Lue keskustelun säännöt.
Lapsivapaa. Mihin sitä niin paljon tarvii?
10.03.2018 |
En ole ymmärtänyt taas tätäkään "uuden" suorittaja/valittajavanhemmuuden myötä tullutta termiä. Ei mun lapset ole koskaan mussa kiinni olleet 24/7 edes ihan vastasyntyneinä, ei mulla ole koskaan ollut tarvetta mihinkään lapsivapaaseen.
Jos lapset ei ole kotona, ei mulla ja miehellä ole mitään erikoista tekemistä, ollaan ihan samalla tavalla kuin jos lapset olis kotona, seksin harrastamiseenkaan se ei vaikuta.
Ei ole kaksosten kanssa ollut juuri mitään tukiverkostoa, mutta eipä sille juuri ole ollut tarvettakaan.
Mitä sillä lapsivapaalla pitäisi tehdä? Käydä elokuvissa miehen kanssa? Ei niitä elokuvia joita mies haluaisi katsoa tule kuin ehkä yksi muutaman vuoden välein, nyt olis ollut tuntematon, mutta se oli niin pitkä että ei jaksettu mennä istumaan sinne kolmeksi tunniksi, olis vaan molemmilla tullut selkä kipeeksi.
Ei juoda alkoholia eikä baarit siis kiinnosta, se olis lähinnä kärsimystä. Syömässä käydään joskus, mutta ei sekään nyt mitenkään autuaaksi tee, hyvä ruoka on hyvää lastenkin ollessa siinä syömässä.
Ollaanko me ihan tylsiä ihmisiä kun ollaan oltu kohta 20 vuotta yhdessä eikä tarvita kahdenkeskistä aikaa juurikaan? Mitä te muut oikein teette kun teillä on lapsivapaata?
Kommentit (65)
Hyvin pitkin samaa mieltä ap: n kanssa. Paitsi että me käydään joskus iltatilaisuuksissa tai syömässä. Silloin hankitiin lapsenvahti, nuori opiskelija, jolle siis maksettiin. Toki käytiin lapsenkin kanssa syömässä ja lapsen kasvettua varsinkin. Olemme myös molemmat matkustelleet ilman perhettä, mies harrastuksen, minä sukulaisten tai kavereiden kaa. Olenhan myös sisko, täti, kummi , enkä vain äiti tai vimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Oletteko uskovaisia? esim. vanhoillis lestadiolaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Olen jotenkin sanaton. En mä osaa vastata mitä me puhutaan jossain reissussa tai ravintolassa. Ihan niitä samoja kuin kotonakin. Jotain sattumuksia töistä, mietitään ehkä jotain mitä tehtäis kesälomalla: "pystytkö pitämään lomaa heti jussilta vai miten? Joo, mutta miten tehdää, olisko kuitenkin kiva jos olis lomaa vielä elokuussa". Siis jotain...ihan tavallista. Miksi teillä pitää olla ne lapset siinä kotona että pystytte puhumaan? Ei me ainakaan jankata jotain romanttista juttua "lapsivapaalla". Sen sijaan saatetaan laittaa vaikka töissä ihan arjessa sähköpostia, että "selvitin sen yhden jutun, se on nyt hoidossa" ja toinen kuittaa että, "mahtavaa! Rakastan sua". Kun jompi kumpi tulee kotiin, huudetaan että "moi rakas!" Halataan ja pussaillaan päivittäin, myös lapsia puhutellaan että "mitä rakas". Minä rakastan sinua ei meillä ole mikään juttu, mitä sanotaan peiton alla orgasmin hetkellä, vaan ihan jokapäiväinen asia, lasten ja aikuisten kesken.
Sori, mutta en tajua tätä ollenkaan. Ei meillä ole mitään on-off -puhetta kotona tai muualla, paitsi tietty ettei puhuttu lasten kuullen jostain huolista sillä lailla että ne olis lapsia jotenkin ahdistaneet ymmärtämättä mistä on kyse. Otetaan nyt vaikka työpaikan YT:t. Puhutaan niistä kahdestaan ja spekuloidaan ja murehditaan "mitä jos", mutta ei lasten tartte osallistua tähän.
Ei meillä puhuta sen takia että lapset on paikalla tai ei ole. Ne loma-asiat puhutaan ja työsattumukset, eikä edes katsota onko tässä nyt lapset vai onko ne jossain ulkona. Sitä tarkoitan, että mihin sitä lapsivapaata tarvii jos kerran asiat puhutaan muutenkin ihan normaalisti. Mihin puhumiseen sitä lapsivapaata pitää hommata? Onhan se tympeä mennä ravintolaan romanttisesti kahdestaan jos siellä ei puhuta mitään romanttista?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Oletteko uskovaisia? esim. vanhoillis lestadiolaisia?
