Miten pienten lasten äiti voisi päättää päivänsä "vastuullisesti"?

Vierailija kirjoitti:

Aivan mahtava loppusilaus tuo ruumiin luovuttaminen lääketieteelle, niin äitinsä ja tyttärensä äkillisesti ja arvaamatta menettäneet läheiset eivät edes pääsisi edes viettämään hautajaisia jopa vuoteen! Viimeiset keskisormet haudan takaa.

Mitä väliä on joillain hautajaisilla muutenkaan? Ei minusta kukaan välitä niin paljon, että jaksaisivat mitään hautajaisiani edes "juhlia". Ex-mieheni ei välttämättä edes päästäisi lapsiani hautajaisiini, uskoisin. Se olisi niin hänen tyylistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan mahtava loppusilaus tuo ruumiin luovuttaminen lääketieteelle, niin äitinsä ja tyttärensä äkillisesti ja arvaamatta menettäneet läheiset eivät edes pääsisi edes viettämään hautajaisia jopa vuoteen! Viimeiset keskisormet haudan takaa.

Mitä väliä on joillain hautajaisilla muutenkaan? Ei minusta kukaan välitä niin paljon, että jaksaisivat mitään hautajaisiani edes "juhlia". Ex-mieheni ei välttämättä edes päästäisi lapsiani hautajaisiini, uskoisin. Se olisi niin hänen tyylistään.

Okei, taidat olla provo. En ole edes psykoosissa unohtanut omia lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsien rakkaus sinua kohtaan ja rakkaus omia lapsia kohtaan on jotain niin suurta, että siinä pitäisi jäädä muut rakkauden tunteet varjoon. Vaikka se ihanaa onkin rakastua ja tulla rakastetuksi niin ei se silti ole se suurin rakkaus, jos on lapsia.

No jos tämä ei ole provo niin kyseessä on vakavasti mielenterveysongelmainen yksilö. Hänellä on vähintään 5 ihmistä jotka välittävät hänestä, joista osa omia lapsia ja puhuu jostain ihastuksesta joka ei onnistunut ja haluaa nyt kuolla, joten mikään logiikka ja järkeily ei tod näk mene perille lainkaan.

Ei kyse ole logiikasta, vaan tunteista. Rakastan sitä minua inhoavaa ihastustani enemmän kuin ketään muuta maailmassa olen koskaan rakastanut. Ja niillä minusta välittävillä on muitakin tärkeitä ihmisiä; olen todennäköisesti tärkein vain lapsilleni ja isälleni. Ei voi mitään, mutta joskus elämä on vain niin surullista ja tuskaista, että ei vain mitenkään jaksa enää.

Ei mitenkään. Ne pienet lapset ei ymmärrä miksi äiti tappoi itsensä. Lisäksi vanhemman menetys on lapselle todella kova kriisi ihan vaan tapaturman tai sairaudenkin seurauksena. Pahinta on, kun se on äkillistä. Luultavasti seurauksena on itseään syyttävät tulevaisuuden mielenterveysongelmaiset nuoret.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan mahtava loppusilaus tuo ruumiin luovuttaminen lääketieteelle, niin äitinsä ja tyttärensä äkillisesti ja arvaamatta menettäneet läheiset eivät edes pääsisi edes viettämään hautajaisia jopa vuoteen! Viimeiset keskisormet haudan takaa.

Mitä väliä on joillain hautajaisilla muutenkaan? Ei minusta kukaan välitä niin paljon, että jaksaisivat mitään hautajaisiani edes "juhlia". Ex-mieheni ei välttämättä edes päästäisi lapsiani hautajaisiini, uskoisin. Se olisi niin hänen tyylistään.

Okei, taidat olla provo. En ole edes psykoosissa unohtanut omia lapsiani.

Siis lapset ovat leikki-ikäisiä ja menisivät isälleen. Ja ex-mieheni ei varmaankaan päästäisi heitä hautajaisiini. Todennäköisesti exäni pyytäisi ex-anoppiani muuttamaan pysyvästi luokseen hoitamaan lapsia.

Älkää menkö tähän trolliin.

Kyseessä on se "terapeuttih*lluna" tunnettu tyyppi. Nainen joka rakastui palavasti naispuoliseen terapeuttiinsa ja keksi mitä järjettömimpiä tapoja saada vastarakkautta. Selitti muun muassa teettävänsä kauneusleikkauksen, jos se tepsisi.

