Oletteko koskaan miettineet että miksei kuninkaallisilla koskaan ole kehitysvammaisia lapsia?
Itse olen miettinyt, että en ole nähnyt yhdessäkään kuningasperheessä erityislasta.
Käyvätkö tarkat seulat läpi ja sitten abortti jos näkyy jotain poikkeavuutta vai mistä johtuu että kaikilla on vain terveitä muksuja?
Kommentit (464)
Oli ainakin Yrjö viitosen lapsista yksi vähän sellainen. Epilepsia ja vissiin jotain muutakin häikkää. Kuoli tosi nuorena ja pidettiin poissa julkisuudesta. Englannissa siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin dna:sta on tiedetty mitään, on vaihdokkeja voinut olla hyvinkin. Milläs sen kukaan todistaa, jos on ensin nähty synnytys, sitten on hoviväki komennettu pois, ja hups keikkaa vauva onkin vaihdettu piikatyttösen äpärään, jolla voi hyvinkin olla sama isä kuin kuningattaren lapsella.
Voi olla hovissa tuskaiset olot, jos lähtee kuningasta syyttämään vauvan vaihdosta. Siinä lähtee äkkiä pää. Parempi vaan olla ihan hiljaa, vaikka muistaisikin että alkuperäisellä vauvalla oli 1 käsi vähemmän.
Itse asiassa se ei ole ollut ollenkaan noin helppoa. Valtiomuodosta riippuen siellä on ollut iso lauma virkamiehiä, ministereitä tai pappeja todistamassa, että lapsi on elossa ja sillä on killuttimet jalkojen välissä.
Henrik VIII haistatti pitkät paaville, nimitti itsensä kirkon pääksi ja mestauttikin muutaman vaimon, mutta ei silti saanut aikaiseksi miespuolista perillistä. Samoin Iivana Julma sai aikaan vain yhden mielisairaan pojan, vaikka päitä tiputteli koko ajan.
Tyypillinen mieslapsi. Tapattaa vaimojaan ja perustaa uuden kirkon vaikka itse ampuu alapäästään pelkkiä suutareita. Ja Y-kromosomikin tulee mieheltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riski ainakin on suuri kun Euroopassa lähes kaikki kuninkaalliset sukua keskenään. Ihan hämmästyin kun katsoin jonkun historiadokkarin aiheesta.
Yksikään kuninkaallinen ei ole nainut serkkua tai lähisukulaista ainakaan 50 vuoteen. Nykyään puolisot ei useimmiten ole edes aatelisia. Esim. Kate, Silvia, Daniel, Sonja, Mette-Marit, Mary, Letizia jne.
Norjan kuningashuoneesta taitaa löytyä lähimmät serkkunsa naineet kuninkaalliset, sillä sekä nykyisen kuninkaan isä että isoisä päätyivät serkkuvaimoon (1929 ja 1896).
Vierailija kirjoitti:
Tietäjä nro. 1 kirjoitti:
Tais olla kuningatar Victoria (engelsmanni), jolla oli liian ohutta verta ( en muista taudin nimeä). Eli ei sinänsä vammanen, mutta vakava tauti juurikin sisäsiittoisuuden takia. Nykypäivänähän kunigasperheet ovat paneskelleet lapsia tähän maailmaan kuningasperheiden ulkopuolelta. Eli vammasia tuskin enää tulee. Ja saattaa Britanniassa muuten loppua monarkia, kun tämä vanha kaakka kuolee. On se vaan niin jästipää, ettei millään kuole. Eikö se niin mennyt, että pahat elää pisimpään ;)
Tulipa taas sepitettyä vähän aiheen ohikin, mutta ei siitä kai mammoille mitään haittaakaan koitunut. Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä, tähän.Venäjän tsaarin pojallahan oli kanssa joku paha verisairaus.
Äidiltään perinyt, joka oli Viktorian tyttären tytär.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin dna:sta on tiedetty mitään, on vaihdokkeja voinut olla hyvinkin. Milläs sen kukaan todistaa, jos on ensin nähty synnytys, sitten on hoviväki komennettu pois, ja hups keikkaa vauva onkin vaihdettu piikatyttösen äpärään, jolla voi hyvinkin olla sama isä kuin kuningattaren lapsella.
Voi olla hovissa tuskaiset olot, jos lähtee kuningasta syyttämään vauvan vaihdosta. Siinä lähtee äkkiä pää. Parempi vaan olla ihan hiljaa, vaikka muistaisikin että alkuperäisellä vauvalla oli 1 käsi vähemmän.
