Taas se lähestyy... Tuo yksinäisten painajainen nimittäin neljän päivän vapaa eli pääsiäinen

Vierailija kirjoitti:

Vali vali. Jos olisin yksinäinen sinkku niin koko pääsiäisen nukkuisin pitkään!! Kävisin lähikapakassa, aina sieltä vakkareista juttuseuraa löytyy! Krapulassa katsoisin netflixiä tuntikausia tai vuokraisin 10 elokuvaa tilaisin pitsaa. Kävisin uimahallissa, lukisin 4 kirjaa.

Nukkuisin nukkuisin ja nauttisin hiljaisuudesta.

T. Mami ja lapset 2v. 5v. 6v ja 11v

Menen nukkumaan klo 17 aikaan ja herään klo 12. Enköhän nuku ihan tarpeeksi.

Ammatinvalinta kysymys onko pääsiäisenä vapaata vai ei. Minulla ei ole vaan ole töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vali vali. Jos olisin yksinäinen sinkku niin koko pääsiäisen nukkuisin pitkään!! Kävisin lähikapakassa, aina sieltä vakkareista juttuseuraa löytyy! Krapulassa katsoisin netflixiä tuntikausia tai vuokraisin 10 elokuvaa tilaisin pitsaa. Kävisin uimahallissa, lukisin 4 kirjaa.

Nukkuisin nukkuisin ja nauttisin hiljaisuudesta.

T. Mami ja lapset 2v. 5v. 6v ja 11v

Juu, varmaan suurperheen mammakin ymmärtää, että tässä on kyse vähän muustakin kuin neljän päivän lomasta. Ap on kirjoittanut olleensa yksinäinen 11 vuotta. Kykenetkö nyt ajattelemaan asiaa muuten kuin oman napasi kautta? 

Varmaan on jo sanottu, mutta mitä jos otat yhteyttä paikalliseen kotihoitoon/kuntaan ja alat vapaaehtoistyöt? Jonkun järjestön kauttakin voi onnistua? Vanhainkoteihin laulamaan vanhuksille oli joku ehdottanut, mutta myös koteihin juttukaveriksi, pelaamaan korttia, tekemään palapeliä, katsomaan telkkaria vaan seuraksi tai mitä vaan. Jos (tai kun) olet yksinäinen niin ehkä kaipaat itsekin juttukaveria, kotihoidon piirissä on asiakkaita joiden kanssa juttelu onnistuu hyvin. Vuorovaikutus on ehkä vähän enemmän molemminpuolista kuin vanhainkodeissa missä se usein on tuota laulamista tai jotain silittelyä, syöttämistä tms. kun kunto on jo niin huono. Ehkä väärin nyt ilmaistu, mut ehkä pointti tuli selväksi? En väheksy toki sitäkään, mutta jos haluat kunnon syvällistä juttelua ja hyvää seuraa niin kyllä sitä löytää kun etsii. Itse olen kotihoidossa töissä ja monesti mietin, et on niin mukava, että voisin hyvin illalla mennä vaan kahvittelemaan tai harrastamaan tuon ihmisen kanssa. :D Töissä sillä tavalla ei aina sitä aikaa ole... Sit moni lapsiperhe voi kaivata hoitajaa, joku koira ulkoilukaveria jne... Tuommoisissa sitä tutustuu ihmisiin. Lenkkeilykin on ok ja piristää mieltä, mut siihä ei ehkä niin tutustu, tai jos menee kauppoihin pyörimään...? 

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä ihan todella ilkeitä ihmisiä. Ihan todella, todella ilkeitä ja sanoisin jopa näiden kommenttien perusteella, että jopa pahoja. Toinen kertoo yksinäisyydestään - toinen vastaa haukkumalla ilkeästi.  Yksinäisyys on ihan todellinen asia ja ongelma. Todellisen kiusaajaluonteen vaatii se, että toinen kertoo pahasta olosta --> siihen tartutaan repimällä, riipimällä, nälvimällä, pilkkaamalla. Hyi, millainen sieluton näin tekee?

