Lue keskustelun säännöt.
Vaimo haluaa lapsia ja pelkään että hän jättää minut
09.03.2018 |
Vaimo on vauvakuumeillut jo jonkin aikaa. Ollaan molemmat oltu tämän suhteen alusta lähtien siinä ajatuksessa, että emme tee lapsia. Ei vaimo ole mieltään muuttanut, mutta hän alkaa olla kolmenkympin loppupuolella ja ymmärrän, että kroppa kirkuu lasta. Eilen vaimo itki yksinään ja kun kysyin mikä on, sanoi ettei mikään. Hän todennäköisesti ajattelee, että laitan sen vaan naiseuden piikkiin (hän saattaa itkeä esimerkiksi jos on upea maisema), mutta tiedän mistä se johtuu: Tuttavapariskunnalta tuli vauvauutinen toissailtana. En todellakaan halua lapsia, en näe niissä mitään hyvää. Mutta vaimo, joka on paras nainen Maan päällä, ja jota rakastan niin että sattuu, on kuin riivattu; hypistelee vauvan vaatteita kaupassa ja silmät tuikkien sylitteli vauvoja. Nyt kääntyy pois, jos näkeekään pieniä lapsia. Ei hän ole puhunut että jos kuitenkin yritettäisiin, ei mitään sellaista, hän ottaa mielipiteeni vakavasti. Itse asiassa ainoa mitä olemme asiasta keskustelleet on se, että hän tuossa joulun aikaan puhui hänellä olevan vauvakuume ja että hän on siitä ahdistunut. Hänkin on sitä mieltä että lapsi muuttaa kaiken ja että emme enää olisi toisillemme ne ykkössijalla olevat. Mutta en kestä nähdä, miten kaunein nainen maailmassa on niin surullinen. Hänen ympärillään oikein leijuu synkkämielisyys, ihan kuin joku olisi kuollut. Pelkään kuollakseni, että hän jättää minut, jos emme lasta tee. Noin upea nainen muutenkin, kaveritkin aina ihmettelee miten olen hänenlaiseen saanut. En ikinä halua erota hänestä, mutta olisin oikeasti paska isä: En jaksaisi yövalvomista, itkua, paskavaippoja. Työ vie paljon aikaani. Tykkään kyllä kavereiden lapsista, niiden kanssa on mukava pelailla ja käydä kiekkoilemassa.. mutta tykkään reissata ja ostaa uutta tekniikkaa taloon ja tiedän, että lapsen kanssa ei pääse ikinä mihinkään.
Pelkään, että jos teemme lapsia, en kestä ja jätän hänet ja lapsen oman onnensa nojaan.
Isä aikanaan jätti äidin ja minut ja tapasinkin häntä vain harvakseltaan. Isällä sama juttu että ei kestänyt pieniä lapsia. En halua samaa kenellekään lapselle.
En halua elää ilman tuota naista, mutta en halua että hän minun takiani joutuu luopumaan oikeudesta, joka kai on biologinen ja noin pakottava, koska hänenkin pää sanoo että ei olla vanhemmuusainesta, mutta kroppa vaan kirkuu koko ajan lujempaa.
Ollaan puhuttu sterilisaatiosta ja vaimo on aiemmin kannustanut menemään. Vaimon kaveri kuitenkin kertoi, että hän on miehensä kanssa odottanut jo yli vuoden. Se olisi hyvä, pysyvä ratkaisu, vaimo saisi vapautuksen pillereistä ja myös tälle asialle tulisi lopullinen piste. Mutta se jonotusaika on käsittämätön.
Onko täällä joku vastaavasta tilanteesta selvinnyt? Kaipaan molempien näkemyksiä aiheesta.
Kommentit (152)
Minä kerroin seurusteluaikana miehelleni, etten halua koskaan lapsia. Mieheni ei ollut ollut mitenkään ehdoton asian suhteen ja kun kerroin oman kantani, hänelle se oli ok. Olemme nyt olleet naimisissa 7 vuotta, ollaan kolmikymppisiä. Minä en edelleenkään halua lapsia, eikä miehenikään, mutta joskus näen hänen katseessaan surun. Suru liittyy paitsi lapsiin, myös siihen, ettei elämä ole meidän osaltamme mennyt, kuten monella ihmisellä menee (olemme kuntoutuksella, emme työelämässä). Mieheni ei kuitenkaan ole jättämässä minua, koska en halua lapsia.
