Lue keskustelun säännöt.
Kuinka jaksavaisia teillä 60-70 -vuotiaat isovanhemmat?
12.03.2018 |
Mummu ja pappa jäivät eläkkeelle jokin aika sitten, ovat n. 65-vuotiaita. Kerron heti ettemme hoidata heillä lapsiamme tai saa juurikaan hoitoapua, vaan käymme vierailulla ja he käyvät joskus meillä, tosin nekin kerrat ovat typistyneet kahteen kertaan vuodessa kun välimatka 90 km on kuulemma käynyt liian rankaksi. Tarvitsevat nykyään tosi paljon apua jopa kodin askareissa ja laitamme heille ruuan, pappa ei liiku enää ulkona ollenkaan, eikä jaksa tehdä lasten kanssa muuta kuin istua sohvalla katsomassa telkkaa. Molemmat komentavat lapsia olemaan paikallaan, lapsemme ovat vain tavallisia ja jopa rauhallisia luonteeltaan. Totta kai haluaisivat tehdä jotain isovanhempien kanssa kun tavataan, ja se koetaan kinuamisena ja ärsyttämisenä, ja komennellaan.
Lasten kouluikäinen serkku olisi tarvinnut hoitoa arkipäivisin työpäivien ajan noin viikon, mutta isovanhemmat eivät kuulemma jaksa ottaa hoitoon. Tämä jaksamattomuus alkoi suurin piirtein viime kesänä, jolloin me kävimme heillä siivoamassa, haravoimassa, tyhjentämässä rännejä, tekemässä pientä remonttia ja pilkoimme puut talveksi. Olen seurannut muiden isovanhempi-lapsi -suhteita ja alkaako vanheneminen todella näin aikaisin ettei enää jaksaisi kuin uuninpankolla maata, ja kimpaannutaan koko ajan lasten ihan luonnollisille pyynnöille lähteä kävelylle ulos mummun tai papan kanssa? Tulee lastenkin puolesta paha mieli, enkä tiedä miten toimia. Itseä mietyttää myös tuo avuttomuuden voimistuminen, emme voi jatkossa ajaa sinne auttamaan joka asiassa, kun eivät saa jotain tavaraa varastoon tms.
Kommentit (121)
Omat vanhempani ovat 60-65 -vuotiaita. Ei aikomustakaan jäädä eläkkeelle, tosin työtahtia ovat selkeästi jo hiljentäneet. Mutta töitä tekevät edelleen. Lisäpuuhaa tuo omakotitalo ja kesämökki. Molemmissa on aina jokin projekti kesken. Ulkomailla käyvät 5-6 kertaa vuodessa, heillä on paljon samankuntoisia ystäviä joiden kanssa matkustella. Eivätkä todellakaan ota mitään valmista pakettimatkaa vaan voivat yhtäkkiä päättää, että lähdetäänpäs Mallorcalla käymään kun ei olla sitäkään paikkaa nähty. Ja kohta soittavat että hei, me lähdettiin vähän reissuun, tullaan viikon päästä.
Tekemistä keksivät niin paljon etteivät ehdi kaikkea edes tehdä. Terveys taitaa olla sitä keskitasoa, molemmilla on jo jos jonkinlaista vaivaa ja kremppaa, mutta ilmeisestikään ei mitään sellaista mikä vähän edes hiljentäisi tahtia. Tai voi toki olla mutta eivät anna sen häiritä. Liikuntaa eivät ole koskaan harrastaneet ja ovat hyvän ruuan ystäviä.
Eräs toinen isovanhempi -ikäinen pariskunta (65-70v) taas ovat näitä "katsotaan puoli yhdeksän uutiset keinutuolista ja mennään sitten nukkumaan" -tyylisiä. Vuoden kohokohta on valmismatka ruotsinlaivalle, josta sitten riittää juttua ainakin puoleksi vuodeksi. Elinpiiri on oma kotipiha, jota sitten laitetaan aina silloin tällöin kun voimat riittävät. Vaivoja tällä pariskunnalla ei ole sen enempää, harrastavat rauhallisia kävelylenkkejä pienen koiran kanssa ja syövät terveellistä kotiruokaa. Tosin vuosikausien tupakointi on tehnyt askeleesta (hengityksestä...) vähän lyhyemmän.
Itse luulen, että se on vähän itsestä kiinni, mihin muottiin alat itseäsi sovittamaan tietyn ikäisenä.