Ap, minulle tuli jotenkin tosi paha mieli lukiessasi kokemuksiasi. Minulle heräsi myös ajatus, oletko mahdollisesti lievästi masentunut? Jos päivät menevät nukkuessa, käytät ilmeisesti nukahtamislääkkeitä, aloitekyvyttömyys, mieliala..? Jos ns. perusasiat, kuten harrastaminen tai ylipäänsä kodista lähteminen tuntuvat ihan ylitsepääsemättömiltä, voisit hyötyä jonkinlaisesta keskusteluavusta? 

Muuten vastaisin, että jonkin harrastuksen aloittaminen voisi tuoda pidemmällä aikajänteellä elämääsi enemmän sisältöä, samoin vaikka koira (jos sinulla siis on edellytykset sitä hoitaa), joka vähän kuin pakottaisi ulos kotoa, lisäksi koiran kanssa voi lähteä harrastustoimintaan, jossa varmasti tutustuisi myös ihmisiin. Ihminen on sosiaalinen olento, pl. jotkin ääri-introvertit, ja tarvitsee muita ihmisiä. Se on ihan luonnollinen toive ja halu. Aloittajankin tapauksessa kyseessä on pidempi ongelma, kuin joku parin päivän loma, joista moni kirjoittaa hekumoiden ja kykenemättä todella ymmärtämään. 

'

Ja ihan oikeasti ihmiset, ottakaa se pää pois sieltä p***tänne. Siellä ruudun toisella puolella on oikea, tunteva ja elävä ihminen. Ei mikään virtuaaliolento, jota voi haukkua ja repiä, ilmeisesti omaksi huvikseen tai pahaa oloa purkaakseen. 

Olen masennusdiagnoosin saanutkin ja käynyt terapiassa vuosia, nyt lopettanut sen kun tilanne hetkellisesti parani. Nyt makaan taas sängyn pohjalla. Töissä sentään olen kyennyt nyt käymään jo pidemmän aikaa ilman saikkuja. Ilman töitä en kestäisi ja pakotankin itseni käymään siellä vaikka joskus tuntuu etten jaksaisi sitäkään. Tiedän saavani saikkua heti jos vaan sitä haen. Mutta en halua sitä. Koira mulla oli 10 vuoden ajan mutta annoin sen pois sillä en jaksanut hoitaa sitä ja koira sai mielialani vieläkin huonommaksi sillä tiedän että koirani ansaitsi parempaa kuin mitä minä sille pystyin tarjoamaan. Ap

Oi luoja, kun sais olla neljä päivää yksikseen. Kyllä nyt aina jotain tekemistä keksii.

Ihana vapaus, rauha ja yksin olo!! Itse tykkään olla itekseni mutta onhan se ikävää jos muut ei tykkää :( toivottavasti löydätte kaveria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä ihan todella ilkeitä ihmisiä. Ihan todella, todella ilkeitä ja sanoisin jopa näiden kommenttien perusteella, että jopa pahoja. Toinen kertoo yksinäisyydestään - toinen vastaa haukkumalla ilkeästi.  Yksinäisyys on ihan todellinen asia ja ongelma. Todellisen kiusaajaluonteen vaatii se, että toinen kertoo pahasta olosta --> siihen tartutaan repimällä, riipimällä, nälvimällä, pilkkaamalla. Hyi, millainen sieluton näin tekee?

Ap, minulle tuli jotenkin tosi paha mieli lukiessasi kokemuksiasi. Minulle heräsi myös ajatus, oletko mahdollisesti lievästi masentunut? Jos päivät menevät nukkuessa, käytät ilmeisesti nukahtamislääkkeitä, aloitekyvyttömyys, mieliala..? Jos ns. perusasiat, kuten harrastaminen tai ylipäänsä kodista lähteminen tuntuvat ihan ylitsepääsemättömiltä, voisit hyötyä jonkinlaisesta keskusteluavusta? 

Muuten vastaisin, että jonkin harrastuksen aloittaminen voisi tuoda pidemmällä aikajänteellä elämääsi enemmän sisältöä, samoin vaikka koira (jos sinulla siis on edellytykset sitä hoitaa), joka vähän kuin pakottaisi ulos kotoa, lisäksi koiran kanssa voi lähteä harrastustoimintaan, jossa varmasti tutustuisi myös ihmisiin. Ihminen on sosiaalinen olento, pl. jotkin ääri-introvertit, ja tarvitsee muita ihmisiä. Se on ihan luonnollinen toive ja halu. Aloittajankin tapauksessa kyseessä on pidempi ongelma, kuin joku parin päivän loma, joista moni kirjoittaa hekumoiden ja kykenemättä todella ymmärtämään. 