Yhdessä vaiheessa hän kielsi kokonaan lastensa olemassaolon; nyt ne näköjään ovat taas mukana tarinassa. 

Ja nyt sinun ap on turha vastata (kuten yleensä vastaat), että "en se minä ollut, täällä on monella samanlaisia ongelmia".

Jos oikeasti haluat olla vastuuntuntoinen, mutta kuitenkin vähänniinkun päästä pois, niin sulje itsesi laitokseen. Iloista lepiä, kuitenkaan tekemättä mitään peruuttamattomia ratkaisuja. Jengi ihan oikeasti on laitoksessa pitkiäkin aikoja ja sinällään aika win win, jos tulet ulos niin et enää halua tappaa itseäsi. Lapsesikin pystyvät käsittelemään asiaa paremmin kun itsemurhaasi.

Ja kaikki tämä käy oikeesti melko helposti. Soitat jollekin niistä henkilöistä ketkä rakastavat sinua, kerrot että se on loppu nyt, tulkaa hakemaan lapset ja sen jälkeen kävelet lähimpään sairaalaan (tai soitat mielenterveyspuhelimeen tms) ja kerrot että ihan oikeasti aiot tappaa itsesi nyt. Sen jälkeen teet netflix ja hbo tilaukset ellei ole jo ja menet omaan henkilökohtaiseen taivaaseesi aivojumittamaan. Ehkä sitten pysyvästi. Itsesi tappaminen olisi vaan typerää. Mieti miten monta tyhmää päätöstä ihminen tekee elämänsä aikana. Mistä tiedät, ettei itsemurhakin olisi yksi niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsien rakkaus sinua kohtaan ja rakkaus omia lapsia kohtaan on jotain niin suurta, että siinä pitäisi jäädä muut rakkauden tunteet varjoon. Vaikka se ihanaa onkin rakastua ja tulla rakastetuksi niin ei se silti ole se suurin rakkaus, jos on lapsia.

No jos tämä ei ole provo niin kyseessä on vakavasti mielenterveysongelmainen yksilö. Hänellä on vähintään 5 ihmistä jotka välittävät hänestä, joista osa omia lapsia ja puhuu jostain ihastuksesta joka ei onnistunut ja haluaa nyt kuolla, joten mikään logiikka ja järkeily ei tod näk mene perille lainkaan.

Ei kyse ole logiikasta, vaan tunteista. Rakastan sitä minua inhoavaa ihastustani enemmän kuin ketään muuta maailmassa olen koskaan rakastanut. Ja niillä minusta välittävillä on muitakin tärkeitä ihmisiä; olen todennäköisesti tärkein vain lapsilleni ja isälleni. Ei voi mitään, mutta joskus elämä on vain niin surullista ja tuskaista, että ei vain mitenkään jaksa enää.

Ja juuri tuo on järjettömän epäloogista. Normaalitasapainoisella ihmisellä ei todellakaan mene ihastukset noin tunteisiin. Paikkasi olisi ihan oikeasti psykiatrisella osastolla, jota kannattaisi edes koittaa, voithan tappaa itsesi milloin tahansa jos siitä ei ole mitään iloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi onnen löytäminen on kiinni parisuhteesta, miehistä tai toisista ihmisistä? Etsi elämääsi asioita joista SINÄ saat voimaa ja energiaa. Tutustu itseesi. Miksi elät muiden kautta? Elä ITSESI kautta!

Inhoan itseäni ja olen aina inhonnutkin. Inhoan itseäni fyysisesti ja henkisesti. Vihaan fyysistä tomumajaani ja inhoan kaikkia negatiivisia piirteitäni, heikkouksiani ja puutteitani. Ja olen tässä taannoin rakastunut onnettomasti ihmiseen, joka siis ei ole koskaan hetkeäkään välittänyt minusta. On ihan hirveää rakastua näin. En vain enää jaksa tätä irvokasta, onnetonta elämääni.

T. Ap

Tämä kuulostaa banaalilta, mutta ainakin omassa elämässä rakkaudet ovat tulleet ja menneet. Opin varsin nuorena, etten viehätä kaikkia. On kuin lottovoitto saada vastarakkautta. Mutta se ei silti vähennä kenenkään arvoa.

