasti olleetkaan. En tiedä, niin olin luullut, mutta keskustelu paljasti sen, että toisella oli selvästi jotain pahasti hampaankolossa, vaikka hän aina aiemmin oli ollut tosi mukava.
Tämän ikävän kokemuksen jälkeen vastavuoroisuudesta on tullut minulle todella tärkeää. En halua, että seurani otetaan vastaan pelkästään sen takia, että joku haluaa olla kohtelias eikä viitsi sanoa ei.
Ymmärrän hyvin. En ole ollut vastaavassa tilanteessa eli että seurani otettaisiin vastaan kohteliaisuussyistä tai siksi, että ei viitsi sanoa ei. En mä pääsisi tuttavuudesta edes kaveruuden saatika ystävyyden asteelle, jos toisella ei olisi koskaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin mun seurani. Tuntuisi jokseenkin friikiltä, jos kaikki mitä ehdotan ja ihan milloin tahansa ehdotan sopii toiselle. Eihän mulle itsellenikään aina sovi.
Varmaan mun ystävystymisiini vaikuttaa sekin, että en ole koskaan hakenut ystävyydestä mitään "sielunsiskoutta". Mulla kun on syntymästäni lähtien ollut ihan biologinen "sielunsisko" eli isosiskoni. Tämän vuoksi ystävyyssuhteeni ovat saaneet rauhassa kehittyä omalla painollaan ilman tätä odotusta. Kahdesta ystävästäni on vuosien varrella tullut mulle "sielunsiskoja", mutta se ei ole alunperin ollut tutustumisen, kaveruuden eikä ystävystymisen tavoite.
Minua inhotti kun kerran kaveri sanoi minulle että "olet kuin sisko minulle", minulla on jo yksi oikea sisko enkä enempää tarvitse/halua. Tuossa inhotti kaikesta eniten se että tämä kaveri oli yksipuolisesti ominpäin päättänyt että meidän kaveruus on rinnastettavissa sukulaisuuteen eli ns vaikeampi päästä eroon (on ikuista). Jyrkkä alamäki alkoi tuosta.
Jotkut varmaan tykkää tuommosesta mutta kun toinen yksipuolisesti haihattelee kaveruudesta suurta niin on ehkä hieman kiusallista 😬Tämä! Jotkut ihmiset tuntuvat kaipaavan niin kovasti tätä "sielunsiskoutta", että heille riittää, kun voivat avata oman elämänsä jonkun heitä kuuntelevan kanssa. Eivätkä kiinnitä lainkaan huomiota siihen, että toinen ei ole kertonut vielä juuri mitään itsestään. Sitten petytään, kun "ystävyys" ei ollutkaan kestävää. Omalla kohdallani tutustumisen muuttuminen kaveruudeksi kestää noin vuoden ja kaveruuden muuttuminen ystävyydeksi 2-3 vuotta.
Todella voimakkaasti dominoivan ihmisen kanssa on hankala olla tekemisissä. Menee hankalaksi, jos keskustelu kulkee pelkästään toisen juttujen ympärillä kaikki sanomisesi kuitataan jollain Eihän nyt noin voi ajatella -lauseella. Tällaisia ihmissuhteita on vaikea päättää tyylikkäästi.
Totta. Tuollainden dominoivuus kuitenkin tulee yleensä esiin ennenkuin ehtisin edes muodostaa kaverisuhdetta, koska harva jaksaa kovin pitkään teeskennellä olevansa jotain muuta kuin mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen puhunut tästä monet kerrat erään ystäväni kanssa, mutta hän sitten muka vaan on semmoinen. Vaikea uskoa kun on sosiaalinen ihminen, että kaikki vain häntä lähestyisivät. Olen ollut aina aktiivisempi, huolehtinut hänestä vaikeina aikoina, antanut arvon kaikelle, yrittänyt parhaani. Kun vihdoin tajusin, ettei hän arvosta minua enempää kuin muita, jos sitäkään, olen antanut olla. Näemme harvakseltaan ehkä kerran kuussa, mutta ei voi mitään. Lakkasin pyytämästä minnekään, en kysele kuulumisia (kun ei hänkään sitä tee). Jätin vuorostani pallon hänelle, kun olen aikanaan asiasta tarpeeksi sanonut. Sanotaan näin, että ystävyydessäkin pätee jonkinmoinen vastavuoroisuus. Kun sellaiseen ei ole enää kiinnostusta, niin päätin viettää aikaa niiden kanssa jotka oikeasti ovat kiinnostuneita minun olemassaolostani ja elämästäni myös. Kipeä päätös, mutta olen helpottunutkin.