'

Ja ihan oikeasti ihmiset, ottakaa se pää pois sieltä p***tänne. Siellä ruudun toisella puolella on oikea, tunteva ja elävä ihminen. Ei mikään virtuaaliolento, jota voi haukkua ja repiä, ilmeisesti omaksi huvikseen tai pahaa oloa purkaakseen. 

Olen masennusdiagnoosin saanutkin ja käynyt terapiassa vuosia, nyt lopettanut sen kun tilanne hetkellisesti parani. Nyt makaan taas sängyn pohjalla. Töissä sentään olen kyennyt nyt käymään jo pidemmän aikaa ilman saikkuja. Ilman töitä en kestäisi ja pakotankin itseni käymään siellä vaikka joskus tuntuu etten jaksaisi sitäkään. Tiedän saavani saikkua heti jos vaan sitä haen. Mutta en halua sitä. Koira mulla oli 10 vuoden ajan mutta annoin sen pois sillä en jaksanut hoitaa sitä ja koira sai mielialani vieläkin huonommaksi sillä tiedän että koirani ansaitsi parempaa kuin mitä minä sille pystyin tarjoamaan. Ap

Näin minä ap rehellisesti sanottuna vähän arvelinkin. Tilanteesi kuulostaa nyt siltä, että kaipaisit jonkinlaista apua jälleen, tunnut itsekin sen tiedostavan? Hoitokontakti sinulla varmaan on olemassa jo entuudestaan siis, voisitkohan ottaa sinne yhteyttä? Eihän tilanteesi välttämättä saikkua tarkoita ja se, että haet apua, ei tarkoita automaattisesti mitään saikkua ja sitä kautta töistä pois jääntiä. Ennemmin välttäisit aikaisella apuun hakeutumisella sen saikun. Masennuksella, kuten varmaan tiedätkin, on taipumus relapsoida, joillain se uusii montakin kertaa, mutta positiivistahan on se, että kerran jo tilanteesi on parantanut. Minusta tämä sinun koko ketjusi kuulostaa siltä, että haet apua tai että haluat tilanteeseesi nyt muutosta - siksi varmasti nyt olisi ihan oikeasti oikea aika hakea sitä apua myös irl. 

Kurja juttu tilanne koirasi kanssa on ollut, mutta suurinta rakkautta on päästää irti. Olet tehnyt siinä tilanteessa hienon ja hyvin epäitsekkään teon, kun olet tunnistanut omat rajasi ja antanut koirallesi mahdollisuuden parempaan elämään, hyvä sinä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vali vali. Jos olisin yksinäinen sinkku niin koko pääsiäisen nukkuisin pitkään!! Kävisin lähikapakassa, aina sieltä vakkareista juttuseuraa löytyy! Krapulassa katsoisin netflixiä tuntikausia tai vuokraisin 10 elokuvaa tilaisin pitsaa. Kävisin uimahallissa, lukisin 4 kirjaa.

Nukkuisin nukkuisin ja nauttisin hiljaisuudesta.

T. Mami ja lapset 2v. 5v. 6v ja 11v

Juu, varmaan suurperheen mammakin ymmärtää, että tässä on kyse vähän muustakin kuin neljän päivän lomasta. Ap on kirjoittanut olleensa yksinäinen 11 vuotta. Kykenetkö nyt ajattelemaan asiaa muuten kuin oman napasi kautta? 

Tuosta samaa mieltä. On täysin oman kuplansa vanki.

Mä en ole periaatteessa yksinäinen, koska mulla on mies, ja tehdään sen kanssa kaikenlaista. Tiedän silti mitä yksinäisyys on, eikä silloin puhuta siitä että ei osaa mennä kansalaisopiston kurssille tekemään kimpassa käsitöitä... Olin tuossa 7 vuotta sinkkuna ennen tätä nykyistä miestäni, ja hyvin tuli selväksi mitä on kun kaikki ovat ystävien tai perheen kanssa pääsiäiset ja joulut, oikein odottavat että loma alkaa. Itse en pitänyt pitkistä lomista yhtään. Nykyään hurraan sitä että kaupat saavat olla aina auki, jolloin voi pääsee edes kiertelemään(vaikkei olisi just niin rahaa ostellakaan kamalasti) kauppoihin, kun muut viettävät perhelomia, joihin sinä et tietenkään ole tervetullut.