Tietenkin kaikki vaivat ja sairaudet vaikuttavat, mutta jotkut tosiaan oikeasti luulevat, että tietyn ikäisenä pitää tehdä tiettyjä asioita ja näyttää ja pukeutua tietyllä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset vanhenee eri tahtiin. Pääsyy on geenit. Elintavoilla tilannetta voi helpottaa tiettyyn pisteeseen asti. Se, että joku päivittelee miten hänen pappansa juoksee maratoneja 80-vuotiaana, ei auta 60 v. reumasairasta, nivelvaivaista allergikkoa "ryhdistäytymään." Kaikki sairaudet eivät parane, ei vaikkei joisi eikä tupakoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanheneminen ei voisi alkaa jo 65v iässä? Monella on siinä vaiheessa syöpä, nivelongelmia, erilaisia sydän- ja verenkiertoelinten ongelmia jne., jotka on työssäollessa olleet vielä kutakuinkin hoidossa, mutta eläkeläisillä konkreettinen hoito vähenee ja tyydytään tarjoamaan Buranaa ja Aspirinia. Siihen päälle rahaongelmat (keskimääräinen eläke on bruttona 1800 e/kk), niin elämä ei enää olekaan kivaa ja ihanaa. Ja kun kaipaa aikuista seuraa, niin saa lapsenlapset kinuamaan, että pelatkaa jalkapalloa, kun jo sukkien saaminen jalkaan on hankalaa.
No kyllä on surkeassa kunnossa sinun tuntemasi noin 65-vuotiaat. Minun tuntemani hiihtävät 50 km, pyöräilevät 70 km tai kävelevät 15 sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Nämä ovat savuttomia, hoikkia ja suussa on omat hampaat. Syövät kasvisruokaa, seuraavat trendejä ja käyvät ulkomailla, teatterissa ja kylpylässä. Ei näitäkään kyllä lapsenlapset kiinnosta. Kun he olivat pieniä, nämä eivät työkiireiltään ehtineet tutustua saati hoitaa, ja nyt teineille lykätään 20€ käteen että häviäisivät jonnekin. Tarkemmin kun mietin niin eivät nämä oikein tutustuneet omiin lapsiinsakaan.
Minä kirjoitin todellisista ihmisistä, joita tapaan päivittäin. Sinä kirjoitit siitä ihanteesta, joka on jossain ET-lehdessä tms. Tosielämässä suurella osalla 65v täyttäneistä on jokin hankala perussairaus.
Äitini on 68 ja isäni 72. Molemmat eläkkeellä. Paljon harrastuksia ja hyvin pärjäävät omakotitalon kanssa. Välimatkaa 200 km mutta ei ole ongelma, ajellaan molemmat kumpaankin suuntaan tasaisin väliajoin. Varsinkin äitini jaksaa leikkiä ja viedä puistoon ym. isästäni on tullut enemmän mukavuudenhaluinen sohvalla makoilija :) En kuitenkaan usko että jos samassa kaupungissa asuisimme että heille kehtaisin kauhean usein tai pidemmäksi aikaa viedä hoitoon (lapsi vilkas 1,5-v) koska ikää kuitenkin on. Mieheni vanhemmat jaksavat touhuta enemmän ja ovat nuorempia mutta he ovat molemmat työelämässä ja vielä vuorotöissä niin se rasittaa taas omalta osaltaan heitä tietenkin. Sama välimatka ja heitä näemme myös suunnilleen yhtä usein.
Mun isä kuoli ennen lapseni syntymää. Äiti oli 65-vuotias, mutta ei jaksanut hoitaa ym. Häntä piti sen sijaan käydä auttamassa.
Riippuu paljon ihmisestä, kuinka paljon jaksaan tehdä tuossa iässä. Toki paljon vaikuttaa sairaudet, jos niitä on paljon.
Ehkä minun monella on niin pitkä aika pikkulapsiajoista, että ovat niin vieraantuneet tästä. On sellaisiakin, jotka eivät ole itse saaneet apua aikoinaan lasten hoidossa, eivätkä senkään takia halua auttaa.
Jotkut taas haluavat harrastaa ja matkustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten jaksaa presidentti Niinistö hoitaa omaa lastaan?
Ap, vähän ohiksena, että älkää passatko niitä ihan avuttomaksi. Kun tuo avuntarve vähän kuulostaa siltä. Toki jos on oikeasti sairautta takana, mutta onko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jo on. Kumasta puhut, isovanhemmistasi vai omista vanhemmistasi?
