Lue keskustelun säännöt.
Jouduin kiusaamisen kohteeksi kun aloin pitämään puoliani!
12.03.2018 |
Mikä ihmisiä vaivaa? Olen todella vihainen!
Olen ollut varmaan aina tunnettu ujoudesta, joustavuudesta, kiltteydestä, tukena olemisesta, auttamisesta ja sen sellaisista ominaisuuksista. Sekä töissä että lähipiirissäni. Toisin sanoen olen ollut henkilö, jonka päältä voi kävellä. Yleensä olen ollut hiljaa jos minua kohdellaan kaltoin, ja tilanne on pakko kestää. Jos on ollut mahdollista paeta, olen tottakai paennut kiusaamista. Tämän vuoksi tilanteet eivät ole koskaan päässeet pahaksi, sillä olen niin sanotusti alistunut tai lähtenyt pois.
Menneisyyteni ja kokemukseni ovat aiheuttaneet tuollaista käytöstä minulle. Olen hakeutunut terapiaan ja opetellut pitämään puoliani, olemaan oma itseni ja ilmaisemaan omia mielipiteitäni.
Ja mitä nyt onkaan tapahtunut? Vuosikymmenten ajan ystävät eivät vaikuta hyväksyvän muutostani. Työkaverit naureskelevat tai virnuilevat minulle joukolla, jos pidän puoliani. Jopa mieheni on ilmaissut, että "olit ennen söpömpi".
Joku tulee varmaan ehdottamaan, että olen muuttunut ylikiltistä suorittajasta aggressiiviseksi hyökkääjäksi. En ole. Olen vain alkanut ilmaisemaan mielipiteeni asioihin, kertomaan toiveeni ja sanomaan ei. Kun joku on puhunut minulle todella ikävään sävyyn, olen kertonut että en pidä tuosta ja minulle ei puhuta noin. Sen jälkeen saan naurua ja v*ttuilua! Näin siis jopa sellaisten henkilöiden taholta, joita luulin ystävikseni.
Mitäs nyt sitten? Laitanko miehen, ystäväpiirin ja työpaikan vaihtoon, kun he eivät hyväksy uutta minua? Työpaikan ehkä pidän, mutta muut voivat mennä.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (41)
Olen oppinut passiivisaggressiiviseksi ts. en provosoidu kun toinen heittäytyy aggressiiviseksi, olen hiljaa tai kävelen tilanteesta pois. Tssiiiissus kun se saa vastapuolen hullun partaalle ja nauran sisäisesti joka kerta :D. Mitäs läks :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut passiivisaggressiiviseksi ts. en provosoidu kun toinen heittäytyy aggressiiviseksi, olen hiljaa tai kävelen tilanteesta pois. Tssiiiissus kun se saa vastapuolen hullun partaalle ja nauran sisäisesti joka kerta :D. Mitäs läks :D
Joo, passiivis-aggressiivisuus on parasta. :DD
Tutulta kuulostaa. Minun tapauksessani se ivailu ja naureskelu muuttui loppua kohden silkaksi aggressioksi ja lopulta minuun katkaistiin välit kokonaan. Liian monelle ihmiselle se on todella kova paikka, jos joku ei käyttäydykään ennalta määrätyn roolin mukaan tai vaikka osoittautuu aivan erilaiseksi, kuin toinen odotti.
Pari asiaa opin tästä ja niistä haluan nyt jatkossa pitää myös kiinni. Ensinnäkin en enää lähde ryhmäytymään minkään kaveriporukan kanssa, koska näissä harvemmin siedetään ruodusta poikkeamista ja varsinkin pelkästään naisista koostuvissa porukoissa jokaiselle on tarkkaan määritelty rooli. Ystävyyssuhteeni ovatkin nykyään ns. yksittäisiä, eli eri ihmisten kanssa, jotka olen tavannut kaikki eri yhteyksissä ja joiden kanssa ei siis ole minkäänlaista porukkamuodostelmaa. Työpaikalla pysyn erossa klikeistä ja pysyttelen mahdollisimman neutraalina ja rauhallisena.
