Lue keskustelun säännöt.
Olisiko täällä ketää joka voisi neuvoa miten minun pitäisi toimia tässä tilanteessa?
08.03.2018 |
Olemme miehen kanssa miettineet taas kerran eroa, tämä sama toistuu vuoden välein. Aina kyseessä on minun jaksaminen josta tämä ero kumpuaa. Olen suorastaan aivan naatti tähän kaikkeen. Jos lähden vähän hengähtämään ulos, se on miehelle totaalinen sokki ja kauhistus. Tätä tapahtuu kuukauden välein. Miehen mielestä minun pitäisi kestää se että olen nainen, jonka pitää siivota,kokata,käydä kaupassa, hoitaa lapset,ulkoiluttaa koira ja hän käy töissä eikä tarvitse muuta tehdä kuin käyttää koira tai leikkiä lapsen kanssa välillä. Sitten kun minä lähden tästä töihin, minulle tulee samalla lisää kotityöt. Ja miehelle ei. Eikä nainen saa ottaa välilä, mies saisi kyllä.
No jaksoin tuota jonkin aikaa lapsen syntymän jälkeen, sitten tuli totaalinen loppu. Viime keväänä en päässyt sänkystä juuri ylös. Itkin vaan sängyssä. Kuitenkin sain itseni ylös potkittua. Jatkoin yhä suhdetta. Samat ehdot olivat silloinkin. Jatkoin yhä sillä verukkeella, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja kyllä me tästä noustaa. No siitä vuos eteenpäin, sama tilanne toistui. Taas sama tilanne, itkin viime viikolla totaalista väsymistä. Hyvä että jaksan pyykkiä ripustaa tai edes imuroida mitä ennen tein tyyliin kaksi kertaa päivässä. No jälleen kerran lähdin vähän hengähtämään ulos. Taas miehelle sokki. MInä lähdin huilaamaan. Okei auttoi kyllä, mutta välit kireni ja eroa mietitään.
Okei, mikä tässä ero asiassa mietityttää on se, että miten minä tästä selviän? Jäänkö todellakin yksin? Niinkuin mies väittää? En kuulema pärjäisi yksin sekunttiakaan ilman häntä? En rahallisesti enkä muutenkaan. häntä parempaa miestä ei olisi ja hän rakastaisi minua enemmän kuin kukaan muu. Jo tuon sanominen nakertaa itsetuntoa ja todella pelkään jääväni yksin. Pelkään sitä tilannetta eniten että alan katumaan eroa ja masennun täysin. että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa. Mitä tekisit tilanteessani?
kyllähän minä sen tiedän että yksin silloin joutuisin tekemään kaiken, mutta silloin ei olisi sitä toista vieressä joka saisi tehdä mitä lystää. mennä milloin minnekkin. Istua röhnöttää kännykkä kädessä sohvalla. Huutaa milloin se ruoka on valmista... tai kuinka täällä pitäisi siivota..
Olenko tosissaan riippuvainen vai kuvittelenko kaiken päässäni. Koko ajan mietin että kyllä se naisen paikka on kotona rätti kädessä. että kyllä se mies on oikeassa. En tiedä mitä mun pitää ajatella edes?
Kommentit (36)
Mitä helv....
Oikeasti, eroat nyt tuosta paskakasasta. HÄN se ei pärjäisi hetkeäkään ilman sinua! Sinähän sen huushollin hoidat jo nyt yksin, joten hänelle tulisi kusiset paikat, jos haluaa yhteishuoltajuutta.
Taloudellisesti varmasti olisi ainakin alussa hankalaa, mutta pane kunnan vuokra-asunto hakuun nyt heti ja ilmoitat sitten miehelle erosta, kun olet sen vuokrakämpän saanut ja voit muuttaa.
Ilmoitat, et neuvottele.
On meinaan aika tuhoon tuomittua edes yrittää neuvotella tuollaisen paskakasan kanssa, joka pyrkii kaikin keinoin alistamaan puolisonsa ilmaiseksi kotiorjaksi ja vieläpä vähättelee tätä kaikin keinoin.
Aluksi varmaan oletkin lapsen kanssa yksin, mutta se on sinulle hyvää toipumista dominoivasta ja sikamaisesta miehestä. Mutta kun lapsi kasvaa, sinulla alkaa takuulla olla taas vientiä parisuhdemarkkinoilla. Ei kannata kuvitella sun miehesi, että sinulla ei olisi ottajia, kunhan pidät itsestäsi huolta ja muistat, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan.
