Ystävän äiti sairastui haimasyöpään, suuttui kun yritin lohduttaa

Koska haimasyöpä vie mennessään tosi nopeasti.

Ymmärrän ystäväsi reaktion. Toi kommenttisi oli törkeä.

Mikä lohdutus tuo on mielestäsi? Tosi asioiden kieltäminen, on aina hyvä?

Koska turhan toivon herättäminen ärsyttää. Stephen Hawking oli todella ainutlaatuinen ihme, miljoonat ALS-potilaat ennen häntä ja hänen jälkeensä ovat eläneet tasan sen lohduttomat 2-5 vuotta vai mitä sitä elinajaksi yleensä ennustetaan. 

Olit tökerö.

Lohdutit hienosti, tokihan varmaan tiedät, että joillekin kaikkein kauneimmatkin lohdutuksen sanat on vain paskaa :(

En ihan vertaisi ALS tautia ja haima syöpää toisiinsa. Toisessa on mahdollisuus elää koneiden avustuksella monta vuotta. Toinen vie nopeasti ja tuhoaa kivuaalisti kehoa.

Moni meistä mokaa yrittäessään auttaa. Sinä tarkoitit hyvää, mutta tahtomattasi loukkasit ystävääsi.

Ehdotan, että lähetät ystävällesi viestin, jossa pahoittelet ajattelemattomuuttasi. Lisää, että tarkoitit auttaa.

Mm. minä sanoin liudan sammakoita muille potilaille ennen omaa sairastumistani syöpään. En tarkoittanut pahoittaa kenenkään mieltä, mutta tahtomattani pahoitin. 

Tuollaisissa tilanteissa ei kannata sanoa mitään, kun 99% "lohdutuksesta" on korneja latteuksia. Osan ottoni ja se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisissa tilanteissa ei kannata sanoa mitään, kun 99% "lohdutuksesta" on korneja latteuksia. Osan ottoni ja se riittää.

Tämä on totta ja valitettavasti itsekin opin tuon kantapään kautta. Kun ystäväni ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon yritin tapani mukaan keksiä tilanteesta jotain valoisaa puolta ja möläytin että "no eikö se oo kiva tietää että voit ainakin tulla raskaaksi :)" Ihan vilpittömästi yritin lohduttaa mutta myöhemmin tajusin miten tökeröä tuo oli.

Ja sitten kannattaa tajuta myös se, että jos ystävän elämäntilanne on todella kauhea niin kaikki mitä toiset sanoo, voi tuntua väärältä. Se, että suuttuu, on tavallaan hyvä merkki (luottaa että et lähde pois eikä kätke tunteitaan). Ei kannata turhaan pelätä loukkaavansa toista kun lohduttaa - todennäköisesti se toinen loukkaantuu paljon herkemmin kuin normaalitilassa, mutta luultavasti arvostaa yrittämistä ja rinnalla pysymistä viimeistään myöhemmin.

En ihan vertaisi ALS tautia ja haima syöpää toisiinsa. Toisessa on mahdollisuus elää koneiden avustuksella monta vuotta. Toinen vie nopeasti ja tuhoaa kivuaalisti kehoa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisissa tilanteissa ei kannata sanoa mitään, kun 99% "lohdutuksesta" on korneja latteuksia. Osan ottoni ja se riittää.

Kukaan ei ollut vielä kuollut.

Lohdutuksesi on tökerö, tuossa ystävän äidin tilanteessa toivoa ei oikeasti ole. Hawkingilla oli ALS:n ja SMA:n välimuoto yms. sen kanssa pystyi elämään pitkään.

Ihan en kyllä ymmärrä, miten ap voi ajatella, että kun toisen akuutti ongelma on hyväksyä satuttavat ja julmat todiasiat, niin miten se lohduttaa kun ap tekee siitä vielä vähän vaikeampaa jonkun äärimmäisen poikkeustapauksen avulla?

Onhan se ihan mahdollista, että ihmeitä tapahtuu. Se on kuitenkin erittäin harvinaista ja on sinulta aika ajattelematonta ruokkia turhaa toivoa. 

Ei tuollaisessa tilanteessa mikään voi lohduttaa. Tekee pahaa kuunnella juttuja jostain toivosta, kun se ei ole realistista.

Minulle sanottiin myötätuntoisella äänensävyllä että ihmisiähän kuolee joka päivä joka puolella maailmaa. No juu. Minun äitini kuoli kahdessa kuukaudessa, syöpä levisi vaivihkaa kaikkialle, mitään ei voitu tehdä.

Ihan mielenkiinnosta, mikä tuossa oli niin tökeröä? Konkreettisesti mikä, miksi? Ap:n tarkoitus ymmärtääkseni oli sanoa, että huonosta ennusteesta huolimatta aikaa voi olla jäljellä pidempäänkin kuin ennustettu. Eihän hän mitään ihmeparantumista povannut.

Itse olen lakannut yrittämästä lohduttaa sairastuneita tai sairastuneen/kuolleen läheisiä, koska se menee melkein poikkeuksetta mönkään. Ihan siksi, että ihmiset haluavat kuulla niin eri asioita ja koskaan ei oikein ennakkoon voi tietää miten joku haluaa tulla lohdutetuksi. Ja poikkeuksetta väärin sanominen johtaa juuri kuvatunlaiseen veriseen loukkaantumiseen. Eli sanon jotain small talk tyylistä latteutta "oi ei, kauheaa! Miten olet jaksanut/pärjännyt?". Sitten on toki niitä jotka loukkaantuvat siitäkin, kun en mitään syvällisempiä lohdutuksen sanoja tarjoa. Mutta niinhän se on, että kaikkia ei voi miellyttää...

"Lohduttamisessa" onkin usein kyse siitä, että ei itse kestä toisen järkytystä tai surua. Pyrkii keksimällä keksimään jotain, millä saisi lähinnä oman olon paremmaksi. Se on kuitenkin toista mitätöivää. Itse olen huomannut, että kuunteleminen ja myötäeläminen riittää, ilman mitään lohdutusyrityksiä. Ystäväsi on tiukassa paikassa, ja tiukemmaksi vielä menee. Hän tulee tarvitsemaan kuuntelijaa ja mukana kulkijaa. Voisitko alkaa sellaiseksi?

Minusta ap:n lohdutus oli oikeaan osunut. Syöpään sairastuneista valtaosa elää vuosikymmeniä täyspainoista elämää.