Voisit ajatella niinkin, että rakastamasi ihminen ei ymmärrä, mitä menettää, mutta se ei ole sinun syysi.

Voisit ajatella myös olevasi onnekas, koska olet rakas lapsillesi ja muille läheisillesi.

Mutta jos on masentunut, nuo ajatukset eivät lohduta. Kannattaa hakea apua!

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisi enää elää ja siihen on useita syitä. Olen kuitenkin yh-äiti ja lapset asuvat luonani. Lasten isä on melko epävakaa ja vastuuton. Miten mun kannattaisi toimia? Minua ei rakasta kukaan muu kuin lapseni ja omat vanhempani sekä mahdollisesti paras kaverini. Mutta mitään parisuhdetta ja rakkautta mulla ei tule olemaan enää koskaan.

Haluaisin järjestellä asiat siten, että lapsilla olisi hyvä ja valoisa tulevaisuus ja etteivät vanhempani pahoittaisi poismenostani mieltänsä. Kuitenkaan en enää kykene elämään elämääni. En vain jaksa. Kaikki elämäniloni on hävinnyt, eikä minua oikeasti tarvitse mihinkään. Eikä minulla ole enää mitään toivoa onnellisuudesta koskaan. Mahdollisten kumppaniehdokkaiden näkökulmasta olen 35+ yh-äitinä totaalisen passé, enkä ole fyysisestikään kovin kummoisen näköinen. Olen miettinyt, että järjestäisin asiat valmiiksi ja lavastaisin kuolemani onnettomuudeksi. Olisiko ideoita?

Lopeta tuo itsesäälissä kiereskely ja hae ammattiapua. Sen sijaan että pyörit oman napasi ympärillä,  laajenna katsantokantaasi  äläkä  mieti  parisuhdejuttuja. Ne tulevat kun aika on eikä  sun tsäänssejä paranna noin negatiivinen asenne pätkääkään. Sulla on paljon  todella paljon pielessä olevia luuloja jotka eivät perustu mihinkään. Elämänilo löytyy pienistä asioista, ei  mistään prinssistä jonka odotat saapuvan valkoisella ratsulla pelastamaan sut. Itse sun pitää itsesi pelastaa, pienin askelin. Jos et rakasta itseäsi eivät muutkaan pidä sua rakastamisen arvoisena. Naama pois navasta, mieti lapsiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huolehdi ainakin siitä etteivät lapsesi löydä kuollutta ruhoasi. Muuta en osaa sanoa, kun tiedän, että tuossa mielentilassa oleville ei auta minkään valtakunnan yksisarvistarinat.

Toki. Olen sellaista miettinyt, että voisin keksiä jotain itseni menoksi silloin, kun olen yksin ja vapaalla (lapset isänsä luona). Ehkäpä he pärjäisivät isänsä luona jatkossa. Yritän tukea heidän yhteiseloaan jotenkin aktiivisemmin ja alan karsia omia tavaroitani valmiiksi. Testamenttaan kehoni valmiiksi lääketieteelle jne. Eipä musta mitään hyötyä tai iloa kenellekään ole muuten.

T. Ap

Itsesääli, tuo ihana peitto jonka alla rypeä kun ei huvita tehdä mitään elämälleen.

No anna lapset nyt ensin hyvään sijaiskotiin.sitten yritä saada oma elämäsi kuntoon.

Hae apua ja oota että ne lapset kasvaa ja muuttaa omilleen. Sitten voit tehdä mitä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluat olla vastuuntuntoinen, mutta kuitenkin vähänniinkun päästä pois, niin sulje itsesi laitokseen. Iloista lepiä, kuitenkaan tekemättä mitään peruuttamattomia ratkaisuja. Jengi ihan oikeasti on laitoksessa pitkiäkin aikoja ja sinällään aika win win, jos tulet ulos niin et enää halua tappaa itseäsi. Lapsesikin pystyvät käsittelemään asiaa paremmin kun itsemurhaasi.