Minusta kommentit "päästä vaimosi menemään" eivät edusta rakkautta, vaan itsekkyyttä. Kun mennään naimisiin, luvataan rakastaa niin myötä, kuin vastamäessä. Tämä on teidän vastamäki. Lapsi ei saa olla puolisoa tärkeämpi asia. Tottakai se vietti on voimakas, mutta ei sitä lasta tulisi ilman sitä omaa rakasta. Minä neuvoisin sinua tukemaan vaimoasi surussaan ja ehkä hän voisi jollain tavalla olla muuten lasten kanssa tekemisissä. Tai ehkä joku minua viisaampi voisi antaa hälle vinkkejä. Mutta eroa en teille suosittele. Pidä aarteestasi kiinni! Te selvästi rakastatte toisianne. Kaikki on aina toitottamassa eroa ratkaisuksi joka asiaan, se on tätä nykymaailman itsekkyyttä. Minä olen romantikko, ja minulle puoliso on tärkeämpi kuin yksikään lapsi, vaikka lapset tärkeitä ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä tarkkaan.
Meillä oli samanlainen tilanne, oltiin sovittu, ettei lapsia tule. Yhdessä yli 10 vuotta, vaimo lapsivastainen ensimmäiset reilu 10 vuotta. Minä hautasin lapsihaaveet silloin 10 vuotta sitten, osakseen ku puoliso ei lasta halunnut, vaikka ei minulla mikään suuri halu saada lapsia ollut, oli tottunut ajatukseen, että jossain vaiheessa lapsia kuuluu saada.
Sitten 35 vuotiaana vaimo pamautti, että haluaa lapsen, jos en ala yrittämään tulee ero. Hetken aikaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että ok lapsi käy. Huonoin päätös ikinä ! Lapsi on nyt 3 vuotta ja minulla ei ole ollut yhtää omaa aikaa kahteen vuoteen. Vaimo hoitaa lasta päivät kotona kun minä olen töissä, ja minä illat kun vaimo luuhuaa kavereiden kanssa. Viikonloput hoitovastuu on minulla, kun vaimo hoitaa arkipäivä, ja nytkin kun olen talvilomalla vaimo lähti tyttöjen kans reissuun koko viikoksi.
Ajattelin, että rakastan vaimoani niin paljon, että tämä muutos kantaa. Nyt en enää rakasta vaimoani ja lapsesta tottakai välitän, mutta jos päätöksen saisin tehdä nyt uudestaan eroaisin.
Tilanteenne on täysin epäreilu. Se ei ole lapsen vika, vaan teidän vanhempien, jotka ette kykene järkevämpään työnjakoon.
Mutta tottahan sekin on, että näinkin voi käydä kun lapsi tulee.
Minun mies oli 50 vuotias tullessaan ensi kertaa isäksi ja jaksaa hyvin nyt kahden pienen lapsen kanssa. Tosiaan ne matkustelut, työkuviot ja kaverimenot oli tosiaan jo monta kertaa nähty, joten lasten saanti pelkästään lisäsi meidän onnellisuutta. Silti me matkustellaan, työskennellään ja mennään kavereiden kanssa -perheenä.
Joku totesi tuolla aiemmin hyvin, ettei kukaan tule sinun haudalle itkemään kuinka hyvä työmies olit. Turha pelätä isyyttä.
Miksi ihmeessä menitte naimisiin? Kyllä tuollainen asia pitää olla selvä, jos avioon aikoo. Minun mielestäni ainoa syy solmia avioliitto, on lasten hankinta rakkaansa kanssa. Avoliitto riittää lapsettomalle parille. Se ei sotke perintöasioita yms. turhan takia.
N35 kirjoitti:
Joku totesi tuolla aiemmin hyvin, ettei kukaan tule sinun haudalle itkemään kuinka hyvä työmies olit. Turha pelätä isyyttä.
