Lapsivapaa. Mihin sitä niin paljon tarvii?

Kuka tarvitsee ja kuka ei. Minusta tuollaista ei kannata edes kysyä vaan keskittyä siihen, että hoitaa omat lapsensa ja itsensä hyvin ja nauttii elämästään. Jos alkaa liikaa miettiä sitä mitä toiset tekee, oma elämä menee ohi miettiessä turhuuksia.

Minusta on hienoa, että ap on perhekeskeinen ja tekee asiat niin kuin tekee. Miksi pitäisi tehdä jotakin jos sitä ei oikeasti itse kaipaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25 vuotta kimpassa, neljä lasta 0 lapsivapaata, katsos kun vanhemmuus kestää loppuelämän. Vanhemmuus ei ole ammatti, työ tai joku suoritus. Ei siitä ole mitään vapaita.

Niin, se minuakin siinä jotenkin häiritsee. Miksi vanhemmuus on nykyään niin vaikeaa suorittamista ja puurtamista että lapset pitää saada pois jonnekin, jotta voi olla "normaalisti" ? Ennen vanhemmat oli aina normaalisti, ja lapset eli siinä rinnalla, ei niiden lasten takia hössötetty jatkuvasti jotain. 

ap

Mä en koe ollenkaan tuolla tavalla, vaikka puolustankin lapsivapaata aikaa silloin kun siihen on mahdollisuus.

Etkö sä ap todella näe mitään eroa siinä, onko teillä lapset siinä mukana tai että eikö ole? Etkö ole ikinä kokenut, että tästä jutusta saisi enmmän irti jos lapset olisivat muualla?

Vaikka just jonkun mainitsema remontointi. Ei eroa onko lapset siinä pyörimässä vai ei. Tai syöminen ravintolassa, siinäkö ei ole mitään eroa? Meillä on lapsia viety ravintolaan jo pienenä ja käyttäytyminen ei ole ollut ongelma. Kuitenkin lasten kanssa tilanne on erilainen kuin kahdestaan.

Tosta "ennen" olen kyllä yleisesti er mieltä. 70-80 luvulla lapset nimenomaan viettivät todella paljon esim. kesiä mummolassa tai isovanhempien kanssa mökillä. Vanhemmat elivät sitä arkea kaupungissa kahdestaan. Muutenkin käsitys siitä, miten mentiin lasten kanssa oli hyvin erilainen. Ei ollut tapana viedä vaikka sylivauvoja gourmet-ravintolaan tai rock-konserttiin. Sinne mentiin kahdestaan ja lapsilla oli hoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25 vuotta kimpassa, neljä lasta 0 lapsivapaata, katsos kun vanhemmuus kestää loppuelämän. Vanhemmuus ei ole ammatti, työ tai joku suoritus. Ei siitä ole mitään vapaita.

Niin, se minuakin siinä jotenkin häiritsee. Miksi vanhemmuus on nykyään niin vaikeaa suorittamista ja puurtamista että lapset pitää saada pois jonnekin, jotta voi olla "normaalisti" ? Ennen vanhemmat oli aina normaalisti, ja lapset eli siinä rinnalla, ei niiden lasten takia hössötetty jatkuvasti jotain. 

ap

Hyvä ap, niin kuin vastauksista huomaat, me ihmiset olemme erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeet.

Minua häiritsee se, että ajattelet, että se, että me ollaan äitejä, tekee meistä kaikessa muussakin samanlaisia. Tähän törmää usein. Että se, että on saanut lapsen, alkaa määrittää kaikkea ihmisessä. Sitten tulee näitä avauksia, että "miksi kukaan äiti tarvitsee sitä tai tätä, kun ei mekään tarvita?" "Miksi kukaan äiti tekee sitä tai tätä, kun en minäkään koskaan tee."

En itse voisi ikinä kuvitella itseäni sellaiseen parisuhteeseen, jossa sinä elät. Mutta me ollaan varmaan muutenkin ihan erilaisia ihmisiä ja kiinnostuttu erilaisista asioista. Ja näin oli todennäköisesti jo ennen kuin meistä tuli vanhempia.

Ajatteletko ap teidän viihtyvän kahdestaan, kun viimeinenkin lapsi on "lentänyt pesästä"?

No vaikka käydä yhdessä urheilemassa. Esim. salilla, hiihtämässä, vaeltamassa tms. niin pitkällä reissulla ettei sinne lapsia voisi mukaan raahata.