Itse asiassa se ei ole ollut ollenkaan noin helppoa. Valtiomuodosta riippuen siellä on ollut iso lauma virkamiehiä, ministereitä tai pappeja todistamassa, että lapsi on elossa ja sillä on killuttimet jalkojen välissä.
Henrik VIII haistatti pitkät paaville, nimitti itsensä kirkon pääksi ja mestauttikin muutaman vaimon, mutta ei silti saanut aikaiseksi miespuolista perillistä. Samoin Iivana Julma sai aikaan vain yhden mielisairaan pojan, vaikka päitä tiputteli koko ajan.
Tyypillinen mieslapsi. Tapattaa vaimojaan ja perustaa uuden kirkon vaikka itse ampuu alapäästään pelkkiä suutareita. Ja Y-kromosomikin tulee mieheltä!
Sai miespuolisen perillisen Edvardin, josta tuli kuningas isänsä jälkeen 11-vuotiaana, mutta kuoli 15-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai hän kovin paha ole, vaikka onhan Suomessa sanontakin ”mikäs pahan tappais” ja sananlaskuissa on usein vinha perä. Mutta tuossa taustalla voi olla ihan puhdas kateuskin, suomalaiset ovat perin kateellista kansaa, täällä kateus voittaa kiimankin, iso ero esim. Amerikkaan, jossa oikeasti iloitaan toisen menestyksestä. Monarkia siellä ei kuole, ovat niin ylpeä kansakunta historiansa takia, vaikka imperiumi tuhoutuisi, lakkasi toisen maailmansodan jälkeen tuo Britannian suurvalta-aika kun menettivät siirtomaansa. monarkiaa pidetään kuitenkin ylväimpänä hallitusmuotona vaikka eihän niillä mitään valtaa enää ole, ihan kansan hupia ja esitetään kansan mieliksi että meillä on oikein kuningas vaikka Ruotsissa, mitä sitten vaikka ei olisikaan, ei sillä kuninkaalla mitään virkaa sielläkään ole kunhan patsastelee edustuskappaleena jossain Nobel-juhlissa turhan panttina. Maailman mahtavin ja oikeasti eniten valtaa sisältävä virka on USA: n presidentti, sitten Venäjän. Heillä sitä valtaa on ja paljon. Sisäsiittoisuuteen tullen se on merkittävä ongelma ollut Suomessakin ja on osin edelleen. Edelleen tulee ilmi piileviä perinnöllisiä sairauksia joita ei ole tiedetty olevankaan missään muualla koko maailmassa, harvinaisia lihassairauksia, joille ei ole edes tarkkaa nimeä vielä. Suomi on asutettu useassa osassa pienien ihmisryhmien toimesta monessa osassa. Riski saada sisäsiittoinen lapsi on suuri jos ottaa puolison samasta pienestä kaupungista, jopa samasta heimosta. Ongelma on alkanut kunnolla helpottaa vasta sotien jälkeen kun ihmiset ovat muuttaneet opiskelun ja töiden perässä pitkin Suomea. Tehokkainta on Suomessa ollut lasten osalta geenien sekoittuminen jos on käynyt hyvä tuuri ja on esim. jo itsenäistymisen myötä joku mies joutunut armeijan takia liikkumaan esim. vaikka Karjalasta Varsinais-Suomeen, ehkä joku venäläinen upseeri suvussa Karjalassa ja joku ruotsalainen Turussa ja sitten seuraava polvi vaikka sodan takia miesten liikkuessa tavannut jossain muualla kuin kotipaikkakunnalla jonkun naisen ja heidän lapsensa ovat taas lähteneet opiskelemaan pitkin Suomea vaikka Ouluun joku ja sitten heidän lapsensa taas. Mutta jos omalta kylältä on kumppani ja työt löytyneet aina eikä ole muutettu opiskelemaankaan muualle jne. niin ovat sukua kumppanit toisilleen jo tuhansien vuosien takaa ja jopa samassa Suomen heimosta asia on sisäsiittoisuus suurta eli jopa samasta maakunnasta kumppani toistuvasti haettuna on sisäsiittoista, kirkonkirjoista voi tutkia omaa tilannettaan, viimeistään silloin jos haluaa välttää oman lapsensa perinnöllisen sairauden kannattaa se kumppani hakea eri heimosta tai jopa eri maasta. Osalla näistä Suomalaisen tautiperimän (jota ei missään muualla maailmassa todeta) sairauksista on nimikin ihan paikkakunnan tai maakunnan mukaan kuten vaikka Sallan tauti tai Kymenlaakson tauti. Kuninkaallisten kohdalla on aikoinaan vielä 1500-1700 luvuilla ainakin kaikki sairaat tai vammaiset jälkeiläiset hylätty ja piiloteltu pois kokonaan ilman perintöoikeuksia yms. Vai löydätte Britannian, Venäjän, Ranskan tai Ruotsin hoveista tuolta ajalta yhtään sairasta, vajaata tai vammaista henkilöä. Kuninkaat ja keisarin/tsaaria ovat myös avioliiton ulkopuolisia perinnöttömäksi jääneitä äpäröitä tehneet, mutta he ovat olleet terveempiä kuin suvun sisäiset sukusiittoiset oikeat perilliset.