Toiseksi otan ihan häpeilemättä etäisyyttä liian tuttavallisiin ihmisiin tai vastaavasti sellaisiin, jotka jo ensitapaamisella mittailevat toista päästä varpaisiin päästäkseen niputtamaan tämän mahdollisimman nopeasti johonkin tiettyyn lokeroon. Kuuntelen myös tarkkaan, miten toinen puhuu minusta, muista ystävistään tai ihmisistä yleensäkin. Jos minä tai joku muu on tälle henkilölle "tuo" tai "se yks" tai vastaava, niin ei tule kaveruutta. Tällä lailla muista ihmisistä puhuvat eivät näe toisia itsensä veroisina ihmisinä, vaan jonkinlaisina lapsen asemassa olevina holhottavina, kyykytettävinä tai sellaisina, joiden kustannuksella voi pönkittää omaa itsetuntoa.
Sosiaalinen elämäni ei ole enää läheskään entisen veroista mutta olen sata kertaa onnellisempi ja tasapainoisempi. Hyvä puoli on myös se, että nyt elämässäni on viimein tilaa aidoille, sivistyneille ja tasavertaisille ystävyyssuhteille. Toivotan rohkeutta ja onnellisempaa elämää kaikille samassa tilanteessa oleville tai olleille!
Onhan se nyt harmillista että kynnysmatto/likasanko päättää ottaa hatkat.
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa... En ymmärrä minäkään, pidän vain puoliani niin kaikki ovat ihan tyrmistyneitä että miten voin käyttäytyä noin. Asiat jotenkin saadaan käännettyä minun syyksi, vaikka alunperin joku toinen teki väärin minua kohtaan ja kun sanon asiasta tulee kärpäsestä härkänen.
Ihmiset ovat tottuneet, että olet kynnysmatto, nyt sitten yllättyvät kun pidätkin puolensa ja yrittävät pakottaa sinun takaisin vanhaan rooliisi. Pidä pintasi ja puolesi niin siitä tulee sinulle rutiini ja ihmiset tottuvat uuteen käyttäytymiseesi. Pahimmat tapaukset sitten voit lempata lähipiiristäsi ihan huoletta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä sinulle ap! Tilanne kuulostaa tosi kurjalta ja epäreilulta sinua kohtaan. Itselläni ei ole vastaavasta kokemusta, mutta olen kuullut vähän samankaltaisesta tilanteesta. Työkaverini on joskus kertonut olleensa nuorena ylipainoinen. Kun hän sitten oli tehnyt jonkunlaisen elämäntaparemontin ja laihduttanut, oli osa silloisista "ystävistä" hermostunut hänen muutoksestaan. Oli kuulema jatkuvaa piikittelyä ja nälvimistä aiheesta. Nämä ihmiset luonnollisesti jäivät vähitellen hänen ystäväpiiristään. Kuten ketjussa muutkin ovat jo sanoneet, voisin kuvitella että kyseessä on lähipiirin vaikeus käsitellä muutosta. Toivottavasti asia ratkeaa sinulle parhainpäin vaikka se sitten tarkoittaisi joidenkin ihmissuhteiden uudelleenarviointia.
Tuo on juuri se asia, mikä piti minutkin hiljaisena ja ujona vuosia. Siitä tulee rooli, jota on pakko toteuttaa. Jos yhtäkkiä ottaakin osaa johonkin keskusteluun eri tavalla kuin ennen, ihmiset pöyristyvät että ooh, sehän puhuu! Tällainen huomio on todella kiusallista ja nöyryyttävän tuntuista, joten helpompi olla vain hiljaa niin kuin aina.
Nyt olen päässyt tästä eroon siten, että uusiin ihmisiin tutustuessa alan pölöttämään heti. Ihan sama vaikka tulisi todella tyhmää juttua. Näin ihmiset kuitenkin saavat minusta puheliaan ja iloisen kuvan, eivätkä edes osaa odottaa vetäytyvää käytöstä. Vanhojen tuttujen kanssa sitten taas on todella vaikeaa pyristellä siitä roolista eroon, sillä kaikki kommunikaatio heidän kanssaan tukee sitä ujoa minää. Eivät esim. Puhu minulle samoin kuin muille, eivät heitä vitsiä, eivätkä kysele mitään jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muutin käytöstäni omaksi eduksi, eli hyssykästä puoliaan pitäväksi. Noh yks kaveri katkaisi välit kun en ollut enää pompoteltavissa mutta ei todellakaan haittaa. Se ihminen kuvitteli että miun elämä pyörii hänen ympärillään.
Vierailija kirjoitti:
Ap tuollaista tapahtuu kun alkaa pitämään puoliaan koska ympäristö ei heti suostu uskomaan että kynnysmatto vetää rajat ja pitää niistä kiinni. Sulla on nyt loistava tilaisuus puhdistaa ympäristösi sulle haitallisista ihmisistä. Älä anna periksi.Joko ne ihmiset tottuvat tai sitten poistuvat.