Ei. Miten niin? Tavallisia pohjalaisia :) Ei kai uskovaiset käy tansseissa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Olen jotenkin sanaton. En mä osaa vastata mitä me puhutaan jossain reissussa tai ravintolassa. Ihan niitä samoja kuin kotonakin. Jotain sattumuksia töistä, mietitään ehkä jotain mitä tehtäis kesälomalla: "pystytkö pitämään lomaa heti jussilta vai miten? Joo, mutta miten tehdää, olisko kuitenkin kiva jos olis lomaa vielä elokuussa". Siis jotain...ihan tavallista. Miksi teillä pitää olla ne lapset siinä kotona että pystytte puhumaan? Ei me ainakaan jankata jotain romanttista juttua "lapsivapaalla". Sen sijaan saatetaan laittaa vaikka töissä ihan arjessa sähköpostia, että "selvitin sen yhden jutun, se on nyt hoidossa" ja toinen kuittaa että, "mahtavaa! Rakastan sua". Kun jompi kumpi tulee kotiin, huudetaan että "moi rakas!" Halataan ja pussaillaan päivittäin, myös lapsia puhutellaan että "mitä rakas". Minä rakastan sinua ei meillä ole mikään juttu, mitä sanotaan peiton alla orgasmin hetkellä, vaan ihan jokapäiväinen asia, lasten ja aikuisten kesken.
Sori, mutta en tajua tätä ollenkaan. Ei meillä ole mitään on-off -puhetta kotona tai muualla, paitsi tietty ettei puhuttu lasten kuullen jostain huolista sillä lailla että ne olis lapsia jotenkin ahdistaneet ymmärtämättä mistä on kyse. Otetaan nyt vaikka työpaikan YT:t. Puhutaan niistä kahdestaan ja spekuloidaan ja murehditaan "mitä jos", mutta ei lasten tartte osallistua tähän.
Ei meillä puhuta sen takia että lapset on paikalla tai ei ole. Ne loma-asiat puhutaan ja työsattumukset, eikä edes katsota onko tässä nyt lapset vai onko ne jossain ulkona. Sitä tarkoitan, että mihin sitä lapsivapaata tarvii jos kerran asiat puhutaan muutenkin ihan normaalisti. Mihin puhumiseen sitä lapsivapaata pitää hommata? Onhan se tympeä mennä ravintolaan romanttisesti kahdestaan jos siellä ei puhuta mitään romanttista?
ap
No siis itselleni ainakin se vapaus aikatauluista ja sidoksista. Jos huvittaa vaikka siellä reissussa lähteä yhtäkkiä kanavaristeilylle, ei tartte miettiä, onko jollain välipala-aika tai vaikka teinien kanssa että huvittaako teitä lähteä? Istahtaa johonkin kuppilaan ja siinä on lämmin auringonpaiste ja mukavaa. Otetaanko vielä kolmannet kahvit/viinit. Kumpikaan ei katso kelloa, että lupasin äidille että ollaan kotona klo 19, pitäis varmaan jo lähteä.
Ei lapsivapaa ole mitään yltiöromanttista, vaan ihan vaan kivaa yhdessäoloa puolison kanssa tehden jotain, mitä lasten kanssa ei tee mieli/voi/halua tehdä. Mennä vaikka leffaan katsomaan kauhufilmi (ihan hatusta vedettynä tämä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Oletteko uskovaisia? esim. vanhoillis lestadiolaisia?
Ei. Miten niin? Tavallisia pohjalaisia :) Ei kai uskovaiset käy tansseissa?
ap
'No, pohjalaisuus selittää paljon.
Ex-kaverini, Seinäjoella nykyisin, mantra oli, että"jos on lapset hommannut niin ite ne pitää myös hoitaa". Niinpä hän ei ikinä päässyt mihinkään yksinään, siis vaikka vanhojen kavereiden tapaamiseen viiden vuoden välein. Sinne tuli mukaan mies ja lapset. Ja siinä meni se tunnelma.
Toteutti toista mantraansa "me ollaan perhe, miksi joku meistä haluais jonnekin yksin mennä"
Outoa että tää on perin pohjalaista, vaikka just Pohjanmaalla on historiassa ollut isoja pitoja ja häitä ja isot suvut, perheet auttoivat toisisaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Apua. Onko tää ihan totta??? Todella, todella surullista. Jotenkin tuntuu, että tämä liitto päättyy kun nuorin on muuttanut pois. Ymmärsinkö oikein, että tässä ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä, mutta kahdestaan ei ole MITÄÄN puhuttavaa?