Mun isovanhemmat olisivat jo noin 120-vuotiaita, jos eläisivät ja omat vanhemmatkin jo 84 ja 91, ja silti nuo käyvät päivittäin parin kilometrin kävelyllä.
Mitä tulee isovanhempien avittamiseen, niin rahalla saa ja hevosella pääsee. Kannusta ostamaan palveluita, ei heidän tarvitse perintöä säästellä. Kotiin siivoaja ja ateriapalvelusta ruuat. Kas kun et sinäkään nyt voi lastenhoidolta alvariinsa rampata heitä hoivaamassa.
Minun alta 70 v vanhemmat ovat aktiivisempia ja jaksavampia kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vätyksiltä kuulostavat. 65-vuotias isäni nauraisi makeasti, jos joku epäilisi hänen jaksamistaan jossain ihan tavallisessa asiassa. Mulla on ollut myös monia seitsemänkymppisiä työkavereita, ja hyvin ovat jaksaneet jopa yötöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanheneminen ei voisi alkaa jo 65v iässä? Monella on siinä vaiheessa syöpä, nivelongelmia, erilaisia sydän- ja verenkiertoelinten ongelmia jne., jotka on työssäollessa olleet vielä kutakuinkin hoidossa, mutta eläkeläisillä konkreettinen hoito vähenee ja tyydytään tarjoamaan Buranaa ja Aspirinia. Siihen päälle rahaongelmat (keskimääräinen eläke on bruttona 1800 e/kk), niin elämä ei enää olekaan kivaa ja ihanaa. Ja kun kaipaa aikuista seuraa, niin saa lapsenlapset kinuamaan, että pelatkaa jalkapalloa, kun jo sukkien saaminen jalkaan on hankalaa.
No kyllä on surkeassa kunnossa sinun tuntemasi noin 65-vuotiaat. Minun tuntemani hiihtävät 50 km, pyöräilevät 70 km tai kävelevät 15 sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Nämä ovat savuttomia, hoikkia ja suussa on omat hampaat. Syövät kasvisruokaa, seuraavat trendejä ja käyvät ulkomailla, teatterissa ja kylpylässä. Ei näitäkään kyllä lapsenlapset kiinnosta. Kun he olivat pieniä, nämä eivät työkiireiltään ehtineet tutustua saati hoitaa, ja nyt teineille lykätään 20€ käteen että häviäisivät jonnekin. Tarkemmin kun mietin niin eivät nämä oikein tutustuneet omiin lapsiinsakaan.
Minä kirjoitin todellisista ihmisistä, joita tapaan päivittäin. Sinä kirjoitit siitä ihanteesta, joka on jossain ET-lehdessä tms. Tosielämässä suurella osalla 65v täyttäneistä on jokin hankala perussairaus.
No höpsistä rallaa. 65-vuotiailla on vielä edessään helposti 20 vuottaa elinaikaa, ja valtaosa on perusterveitä. Toki nivelissä voi olla kulumaa tms., mutta hyvin jaksavat ja viitsivät. Sen ikäiset vasta yleensä jäävät eläkkeelle, joten jos sitä jaksaa täysipäiväisen työn, niin tottahan nyt eläkkeellä harrastetaankin!
Toki tämä liittyy pitkälti koulutustasoon. Akateemiset ovat selvästi terveempiä.
En ymmärrä, mistä olet saanut noin synkät kuvitelmat nykyajan tuoreista eläkeläisistä.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ketju, tätä olen miettinyt viime aikoina.
Omat vanhemmat 70 ja 71v, appivanhemmat 10v vanhempia. Minusta appivanhempien kohdalla vanhuuden ensioireet tulivat 75 ikävuoden kieppeillä, ja appiukon autolla ajelu alkaa olla niin ja näin. Järki toimii vielä moitteetta kaikilla neljällä.
Omista vanhemmistani olen huolissani, etenkin äitini ei ole vanhenemisen suhteen realistinen. Olen yrittänyt sanoa, että omakotitalosta on luovuttava muutaman vuoden kuluessa, ja muutettava asuntoon josta voi ilman autoa käydä ruokakaupassa. Ei mene jakeluun. Muutenkin vanhempieni elinpiiri on todella pieni, mitään sosiaalista ei harrasteta ja äitini ei harrasta liikuntaa tarpeeksi.