Enpä luottaisi siihen jälkikasvuun sen enempää.. Eikä mene kauaa kun ketään, merkkihenkilöitä lukuunottamatta ei enää muisteta, että samapa se on onko lapsia tai ei. Mutta se, että onko elänyt mieleisen ja merkityksellisen elämän ennen kuolemaa, se on se asia millä on väliä. Ja jos lapsi ei kuulu siihen yhtälöön, niin sitten ei kuulu. Minulle ei ole aivan se ja sama tulisiko minun haudalle itkemään liuta lapsia, joita en olisi ikinä halunnut ja joiden takia olisin katkeroitunut ja ollut tyytymätön elämääni. Toki sama kääntäen, että jos niitä haluttuja lapsia sitten ei olisi saanut. Minusta on yhtä kauhea ajatus tehdä lapsia vastentahtoisesti kuin jäädä ilman haluttua lasta. Tosin toisessa tapauksessa sotketaan viattomien sivullistenkin elämä pahimmassa tapauksessa.
t. hautausmaatyöntekijä, jonka vanhemmat olisivat olleet lapsettomina onnellisempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitte kun vaimosi on 45 v SINÄ alat haluta lapsia ja vaihdat vaimoa.
Ihan mahdollista..ap
Jaa, sinusta on ok, että pilaat vaimosi ainutkertaisen elämän ja vaihdat naista ja teet lapsia?
Mistä tällaisia hyypiöitä kaivautuu esiin?
Kunnon selkäsauna on ainoa minkä ansaitset!
Huhhuh..
Vierailija kirjoitti:
Minä kerroin seurusteluaikana miehelleni, etten halua koskaan lapsia. Mieheni ei ollut ollut mitenkään ehdoton asian suhteen ja kun kerroin oman kantani, hänelle se oli ok. Olemme nyt olleet naimisissa 7 vuotta, ollaan kolmikymppisiä. Minä en edelleenkään halua lapsia, eikä miehenikään, mutta joskus näen hänen katseessaan surun. Suru liittyy paitsi lapsiin, myös siihen, ettei elämä ole meidän osaltamme mennyt, kuten monella ihmisellä menee (olemme kuntoutuksella, emme työelämässä). Mieheni ei kuitenkaan ole jättämässä minua, koska en halua lapsia.
Minusta kommentit "päästä vaimosi menemään" eivät edusta rakkautta, vaan itsekkyyttä. Kun mennään naimisiin, luvataan rakastaa niin myötä, kuin vastamäessä. Tämä on teidän vastamäki. Lapsi ei saa olla puolisoa tärkeämpi asia. Tottakai se vietti on voimakas, mutta ei sitä lasta tulisi ilman sitä omaa rakasta. Minä neuvoisin sinua tukemaan vaimoasi surussaan ja ehkä hän voisi jollain tavalla olla muuten lasten kanssa tekemisissä. Tai ehkä joku minua viisaampi voisi antaa hälle vinkkejä. Mutta eroa en teille suosittele. Pidä aarteestasi kiinni! Te selvästi rakastatte toisianne. Kaikki on aina toitottamassa eroa ratkaisuksi joka asiaan, se on tätä nykymaailman itsekkyyttä. Minä olen romantikko, ja minulle puoliso on tärkeämpi kuin yksikään lapsi, vaikka lapset tärkeitä ovatkin.
Miten KUMPIKIN voi olla puolikuntoisia?
Kerro lisää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei tulin vaan sanomaan et sä oot tosi hyvä mies. Pohdit näitä niin avoimesti ja rehellisesti syyttelemättä tai arvostelematta, tosi mukava kuulla!
Toivottavasti kaikki selkiää teillä molemmilla. :)
Mulle tuli valitettavasti myös ap:n kirjoituksesta vähän semmoinen fiilis, että tämä täydellinen vaimo on jollain tapaa myös statussymboli, vaikka en nyt todellista rakkauttakaan epäile :)
Omassa suhteessani minä (nainen) olin se, joka oli hyvin pitkään satavarma, etten lapsia halua. Kun tutustuttiin, lapset saattoivat vilahtaa jossain keskusteluissa, mutta tein kantani kyllä hyvin selväksi. Jossain vaiheessa itseä kyllä ihan oikeasti epäilytti suhteen tulevaisuus, kun tiesin, että miehelle lapsi/lapset olisivat olleet tervetulleita. No, vuosia kului ja jotain tapahtui kai omien korvienkin välissä, kun alkoi tuntua, ettei lapsettomuuspäätös ollutkaan enää niin ehdoton. Miehen aloitteesta jätettiin ehkäisy pois, ja lopulta kävi niin, että minusta tuli äiti 35-vuotiaana. En ole tosiaan koskaan ollut mikään lapsi-ihminen, mutta olihan se oma oikeasti jotain ihan muuta kuin kaikki ne vuosien varrella tapaamani muiden lapset.