Itävallan Ferdinand (keisarina 1835-1848) oli heikkomielinen ja epileptinen, mitä se heikkomielinen sitten tarkoittaakin. Vaimo oli hänen hoitajansa. Kuvistakin voi jo päätellä paljon. Hän luopui kruunustaan Frans Joosefin hyväksi, joka sitten istuikin valtaistuimella 68 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän on muotia valita "siniveristen" ulkopuolelta kumppani, onko tajuttu hakea terveempiä geenejä vihdoin...[/quoteluin Ruotsin lehdestä,että kuninkaallisten puolisoksi aikovan suvussa ei saa olla mielisairauksia. Jo monta sukupolvea tutkitaan
Kuitenkin joka kerta, kun joku Euroopan kuninkaallinen tulee naimaikään, media alkaa etsiä hänelle sopivaa puolisokandidaattia muista Euroopan hoveista, nykyisistä tai sitten jo lakkautetuista.

Neitsyt Marian puolison nimi oli Josef . Niitäkin kahta lajia toinen uskoo Jeesukseen toinen ei kuten on paljon Jeesus nimisiä joista toiset uskoo toiset ei. Samoin marioita marttoja toiset uskoo toiset ei. Jeesus jakaa siis uskottomiin ja uskoviin.Onkohan Madeleinen huijari miehen lapset normaaleja arabeja.
Madeleinen nepsylapsi/lapset tai muuten vaan huonostikasvatetut muistetaan Victirian lapsen ristäisistä kirkossa. Tuota ei voi ennakkoon sikiöstä nähdä! Mutta varmasti tehdään abortointeja, jos näkyy down tai muu poikkeama. Jos on terve lapsi tulossa, uskaltavat tiedottaa. Lapsi tehdään myös, kun synnyttäjä on korkeintaan ±30- vuotias eli poikkeamien vaara pienempi.
Ne peitellään.
"Brittihovissa muhi vuosikausia synkkä salaisuus, josta vaiettiin visusti – kuningatar Elisabetin kuolleiksi väitetyt serkut kokivat karmean kohtalonThe Crown -sarja valottaa brittihovin salaisuuksien verhoa kertomalla kuningatar Elisabetin serkuista, jotka viettivät lähes koko elämänsä psykiatrisessa hoitolaitoksessa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäjä nro. 1 kirjoitti:
Tais olla kuningatar Victoria (engelsmanni), jolla oli liian ohutta verta ( en muista taudin nimeä). Eli ei sinänsä vammanen, mutta vakava tauti juurikin sisäsiittoisuuden takia. Nykypäivänähän kunigasperheet ovat paneskelleet lapsia tähän maailmaan kuningasperheiden ulkopuolelta. Eli vammasia tuskin enää tulee. Ja saattaa Britanniassa muuten loppua monarkia, kun tämä vanha kaakka kuolee. On se vaan niin jästipää, ettei millään kuole. Eikö se niin mennyt, että pahat elää pisimpään ;)
Tulipa taas sepitettyä vähän aiheen ohikin, mutta ei siitä kai mammoille mitään haittaakaan koitunut. Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä, tähän.Venäjän tsaarin pojallahan oli kanssa joku paha verisairaus.
No sehän oli juuri Englannin kuningatar Victoria jolta tämä virheellinen geeni siirtyi naisten kautta miespuolisille jälkeläisille, eli tässä tapauksessa kruununprinssi Alekseille.
Mutta hemofilia ei ole vammaisuus ja on nykyisin hoidettavissa.