Varmasti oikea päätös. Yksipuolinen ihmissuhde syö kenen hyvänsä itsetuntoa. Jokaisella on tarve ihmissuhteissaan myös tulla itse nähdyksi. Ei kukaan halua itse vain olla kannattelemassa muita kaiken aikaa ja samalla itse tyytyä pelkkiin huomion murusiin toisen taholta.
Ystävyyssuhteen ei toki tarvitse olla joka hetki yhtä vastavuoroinen, mutta pidemmällä aikavälillä suhteen pitäisi silti olla jonkinlaisessa tasapainossa. Muussa tapauksessa se on hyvin uuvuttava ihmissuhde. Olet huomauttanut toiselle tilanteesta, enempää et voi asian eteen tehdä. Toivottavasti jatkossa sinulle löytyisi parempia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Aiemmin olisin paremmin hyväksynyt tuon ajatuksen... Sitten eräs tärkeä ystävyyssuhde päättyi sellaiseen keskusteluun, jonka jälkeen mietin yhä olimmeko koskaan ystäviä oikeasti olleetkaan. En tiedä, niin olin luullut, mutta keskustelu paljasti sen, että toisella oli selvästi jotain pahasti hampaankolossa, vaikka hän aina aiemmin oli ollut tosi mukava.
Tämän ikävän kokemuksen jälkeen vastavuoroisuudesta on tullut minulle todella tärkeää. En halua, että seurani otetaan vastaan pelkästään sen takia, että joku haluaa olla kohtelias eikä viitsi sanoa ei.
Ymmärrän hyvin. En ole ollut vastaavassa tilanteessa eli että seurani otettaisiin vastaan kohteliaisuussyistä tai siksi, että ei viitsi sanoa ei. En mä pääsisi tuttavuudesta edes kaveruuden saatika ystävyyden asteelle, jos toisella ei olisi koskaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin mun seurani. Tuntuisi jokseenkin friikiltä, jos kaikki mitä ehdotan ja ihan milloin tahansa ehdotan sopii toiselle. Eihän mulle itsellenikään aina sovi.
Varmaan mun ystävystymisiini vaikuttaa sekin, että en ole koskaan hakenut ystävyydestä mitään "sielunsiskoutta". Mulla kun on syntymästäni lähtien ollut ihan biologinen "sielunsisko" eli isosiskoni. Tämän vuoksi ystävyyssuhteeni ovat saaneet rauhassa kehittyä omalla painollaan ilman tätä odotusta. Kahdesta ystävästäni on vuosien varrella tullut mulle "sielunsiskoja", mutta se ei ole alunperin ollut tutustumisen, kaveruuden eikä ystävystymisen tavoite.
Ihmissuhteet voivat välillä yllättää todella perusteellisesti. En olisi itsekään ikinä voinut kuvitella, että joku suostuu silkkaa kohteliaisuuttaan kaason roolin auttamaan toisten hääjärjestelyissä. Tällaiseen tehtäväänhän kysytään yleensä vain hyvin läheistä ystävää. Hän suostui oikein iloisena pyynnöstä ja auttoikin paljon. Kaksi vuotta myöhemmin sitten tämän riidan jälkeen paljastui, että ystävyytemme oli ollut hänen osaltaan pitkälti vain silkkaa kohteliaisuutta ja vaikeutta sanoa ei. Nykyäänkin on vielä vähän hankala katsoa osaa hääkuvista. 😣
Joillekin kummius ja kaasous ovat tehtäviä, joista kieltäytymistä pidetään epäkohteliaana. Onhan se luottamuksen osoitus kummiksi tai kaasoksi pyytävältä ihmiseltä. Ehkäpä kaasosi ajatteli juuri näin ja sen vuoksi ei kehdannut kieltäytyä?