Molemmat isovanhemmat auttavat kyllä lapsemme kanssa, lapsi on heidän luonaan yötä silloin tällöin. En kuitenkaan liikaa halua heitä rasittaa.
Olen nron 22 kanssa samaa mieltä, paljon riippuu siitä mihin muottiin elämä vie. Toki geeneistä riippuu paljon, mutta elämäntavoillakin on vaikutus.
Äitini on 70 ja käy tansseissa ja hoitaa talonsa ja mökkinsä. Lastenlasten hoito ja muu mummoilu ei häntä oikein kiinnosta, mieluummin käy teatteriretkillä ja katsoo telkkaria. Ei enää leivo, ei tee käsitöitä eikä kutsu ketään kylään. Vaikka kunto on hyvä, joku viitsiminen on loppunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli 63, kun esikoiseni syntyi ja hoiti tätä paljon. Nyt on 77 ja asuu kauempana, mutten usko, että ihan hirveästi jaksaisi hoitaa pieniä lapsia. Tai silloin tällöin varmaan pari tuntia. Appivanhempani ovat 70 ja vähän alle ja ovat tosi energisiä. On nivelremppaa jne., mutta tahto tehdä kaikenlaista on kova. Nyt vasta olen tajunnut, kuinka paljon se asenne vaikuttaa. Äitini suurinta huvia on kytätä naapureita, appivanhemmat matkustelevat maailmalla ja tekevät paljon pihahommia jne. Jollekin joku nivelkipu on syy valittaa ja vetäytyä kaikesta, jollekin toiselle tekeminen tietyissä rajoissa on se, joka saa ajatukset pois kivusta. Äitini äiti päätti 50-vuotiaana (!), että on vanha, eikä enää käy kaupassa, muut saavat passata. Eli kyllä yli 90-vuotiaaksi ja suurin harmi pitkään oli se, että hän oli niin terve, ettei voinut päteä valitusringeissä. Yhden toisenkin tapauksen tiedän, joka muuttui niiiiin vanhaksi ja heiveröiseksi, mutta hänpä kyllästyi itse ja alkoi uudestaan harrastaa jne. :)
Itse olen vajaa kuuskymppinen, loukkasin jalkani sitä on kaksi kertaa leikattu ja siitä johtuen liikunta on koko talven ollut kepeillä könyämistä.
Kunto on tosi huono ja siitä johtuen myös väsyttää koko ajan, myös vahvat kipulääkkeet.
Eli jos sohvalle jää makaamaan siellä pysyy, kunto romahtaa vanhemmiten hetkessä. Elämänmuutos eläkeläiseksi voi myös masentaa, jos ei heti keksi päiville mielekästä tekemistä, tottuu vaan olemaan.
Itse olen joutunut aikuisilta lapsilta tänä talvena pyytämään apua, mutta jos jalka ei parane on pakko muuttaa, jokaisella on oma elämä. Suren myös paljon, etten ole pystynyt auttamaan lasten hoidossa, toivottavasti vuoden päästä asiat on toisin.
Jos ei ole vakavia sairauksia, niin homma on halusta kiinni. Mun sisarusten lapset sai olla mummulassa vaikka miten, yötäkin ja niiden kanssa puuhailtiin. Minä yritin kovasti saada edes vierailuaikaa sinne, kun lapsillani oli ikävä. Oli paha selittää omilleni etteivät ne nyt ehdi, vaikka tiesivät muiden pääsevän vain sillä, että muksu tuodaan tarvikkeineen ja sanotaan että kato tota nyt puoli päivää, mun pitää mennä töihin. Siis ei kysellä että sopisiko. Tai pitää mennä johonkin harrastukseen ja sen jälkeen reitti kulki ohi, haluttiin lapsivapaata.
Nykyisin kun omani ovat jo aikuisia, katkaisin välit äitini. Pelkkää vittuillua, arvostelua ja kiusaamista kuuntelin monet vuodet. Mitta tuli täyteen. Koin todella tuon kiusaamisena. Olin tahtomattani yh ja olisin tarvinnut joskus vähän apua ja henkireikää, muilla oli puolisot jakamassa vastuuta.