Sitten on aikuisten juhlia, esim. häitä joihin haluaa kerrankin mennä ilman sitä että pitää huolehtia että lapset oisivat rauhassa ja millon pitääkään lähteä. Tohtorikaronkassa ei myöskään lapsivieraita edes sallita.

On myös tosiaan kiva syödä kahdestaan rauhassa ja jutella mistä tahansa. Yleensä ei lapsista, mutta kaikesta muusta. Vaikka ihan siitä mitä toisen töissä/opiskeluissa/tms. tapahtuu. Ihan vaikka harrastuksista, mistä tahansa.

Ilman lapsia saa myös kerrankin sanoa oman asiansa ilman sitä "äiti äiti äiti"-huutelua. Paljon meillä kyllä riittää keskusteltavaa ja parempi niin. Kaksinhan me tänne jäädään kun lapset lentää pesästä.

Tässä mua ihmetyttää se, että mitä ap aikoo puhua miehensä kanssa siinä vaiheessa kun kaikki lapset ovat poissa?

Siis jos on vaivaannuttava tilanne olla kahdestaan vaikka syömässä? Kuulostaa ihan kammottavalta.

Ymmärsinkö oikein, että tässä perheessä vanhin lapsi on jo 24-vuotias ja yhä on pieniä lapsia. 

Voi olla aika kamala tilanne kun viimeinenkin on aikuistunut ja pitäisi pärjätä miehen kanssa kahdestaan. En pystyisi elämään noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.

Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme. 

Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua  eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20". 

Ap sanoi selvästi ettei tiedä mitä siellä esim. ravintolassa sitten miehen kanssa puhuisi. Eli kyllä se mun mielestä on outoa että kotona voi puhua mutta muualla ei. Eikä sitä vartavasten jukelin tähden mihinkään tarvi lähtiä toimittelemaan, mutta tuo ettei sitten oo MITÄÄN sanottavaa toiselle niin...kummallista.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa olen ihmetellyt.

Mekin ollaan oltu kohta jo 20v yhdessä, melkein teini-iästä asti.

Lapset on jo sen verran isoja että pärjäävät hyvin kotonakin ilman meitä, tai siis pärjäisivät, ei me koskaan missään käydä :D

Tai no kerran jopa ollaan käyty leffassa.

Mekin viihdytään kotona, porukalla.

Eikä meilläkään mitään ihmeen lapsivapaita ollut silloinkaan kun muksut oli pieniä.

Reissuunkin lähdetään aina koko porukalla, onhan se lapsillekin kiva nähdä eri paikkoja :)

Eikä tässä edes mene kauan kun kaikki muksut on omissa menoissaan, me jatketaan sitten kotona ihan samaan malliin :) 

eikä teillä ole ystäviä ketä tavata vaikka ravintolassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.

Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme. 

Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua  eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20". 

Juuri tämä. Ei mulla ole koskaan sellaista oloa, että voi kun saisin lapsivapaata aikaa, miksi minulla/meillä ei koskaan ole lapsivapaata aikaa. Nyt tällä hetkellä mies lähti ovesta ulos, sillä on nyt jokapäiväinen oma aika, käy kävelemässä ja ehkä veljensä luona. Minä olen koneella ja katson telkkaria samalla, lapset on omassa huoneessaan pelaamassa ja höpöttää keskenään, ei ne mua mihinkään tarvi, ysiltä sanon että nyt iltapalalle ja nukkumaan. Jos minä haluaisin nyt mennä vaikka kaverin kanssa juttelemaan kahvilaan (jos täällä olisi joku kahvila vielä auki) niin voisin sanoa lapsille että mä menen nyt sinne ja sen kanssa, ja isi on kävelelmäs, soittakaa jos tulee jotain. 

Eli siis onhan se silloin lapsivapaata aikaa jos lähtisit kaverisi kanssa kahvilaan. Joo joo, on nytkin kun istut siinä koneella mutta jotenkin sun puheesta on saanut sen käsityksen että on ihan outoa lähteä jonnekin ihan vaan yksistään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ajatteletko ap teidän viihtyvän kahdestaan, kun viimeinenkin lapsi on "lentänyt pesästä"?