Mitä tulee ystävien kanssa riitelyyn, en ole tehnyt sitä sitten lapsuusvuosien. En tee ystävilleni sellaisia killereitä, joista pitäisi suuttua ja riidellä. Eivätkä hekään ole tehneet minulle. Minusta osa ystävyyttä on nimenomaan toisen kunnioittaminen siten, että sanojaan ja tekojaan valitessaan miettii, miltä se ystävästä tuntuu. Eikä sano eikä tee asioita, jotka toisesta tuntuisivat loukkaavilta tai muulla tavalla pahalta. Miksi kukaan edes haluaisi loukata ystäväänsä tai pahoittaa ystävänsä mielen?
Olisin halunnut tähän kaason rooliin jonkun ihan oikean ystävän. Jos olisin hänen ajatuksistaan ollut selvillä, niin olisin pyytänyt kaasokseni jonkun toisen ystäväni ja jättänyt tämän X:n kutsumatta häihin. Sehän on perheen ja ystävien juhla. Tuttavia en juhlapaikalle niinkään kaivannut.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä inhoan ihmisiä, jotka olettavat meidän olevan kavereita ja soittelevat tämän tästä kaikenlaisesta turhasta vinkuen sitten lopuksi, että soita sinä seuraavaksi minulle. Miksi soittaisin, jos tuo ihminen ei oikeastaan merkitse mitään?
Tunsin tuon kaltaisen ihmisen, se kuvitteli siis meidän välejä ystävyydeksi mutta itsestäni se oli enemmän kaveruutta.
Soitteli aina ja puhui tunti kausia, jälkikäteen ihmettelen että miksi se ei kummastellu sitä että minä en IKINÄ soittanut hänelle, yhteydenpito oli yksipuolisesti hänen suunnaltaan. Somessa jos törmäs niin alkoi armoton kirjoittelu ja välillä tuli "uhkaus" että soittaa kun ei jaksa kirjoittaa mutta puhua hölpöttää jaksaa, toisinaan jos oli hyväkin keskustelu päällä että itsekin tykkäsin kirjoitella niin senkin pilasi aina sillä että halusi nähdä livenä. Se aiheutti sen etten enää somessa jaksanut pyöriä koska se puski sitten päälle ja koin painostavana.
Hän ei kritiikkiä kestänyt eikä kieltäytymisiä, piti tyyliin olla sairaala kunnossa että sai olla rauhassa. Muutenkin oli vähän narsistisia piirteitä, yli innokas ja no hän oli yksinäinen niin silleen ymmärrän että kaipasi huomioo ja juttukaverii(vaikka överiks veti välillä)En toivo pahaa hänelle vaikka käytöksellään aiheutti ahdistusta ja mielipahaa, toivon että saa kavereita jotka ovat samanlaisia ja haluavat tehdä samoja juttuja jne :)
Olisin itse varmaan estänyt somessa tällaisen kaverin, jos olisin yhteydenottojen takia alkanut ahdistua. Ei kannata tosiaan liikuttaa ihmisiä väkisin omassa elämässä mukana. Sinusta tylsä tyyppi voi olla jostain toisesta hienoa seuraa. Ja ehkä nämä kaksi ihmistä ehtivät silloin kohtaamaan toisensa, jos kaverisi energiat eivät ole sidottuja yhteydenpitoon sinun kanssasi.
Ei ne estot ois paljoa auttanut, osas aiheuttaa pahan mielen millä manipuloi ja uhriutui. Itsellä vähän heikompi mieli/tahto niin alistuin(liian kiltti).
Hänen viesti/puhelu intoon varmaan vaikutti yksinäisyyden lisäksi rutiinien puute, ei työtä eikä koulutusta, eikä edes yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin koska minä olin olemassa.
Mutta nyt on ohi se (kasvatin selkärangan) ja toivon todellakin että löytää itselleen arvoisensa ystävän ja saa elämäänsä sitä sisältöä mitä haluaa :)
Vaikka minua syyllisti tästä "erosta", varmaan yritti taas sillä pahalla mielellä hallita mutta jätin reagoimatta, kyllähän se aiheutti pahan omatunnon koska onhan se aina ikävää jos toisen "hylkää"(?)Todella kurja kokemus! Kuulostaa kyllä hyvin erikoiselta persoonalta. Itsekin olen joskus törmännyt ahdistaviin ihmisiin, mutta en ihan tuon tyyppisiin.