Pari kertaa omani pääsivät viikonlopuksi. Musta oli aivan ihmeellistä, että äiti kyseli mitä näille syötetään jne ja mitä tehdään. Ihan tavallista ruokaa ja ihan tavallista olemista heidän kanssaan, samalla tavalla kuin muidenkin lastenlasten kanssa. Koin tuon loukkaavana. Ihan kuin olisin opettanut omani syömään vain sisäfilettä bearnaisekastikkeella cous-cousin kanssa, lisänä ehkä lasi keskitäyteläistä punaviiniä ja lisukkeena hieman artisokanpohjia haudutettuja. Ja tekemisestä tietysti ralliautoilun metsätaloudesta tai helikopterilla. Lapseni olivat ikionnellisia niiden parin viikonlopun jälkeen. Äiti kielsi minua soittamasta heille sinne ja ajattelin että jos se on hinta, niin on. En tämä päivänäkään tahdo uskoa mitä kaikkea paskaa äidin päässä liikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 61 ja todella väsynyt ja voimaton jo. En jaksa hoitaa lapsenlapsia kauaa, pari tuntia korkeintaan. Ruokaa jaksan tehdä vasta iltapäivällä. Ulkona olen ollut viimeksi joulun aikoihin. Kaupassa jaksan käydä autolla kerran viikossa. Minulla on kyllä paljon kaikenlaisia sairauksia, reuma, osteoporoosi ja astma jne.
Onneksi pappa (62 v) on pirteä vielä. Hänellä ei ole mitään sairauksia.
Eli sairaudet alkavat verottaa kovasti tämän ikäisiä. Jos on terve, jaksaa vielä. Minäkin haluaisin kovasti olla lastenlasten kanssa, mutta en pysty ja se surettaa.
Aika harvalla kuuskymppisellä kuitenkin on sairauksia sen verran, että jaksaminen on sinun tasoa. Oletko käynyt lääkärissä, onko uupumuksellesi etsitty syytä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanheneminen ei voisi alkaa jo 65v iässä? Monella on siinä vaiheessa syöpä, nivelongelmia, erilaisia sydän- ja verenkiertoelinten ongelmia jne., jotka on työssäollessa olleet vielä kutakuinkin hoidossa, mutta eläkeläisillä konkreettinen hoito vähenee ja tyydytään tarjoamaan Buranaa ja Aspirinia. Siihen päälle rahaongelmat (keskimääräinen eläke on bruttona 1800 e/kk), niin elämä ei enää olekaan kivaa ja ihanaa. Ja kun kaipaa aikuista seuraa, niin saa lapsenlapset kinuamaan, että pelatkaa jalkapalloa, kun jo sukkien saaminen jalkaan on hankalaa.
No kyllä on surkeassa kunnossa sinun tuntemasi noin 65-vuotiaat. Minun tuntemani hiihtävät 50 km, pyöräilevät 70 km tai kävelevät 15 sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Nämä ovat savuttomia, hoikkia ja suussa on omat hampaat. Syövät kasvisruokaa, seuraavat trendejä ja käyvät ulkomailla, teatterissa ja kylpylässä. Ei näitäkään kyllä lapsenlapset kiinnosta. Kun he olivat pieniä, nämä eivät työkiireiltään ehtineet tutustua saati hoitaa, ja nyt teineille lykätään 20€ käteen että häviäisivät jonnekin. Tarkemmin kun mietin niin eivät nämä oikein tutustuneet omiin lapsiinsakaan.
Minä kirjoitin todellisista ihmisistä, joita tapaan päivittäin. Sinä kirjoitit siitä ihanteesta, joka on jossain ET-lehdessä tms. Tosielämässä suurella osalla 65v täyttäneistä on jokin hankala perussairaus.
Kirjoitin omista ja puolisoni vanhemmista, ikähaarukassa 65-74 vuotta. Nämä laittaa sukat sujuvasti jalkoihin, imuroivat kontallaan sohvan alta ja vaihtavat talvirenkaansa itse (apua on tarjottu mutta eivät kuulemma tarvitse). Yksi näistä on käynyt kaihileikkauksessa pari kertaa, ja kaikki käyvät kyllä tukanleikkuussa mutta siinäpä ne sairastelut ja leikkaukset. 95-vuotias isoäitini elelee vielä omin voimin kodissaan, kai me sitten vaan ollaan jonkin sortin superihmisiä? Pitäisikö ihan ottaa haastattelua varten yhteys Ennen Tuonelaa -lehteen? Me ollaan vielä aika nättejäkin kaikki...
Yli kahdeksankymppinen isoisoisä jaksaa touhuilla lapsien kanssa enemmän kuin isovanhemmat. Saattaa jopa innostua potkimaan jalkapalloa.
Täh?