Victorian isällä ei ollut tätä geeniä. Eli Victoriassa tapahtui geenimuunnos tai sitten Victorian äiti, noh, kävi vieraalla mulkulla :D
Tätähän se Monacon Carolinen mies epäili, kun viinahoureissaan vaati Iso-Britannian kruunua itselleen. Viktorian isä oli kuitenkin yli 50- vuotias, kun Viktoria syntyi ja kuolikin parin vuoden päästä Viktorian syntymästä.
Toisaalta oli tämän Ernst Augustinkin esi-isä, Viktorian isän veli 48-vuotias, kun Hannoverin kruununperijäpoikansa syntyi.
Niitähän on linnojen peräkammarit ja tornihuoneet pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäänhän on muotia valita "siniveristen" ulkopuolelta kumppani, onko tajuttu hakea terveempiä geenejä vihdoin...[/quoteluin Ruotsin lehdestä,että kuninkaallisten puolisoksi aikovan suvussa ei saa olla mielisairauksia. Jo monta sukupolvea tutkitaan
Kuitenkin joka kerta, kun joku Euroopan kuninkaallinen tulee naimaikään, media alkaa etsiä hänelle sopivaa puolisokandidaattia muista Euroopan hoveista, nykyisistä tai sitten jo lakkautetuista.
Espanjan kuningas näyttää lähinnä muulta kuin kristityltä mutta vaikeasti vammaiset kyllä hoidetaan laitoksessa kuten tavallistenkin vammaiset hoidetaan. Usein heillä on eripituiset jalat kädet tai epämuodostumia niitä Egyptin tauteja.Suomessa mm.siion seurakunta cityseurakunta on ajanut ulos riivaajia ja muka parantanut epämuodostumia kuten eri pituisia jalkoja ....näkyy tosin tukikenkiä.Helluntailaisten Vapaakirkon kasvata herra uudet jalat rukouksia....
Onhan prinsessa Madeleinen esikoistytär jossain määrin erityinen ja samoin Briteissä prinssi Edwardin tytär.
Vierailija kirjoitti:
Ne peitellään.
"Brittihovissa muhi vuosikausia synkkä salaisuus, josta vaiettiin visusti – kuningatar Elisabetin kuolleiksi väitetyt serkut kokivat karmean kohtalonThe Crown -sarja valottaa brittihovin salaisuuksien verhoa kertomalla kuningatar Elisabetin serkuista, jotka viettivät lähes koko elämänsä psykiatrisessa hoitolaitoksessa."
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000007625008.html, siinä linkki.
Vierailija kirjoitti:
Madeleinen nepsylapsi/lapset tai muuten vaan huonostikasvatetut muistetaan Victirian lapsen ristäisistä kirkossa. Tuota ei voi ennakkoon sikiöstä nähdä! Mutta varmasti tehdään abortointeja, jos näkyy down tai muu poikkeama. Jos on terve lapsi tulossa, uskaltavat tiedottaa. Lapsi tehdään myös, kun synnyttäjä on korkeintaan ±30- vuotias eli poikkeamien vaara pienempi.
Eka tytär on outo poika normaali pienin kuin muslimi.
Kuninkaallisten syntymättömät vauvat tutkitaan tarkasti ja he ajatelevat yhteiskunnan parasta ja abortoivat sairaat yksilöt.
Vierailija kirjoitti:
Venäjän keisari Nikolai II:n poika Aleksei kärsi verenvuototaudista jota munkki Ra-Ra-Rasputin onnistui pitämään aisoissa jotenkin.
RA on Egyptin Jumala Wikipedia Egyptin jumalat balsamointi on sieltä. On voinut olla ihan verenmyrkytys ja sukupuolitauti. Kuppa tylsistyttää aivotoiminnan. Alek jutut on Kreikan Egyptissä olevasta Aleksandrian kaupungista niin Egyptiä.
Googleta "Habsburg jaw". Aikanaan euroopan mahtavin aatelissuku kehitti sisäsiittoisuudella itselleen ongelman joka vaivaa osaa vielä tänäkin päivänä.
En nyt jaksa lukea koko ketjua, mutta onkohan Saksan keisari Wilhelm II jo mainittu? Hän oli siis kuningatar Viktorian ensimmäinen lapsenlapsi, Viktorian vanhimman tyttären (myös Victoria-niminen) lapsi., Keisarin toinen käsi oli 15 cm lyhyempi kuin toinen, nähtävästi vaikean synnytyksen seurauksena. Epäillään myös, että synnytyksessä vauva kärsi hapenpuutteesta, ja hänellä on saattanut olla pysyvieä neurologisia ongelmia sen seurauksena. https://en.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_II,_German_Emperor