Tuolloin, sinkkuaikoina esitin monesti toivetta kavereiden suuntaan, että minulla ei ole mitään tekemistä, ja voisin tulla mukaan johonkin aktiviteettiin, jos se sopii. Juhannukset meillä olikin kavereiden kanssa tapana olla yhdessä mökillä, ja oli kiva odottaa yhteistä tapaamista. Tapaninpäivänä oli myös aina meininkiä perheettömillä ja muuten yksinäisillä, mutta silti oli juuri tuo pääsiäinen, ja joulun muut päivät kärsittävänä yksinään. 

Kun olen jonkun kuullut valittavan yksinäisyyttään, tai sitä ettei ole kaveria asiaan x, olen aina tarjoutunut seuraksi, ja sillä tavalla hienovaraisesti, että valittaja on voinut ihan itse olematta minulle töykeä, voinut jättää tarjoutumiseni käyttämättä, En ole tuppautunut väkisin, aan antanut tilaa peräytyä ehdotuksestani, enkä ole ajatellut siitä pahalla.

Arvatenkaan en ole sopinut vuosien varrella lenkkiseuraksi, baariseuraksi, elokuvaseuraksi, seuraksi ulkona syömiseen, yksinäisen joulun viettoseuraksi, pääsiäisseuraksi, shoppailuseuraksi, tai mihinkään muuhunkaan oikein :D

Mieluummin on istuttu peukalo persiissä kotona yksin valittamassa. Jos olisi helposti loukkaantuvaa sorttia, niin tuollainen voisi jopa loukata.

"Voi että kun olen niin yksinäinen, olisi kiva lähteä lenkille, mutta yksin ei viitsi, ei ole oikein kavereita kenelle soittaa että lähdetkö mustikkaan, shoppailemaan/what ever, hirveää kun joulu tulee ja ahdistaa niin olla vain yksin kotona kun muut viettää kivaa!"

-"No jos seura kelpaa, niin minä voin kyllä lähteä lenkille, tekisi minullekin ihan hyvää, ilmoittele jos haluat mustikkametsään seuraa, minulla on kyllä aikaa lähteä, minulla ei ole jouluna muuta kuin parin tunnin käynti vanhemmilleni, joten jos kaipaat illalla seuraa, niin keksitään jotain kivaa yhdessä"

Mitään ei kuitenkaan koskaan kuulu, joten olen ajatellut että ei heitä seura(tai ainakaan minun seurani) oikeasti kiinnostakaan, kunhan vain lämpimikseen puhuvat. Tosin itse en puhuisi tuollaisia seurassa jossa on henkilö jonka kanssa en missään nimessä haluaisi viettää aikaani, ettei hän vain tarjoudu, ja joutuisin kieltäytymään :D

Jatkuu...

...Jatkuu

Summasummarun, edelleen olen avoin seuralle ja uusille tuttavuuksille, mutta en jaksa nähdä asian eteen vaivaa. Meille on edelleen tutut, kaverit, ystävät, ja uudet tuttavuudet tervetulleita, mutta odotan sitä aktiivisuutta nykyään enemmän toiselta, siltä joka valittaa yksinäisyyttään ja kaverinpuutetta.  Kun itse olin yksinäinen, yritin mennä mukaan, pyytää mukaan, tutustua, tehdä kaveruutta, mutta aika heikoin tuloksin. Minulla on edelleen ne samat kaverit ja ystävät joista uusin on 14 vuoden takaa :D Nähdään säännöllisesti, monissa eri merkeissä, mutta kyllähän ne juhlapyhät edelleen ovat "perheiden yhteistä aikaa", mikä on nykyään fine, koska minä vietän ne mieheni kanssa, enkä ole yksinäinen. Edelleen meille on joka joulu ja pääsiäinen ja muu yksinäisyyden päivä tervetulleita omat, ja miehen kaverit, ja sellaiset uudet tuttavuudet jotka haluavat seuraa. Meillä ei ole mitään valmista kaavaa jonka mukaan pitää mennä jouluna, tai että ollaan vain "perheen" kanssa, meille sopii aina mukaan! Voidaan lämmittää vaikkapa sauna, tehdä hyvää ruokaa, tai mitä vain(paitsi hullua ryyppäämistä, pikkusievät on ihan jees) mutta en mainosta enkä tarjoa tätä seuraamme, koska se ei ole ennenkään kiinnostanut muita kuin omia ja mieheni kavereita. 