En väitä, että olisi ollut helppoa, ja aika vapaaseen elämään tottuneelle lapsen jatkuva tarvitsevuus tuntui hetkittäin todella ahdistavalta. Sattui vielä olemaan vauva, joka ensimmäiset kuukautensa nukkui päiväunetkin ainoastaan sylissä. Onneksi mies kyllä lunasti kaikki odotukset, ja on ollut aivan mahtava ja osallistuva isä. Ei meillä ole kummankaan tarvinnut omista jutuistaan täysin luopua, siksihän meitä on tässä kaksi vanhempaa, että molemmat osallistuvat yhtä lailla. Toki pikkuvauva-aika oli minulle sitovampaa kuin miehelle, jolla ei sattuneesta syystä ole tissiä eikä pulloa otettu käyttöön missään vaiheessa, mutta nyt kun lapsi on 2-vuotias, tilanne on jo ihan toinen. Ja ilmeisesti lapsikin sai tankattua kaipaamaansa läheisyyttä riittämiin silloin pikkuisena, kun nyt hän on reipas ja ulospäinsuuntautunut pikkuneiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
--- tiedän, että lapsen kanssa ei pääse ikinä mihinkään.
Älä jaksa!! Ap, pohdintasi oli pääsääntöisesti hyvää ja perusteltua, mutta edellä mainittu "tietosi" on ehdottoman väärä ja virheellinen. Kyllä lapsen kanssa pääsee matkustamaan ja myös ilman lasta voi matkustaa, jos on hankkinut lapselle hoitajan.
Lisäksi arvelet, että olisit "paska isä". Tämäkin on asia, jota ei voi etukäteen tietää. Voit olla paska isä, mutta voit ihan yhtä hyvin olla hyvä isä. Tämän puolesta puhuu ainakin se seikka, että tykkäät puuhastella kavereittesi lasten kanssa. Lapsen kautta voi myös kehittyä paremmaksi isäksi/ihmiseksi.
Suurimmat vasta-argumenttisi perhe-elämää kohtaan perustuvat tietämättömyyteen/ennakkoluuloihin sekä siihen, että kuvittelet sen vievän sinulta jotain pois. Kuitenkin, niin vaativia kuin lapset ovatkin, he antavat sinulle monin verroin takaisin. Tiedän tämän siksi, että ajattelin asioista joskus samalla tavalla kuin sinä. Nyt, kun olen itse vanhempi, en tunnista enää aiempaa ajatusmaailmaani.
Sitä paitsi, jos kumppanisi on puoliksikaan niin ihana kuin sanot, niin hänhän on mitä täydellisin äiti lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Kinkkinen tilanne! Vasektomia muuten ei ole 100% ehkäisy
Nykymenetelmillä tehtynä se on täydellisen varma ehkäisy, kunhan varmuus toimenpiteen onnistumisesta saadaan.
Meillä sama tilanne, mutta mies haluaa lapsia. Minulla on ennestään kaksi lasta, hänellä ei. Aloittaessamme seurustelun nimenomaan painotin miehelle, että minun kanssani hän ei valitettavasti tule saamaan biologisia lapsia, mutta tämä ei häntä haitannut.
Nyt on tilanne muuttunut. Omat lapseni ovat jo isoja ja aikaa jää muullekin elämälle. En missään tapauksessa halua palata pikkulapsiaikaan. Mies vauvakuumeilee fb-kuvista, joissa vastasyntynyt nukkuu söpösti isän sylissä, kovin realistista kuvaa pikkulapsiperheen elämästä hänellä ei ole. Toki päästän miehen vapauteen toteuttamaan unelmiaan, jos hän näin haluaa, ja olen tehnyt sen hänelle selväksi. Vielä on siinä vaiheessa, että haikailee, masentelee ja syyttää elämänsä ongelmista juuri tätä biologisen lapsen puutetta. Varmaan tottumus ja mukavuudenhalu pistää vastaan, kun minun kanssani ollut rahallisesti huoletonta ja asiat muutenkin toimineet.