Just noin, ihmiset eivät haluaisi luopua kynnysmatosta, johon pyyhkiä jalat.
Älä tosiaankaan anna periksi.
En heivaisi miestä vaan koettaisin keskustella. Hänkin varmaan huomas, että nyt voit paremmin. Mutta itsepä tiedät, minkälaisia ongelmia parisuhteessasi on. Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma puoliso käy samaa muutosta nyt läpi, toistaiseksi prosessi on vasta ihan alkutekijöissään. Keskustellaan yhdessä asioista, tunnistetaan ja nimetään tilanteita ja tunnetiloja joissa puoliso on kokenut jääneensä kiltteyttään tai toisten jyräämänä sivuutetuksi tai jyrätyksi.
On ollut tosi hienoa nähdä, kuinka pikku hiljaa hän oppii tunnistamaan rajojaan ja pitämään niistä kiinni! Itse siis olen seurustelun alusta alkaen yrittänyt kannustaa häntä ilmaisemaan rohkeammin ja jämäkämmin toiveitaan ja ajatuksiaan, mutta vasta terapeutti on kunnolla auttanut asian kanssa. Kahden kesken olen hänelle aina sanonut, että ei helmiä sioille viitaten juurikin tähän kiltteyteen ja kuinka monet hyväksikäyttää tuollaista ominaisuutta.
Näin sivustaseuraajanakin voin kyllä ehdottomasti suositella terapiaa, jos on kohdannut ketjussa esiintulleita ongelmia sosiaalisissa tilanteissa.
Kolmen vuoden terapian aikana tilanne kärjistyi niin että piti läheiseen katkaista välit. Tai kai hän ne katkaisi alunperin, mutta on koittanut sen jälkeen lähestyä. Väitti, että terapeutti on laittanut sanoja suuhuni ja terapian takia olen muuttunut huonompaan, hohhoijaa. Minun terapeutti ei todellakaan antanut sellaisia neuvoja, että katkaise välit tai muuta vaan tein ratkaisut aivan itse. Tältä ihmiseltä olen sietänyt aivan liikaa hyökkäyksiä perhettäni kohtaan enkä ole osannut puolustautua. Välirikko tulikin siitä kun pidin kovemmin perheeni puolia ja tein selväksi että näin ei puhuta. Aion jatkaa tällä tiellä, myrkyttäjät väistyköön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kiltti ja auttavainen luonteeltani. Miten siihen suhtaudutaan? Kiittävästä ja kunnioittavasti? Vähemmistö suhtautuu noin, mutta suurin osa ylenkatsomisella ja osa jopa sadismilla. Kiltteys herättää sadismin ja kun kiltti ei osaa pitää puoliansa niin sadisti vain kiihdyttää vauhtia. Sairasta.
Ikävää, mutta hyvin yleistä. Itse myös pysyn nykyään erossa naisporukoista. Ei ole olemassa naisporukkaa, jossa ei olisi mukana kiusaajia, ja joissa ei jokaisella olisi jotain roolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma puoliso käy samaa muutosta nyt läpi, toistaiseksi prosessi on vasta ihan alkutekijöissään. Keskustellaan yhdessä asioista, tunnistetaan ja nimetään tilanteita ja tunnetiloja joissa puoliso on kokenut jääneensä kiltteyttään tai toisten jyräämänä sivuutetuksi tai jyrätyksi.
On ollut tosi hienoa nähdä, kuinka pikku hiljaa hän oppii tunnistamaan rajojaan ja pitämään niistä kiinni! Itse siis olen seurustelun alusta alkaen yrittänyt kannustaa häntä ilmaisemaan rohkeammin ja jämäkämmin toiveitaan ja ajatuksiaan, mutta vasta terapeutti on kunnolla auttanut asian kanssa. Kahden kesken olen hänelle aina sanonut, että ei helmiä sioille viitaten juurikin tähän kiltteyteen ja kuinka monet hyväksikäyttää tuollaista ominaisuutta.
Näin sivustaseuraajanakin voin kyllä ehdottomasti suositella terapiaa, jos on kohdannut ketjussa esiintulleita ongelmia sosiaalisissa tilanteissa.