Ja kaikki tämä käy oikeesti melko helposti. Soitat jollekin niistä henkilöistä ketkä rakastavat sinua, kerrot että se on loppu nyt, tulkaa hakemaan lapset ja sen jälkeen kävelet lähimpään sairaalaan (tai soitat mielenterveyspuhelimeen tms) ja kerrot että ihan oikeasti aiot tappaa itsesi nyt. Sen jälkeen teet netflix ja hbo tilaukset ellei ole jo ja menet omaan henkilökohtaiseen taivaaseesi aivojumittamaan. Ehkä sitten pysyvästi. Itsesi tappaminen olisi vaan typerää. Mieti miten monta tyhmää päätöstä ihminen tekee elämänsä aikana. Mistä tiedät, ettei itsemurhakin olisi yksi niistä.

En mä nyt tuollaista halua. Ja ihan jokainen sekuntikin on mulle tuskaa. En jaksa edes itkeä. Osaan feikata ja ryhdistäytyä toki silloin, kun lapset ovat kotona tai olen ihmisten ilmoilla. Mutta mä olen syvästi onneton. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi, kun ihastuin yksipuolisesti. Se on niin noloa ja nöyryyttävää...niin tuskallista ja surullista. Joku on niin täydellinen ja tottakai saan pakit...tietenkin...ja mikään mitä teen, ei auta. Koska olen ihmisenä epäkelpo ja vieläpä sellaisella tavalla, etten itse tiedä, mikä minussa hänen mielestään on vialla. Ei hän sano mulle suoraan, miksi hän ei minusta tule koskaan välittämäänkään.

Tarinat käyvät aina vaan pimeämmiksi sinulla. Mutta on aivan erinomaisen vastenmielistä kehrätä tarinaa pienten lasten äidin itsemurhasta. Häpeäisit edes.

Oletpa trolli tahi ei, ehkä tästä on apua muillekin.

Olin erittäin pahassa tilanteessa useampia vuosia sitten, vajaa kolmekymppisenä. Olin jo menossa junan alle, mutta tajusin, että siinä lähellä juna ei kulje tarpeeksi lujaa ja pitäisi lähteä kauemmas. Siinä vaiheessa mieleeni tuli perheeni ja vaikka olin oman kuolemani ja hautajaiseni ja muistopuheet kuvitellut monta kertaa, se konkretia iski aika lujaa. Totesin, että hittoakos tässä, eipä tämä tästä voi enää pahemmaksi muuttua. Kävelin sitten raiteiden yli ja ja suoraan sairaalaan. Viikko osastolla, jatkuvan hoidon suunnitelma ja lääkitys. Kahdeksan vuoden yritys-erehdys-diagnoosien ja lääkekokeilujen jälkeen olen tasapainoinen, kivassa työpaikassa, onnellinen, naimisissa ja raskaana. Edelleen toki hoitosuhteessa, mutta hyvä näin. 

Siellä syöverissä on hirveää. Sitä ei oikein voi kuvailla kenellekään, kuka ei ole sitä itse kokenut. Mutta yritän. Olo tuntuu koko ajan siltä, kuin olisi suljettuna ovettomaan metri kertaa metri kopperoon, missä mahtuu juuri ja juuri seisomaan. Omia synkkiä ajatuksia tulee kaiuttimista korviin jatkuvalla luupilla vähän liian kovaa. Tätä kun jatkuu viikkokausia, on valmis tekemään mitä tahansa, että se loppuu.

Mutta siinä vaiheessa kun pystyi jättäytymään oman elämänsä ulkopuolelle osastolla - joku huolehti että nukkuu, syö ja edes yrittää puhua, syöveri kirkastui sen verran, että ymmärsi elämän ainutlaatuisuuden ja tajusi, että toivoa on, edes vähän. Ja se vähän riittää.

Ap, jos olet kokenut läheisen kuoleman, kerro se tunne kymmenellä ja voit aavistaa lastesi surun määrää jos teet jotain peruuttamatonta.

Hae apua, jooko? Kävele vain minne tahansa terveysasemalle, kyllä ne sieltä hoitavat eteenpäin. Tai soita ambulanssi. Ja ole rehellinen siitä, miltä sinusta tuntuu, vaikka se vaikeaa onkin. Hirveän vaikeaa.

Veljetön kirjoitti:

Yhden itsemurhan omassa perheessä nähneenä ja samat merkit puheestasi lukeneena, et mitenkään.