Sitä paitsi: yksinjäämisen pelko ei ole mikään peruste jatkaa rakkaudetttomassa alistussuhteessa yhtään kehenkään. Muista se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi jäisit tuolle miehelle piikomaan?
No ihan ensin, ala lakkoon. Miten käy, kun et siivoa, et tuo miehelle mitään, et passaa etkä piio? Miksi hypit sen pillin mukaan? Tuleeko turpiin, jos et hypi? Onko se mielestäsi normaali parisuhde?
Miehesi alistaa sua, ja sä sallit sen nyt. Nyt sun pitää toimia ihan toisin, eikä varsinkaan miehen tahdon mukaan. Itsenäisty, nainen.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, haluaisin saada sun silmät aukenemaan sille, mitä miehesi on sulle ja sun itsetunnollesi tehnyt. Suoraan sanottuna: hän on tehnyt sinusta henkilökohtaisen piikansa, tai vielä suoremmin sanottuna orjansa sekä kynnysmattonsa. Hän pyyhkii sinuun jalkansa, koska annat hänen tehdä niin. On kiva jos sinusta löytyy kotihengettären ominaisuuksia, mutta luuletko aidosti, että mies arvostaa sitä tai sinua ripaustakaan, kun matelet noin hänen tahtonsa mukaan? Arvostatko itsekään itseäsi? Mies varmasti pitää nykyisestä asetelmasta, mutta sinua ihmisenä hän ei arvosta. Nyt kun olen tämän sinulle kertonut, niin miten suhtaudut tietoon?
"Miehen mielestä minun pitäisi kestää se että olen nainen, jonka pitää siivota,kokata,käydä kaupassa, hoitaa lapset,ulkoiluttaa koira ja hän käy töissä eikä tarvitse muuta tehdä kuin käyttää koira tai leikkiä lapsen kanssa välillä." Ok, tämä on miehen mielipide, se on nyt tiedossa. Mikä on sinun mielipiteesi asiasta? Miksi miehen mielipide jyrää? Luuletko, että saisit keskustelemalla sinun kenties eriävän mielipiteesi ilmi, tai että mies välittäisi siitä? Niin, ei. Miten suhtaudut ajatukseen?
"Jatkoin yhä sillä verukkeella, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja kyllä me tästä noustaan." Luuletko aidosti, että te sieltä nousette, että luotte jossain vaiheessa terveen parisuhteen, yhteisen rintaman, te vastaan muu maailma? Vai onko asetelma jatkossakin mies vastaan sinä? Tiedät vastauksen. Miten suhtaudut ajatukseen?
"Okei, mikä tässä ero asiassa mietityttää on se, että miten minä tästä selviän? Jäänkö todellakin yksin? Niinkuin mies väittää? En kuulema pärjäisi yksin sekunttiakaan ilman häntä? En rahallisesti enkä muutenkaan. häntä parempaa miestä ei olisi ja hän rakastaisi minua enemmän kuin kukaan muu. Jo tuon sanominen nakertaa itsetuntoa ja todella pelkään jääväni yksin. Pelkään sitä tilannetta eniten että alan katumaan eroa ja masennun täysin. että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa." Mikä yksin olemisessa pelottaa? Yksin saat olla rauhassa, seesteisenä, tehdä asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Sinut onnelliseksi. Toinen ihminen ei edes lähtökohtaisesti voi olla vastuussa onnestasi, mutta ei hitto vie ketään tarvita varta vasten tekemään surulliseksikaan, kuten miehesi nyt tekee. Elät ja hengität jatkossakin, mutta ilman tuota riippakiveä. Rahallisesti pärjäät takuulla, olemme Suomessa. Jos hän rakastaisi sinua, hän ei painaisi sinua alas tuolla tavoin, joten unohda ne rakkaushöpöhöpö-sanat, kun ne eivät näyttäydy mitenkään.
"Mitä tekisit tilanteessani?" Lienee sanomatta selvää jo.
"kyllähän minä sen tiedän että yksin silloin joutuisin tekemään kaiken, mutta silloin ei olisi sitä toista vieressä joka saisi tehdä mitä lystää. mennä milloin minnekkin. Istua röhnöttää kännykkä kädessä sohvalla. Huutaa milloin se ruoka on valmista... tai kuinka täällä pitäisi siivota.." Takerru tähän ajatukseen, koska siinä on totuus. Usko, puhun omasta kokemuksestani. Se ilmapiirin muutos verrattuna tuollaisen tyrannin kanssa asumiseen ja nyt, kun saan hoitaa talouttani juuri niin kuin itse haluan. Istua röhnötän saakeli itse sohvaalla kännykän kanssa just miten haluan, ruoka on valmista kun katson sen tarpeelliseksi ja tiskit saa jäädä illalla lojumaan, jos ei huvita niitä siivota pois.