Sitä se oli.. kyllä välillä harmittaa miten rumasti päättyi mutta en kokenut oloani hyväksi hänen kanssaan, hän juoruili ja kertoi asioitaan iloisena ja huoletta kun minä ajatuksissani olin ihan muissa maailmoissa menossa, odotin että kello olisi sen verran että on kohteliasta poistua.
Se on oikeasti tikittävä aikapommi kun kaksi ihan toistensa vastakohdat yrittää olla kaveria, aina käy niin että toinen odottaa enemmän kuin toinen, luonteensa takia jo.
Minulla elämä, koulu ja työt muovautui niin että oli jo semmonen normi tasainem rutiini elämässä, hällä ei ollu koulutusta,työtä ja elämän hallintaki oli vähän niin ja näin, vertaisin häntä pomppupalloon mikä lentelee päin seiniä ja ikkunoitten läpi. Me vaan.lähdettiin eri suuntiin kulkemaan mutta hän vaan takertui kiinni.
Se oli myös mikä aiheutti erkaantumista koska oli vaan niin liian erilaista, en tiedä kuulostanko nyt ihan hirveältä. Ymmärrys ei vaan riittänyt eikä jaksaminen.
Tämä ketju ollut todella hyvä, terapeuttista jopa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.
Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun?
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
ÄLÄ AJATTELE VAIN ITSESI KANNALTA ASIOITA! Minulla on ystävä joka ei jaksa sairautensa takia olla tekemisissä. Minä en voi edes käsittää miten väsynyt hän voi olla. Eli en todellakaan lähde syyllistämään häntä vaan annan hänen olla rauhassa. Ehkä kerran kuussa kysymme kuulumiset :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Aiemmin olisin paremmin hyväksynyt tuon ajatuksen... Sitten eräs tärkeä ystävyyssuhde päättyi sellaiseen keskusteluun, jonka jälkeen mietin yhä olimmeko koskaan ystäviä oikeasti olleetkaan. En tiedä, niin olin luullut, mutta keskustelu paljasti sen, että toisella oli selvästi jotain pahasti hampaankolossa, vaikka hän aina aiemmin oli ollut tosi mukava.
Tämän ikävän kokemuksen jälkeen vastavuoroisuudesta on tullut minulle todella tärkeää. En halua, että seurani otetaan vastaan pelkästään sen takia, että joku haluaa olla kohtelias eikä viitsi sanoa ei.
Ymmärrän hyvin. En ole ollut vastaavassa tilanteessa eli että seurani otettaisiin vastaan kohteliaisuussyistä tai siksi, että ei viitsi sanoa ei. En mä pääsisi tuttavuudesta edes kaveruuden saatika ystävyyden asteelle, jos toisella ei olisi koskaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin mun seurani. Tuntuisi jokseenkin friikiltä, jos kaikki mitä ehdotan ja ihan milloin tahansa ehdotan sopii toiselle. Eihän mulle itsellenikään aina sovi.
Varmaan mun ystävystymisiini vaikuttaa sekin, että en ole koskaan hakenut ystävyydestä mitään "sielunsiskoutta". Mulla kun on syntymästäni lähtien ollut ihan biologinen "sielunsisko" eli isosiskoni. Tämän vuoksi ystävyyssuhteeni ovat saaneet rauhassa kehittyä omalla painollaan ilman tätä odotusta. Kahdesta ystävästäni on vuosien varrella tullut mulle "sielunsiskoja", mutta se ei ole alunperin ollut tutustumisen, kaveruuden eikä ystävystymisen tavoite.
Ihmissuhteet voivat välillä yllättää todella perusteellisesti. En olisi itsekään ikinä voinut kuvitella, että joku suostuu silkkaa kohteliaisuuttaan kaason roolin auttamaan toisten hääjärjestelyissä. Tällaiseen tehtäväänhän kysytään yleensä vain hyvin läheistä ystävää. Hän suostui oikein iloisena pyynnöstä ja auttoikin paljon. Kaksi vuotta myöhemmin sitten tämän riidan jälkeen paljastui, että ystävyytemme oli ollut hänen osaltaan pitkälti vain silkkaa kohteliaisuutta ja vaikeutta sanoa ei. Nykyäänkin on vielä vähän hankala katsoa osaa hääkuvista. 😣
Joillekin kummius ja kaasous ovat tehtäviä, joista kieltäytymistä pidetään epäkohteliaana. Onhan se luottamuksen osoitus kummiksi tai kaasoksi pyytävältä ihmiseltä. Ehkäpä kaasosi ajatteli juuri näin ja sen vuoksi ei kehdannut kieltäytyä?