Tilanne on se, että olet mieleltäsi sairas ja tarvitset hoitoa. Vaikka mielesi vakuuttaa sinulle että olet oikeassa, voin vakuuttaa kaipaamaan jääneiden sukulaisten, ystävien, työtovereiden, perheen ja lasten puolesta, että olet niin totaalisen väärässä kuin olla ja voi. Kaipaamaan jääneiden ja etenkin lasten tuska ja vaikutus elämään on niin järjettömän iso, että kukaan muu kuin asian kokenut ei voi sitä ymmärtää.

Hakeudu suoraan mielentervespalveluiden piiriin ja mainitse että sinulla on itsemurhasuunnitelmia. Vain sitä kautta saat oikeanlaista hoitoa ja apua.

Nim: 5 vuotta veljen itsemurhasta, enkä ikinä pääse asian yli syyttämättä itseäni antamattomasta tuesta.

Mihin mielenterveyspalveuiden piiriin? Itselläni myös itsetuhoisia ajatuksia ja yritin viime viikolla soittaa paikalliseen mielenterveystoimistoon. Olivat kaikki talvilomilla. Eilen yritin soittaa uudelleen soittoaikana. Puhelut menivät taas vastaajaan. Mielenterveyshoitaja olisi tavattavissa ensi kuussa. Psykologin viestissä sanotiin, että ensi viikolla. Ja silloinkin on varmaan koko soittoajan linjat tukossa. Taitaa olla monta muutakin soittajaa. Siskoni teki vuosia sitten itsarin. En ole tuntenut syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Ymmärrän häntä, että se oli hänen oma valintantansa vaikeassa elmäntilanteessa. Varmaan lapset häntä kaipasivat, mutta olivat jo  aikuisia, niin kuin minunkin lapseni. Loppumattomiin ei vaan jaksa pahanolon kanssa. Kuolema voi olla jollekin vapautus. Sairastan syöpää, enkä halua kuolla hitaasti kitumalla.

Veljetön kirjoitti:

Yhden itsemurhan omassa perheessä nähneenä ja samat merkit puheestasi lukeneena, et mitenkään.

Tilanne on se, että olet mieleltäsi sairas ja tarvitset hoitoa. Vaikka mielesi vakuuttaa sinulle että olet oikeassa, voin vakuuttaa kaipaamaan jääneiden sukulaisten, ystävien, työtovereiden, perheen ja lasten puolesta, että olet niin totaalisen väärässä kuin olla ja voi. Kaipaamaan jääneiden ja etenkin lasten tuska ja vaikutus elämään on niin järjettömän iso, että kukaan muu kuin asian kokenut ei voi sitä ymmärtää.

Hakeudu suoraan mielentervespalveluiden piiriin ja mainitse että sinulla on itsemurhasuunnitelmia. Vain sitä kautta saat oikeanlaista hoitoa ja apua.

Nim: 5 vuotta veljen itsemurhasta, enkä ikinä pääse asian yli syyttämättä itseäni antamattomasta tuesta.

Mihin mielenterveyspalveuiden piiriin? Itselläni myös itsetuhoisia ajatuksia ja yritin viime viikolla soittaa paikalliseen mielenterveystoimistoon. Olivat kaikki talvilomilla. Eilen yritin soittaa uudelleen soittoaikana. Puhelut menivät taas vastaajaan. Mielenterveyshoitaja olisi tavattavissa ensi kuussa. Psykologin viestissä sanotiin, että ensi viikolla. Ja silloinkin on varmaan koko soittoajan linjat tukossa. Taitaa olla monta muutakin soittajaa. Siskoni teki vuosia sitten itsarin. En ole tuntenut syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Ymmärrän häntä, että se oli hänen oma valintantansa vaikeassa elmäntilanteessa. Varmaan lapset häntä kaipasivat, mutta olivat jo  aikuisia, niin kuin minunkin lapseni. Loppumattomiin ei vaan jaksa pahanolon kanssa. Kuolema voi olla jollekin vapautus. Sairastan syöpää, enkä halua kuolla hitaasti kitumalla.

En kestä tätä ikävää ja surua. Kunpa voisin kuolla tähän suoraan.

Jotkut kommentoivat jotain ihan asiatonta, joka ei liity tilanteeseeni mitenkään. Ei kukaan voi tietää, miltä minusta tuntuu. Ja minä en tiedä, mitä tekisin. Olen aivan pulassa. Edessä näkyy vain mustaa.