"En tiedä mitä mun pitää ajatella edes?" Paitsi että kyllä tiedät. Jos tämä on sun ensimmäinen pyristelysi kohti eroa, niin suosittelen lämpimästi kasvattamaan sitä ajatusta. Mieti elämääsi 10 vuoden päästä; katuisitko silloin enemmän että jäit (vielä 10 vuodeksi) vai että lähdit (ja sinulla on mahdollisuus olla onnellinen; yksin tai toisen ihmisen kanssa)?
kiitos sait mut ymmärtämään. Ehkä se on nyt vaan erottava.
Kyllä palstamammat tietää kun on eron paikka!
Tärkein: jatkossa et valitse samanlaista jonnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai sä nyt joskus olet ennenkin yksin asunut? Muutenkin vaikuttaa että olette vaan olleet yhdessä, noin käy kun parisuhdetta ei hoideta ja yleensä se mies ukkoutuu sinne sohvalle. Laittakaa lapsi/lapset isovanhemmille ja keskustelkaa tai hakekaa ammattiapua!
Vierailija kirjoitti:
Kai sä nyt joskus olet ennenkin yksin asunut? Muutenkin vaikuttaa että olette vaan olleet yhdessä, noin käy kun parisuhdetta ei hoideta ja yleensä se mies ukkoutuu sinne sohvalle. Laittakaa lapsi/lapset isovanhemmille ja keskustelkaa tai hakekaa ammattiapua!
En ole, muutin 18 vuotiaana suoraan miehen kanssa yhteen. Ei onnistu millään meidän kohdalla. Ei ole sellaista turvallista paikkaa minne voisi lapsen viedä hoitoon vähäksi aikaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä voisitte molemmat paremmin jos tilanne todella on tuo, että ette saa lastanne mihinkään yöksi. Sinä olet kyllästynyt laiskaan mieheesi ja voihan olla että olette väsyneet koko tilanteeseen. Ehkä se ero tosiaan auttaa, molempia. Mieti jatkossa kannattaako muuttaa heti kun täytät 18. No, elämä opettaa
Vierailija kirjoitti:
Mitä helv....
Oikeasti, eroat nyt tuosta paskakasasta. HÄN se ei pärjäisi hetkeäkään ilman sinua! Sinähän sen huushollin hoidat jo nyt yksin, joten hänelle tulisi kusiset paikat, jos haluaa yhteishuoltajuutta.
Taloudellisesti varmasti olisi ainakin alussa hankalaa, mutta pane kunnan vuokra-asunto hakuun nyt heti ja ilmoitat sitten miehelle erosta, kun olet sen vuokrakämpän saanut ja voit muuttaa.
Ilmoitat, et neuvottele.
On meinaan aika tuhoon tuomittua edes yrittää neuvotella tuollaisen paskakasan kanssa, joka pyrkii kaikin keinoin alistamaan puolisonsa ilmaiseksi kotiorjaksi ja vieläpä vähättelee tätä kaikin keinoin.
Aluksi varmaan oletkin lapsen kanssa yksin, mutta se on sinulle hyvää toipumista dominoivasta ja sikamaisesta miehestä. Mutta kun lapsi kasvaa, sinulla alkaa takuulla olla taas vientiä parisuhdemarkkinoilla. Ei kannata kuvitella sun miehesi, että sinulla ei olisi ottajia, kunhan pidät itsestäsi huolta ja muistat, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan.
Sitä paitsi: yksinjäämisen pelko ei ole mikään peruste jatkaa rakkaudetttomassa alistussuhteessa yhtään kehenkään. Muista se!
TÄMÄ
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaan samoin kuin pari muuta ylempänä: Mitä helv....iä!!!??? Sinä olet siis miehesi piika, ja suostut vielä siihen? Uskomattoman kusipään olet löytänyt, ja vielä tehnyt lapsia sille .Ala äkkiä pakkailemaan kamojasi, ennen kuin lapset ovat täysin omaksuneet sinun alistuneen roolisi. Tee palvelus itsellesi JA LAPSILLESI: Lähde! EIhän tuo ole rakkautta, eikä normaalia elämää. Sut on alistettu, ja olet jo ollut burn-outin partaalla, eikä miehesi halua auttaa sua millään lailla? Minä häipyisin tuollaisen miehen luota sanomatta sanaakaan. Katoisin vaan, kuin pieru saharaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä voisitte molemmat paremmin jos tilanne todella on tuo, että ette saa lastanne mihinkään yöksi. Sinä olet kyllästynyt laiskaan mieheesi ja voihan olla että olette väsyneet koko tilanteeseen. Ehkä se ero tosiaan auttaa, molempia. Mieti jatkossa kannattaako muuttaa heti kun täytät 18. No, elämä opettaa
kerranhan me 18 vuotta täytetää :D joo mä mietin seuraavas elämässä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla henkisen väkivallan kaasuvalotuksen (gaslighting) uhri. Uskot jo itsekin tuon soopan, mitä miehesi sinulle syöttää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä palstamammat tietää kun on eron paikka!