Neuvon kaikkia yksinäisiä ottamaan tilaisuudet vastaan kun niitä eteen tipahtaa. 

Ja miettimään sitä omaa tilannetta, että onko oikeasti halukas tutustumaan uusiin ihmisiin? 

n. 12 vuotta sitten eräs kaverini löysi emännän kauempaa. Nainen muutti miehen perässä, ja erään kerran siellä käydessäi hän ihan itki miten on kamalaa kun ei tunne ketään paikkakunnalta, ja mietti jo muuttoa takaisin kotikaupunkiinsa, ja että kun hänellä ei ole täällä muuta kuin mies. Sanoin siihen että tottakai hänellä on ainakin minut siellä, ja minä lähden kyllä tutustuttamaan kaupunkiin, ja seuraksi ihan mihin vain! Arvaatte varmaan että kiitti, mutta koskaan ei missään hänen kanssaa käyty :D :D Että pyydän miettimään sitäkin tuletteko torjuneeksi ihmiset jotka ihan vilpittömästi haluaisivat sinuun tutustua. Tämäkin nainen puhui myöhemminkin sitä kun ei ole kavereita, ja ihan minun kuulleni, vaikka olin jo moneen kertaan tarjoutunut kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkö on elämäsi koko sisältö? Ja matkaan et pysty koskaan säästämään, vaikka _taas_? Kuulostaa lähiltä naurettavalta, että aikuinen nainen ei keksi itselleen tekemistä muutamaksi päiväksi. Yksinäisyyttäsi en väheksy, mutta... 

Valitettavasti näin on että elämäni koostuu töistä, nukkumisesta ja tv:n katsomisesta. Matkoja varattu myöhemmälle keväälle ja kesälle joten ei ole varaa lähteä pääsiäisenä. Joka vuosi "unohdan" tuon pääsiäisen tulemisen enkä varaa juuri sille ajalle matkaa :( Ehkä ensi pääsiäiseksi saisi lähdettyä pois. Ap

Mulla ihan sama tilanne (lähden kesällä pidemmälle matkalle kavereiden kanssa), mutta en tunne oloani yksinäiseksi tai kurjaksi. Pääsiäisenä aion tänä vuonna vain olla ja siivota vihdoinkin mun kämpän oikein kunnolla - viikonloppuisin tuppaan nimittäin pääasiassa loikoilemaan sängyssä ja katsomaan leffoja, laiska kun olen. :D

Yksinäisyys on täysin oma valinta ja hemmetinmoista itsekkyyttäkin. Eihän napaansa tuijotellessa tosiaan muita edes näe.

Jos vapaalla ahdistaa, niin esim. Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Kysele seurakunnista, yhdistyksistä ja yhteisöistä.

Pyhinä tarvitaan ulkoiluttajia vanhuksille ja vammaisille, kädestäpitäjiä kuoleville.

Toinen juttu sitten, mikä yksinäisyydessä niin kammottaa, ettei ilman unilääkkeitä kestä? Hoida möröt pois ja nuppi kuntoon. Sekin vain oma-aloitteisuudesta kiinni. Terapia toimii.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on täysin oma valinta ja hemmetinmoista itsekkyyttäkin. Eihän napaansa tuijotellessa tosiaan muita edes näe.

Jos vapaalla ahdistaa, niin esim. Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Kysele seurakunnista, yhdistyksistä ja yhteisöistä.

Pyhinä tarvitaan ulkoiluttajia vanhuksille ja vammaisille, kädestäpitäjiä kuoleville.

Toinen juttu sitten, mikä yksinäisyydessä niin kammottaa, ettei ilman unilääkkeitä kestä? Hoida möröt pois ja nuppi kuntoon. Sekin vain oma-aloitteisuudesta kiinni. Terapia toimii.