Kyllä varmaan, onhan täällä sitten hiljaisempaa taas, mutta aika "lapsivapaata" se oli ennen noita nuorimmaisia, esikoinen oli 14v. kun nuorimmaiset syntyi, oltiin totuttu jo olemaan aikalailla keskenään, ei se teini meidän kanssa juurikaan hengaillut. Eipä siihen montaa vuotta mene kun nuokin on siinä iässä että on todella noloa olla meidän kanssa missään ja kökkivät huoneessaan tai ovat jossain ulkona menossa, kun ovat jo aika paljon nytkin vaikka ovat vasta toisella luokalla. 

Lapsenlapsia odotellessa. Kerran ollaan miehen kanssa käyty laivalla kahdestaan, häämatkalla, eikä sekään ollut sellainen romanttinen matka mitä olisin halunnut :) siitä opin että ei kannata odottaa mieheltä mitään kovin erikoista. Kunhan nyt pysyttäis suht terveenä (ei olla nytkään) ja elettäis siihen asti että ehdittäis lastenlasten kanssa vähän aikaa viettää. Normaali elämä on hyvää kun ei vaan mitään kauheaa satu. Me ollaan kumpikin nähty kaikenlaista jo nuorena, osataan nauttia tasaisesta elämästä, ehkä aletaan erakoiksi...

ap

Vierailija kirjoitti:

Tässä mua ihmetyttää se, että mitä ap aikoo puhua miehensä kanssa siinä vaiheessa kun kaikki lapset ovat poissa?

Siis jos on vaivaannuttava tilanne olla kahdestaan vaikka syömässä? Kuulostaa ihan kammottavalta.

Ymmärsinkö oikein, että tässä perheessä vanhin lapsi on jo 24-vuotias ja yhä on pieniä lapsia. 

Voi olla aika kamala tilanne kun viimeinenkin on aikuistunut ja pitäisi pärjätä miehen kanssa kahdestaan. En pystyisi elämään noin.

Kai me puhutaan samoja asioita kuin nytkin, väitellään politiikasta, puhutaan sukulaisista ja ystävistä, töistä, lapsista, lapsenlapsista... En usko että aletaan romanttisia höpistä suuremmin sittenkään.

Ei siihen puhumiseen juurikaan vaikuta lasten läsnäolo. Vaan se "pakollinen" romantiikka kahdenkeskisellä illallisella on vaivaannuttavaa kun tuntee toisen läpikotaisin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.

Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme. 

Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua  eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20". 

Juuri tämä. Ei mulla ole koskaan sellaista oloa, että voi kun saisin lapsivapaata aikaa, miksi minulla/meillä ei koskaan ole lapsivapaata aikaa. Nyt tällä hetkellä mies lähti ovesta ulos, sillä on nyt jokapäiväinen oma aika, käy kävelemässä ja ehkä veljensä luona. Minä olen koneella ja katson telkkaria samalla, lapset on omassa huoneessaan pelaamassa ja höpöttää keskenään, ei ne mua mihinkään tarvi, ysiltä sanon että nyt iltapalalle ja nukkumaan. Jos minä haluaisin nyt mennä vaikka kaverin kanssa juttelemaan kahvilaan (jos täällä olisi joku kahvila vielä auki) niin voisin sanoa lapsille että mä menen nyt sinne ja sen kanssa, ja isi on kävelelmäs, soittakaa jos tulee jotain. 

Eli siis onhan se silloin lapsivapaata aikaa jos lähtisit kaverisi kanssa kahvilaan. Joo joo, on nytkin kun istut siinä koneella mutta jotenkin sun puheesta on saanut sen käsityksen että on ihan outoa lähteä jonnekin ihan vaan yksistään.

ap

Ei mun mielestä ole outoa lähteä yksinään, minä käyn suurimmaksi osaksi kun jossain käyn yksinäni, samoin mies käy yksinään joka päivä vähintään kävelyllä, mutta lapsivapaahan tarkoittaa täällä palstalla sitä että ollaan miehen kanssa kahdestaan, että muuten on ihan paska parisuhde jos ei ole monta kertaa kuussa miehen kanssa jossain baarissa tai konsertissa ja lapsivapaita viikonloppuja hotellissa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?

Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.

Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.

ap

Olen jotenkin sanaton. En mä osaa vastata mitä me puhutaan jossain reissussa tai ravintolassa. Ihan niitä samoja kuin kotonakin. Jotain sattumuksia töistä, mietitään ehkä jotain mitä tehtäis kesälomalla: "pystytkö pitämään lomaa heti jussilta vai miten? Joo, mutta miten tehdää, olisko kuitenkin kiva jos olis lomaa vielä elokuussa". Siis jotain...ihan tavallista. Miksi teillä pitää olla ne lapset siinä kotona että pystytte puhumaan? Ei me ainakaan jankata jotain romanttista juttua "lapsivapaalla". Sen sijaan saatetaan laittaa vaikka töissä ihan arjessa sähköpostia, että "selvitin sen yhden jutun, se on nyt hoidossa" ja toinen kuittaa että, "mahtavaa! Rakastan sua". Kun jompi kumpi tulee kotiin, huudetaan että "moi rakas!" Halataan ja pussaillaan päivittäin, myös lapsia puhutellaan että "mitä rakas". Minä rakastan sinua ei meillä ole mikään juttu, mitä sanotaan peiton alla orgasmin hetkellä, vaan ihan jokapäiväinen asia, lasten ja aikuisten kesken.

Sori, mutta en tajua tätä ollenkaan. Ei meillä ole mitään on-off -puhetta kotona tai muualla, paitsi tietty ettei puhuttu lasten kuullen jostain huolista sillä lailla että ne olis lapsia jotenkin ahdistaneet ymmärtämättä mistä on kyse. Otetaan nyt vaikka työpaikan YT:t. Puhutaan niistä kahdestaan ja spekuloidaan ja murehditaan "mitä jos", mutta ei lasten tartte osallistua tähän.

Ei meillä puhuta sen takia että lapset on paikalla tai ei ole. Ne loma-asiat puhutaan ja työsattumukset, eikä edes katsota onko tässä nyt lapset vai onko ne jossain ulkona. Sitä tarkoitan, että mihin sitä lapsivapaata tarvii jos kerran asiat puhutaan muutenkin ihan normaalisti. Mihin puhumiseen sitä lapsivapaata pitää hommata? Onhan se tympeä mennä ravintolaan romanttisesti kahdestaan jos siellä ei puhuta mitään romanttista?

ap

Sulle tekisi hyvää kunnon rakastuminen johonkin jalat alta vetävään tyyppiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.

Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme. 

Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua  eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20". 

Ap sanoi selvästi ettei tiedä mitä siellä esim. ravintolassa sitten miehen kanssa puhuisi. Eli kyllä se mun mielestä on outoa että kotona voi puhua mutta muualla ei. Eikä sitä vartavasten jukelin tähden mihinkään tarvi lähtiä toimittelemaan, mutta tuo ettei sitten oo MITÄÄN sanottavaa toiselle niin...kummallista.

Siis jos menen romanttiselle illalliselle miehen kanssa "hoitamaan parisuhdetta" niin ei siinä ole tarkoitus puhua mistään arkisista asioista, toisten asioista, politiikasta tms. mistä puhutaan kotonakin. Eikö siellä pitäisi sitten puhua jotain... niin mitä? Mies ei ole romanttinen, enkä minäkään osaa sitä tunnelmaa siihen sitte alkaa yksinäni luoda.

Jotkut sanoo että ei pysty puhumaan kun on lapset siinä kotona, mutta kyllä me pystytään jos ei muuten niin silloin kun lapset on ulkona, huoneessaan, koulussa tai nukkumassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei  häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan. 

Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...

ap

Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?

Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.

Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.

ap

Olen jotenkin sanaton. En mä osaa vastata mitä me puhutaan jossain reissussa tai ravintolassa. Ihan niitä samoja kuin kotonakin. Jotain sattumuksia töistä, mietitään ehkä jotain mitä tehtäis kesälomalla: "pystytkö pitämään lomaa heti jussilta vai miten? Joo, mutta miten tehdää, olisko kuitenkin kiva jos olis lomaa vielä elokuussa". Siis jotain...ihan tavallista. Miksi teillä pitää olla ne lapset siinä kotona että pystytte puhumaan? Ei me ainakaan jankata jotain romanttista juttua "lapsivapaalla". Sen sijaan saatetaan laittaa vaikka töissä ihan arjessa sähköpostia, että "selvitin sen yhden jutun, se on nyt hoidossa" ja toinen kuittaa että, "mahtavaa! Rakastan sua". Kun jompi kumpi tulee kotiin, huudetaan että "moi rakas!" Halataan ja pussaillaan päivittäin, myös lapsia puhutellaan että "mitä rakas". Minä rakastan sinua ei meillä ole mikään juttu, mitä sanotaan peiton alla orgasmin hetkellä, vaan ihan jokapäiväinen asia, lasten ja aikuisten kesken.