Sielläkö säikähti joku vaimonsa samaan jamaan alistanut vellihousu? Että kun vaan mun vaimo ei lukisi näitä ja tajuaisi miten paljon parempi sen olisi ilman mua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme miehen kanssa miettineet taas kerran eroa, tämä sama toistuu vuoden välein. Aina kyseessä on minun jaksaminen josta tämä ero kumpuaa. Olen suorastaan aivan naatti tähän kaikkeen. Jos lähden vähän hengähtämään ulos, se on miehelle totaalinen sokki ja kauhistus. Tätä tapahtuu kuukauden välein. Miehen mielestä minun pitäisi kestää se että olen nainen, jonka pitää siivota,kokata,käydä kaupassa, hoitaa lapset,ulkoiluttaa koira ja hän käy töissä eikä tarvitse muuta tehdä kuin käyttää koira tai leikkiä lapsen kanssa välillä. Sitten kun minä lähden tästä töihin, minulle tulee samalla lisää kotityöt. Ja miehelle ei. Eikä nainen saa ottaa välilä, mies saisi kyllä.
No jaksoin tuota jonkin aikaa lapsen syntymän jälkeen, sitten tuli totaalinen loppu. Viime keväänä en päässyt sänkystä juuri ylös. Itkin vaan sängyssä. Kuitenkin sain itseni ylös potkittua. Jatkoin yhä suhdetta. Samat ehdot olivat silloinkin. Jatkoin yhä sillä verukkeella, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja kyllä me tästä noustaa. No siitä vuos eteenpäin, sama tilanne toistui. Taas sama tilanne, itkin viime viikolla totaalista väsymistä. Hyvä että jaksan pyykkiä ripustaa tai edes imuroida mitä ennen tein tyyliin kaksi kertaa päivässä. No jälleen kerran lähdin vähän hengähtämään ulos. Taas miehelle sokki. MInä lähdin huilaamaan. Okei auttoi kyllä, mutta välit kireni ja eroa mietitään.
Okei, mikä tässä ero asiassa mietityttää on se, että miten minä tästä selviän? Jäänkö todellakin yksin? Niinkuin mies väittää? En kuulema pärjäisi yksin sekunttiakaan ilman häntä? En rahallisesti enkä muutenkaan. häntä parempaa miestä ei olisi ja hän rakastaisi minua enemmän kuin kukaan muu. Jo tuon sanominen nakertaa itsetuntoa ja todella pelkään jääväni yksin. Pelkään sitä tilannetta eniten että alan katumaan eroa ja masennun täysin. että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa. Mitä tekisit tilanteessani?
kyllähän minä sen tiedän että yksin silloin joutuisin tekemään kaiken, mutta silloin ei olisi sitä toista vieressä joka saisi tehdä mitä lystää. mennä milloin minnekkin. Istua röhnöttää kännykkä kädessä sohvalla. Huutaa milloin se ruoka on valmista... tai kuinka täällä pitäisi siivota..
Olenko tosissaan riippuvainen vai kuvittelenko kaiken päässäni. Koko ajan mietin että kyllä se naisen paikka on kotona rätti kädessä. että kyllä se mies on oikeassa. En tiedä mitä mun pitää ajatella edes?
Sä pärjäät kyllä. Sulla on sitten vain yksi (vihainen teini) lapsi vähemmän ristinäsi .
Hän tietää ettei hän itse pärjää kun tuo hotellitason majoituspalvelu loppuu .
Jos teet itsellesi ja lapsillesi parhaimman valinnan, otat eron , mutta muista silloinkin ’vähän chillata’ - töitten jälkeen teet mitä jaksat välttämättömimmästä päästä, vailla sitten imuroisit vain kerran viikossa (monessa perheessä ei imuroida niinkään usein)
Ole rohkea, sä kyllä selviät!
Ota oma elämäsi omiin käsiisi. Älä anna enää valtaa toiselle. Voimia sinulle!
Ennen kuin eroat. Mieti tarkkaan onko sinulla edellytyksiä saada tasokas mies.