Mitä tulee ystävien kanssa riitelyyn, en ole tehnyt sitä sitten lapsuusvuosien. En tee ystävilleni sellaisia killereitä, joista pitäisi suuttua ja riidellä. Eivätkä hekään ole tehneet minulle. Minusta osa ystävyyttä on nimenomaan toisen kunnioittaminen siten, että sanojaan ja tekojaan valitessaan miettii, miltä se ystävästä tuntuu. Eikä sano eikä tee asioita, jotka toisesta tuntuisivat loukkaavilta tai muulla tavalla pahalta. Miksi kukaan edes haluaisi loukata ystäväänsä tai pahoittaa ystävänsä mielen?
Olisin halunnut tähän kaason rooliin jonkun ihan oikean ystävän. Jos olisin hänen ajatuksistaan ollut selvillä, niin olisin pyytänyt kaasokseni jonkun toisen ystäväni ja jättänyt tämän X:n kutsumatta häihin. Sehän on perheen ja ystävien juhla. Tuttavia en juhlapaikalle niinkään kaivannut.
Ei mikään ihme, että olisit halunnut. Mä en ole törmännyt ihmisiin, jotka olisivat vuosia jaksaneet esittää olevansa ystäviäni eivätkä sitten kuitenkaan olisi olleet. Todella ikävää, että joillain on viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä moiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.
Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun?
Introvertin suhde ekstroverttiin voi olla vaikea. Menet innoissasi esimerkiksi pitkästä aikaa tapaamaan ystävääsi ja hän onkin raahannut paikalle omia tuttaviaan ja selittää kuinka K ja Y eivät ole koskaan täällä käyneet ja nyt halusivat poiketa... Itse voisit heittää nämä ylimääräiset tyypit kahvilan ovesta ulos häiritsemässä tapaamistasi, jos uskaltaisit vapaasti ilmaista itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele toisen näkökulmasta kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
ÄLÄ AJATTELE VAIN ITSESI KANNALTA ASIOITA! Minulla on ystävä joka ei jaksa sairautensa takia olla tekemisissä. Minä en voi edes käsittää miten väsynyt hän voi olla. Eli en todellakaan lähde syyllistämään häntä vaan annan hänen olla rauhassa. Ehkä kerran kuussa kysymme kuulumiset :)
Ahaa, tulit sitten syyllistämään. Tuollainen sairaus on poikkeustilanne. Sen varmaan käsität itsekin.
Minullakin on tällainen ihmissuhde, jossa toinen ei käytännössä koskaan ota itse yhteyttä. Vastaa kyllä joskus puhelimeen, kun soitan. Aina kuitenkin puhuu, kuinka tärkeä meidän ystävyys on hänelle ja kuinka ihanaa, että olemme ystäviä. Joskun hän oli vihainen, kun minusta ei ollut kuulunut pitkään aikaan. Yleensä ajattelen, että ok, hän nyt on saamaton luonteeltaan (sanonut sen itsekin) ja hyväksyn tilanteen, mutta joskus taas herää loukkaantumisen ja kiukun tunteet ja päätän, että olkoot. Eihän hän ole velkaa minulle mitään, mutta ristiriitaisuus hämmentää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on tällainen ihmissuhde, jossa toinen ei käytännössä koskaan ota itse yhteyttä. Vastaa kyllä joskus puhelimeen, kun soitan. Aina kuitenkin puhuu, kuinka tärkeä meidän ystävyys on hänelle ja kuinka ihanaa, että olemme ystäviä. Joskun hän oli vihainen, kun minusta ei ollut kuulunut pitkään aikaan. Yleensä ajattelen, että ok, hän nyt on saamaton luonteeltaan (sanonut sen itsekin) ja hyväksyn tilanteen, mutta joskus taas herää loukkaantumisen ja kiukun tunteet ja päätän, että olkoot. Eihän hän ole velkaa minulle mitään, mutta ristiriitaisuus hämmentää...