Apua, miksi mulle tuli tästä sellainen olo, että olet ihan s--tanan ärsyttävä ihminen, niin kuin joku hyväntekijä raukkaparkapuolisollesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma puoliso käy samaa muutosta nyt läpi, toistaiseksi prosessi on vasta ihan alkutekijöissään. Keskustellaan yhdessä asioista, tunnistetaan ja nimetään tilanteita ja tunnetiloja joissa puoliso on kokenut jääneensä kiltteyttään tai toisten jyräämänä sivuutetuksi tai jyrätyksi.
On ollut tosi hienoa nähdä, kuinka pikku hiljaa hän oppii tunnistamaan rajojaan ja pitämään niistä kiinni! Itse siis olen seurustelun alusta alkaen yrittänyt kannustaa häntä ilmaisemaan rohkeammin ja jämäkämmin toiveitaan ja ajatuksiaan, mutta vasta terapeutti on kunnolla auttanut asian kanssa. Kahden kesken olen hänelle aina sanonut, että ei helmiä sioille viitaten juurikin tähän kiltteyteen ja kuinka monet hyväksikäyttää tuollaista ominaisuutta.
Näin sivustaseuraajanakin voin kyllä ehdottomasti suositella terapiaa, jos on kohdannut ketjussa esiintulleita ongelmia sosiaalisissa tilanteissa.
Apua, miksi mulle tuli tästä sellainen olo, että olet ihan s--tanan ärsyttävä ihminen, niin kuin joku hyväntekijä raukkaparkapuolisollesi?
Mulle tuli samanlanen olo! Ajatuksena hyvä eikä varmaan tarkoita pahaa, mut ihmiset haluaa olla TASAVERTAISIA. Ja tässä suhteessa toinen on joku hoivaaja? Mitäs sitten kun hoivaa ei enää tarvita? Näen vaaroja...
Jatka vain puolesi pitämistä - jolla päällekäyvä tyyli ei lopu muutoin.
Nähty on painostajia jotka samoin nauravat eivät usko millään.
Tämä on mielenkiintoinen aihe, ja omakohtaista kokemustakin löytyy. On ihan tarpeeksi vaikeaa yrittää muuttaa omaa käytöstään, ja sitten kun se vielä saa tuollaisen vastaanoton, tulee siitä vielä vaikeampaa.
Hah jep itsekin luulin nuorena että olemalla kiltti ja ystävällinen pärjää. Ei todellakaan pärjää, vaan saa vain sadistit kimppuunsa.
Minä olen monesti kuullut ystävällisiä ja kilttejä ihmisiä haukuttavan mielistelijöiksi ja teennäisiksi. En tiedä, johtuuko se suomalaisuuteen perinteisesti liitetystä kovuudesta ja jäyhyydestä mutta todella moni ei usko, että kiltit ihmiset voivat olla aidosti kilttejä. Aina epäillään, että ne nyt vain nuoleskelevat persettä ja että niillä kumminkin on joitain taka-ajatuksia. Tämä ehkä selittää osittain sen, miksi kilttejä ja huomaavaisia ihmisiä kohdellaan niin inhottavasti. Ei se silti tee sellaisesta käytöksestä yhtään hyväksyttävämpää.
Tuosta roolittamisesta tuli mieleen, että moni ei myöskään voi hyväksyä esim. sitä, jos jonkun henkilön mielenkiinnon kohteet eivät ole viiteryhmään nähden sieltä perinteisimmästä päästä. Jos vaikka viisikymppinen mies joogaa tai kaksikymppinen nainen harrastaa viskejä, niin sellainen on heti naurettavaa esittämistä. Ei oikeasti siis uskota eikä hyväksytä sitä, että ihminen voi ihan oikeasti olla oma yksilöllinen itsensä ilman, että pitäisi miettiä mikä on omanikäiselle/oman sukupuolen edustajalle/jne. "normaalia". Huonoitsetuntoiset ihmiset pitävät erilaisuutta myös automaattisesti huomion hakemisena ja oman itsen jalustalle nostamisena, ja sellaisillehan totta kai pitää heti näyttää oma paikka vaikka kiusaamalla.
Joo, en ole AP, mut oon kommentoinut tähän ketjuun.
Elikkäs, fyysisen sairastumisen (homma ei ole vieläkään selvinnyt), työttömäksi jäämisen, perhetragedian yms. äärimmäisen vaikean elämäntilanteen seurauksena kokemukset on ollut tän suuntaisia. Mutta ei nyt ihan tämmösiä kuitenkaan kuin ylempi kommentti.