Mistä tällaisia ihmisiä oikein tulee? Millainen perhetaustakin sinulla oikein mahtaa olla. Veikkaan, että joko a. et ole elämässä juuri vastoinkäymisiä kokenut tai b. olet kokenut niitä, mutta ne ovat kehittäneet sinusta ihmisen joka ajattelee, että jos minäkin selvisin, niin muidenkin täytyy selvitä ja on oma vika, jos ei selviä

Joskus minusta tuntuu, että on ihan ok, jos ihmiskunta tuhoutuu, niin kuin edesmennyt Hawking ennusti, ei taida olla kovin suuri menetys loppujenlopuksi.

Itse kanssa vihaan työntekoa niin paljon, työ on toissijainen asia elämässäni,olen kotona viihtyvää tyyppiä.

Nykyään on helppoa kun on kaupat, baarit yms auki pääsiäisenä. Toista se oli 90 luvun alussa kun asuin yksin. Kaikki paikat kiinni 4 päivää. En nähnyt yhtään ihmistä, yksin pyöräilin ja olin pikku yksiössäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on täysin oma valinta ja hemmetinmoista itsekkyyttäkin. Eihän napaansa tuijotellessa tosiaan muita edes näe.

Jos vapaalla ahdistaa, niin esim. Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Kysele seurakunnista, yhdistyksistä ja yhteisöistä.

Pyhinä tarvitaan ulkoiluttajia vanhuksille ja vammaisille, kädestäpitäjiä kuoleville.

Toinen juttu sitten, mikä yksinäisyydessä niin kammottaa, ettei ilman unilääkkeitä kestä? Hoida möröt pois ja nuppi kuntoon. Sekin vain oma-aloitteisuudesta kiinni. Terapia toimii.

Mistä tällaisia ihmisiä oikein tulee? Millainen perhetaustakin sinulla oikein mahtaa olla. Veikkaan, että joko a. et ole elämässä juuri vastoinkäymisiä kokenut tai b. olet kokenut niitä, mutta ne ovat kehittäneet sinusta ihmisen joka ajattelee, että jos minäkin selvisin, niin muidenkin täytyy selvitä ja on oma vika, jos ei selviä

Joskus minusta tuntuu, että on ihan ok, jos ihmiskunta tuhoutuu, niin kuin edesmennyt Hawking ennusti, ei taida olla kovin suuri menetys loppujenlopuksi.

Jätit sitten lukematta, tai ainakin huomoimatta että tässä ketjussa kirjoitti juuri pitkän viestin tyyppi, joka suorastaan kutsui myös aloittajan luokseen pääsiäiseksi, ja vaikka jouluksikin.

Mu mielestä taas tällaisten takia ihmiskunnalla on toivoa, ja menetys olisi loppujenlopuksi iso, jos ihmisiä ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on täysin oma valinta ja hemmetinmoista itsekkyyttäkin. Eihän napaansa tuijotellessa tosiaan muita edes näe.

Jos vapaalla ahdistaa, niin esim. Vapaaehtoistyötä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Kysele seurakunnista, yhdistyksistä ja yhteisöistä.

Pyhinä tarvitaan ulkoiluttajia vanhuksille ja vammaisille, kädestäpitäjiä kuoleville.

Toinen juttu sitten, mikä yksinäisyydessä niin kammottaa, ettei ilman unilääkkeitä kestä? Hoida möröt pois ja nuppi kuntoon. Sekin vain oma-aloitteisuudesta kiinni. Terapia toimii.

Olet onnekas jos todella ajattelet noin, et ole koskaan yksinäisyyttä kokenut. Good for you! Ap

Mä valitsin työn hoitajana, niin eipä tarvitse pyhien aikana miettiä, könöttääkö yksin kotona. Varmasti joku perheellinen haluaa pitää vapaata silloin ja itse saan viihtyä töissä. :)

Hyvä kirjoitus, nro 89-90! Muistan itsekin ajan, kun olin lapseton sinkku. Viikonlopuille ja pidemmille vapaille kaipasi seuraa ja tekemistä. Kun sitten tuli perhe, viikonlopuille ja pidemmille vapaille ei enää kaivannut tekemistä vaan ne halusi nimenomaan levätä, nukkua viikon aikana kertyneet univelat pois tai tehdä jotain vain oman perheen kanssa. Nk ladata akkuja.