Juuri tällainen ristiriitainen käytös hämmentää. Eihän sitä pitkään viitsisikään pitää yhteyttä, jos toinen suhtautuisi aina tosi tympeästi. Jos suhtautuminen taas on pääosin tuollaista myönteistä yhteydenottojen vähäisyydestä huolimatta, niin sitä itse ottaa yhteyttä silloin kun jaksaa ja aina välillä toivoo, että toinenkin aktivoituisi yhteydenpidossa. Yleensä näin ei kuitenkaan käy ja sitten jossain vaiheessa tästä ihmissuhteesta saa vain tarpeekseen.
Siis mä. Oon 90 % "kaverisuhteissani" ollut aina se, joka ehdottaa tapaamista ja kahvittelua. Joka kerta. Sit olen tajunnut, että ystävällisyydestä huolimatta en taida olla haluttua seuraa ja antanut olla. Toisesta ei ikinä kuulunut, joten ne suhteet kuihtuivat. Pitää vissiin lopettaa yrittäminen. Muutama ystävä on, joita näen todella harvoin mutta hekin kumma kyllä laittavat joskus viestiä ensin. Mutta ei ikinä nämä uudet tuttavuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.
Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun?
Ei tässä nyt puhuta sellaisesta ettei toinen ota joka päivä tai joka toinen päivä yhteyttä,vaan pitemmän aikavälin jutuista. Kyllä tähän pätee sama kuin tapailuun eli jos kaikki kiireet menevät ystävän ohitse priorisoinnissa niin silloin se ystävyys tuskin on toiselle merkityksellistä. Eikö muutenkin luulisi että se todella kiireinen ihminen pitäisi yhteyttä kun ehtii, eihän hänellä todennäköisesti ole juuri silloin aikaa esimerkiksi puhua kun se kiireettömämpi ihminen soittelee.
Ja omassa tapauksessani on kyse siitä että olemme ennen olleet parhaat kaverit ja siksikin jos ystäväni muut sosiaaliset kontaktit menevät minun ohitseni tärkeysjärjestyksessä niin silloin ystävyytemme on muuttunut yksipuoliseksi.
Ymmärrän hyvin aloittajan pointin. Vaikka ystävyyssuhteeseen ei kuulu kuka on tehnyt mitäkin -kirjanpitoa, jää ihmissuhteissa aika yksin, jos itse on ensin se idealinkoduracellpupuystävä ja sitten voimat syystä ja toisesta loppuvat eikä kukaan osoita vastavuoroisesti ystävyyttä.
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen puhunut tästä monet kerrat erään ystäväni kanssa, mutta hän sitten muka vaan on semmoinen. Vaikea uskoa kun on sosiaalinen ihminen, että kaikki vain häntä lähestyisivät. Olen ollut aina aktiivisempi, huolehtinut hänestä vaikeina aikoina, antanut arvon kaikelle, yrittänyt parhaani. Kun vihdoin tajusin, ettei hän arvosta minua enempää kuin muita, jos sitäkään, olen antanut olla. Näemme harvakseltaan ehkä kerran kuussa, mutta ei voi mitään. Lakkasin pyytämästä minnekään, en kysele kuulumisia (kun ei hänkään sitä tee). Jätin vuorostani pallon hänelle, kun olen aikanaan asiasta tarpeeksi sanonut. Sanotaan näin, että ystävyydessäkin pätee jonkinmoinen vastavuoroisuus. Kun sellaiseen ei ole enää kiinnostusta, niin päätin viettää aikaa niiden kanssa jotka oikeasti ovat kiinnostuneita minun olemassaolostani ja elämästäni myös. Kipeä päätös, mutta olen helpottunutkin.
Varmasti oikea päätös. Yksipuolinen ihmissuhde syö kenen hyvänsä itsetuntoa. Jokaisella on tarve ihmissuhteissaan myös tulla itse nähdyksi. Ei kukaan halua itse vain olla kannattelemassa muita kaiken aikaa ja samalla itse tyytyä pelkkiin huomion murusiin toisen taholta.