Kyllä me puhutaan, mutta me puhutaan ihan normaalisti myös lasten aikana, ei meillä ole mitään "lapsivapaa-puheita" mies ei halua puhua tunteista, vaivautuu vaan. Ja se olis vielä pahempi jos miehen pitäisi puhua jostain meidän parisuhteeseen liittyvästä jossain ravintolassa, sekin on jo paha että yöllä pimeessä sängyssä yritän saada siitä jotain irti. 17 vuotta ollaan oltu yhdessä, eikä mies vanhetessaan tuosta miksikään tunteistapuhujaksi muutu, päinvastoin, sanoo että hän on tyypilinen suomalainen mies, ei miehet halua höpistä mitään tunteista, eikä osaa vaikka haluaisikin. En tiedä sitten onko tämä sukupolvikysymys vai mikä.
Mistä te muut sitten puhutte lapsivapaalla? Mun vanhemmat puhui myös aina sängyssä nukkumaan mennessä, muuten olivat lapsivapailla kun kävivät lauantaisin tansseissa, en tiedä mitä siellä puhuivat automatkoilla. Minä sentään tiesin että vanhemmat rakasti ja rakastaa toisiaan, vaikka eivät sitä meille lapsille juuri näyttäneet, mutta miehellä on kotona ollut kuulemma ristiriitainen fiilis aina, isänsä oli sodat käynyt ja äitinsä oli välillä ilkeä mäkättäjä, erosivat ja palasivat yhteen monta kertaa miehen lapsuudessa. Ei siinä ole oppinut mitään rakkauspuheita.
ap
Oletteko uskovaisia? esim. vanhoillis lestadiolaisia?
Ei. Miten niin? Tavallisia pohjalaisia :) Ei kai uskovaiset käy tansseissa?
ap
'No, pohjalaisuus selittää paljon.
Ex-kaverini, Seinäjoella nykyisin, mantra oli, että"jos on lapset hommannut niin ite ne pitää myös hoitaa". Niinpä hän ei ikinä päässyt mihinkään yksinään, siis vaikka vanhojen kavereiden tapaamiseen viiden vuoden välein. Sinne tuli mukaan mies ja lapset. Ja siinä meni se tunnelma.
Toteutti toista mantraansa "me ollaan perhe, miksi joku meistä haluais jonnekin yksin mennä"
Outoa että tää on perin pohjalaista, vaikka just Pohjanmaalla on historiassa ollut isoja pitoja ja häitä ja isot suvut, perheet auttoivat toisisaan.
No ei tuo nyt mitään pohjalaisuutta ole. Mun äiti on mennyt yksin ja minä olen aina mennyt yksin. Eihän tuossa nyt mitään järkeä ole. Kyllä ne kersat saa laittaa hoitoon jos haluaa johonkin miehen kanssa mennä ja mies hoitaa kun haluaa mennä itsekseen tai kavereiden kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me puhutaan kaikesta. Välillä jopa lapsista. Juodaan useampi drinkki, saatetaan kävellä kaupungilla. Lähinnä idea on se rentous, ettei tarvi huolehtia ja kysellä lapsilta mitään. Tai miettiä lasten kannalta ravintolaa. Meillä tosin päiväkoti-ikäiset lapset.
Eihän kaikkien tarvi treffeillä käydä. Oma äitini olisi sitä aikanaan toivonut, mutta heillä ei ollut tukiverkkoa. Nyt puuhailevat ja matkustelevat eläkeläisinä.
Sais elää omaa elämäänsä, vaikka onkin äiti. En jaksa olla lapsille läsnä 24/7 edes 5 minuutin välein (tai puolen tunnin. Sen pitemmistä tauoista on turha haaveilla, jos lapsi on kotona.) Harrastuksissakaan vietetty aika ei riitä siihen, miten paljon omaa aikaa haluaisin. Oikeastaan haluan lapsivapaata ihan koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se "vika" onkin siinä että minä olen oma itseni aina, olen esikoinen ja tottunut olemaan aina itsenäinen ja vastuussakin asioista, ei mulla ole mitään erillistä "äitimoodia" vaikka esikoinen on jo kohta 24v. joskus kun joku huutaa äitiä, odotan oman äitini vastaavan. En minä tunne olevani pelkkä äiti, enkä tunne mitään painetta siitä että minä nyt olen koko ajan jonkun toisen tarpeista vastuussa, toki se on sitä kun lapset on vastasyntyneitä, mutta se aika menee nopeasti ohi, ja kun noilla lapsilla on isäkin, niin ei mun tarvi päivystää 24/7.