Sori, mutta en tajua tätä ollenkaan. Ei meillä ole mitään on-off -puhetta kotona tai muualla, paitsi tietty ettei puhuttu lasten kuullen jostain huolista sillä lailla että ne olis lapsia jotenkin ahdistaneet ymmärtämättä mistä on kyse. Otetaan nyt vaikka työpaikan YT:t. Puhutaan niistä kahdestaan ja spekuloidaan ja murehditaan "mitä jos", mutta ei lasten tartte osallistua tähän.

Ei meillä puhuta sen takia että lapset on paikalla tai ei ole. Ne loma-asiat puhutaan ja työsattumukset, eikä edes katsota onko tässä nyt lapset vai onko ne jossain ulkona. Sitä tarkoitan, että mihin sitä lapsivapaata tarvii jos kerran asiat puhutaan muutenkin ihan normaalisti. Mihin puhumiseen sitä lapsivapaata pitää hommata? Onhan se tympeä mennä ravintolaan romanttisesti kahdestaan jos siellä ei puhuta mitään romanttista?

ap

Sulle tekisi hyvää kunnon rakastuminen johonkin jalat alta vetävään tyyppiin.

Kyllä mä rakastan mun miestä ja hän minua, se ei ole ongelma. Kai me sitten ollaan niin tylsiä tyyppejä kun meidän ei tarvi mennä baariin tai konserttiin, ei ole karonkkajuhlia, eikä rempata silloin kun on pieniä lapsia :) Minä remppaankin mieluummin jonkun naispuolisen kanssa, miehellä tahtoo mennä hermo. Ei ahista lasten läsnäolo, lapsetkin on outoja kun ei koko ajan roiku lahkeessa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteletko ap teidän viihtyvän kahdestaan, kun viimeinenkin lapsi on "lentänyt pesästä"?

. Kerran ollaan miehen kanssa käyty laivalla kahdestaan, häämatkalla, eikä sekään ollut sellainen romanttinen matka mitä olisin halunnut :) siitä opin että ei kannata odottaa mieheltä mitään kovin erikoista.

Eli sä kuitenkin haluaisit ihan muuta kuin mitä se sun elämä on. Sun jutuista jotenkin kuuluu, että olet hieman pettynyt tuohon parisuhteeseesi, olisit halunnut romanttisempaa ja aktiivisempaa elämää, mutta sun mies on tuollainen ja olet alkanut ajattelemaan, että on ihan ok. Siksi kysyt "Mihin sitä lapsivapaata nyt sitten tarvitaan?" Väheksyt niitä joilla on aktiivisempi puoliso ja elämä. 

Me ei lapsivapaalla yleensä tehdä "mitään". Saunotaan, luetaan, kattellaan yhdessä elokuvia. Ehkä siivotaan.

Mutta silti se lapsivapaa on kyllä ihanaa! Se, että saa tehdä tota "ei mitään" ilman että joku keskeyttää koko ajan.

Luulen, että on ihmisiä, joille lapsiperhe-elämä vaan sopii paremmin, joita ei haittaa se, että joku keskeyttää ja haluaa jotain (Vaikka pientäkin) koko ajan. Sellaisten on varmaan vaikea ymmärtää sitä oman ajan kaipuuta.

Lapsivapaa on lapsettomien lapsellisille tyrkyttämä käsite johon osa lapsellisista on alkaneet uskoa.

Tässä keskustelussa ärsyttää eniten se niin kuin lähes kaikissa muissakin asioissa että ihmiset on niin mustavalkoisia ja ajattelee että vain se hänen tapansa on oikea tapa elää.

Ei hyväksytä sitä että me ihmiset ollaan erilaisia erilaisine kiinnostuksenkohteine.

Itse todellakin välillä kaipaan lapsivapaita iltoja tai viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, mutta ymmärrän ettei kaikki sitä kaipaa.

Kun sellainen tulee kohdalle, emme taatusti ole silloin kotona, koska tykkäämme olla myös menossa. Lasten kanssa tulee kotona oltua muutenkin paljon.