Ystävyyssuhteen ei toki tarvitse olla joka hetki yhtä vastavuoroinen, mutta pidemmällä aikavälillä suhteen pitäisi silti olla jonkinlaisessa tasapainossa. Muussa tapauksessa se on hyvin uuvuttava ihmissuhde. Olet huomauttanut toiselle tilanteesta, enempää et voi asian eteen tehdä. Toivottavasti jatkossa sinulle löytyisi parempia ystäviä.
Juu, olen kertonut aikanaan, että olisi kiva kun kertoisi kuulumisiaan tai kyselisi, tai että pyytäisi näkemistä itsekin.... No eipä tässä kauheesti ole asiat muuttuneet, joten olen päättänyt luovuttaa... En jaksa olla aina se joka kyselee kuulumisia, se jolle ei koskaan soiteta, ja sitten kerrotaan kuinka sen ja sen kanssa juteltiin puhelimessa ja viestiteltiin asioista....
Kylä ympärilleen kannattaa valkata kavereita ja ystäviä jotka "jaksavat" itsekin olla tekemisissä. Mikäli on 10 kaveria/ystävää, joista ei ikinä kuulu mitään, niin se oma aika menee näiden 10:n suhteen ylläpitoon, eikä tule saaneeksi enempää/toisenlaisia kavereita. Sitten kun itsellä meneekin yllättäen jalka poikki, tai tulee syöpä, tai jotain muuta vakavaa, ja kenties korvaa/olkapäätä/apua vaativaa, niin yksin saat olla, ja koittaa jotenkin pärjätä. Lähipiiriin ehdottomasti ihmisiä jotka välittävät sinusta , ja rakastavat sinua. olivat sitten sukulaisia tai ystäviä.
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minullekin soiteltaisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävikseni ja kavereikseni on valikoitunut ihmisiä, jotka eivät edes ole hakeneet "tasapainoisia" ystävyyssuhteita. Ei siis pidetä kirjaa siitä, kuka on viimeksi ottanut yhteyttä. Kun kaipaan seuraa, otan yhteyttä. Ja vastaavasti ystäväni ja kaverini ottavat yhteyttä, kun kaipaavat mun seuraani. Joidenkin kohdalla minä olen aktiivisempi ja joidenkin kohdalla taas se toinen on aktiivisempi. Mutta mä en ole aktiivisempi siksi, että olisin hyvä ja välittävä ystävä toiselle , vaan siksi, että mä keksin paljon enemmän asioita, joita haluan tehdä ystäväni kanssa kuin mitä ystäväni keksii.
En minäkään pidä yhteydenotoista kirjaa. Pitkällä aikavälillä ei silti voi olla tuntematta oloaan kurjaksi, jos ihmissuhteissa on paljon vastavuoroisuuden puutetta. Kiva juttu, että sinulla on hyviä ihmissuhteita ja kokonaisuus toimii.
Voisitko ajatella luopuvasi odotuksesta, että jokin muuten hyvä ihmissuhde olisi vastavuoroinen? Parhaan ystäväni kanssa olemme olleet ystäviä jo 10 vuotta siitäkin huolimatta, että minä olen se aktiivinen osapuoli. Ja olen aktiivisempi, koska mulla on enemmän aikaa ja mielenkiintoa seurata pääkaupunkiseudun erilaisia tapahtumia kuin ystävälläni, joten kun löydän jonkun kivan, ehdotan sitä ystävälleni. Muutenkin mulla perheettömänä on enemmän aikaa suunnitella yhteisiä juttuja ja ylipäätäänkin ottaa yhteyttä kuin perheellisellä ystävälläni.
Minusta tuntuu että sinä et ole ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse ainakin tunnistan täysin mistä ap puhuu, eikä siinä ole kyse siitä kumpi keksii tekemistä. Eikö ystävien kanssa olla tekemisissä myös ihan vain kuulumisia vaihtamalla ym.? Eivät kaikki ystävät asu edes samassa kaupungissa, joten kyllä silloin voi aiheuttaa väheksyttyä oloa jos toinen ei koskaan laita viestiä ja kaikki yhteydenpito lähtee itsestä. Silloin tulee olo ettei kaveria kiinnosta. Itselläni on tilanne että meillä tuli pieni välirikko parhaan ystäväni kanssa, ystäväni on todella huono puhumaan negatiivisista asioista (jos ne eivät liity parisuhteeseensa...) ja muutimme eri paikkakunnille. Viime kesänä välit lämpenivät ja olemme olleet yhteydessä paljonkin, kunnes nyt yhtäkkiä ystäväni ei enää koskaan laita itse viestiä vaan kaikki lähtee aina minusta ja on tullut uudestaan olo että olemme palanneet siihen 3 vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen itse introvertti ja kaverini on ekstrovertti, joten ei johdu siitä.