Minä olen aina tarvinnut aikaa myös yksin, eikä sitä ole kukaan koskaan minulta kiistänyt. Ja mun lapset on osanneet aina leikkiä itsekseen, ei ole minulta vaatineet että mun pitää leikittää tai viihdyttää, enkä toki siihen olisi suostunutkaan. Muistan kyllä oman lapsuuteni, ja parasta oli leikkiä kaverin kanssa tai yksinkin, se olis ollut kauheaa jos joku aikuinen olisi tullut siihen sekaantumaan, ei kaikki leikit ollut aikuisten korville tarkoitettuja.
Minä olen aina samanlainen, töissä, kotona, lasten kanssa, ilman lapsia, en minä osaa olla erilainen.
Tämä on siis ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.
Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sais elää omaa elämäänsä, vaikka onkin äiti. En jaksa olla lapsille läsnä 24/7 edes 5 minuutin välein (tai puolen tunnin. Sen pitemmistä tauoista on turha haaveilla, jos lapsi on kotona.) Harrastuksissakaan vietetty aika ei riitä siihen, miten paljon omaa aikaa haluaisin. Oikeastaan haluan lapsivapaata ihan koko ajan.
Tuota minä en ymmärrä. Minä olen aina elänyt omaa elämääni, vaikka esikoisen sain jo 20v. Ei mitään ongelmaa, olen ollut pitkään politiikassa mukana, opiskellut monta ammattia, ollut yrittäjä, käynyt muutenkin erilaisia kursseja, tehnyt sukututkimusta ym. aikaavievääkin. Mihin se oma elämä siitä häviää että muutaman kuukauden joutuu pikkuvauvan kanssa olemaan vähän tiiviimmin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.
Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme.
Miten niin lasten kautta??? Kyllä me puhutaan, mutta lapset ei haittaa yleensä sitä puhumista mitenkään niin että tarvitsisimme siihen puhumiseen lapsivapaata erikoisaikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.
Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme.
Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20".
Elämä, jossa en saisi päivittäin edes muutamaa tuntia omaa aikaa, ei minusta olisi elämisen arvoinen. Elämänlaatu romahtaa minulla, jos en saa olla yksin ja puuhailla omia juttujani. Se on minulle kaikkein tärkein asia maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut siitä kyse että olisi lapsenvahdin takia pitänyt pois lähteä. Meidän esikoinen on jo aikuinen ja on ollut yleensä se lapsenvahti, hän on asunut aina välillä ulkomailla joten aina ei häntä ole lapsenvahdiksi, ja nyt taas kun hän on varmasti todella harvoin enää Suomessa on nuo nuorimmaiset jo niin isoja että pärjäävät pidempiäkin aikoja kahdestaan.
Meillä itseasiassa oli kerran niin että esikoinen antoi meille lahjakortin ravintolaan, eli sen avulla sai kammettua meidät kahdestaan ravintolaan, mutta mulla oli vähän sellainen fiilis että yritän siinä nyt väkisin keksiä jotain puhuttavaa. Me puhutaan miehen kanssa aina kotonakin kun puhuttavaa on, ja sitten yhtäkkiä kun ollaan ikään kuin treffeillä alkaa miettiä että mitäs helkkaria täs nyt pitäis puhua, aletaanko setviä rahahuolia, puhutaanko lapsista, sukulaisista tai tutuista, ei nyt niistäkään kahdenkeskisellä ajalla viitsisi, eikä politiikkaa, sitä puhutaan kotona muutenkin...
ap
Siis täh?? Teillä ei oo mitään puhuttavaa miehen kanssa kaksistaan? Kuulostaa erittäin huolestuttavalta.
Noh, jos te ootte elänyt kaiken aikanne lasten kautta niin ei tietysti siinä mielessä ihme.
Minä en ainakaan saanut edellisestä käsitystä, että heillä ei olisi mitään puhuttavaa kaksistaan. Vaan että heistä olisi outoa mennä kahdestaan jonnekin erityisesti puhumaan. He kun puhuvat ihan milloin vaan on tarvetta puhua eivätkä tarvitse mitään erityistä "ensi lauantaina puhutaan Ravintola Riossa klo 18-20".