Olemme molemmat erittäin sosiaalisia luonteita ja meillä on laaja ystäväpiiri. Pitkä parisuhteemme on tehnyt sen että ystävämme on muodostunut myös yhteisiksi ystäväksi, joiden kanssa on välillä kiva viettää aikaa ilman lapsia. Täysin aikuisten kesken. Mulle on suorastaan ankea ajatus se, että "kyllä ne lapset kasvaa, sitten ehtii viettämään aikaa miehen ja ystävien kanssa ilman lapsia." Ei, minä tarvitsen niitä hetkiä juuri siinä kiireisen lapsiperhearjen keskellä silloin tällöin. Mutta ymmärrän myös niitä ihmisiä, jotka ei koe tarvitsevansa. Silti koen olevani hyvä ja välittävä äiti lapsilleni.

Rauhaa ja hyväksytään se että olemme erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mä ainakin nukuin viimeyönä univelkoja pois sellaset 17h, nautin hiljaisuudesta, luen, katon telkkarista muutakin kun my little poneja, syön ja käyn vessassa rauhassa. Ei tarvitse puhua kenellekkään ja voisin vaikka lähteä baariin jos huvittaa (lukeminen kiinnostaa nyt enemmän, eli tuskin menen). Luksusta!

Kyllä meillä vanhemmilla on omaa aikaa niin paljon kuin tarvitaan. Aina katon telkkaria tai luen, ja aina olen saanut vessassa olla rauhassa ja syödä rauhassa, vaikka oli kaksosetkin pieniä. Eikä koskaan huvita baariin lähteä, en halua nähdä humalaisia, eikä mieskään, hän näkee niitä töissä. Me ollaan molemmat työelämässä aina oltu ihmisten kanssa tekemisissä, eikä mitkään joukkotapahtumat kiinnosta. Nukkuakin saa, ei toki aina ole hiljaista, mutta tänäänkin nukuin yli puolen päivän, ja päikkäreitä otetaan miehen kanssa aina kun siltä tuntuu.

ap

Siis vertailetko sä ihan tosissasi meidän elämää keskenään? Vai onko tämä joku sun oman egon kiillottaminen, että kun et tarvitse lapsivapaata ollenkaan? Huomaatko sä edes kuinka ristiriitaselta toi sun teksti vaikuttaa. Jollekkin se lapsivapaa on ihan oikeasti se ainoa keino olla hetki rauhassa ja levätä, niin mitä hemmettiä sä sössötät joka toisessa lauseessa, että omaa vapaa-aikaa on just niin paljon kun huvittaa, mutta et käsitä minkätakia toiset tarvitsevat sitä niin paljon? Eli sulla on eräänlaista lapsivapaata jatkuvasti, mutta et miellä sitä vapaaksi, koska miehesi hoitaa lapsia sillon?

Ymmärrätkö ylipäätänsä, että lapset ovat erilaisia? Se että olet voinut syödä ja käydä vessassa rauhassa aina kaksosten oltua pieniä on täysin puhdasta hyvää tuuria sinulle. Epäilen vahvasti, että lapsesi ovat olleet jotakuinkin täysin terveitä ja helppoja, eikä sinulla näin ole pienintäkään käsitystä mitä vanhemmuus voi pahimmillaan olla. Vaikutat jotenkin todella ällöttävältä tyypiltä, jota tekisi mieli läpsästä poskelle ja huutaa, että herää nyt *ittu sieltä egopilvistäsi.

Vai onko kyseessä pelkästään parisuhdeajasta, että et käsitä miksi muut sitä tarvitsevat? No haloo, parantaakseen suhdetta ja heittää äiti ja iskä roolit hetkeksi sivuun ja keskittyä keskeytyksettä toisiinsa. Ei varmaan kauhean kiihkeää voi olla jos silmäpareja tapittaa muutama kipale touhujanne. Puhun nyt siis intohimolle kokonaan antautumista, mikäli kumminkin tuohon olisit tarttunut.

"Mutta kyllähän se onnistuu koska lapset ovat talon toisessa päädyssä" -Niin siis teillä. Ei kaikilla talon pohjaratkaisu mene noin tai ole ylipäätänsä niin isoa taloa/asuntoa, eikä se tee teistä yhtään sen parempia ihmisiä vaikka teidän ja lastenne huoneiden välissä olisi 1km.