Tottakai ollaan, mutta eihän silloinkaan pitäisi olla mitään väliä, kumpi ehtii ottaa ensin yhteyttä? Toisen elämä kun voi olla huomattavasti kiireisempää perheen, työn ja laajemman sosiaalisen verkoston vuoksi. Tai toinen voi olla luonteeltaan ihan erilainen. Ekstroverttinä ajattelen, että ehkä tällä kaverillasi (vai ystävälläsi?) on niin paljon muitakin sosiaalisia suhteita hoidettavanaan, että sinä ehdit ottaa häneen yhteyttä ennenkuin hän sinuun?
Introvertin suhde ekstroverttiin voi olla vaikea. Menet innoissasi esimerkiksi pitkästä aikaa tapaamaan ystävääsi ja hän onkin raahannut paikalle omia tuttaviaan ja selittää kuinka K ja Y eivät ole koskaan täällä käyneet ja nyt halusivat poiketa... Itse voisit heittää nämä ylimääräiset tyypit kahvilan ovesta ulos häiritsemässä tapaamistasi, jos uskaltaisit vapaasti ilmaista itseäsi.
Mä näen ystävyyden niin erilaisena kuin mitä tuo sun ystäväsi ilmeisesti näkee. Mulle kun ystävyys nimenomaan on sitä, että hyväksyy ystävänsä juuri sellaisena kuin tämä on ja kunnioittaa ystäväänsä. Ei tulisi mieleenikään sopia introvertin ystäväni kanssa tapaamista ja ottaa sinne muita ihmisiä mukaan. Koska jos näin tekisin, en kunnioittaisi ystäväni introverttiyttä enkä hänen haluaan viettää aikaansa juuri mun seurassani eikä kenenkään muun. Voin hyvin uskoa, että sulle on tuollainen tilanne ollut epämiellyttävä ja ennenkaikkea pettymys, kun olit odottanut jotain ihan muuta. Vaikka olenkin ekstrovertti, en halua tuottaa ystävilleni pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Kylä ympärilleen kannattaa valkata kavereita ja ystäviä jotka "jaksavat" itsekin olla tekemisissä. Mikäli on 10 kaveria/ystävää, joista ei ikinä kuulu mitään, niin se oma aika menee näiden 10:n suhteen ylläpitoon, eikä tule saaneeksi enempää/toisenlaisia kavereita. Sitten kun itsellä meneekin yllättäen jalka poikki, tai tulee syöpä, tai jotain muuta vakavaa, ja kenties korvaa/olkapäätä/apua vaativaa, niin yksin saat olla, ja koittaa jotenkin pärjätä. Lähipiiriin ehdottomasti ihmisiä jotka välittävät sinusta , ja rakastavat sinua. olivat sitten sukulaisia tai ystäviä.
Tämä! Erittäin hyvin sanottu. 👍
Alue: Aihe vapaa
Joillekin kummius ja kaasous ovat tehtäviä, joista kieltäytymistä pidetään epäkohteliaana. Onhan se luottamuksen osoitus kummiksi tai kaasoksi pyytävältä ihmiseltä. Ehkäpä kaasosi ajatteli juuri näin ja sen vuoksi ei kehdannut kieltäytyä?
Mitä tulee ystävien kanssa riitelyyn, en ole tehnyt sitä sitten lapsuusvuosien. En tee ystävilleni sellaisia killereitä, joista pitäisi suuttua ja riidellä. Eivätkä hekään ole tehneet minulle. Minusta osa ystävyyttä on nimenomaan toisen kunnioittaminen siten, että sanojaan ja tekojaan valitessaan miettii, miltä se ystävästä tuntuu. Eikä sano eikä tee asioita, jotka toisesta tuntuisivat loukkaavilta tai muulla tavalla pahalta. Miksi kukaan edes haluaisi loukata ystäväänsä tai pahoittaa ystävänsä mielen?