Juuri tämä. Ei mulla ole koskaan sellaista oloa, että voi kun saisin lapsivapaata aikaa, miksi minulla/meillä ei koskaan ole lapsivapaata aikaa. Nyt tällä hetkellä mies lähti ovesta ulos, sillä on nyt jokapäiväinen oma aika, käy kävelemässä ja ehkä veljensä luona. Minä olen koneella ja katson telkkaria samalla, lapset on omassa huoneessaan pelaamassa ja höpöttää keskenään, ei ne mua mihinkään tarvi, ysiltä sanon että nyt iltapalalle ja nukkumaan. Jos minä haluaisin nyt mennä vaikka kaverin kanssa juttelemaan kahvilaan (jos täällä olisi joku kahvila vielä auki) niin voisin sanoa lapsille että mä menen nyt sinne ja sen kanssa, ja isi on kävelelmäs, soittakaa jos tulee jotain.
ap
25 vuotta kimpassa, neljä lasta 0 lapsivapaata, katsos kun vanhemmuus kestää loppuelämän. Vanhemmuus ei ole ammatti, työ tai joku suoritus. Ei siitä ole mitään vapaita.
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta kimpassa, neljä lasta 0 lapsivapaata, katsos kun vanhemmuus kestää loppuelämän. Vanhemmuus ei ole ammatti, työ tai joku suoritus. Ei siitä ole mitään vapaita.
Niin, se minuakin siinä jotenkin häiritsee. Miksi vanhemmuus on nykyään niin vaikeaa suorittamista ja puurtamista että lapset pitää saada pois jonnekin, jotta voi olla "normaalisti" ? Ennen vanhemmat oli aina normaalisti, ja lapset eli siinä rinnalla, ei niiden lasten takia hössötetty jatkuvasti jotain.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
25 vuotta kimpassa, neljä lasta 0 lapsivapaata, katsos kun vanhemmuus kestää loppuelämän. Vanhemmuus ei ole ammatti, työ tai joku suoritus. Ei siitä ole mitään vapaita.
Niin, se minuakin siinä jotenkin häiritsee. Miksi vanhemmuus on nykyään niin vaikeaa suorittamista ja puurtamista että lapset pitää saada pois jonnekin, jotta voi olla "normaalisti" ? Ennen vanhemmat oli aina normaalisti, ja lapset eli siinä rinnalla, ei niiden lasten takia hössötetty jatkuvasti jotain.
ap
Minä taas ymmärrän lapsivapaan tarpeen. On olemassa pariskuntia, jotka haluavat tehdä yhdessä asioita. Esimerkiksi makuuhuoneen remontointi onnistuu helpommin ja nopeammin, jos taaperot ovat jossain hoidossa sen aikaa. Tai uimahallissa on aivan erilaista uida, jos ei ole taaperoita mukana. Tai laivaristeilyllä on aivan erilaista, kun saa valvoa pitkään, tanssia ja aamulla myös nukkua pitkään. Keilaamaankin on mukavampaa mennä, jos ei koko ajan tarvitse vahtia pieniä lapsia. Lasten kasvaessa tietenkin vahtimisen tarve vähenee ja lastenkin kanssa voi tehdä eri tavalla asioita kuin lasten ollessa pieniä.
Olen jotenkin sanaton. En mä osaa vastata mitä me puhutaan jossain reissussa tai ravintolassa. Ihan niitä samoja kuin kotonakin. Jotain sattumuksia töistä, mietitään ehkä jotain mitä tehtäis kesälomalla: "pystytkö pitämään lomaa heti jussilta vai miten? Joo, mutta miten tehdää, olisko kuitenkin kiva jos olis lomaa vielä elokuussa". Siis jotain...ihan tavallista. Miksi teillä pitää olla ne lapset siinä kotona että pystytte puhumaan? Ei me ainakaan jankata jotain romanttista juttua "lapsivapaalla". Sen sijaan saatetaan laittaa vaikka töissä ihan arjessa sähköpostia, että "selvitin sen yhden jutun, se on nyt hoidossa" ja toinen kuittaa että, "mahtavaa! Rakastan sua". Kun jompi kumpi tulee kotiin, huudetaan että "moi rakas!" Halataan ja pussaillaan päivittäin, myös lapsia puhutellaan että "mitä rakas". Minä rakastan sinua ei meillä ole mikään juttu, mitä sanotaan peiton alla orgasmin hetkellä, vaan ihan jokapäiväinen asia, lasten ja aikuisten kesken.
Sori, mutta en tajua tätä ollenkaan. Ei meillä ole mitään on-off -puhetta kotona tai muualla, paitsi tietty ettei puhuttu lasten kuullen jostain huolista sillä lailla että ne olis lapsia jotenkin ahdistaneet ymmärtämättä mistä on kyse. Otetaan nyt vaikka työpaikan YT:t. Puhutaan niistä kahdestaan ja spekuloidaan ja murehditaan "mitä jos", mutta ei lasten tartte osallistua tähän.