Mikä on kalleinta mitä lapset ovat teillä rikkoneet?
Itse olen säilynyt tältä aika hyvin, toki joku satosen maljakko on mennyt, mutta ex-miehelä lapsi painoi sormella reiän kaiuttimeen jotka maksoi 15000 e.
Kommentit (13)
Pari kännykän näyttöä, vaihto 79€/kpl. Ei muita kalliita vaurioita. Muuten ihan perustavaraa hajonnut kuten laseja, lautasia, mukeja jne.
Kylppärin ovi. Kielloista huolimatta sitä rempattiin ja paiskottiin. No kerran sitten tulin kotiin töistä, niin kylppäristä kuului surkeita apua-huutoja. Lapsella oli jäänyt sinne kahva käteen ja ovi kiinni eikä tietty kännykkää. Eikä saatu muuten auki kuin sorkkaraudalla, sen verran jumissa oli. Huoltomies kieltäytyi tulemasta, käski soittaa palokunnan ja 112 käski soittaa huoltomiehen! Onneksi oli sorkkarauta. No ovi oli mallia 70-luku, eli lukko eri korkeudella kuin nykyisin ja uuden oven lisäksi se piti myös listoittaa uudestaan.
No se uusi ovi näytti sitten niin valkoiselta, niin valkoiselta, että muut ovet näyttivät ihan kellastuneilta, ja vaihdettiin ja listoitettiin nekin, uusittiin parketti, 70-luvun komero sai lähteä ja tilalle tuli liukuovikaapisto ja maalattiin eteinen.
Monta tonnia meni....
Täytyy kyllä todeta että vähällä on päästy, ei ole paljon rikkoneet ylipäätään yhtään mitään.
Lapsi oli avannut huoneensa ikkunan ja rankan ukkoskuuron aikana ikkunasta tuli vettä sisälle niin että pareketti kastui ja irvisteli aika tavalla, mutta kyllä se siitä kuivuessaan palautuin siedettävään kuntoon ja on edelleen käytössä, ettei alettu edes vaihtamaan. Tuokion oli selvä vahinko ja vakuutuskin olisi varmaan korvannut, jos olisi mennyt vaihtokuntoon.
200€ kännykkä. Käsitteli usein huolimattomasti ja kerran sitten pudotti ja lasi rikki. Etsi itse netistä lasinvaihto-ohjeet ja tilattiin 15€ uusi lasi. No ei se sitten ollut ihan niin helppoa kuin videolla ja puhelin hajosi lopullisesti lasinvaihdon yhteydessä.
Meillä ei oo mitään järin arvokasta :) Jos meille tulis murtovarkaita, olisi kotimme varmasti hirveä pettymys. Mun tietokone on Applen, mutta sekin on jo viis vuotta vanha Air, että tuskin on mikään kuuma jälleenmyyntikohde. Sitten on pari Lenovoa, mutta nekin ovat jo niin vanhoja ja toinen aika risa, ettei niilläkään mitään tee. Mulla on uudehko pieni bluetooth-kaiutin, mutta sekin on perus-Sony – ei sillä rikastu (ja se on vesitiivis ja iskunkestävä, joten ne lapsetkaan eivät saa sitä helposti rikki). Lapset eivät ole siis rikkoneet mitään erityisen kallista. Aika paljon astioita on mennyt, paljon Iittalaa ja Arabiaa. Leluja on hajonnut käytössä. Eipä juuri muuta.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä todeta että vähällä on päästy, ei ole paljon rikkoneet ylipäätään yhtään mitään.
Lapsi oli avannut huoneensa ikkunan ja rankan ukkoskuuron aikana ikkunasta tuli vettä sisälle niin että pareketti kastui ja irvisteli aika tavalla, mutta kyllä se siitä kuivuessaan palautuin siedettävään kuntoon ja on edelleen käytössä, ettei alettu edes vaihtamaan. Tuokion oli selvä vahinko ja vakuutuskin olisi varmaan korvannut, jos olisi mennyt vaihtokuntoon.
Siellä muhii mukava kosteusvaurion alku. Ei sitä enää mikään vakuutus korvaa.
Ei mitään ihmeellistä, jotain Ikean juomalaseja tms. Kuopus rikkoi 200€ kännykän täälläkin. Nyt on seuraava ja siitäkin saanut jo lasiin naarmun. Seuraavan saa ostaa omilla kesätyörahoillaan.
On teillä ilkeitä lapsia. Mun lapset eivät ole koskaan rikkoneet mitään, en tajua vanhempia, jotka painii tuollaisten ongelmien kanssa, että saa peltätä lasten pahantekoa koko ajan. Lapsenne varmaan ottaneet teistä mallia.
t.kristallikissa
Usempi iPhonen ja iPadin näyttö rikottu (lapsia kolme). Mies osaa onneksi vaihtaa niin ei ne lopulta niin kalliiksi ole tulleet. Työläitä lähinnä. Uudet lasit tilattu netistä.
Jo kolmas puhelin on mystisesti "hajonnut" aina kun uudempi malli tulee myyntiin. Siis se, joka kuulemma "kaikilla muillakin" on...
Rikoin itse lapsena isovanhempien luona olohuoneen ison ikkunan. Oma lapseni veti kepillä naarmun uuden automme kylkeen. Mieheni ajoi isänsä autolla alaikäisenä ilman lupaa ja matka päättyi sähköpylvääseen. Koko suvusta olisi kerrottavaa, mutta pysytään näissä. 😄