Paljastus työttömien "aktivoinnista", tässä tietoa veronmaksajille
Tiedättekö, kuinka suurin osa työttömistä on aktivoitumassa?
Jos vain onnistuu, he menevät noille parjaamilleen pupu- ja cv-kursseille.
Eräa tuttavani on jo ehtinyt aktivoitua uravalmennukseen. Ei ollut kuulemma paha. Ei mitenkään hyödyllinen, mutta kuulemma ihan kiva, koska:
Kurssin ajalta hän sai korotettua päivärahaa sekä 9 euron kulukorvauksen. Lisäksi siis vältti aktiivimallileikkauksen.
Kurssilla tapasi myös tuttuja. Osa ihmisistä pitää nähkääs elämäntapanaan käydä noita "kursseja", "valmennuksia" sun muita aktivointeja. Saa vähän lisärahaa ja on kuulemmaa hauskempaa kuin töissä käynti.
Itse olen työtön, mutta en ymmärrä, miksi noihin aikuisten päivähoitopaikkoihin työnnetään rahaa. Minä en haluaisi, että verorahoja käytetään tuollaiseen.
Miksi osa työssä käyvistä on aktivoinnista niin innoissaan? Ettekö tajua, että työttömät saavat vain lisää rahaa tuottamatta mitään hyödyllistä ja lisäksi kurssien järjestäjille maksetaan hulppeita summia.
Kommentit (89)
Kolme pientä työtöntä elefanttia marssi näin. Kursseille etteenpäin. Ottakaa edellisen kärsästä kiinni yhdessä näin!
Ja laulu raikaa.
tyhmät huutelee taas kirjoitti:
No sanellaas tässä vähän totuuksia ettei tyhmemmät taas täällä anna vääriä tietoja.
Ensinnäkin se kulukorvaus 9 euroa on siis nimensä mukaisesti KULUJA varten. Eli korvausta matkakuluihin että pääsee ylipäätään sinne kurssipaikalle. Se siis menee samoin tein kun sen matkalipun ostat. Se ei siis ole minkäänlaista palkkaa eikä sitä itselleen saa kun sinne kurssipaikalle ei linnun lailla lennellä vaan ihan pitää maksaa se oma lippunsa. Samaa kulukorvausta maksetaan työssäkäyvillekin matkakulujen verovähennysoikeutena joka siis vähennettään verotettavista tuloista ennen verojen määräämistä. Ymmärretty?
No niin sitten siihen verojen maksuun. Täällä on ilmeisesti vielä henkilöitä jotka eivät tiedä että työttömätkin osallistuvat samalla tavalla verovarojen keruuseen kuin kaikki muutkin eli esim. työmarkkinatuesta vähennetään 20 % veroja. Jotta sama määrä vähennettäisiin palkkatuloista tulee olla jo paljon isompi palkka kuin 700 e/kk. Eli aivan järjetön vero noin pienestä summasta.
Ja vielä kolmanneksi nämä kurssit eivät ole työttömien keksimä juttu vaan ihan sen hallituksen keksimä aktiivimalli niin että jos tekee mieli siitä vääntää niin sitten vaan mieltään osoittamaan eduskuntaan vähä-älyiset. Onkohan se taas tämä eläkeläismummo joka täällä huutelee työttömiä kiusatakseen.
Olikohan tämä oksennus nyt tarkoitettu minulle, aloittajalle, joka kerroin olevani työtön?
Kulukorvaushan maksetaan ihan siitä riippumatta, tuleeko typerälle kurssille menemisestä kuluja vai ei. Tuttavallani ei tullut.
Enkä minä syyttänyt kyllä työttömiä, vaan typerää systeemiä ja hölmöjä veronmaksajia, jotka luulevat jäävänsä aktiivimallipelleilylle voitolle.
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Puolisoni pääsi oman alansa muutaman kuukauden kestävän työvoimapoliittiseen jatkokoulutukseen, johon kuuluu myös työharjoittelua. Hän kuittaa tällä osallistumisella puolen vuoden aktiivisuuden eli 2x65 päivän seuranta-ajan. Tällaisista koulutuksista on varmasti enemmän iloa ja hyötyä kuin viikon "pupukursseista."
Vierailija kirjoitti:
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Tuo on totta. Ennen tulevia vaaleja on vain tärkeä kertoa veronmaksajillekin asioista niin kuin ne ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on niin pieni raha verrattuna siihen, että heille on maksettu asunto, ruoka, vaatteet, sairaanhoito, koulutus ynnä muu.
9 euroa kymmenien tuhansien rinnalla on niin mitätöntä.
Sinkkumies
En meinannut ymmärtää, mutta tarkoitat siis, että jos työttömien elättäminen maksaa vaikka miljardin, ei haittaa jos laitetaan puoli miljardia päälle? :)
Hauska ajatus, jos noin tykkää asian nähdä. Aika moni vain tuntuu luulevan, että veronmaksajat selviävät tästä voittajina.Asunto esim. 600e, discorahaa 500 (?)
1100 vs 9 euroa.
Ei tuo 50% vaikuta.
(jos sinä lasket tavallasi, niin lasken sitten minäkin)
Sinkkumies
(Siinä työttömän saamassa rahassa ei vielä ole yhteiskunnan palvelut ja sairaanhoito mukana, ei armeijaa jne .. ei mitään muutakaan mitä ylläpidetään verovaroin)
Etkö todella tiennyt että myös työmarkkinatuki on korotettu kurssipäiviltä. Ja sit lisäksi 9 €.
Mulle esim olis kannattavaa olla jatkuvasti kurssilla. En saa muuta kuin työmarkkinatuen.
Miehen bruttopalkka on yli 8000 €/kk. Mä olen tehnyt töitä yli 20 vuotta.
Mulle aivan sama, mutta kalliiksihan toi tulee
Vierailija kirjoitti:
Saadaan uusia motivoituneita työntekijöitä. Kyllä se karenssin uhka mukavasti motivoi.
Sinkkumies
Ei tämä 1. aktiivimalli ketään karenssilla uhkaa. Ja työpaikkailmoituksiin menee kai edelleen yli 1 hakemus/paikka. Eli työntekijäpulaa ei ole palkkatöissä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Tilastoissa he ovat työttömiä. Mistä keksit, että eivät olisi?
Vierailija kirjoitti:
Missä laskelmat? Paljonko aktiivimalli tuottaa, paljonko vie rahaa? Onko noista kurssien hyödyistä tutkittua näyttöä?
Sekä valmennusten että työvoimakoulutuksen vaikutuksista on tutkittua tietoa, löytyy TEMin sivuilta. Tai ihan googlaamalla.

Epäilemättä löytyy. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on niin pieni raha verrattuna siihen, että heille on maksettu asunto, ruoka, vaatteet, sairaanhoito, koulutus ynnä muu.
9 euroa kymmenien tuhansien rinnalla on niin mitätöntä.
Sinkkumies
En meinannut ymmärtää, mutta tarkoitat siis, että jos työttömien elättäminen maksaa vaikka miljardin, ei haittaa jos laitetaan puoli miljardia päälle? :)
Hauska ajatus, jos noin tykkää asian nähdä. Aika moni vain tuntuu luulevan, että veronmaksajat selviävät tästä voittajina.Asunto esim. 600e, discorahaa 500 (?)
1100 vs 9 euroa.
Ei tuo 50% vaikuta.
(jos sinä lasket tavallasi, niin lasken sitten minäkin)
Sinkkumies
(Siinä työttömän saamassa rahassa ei vielä ole yhteiskunnan palvelut ja sairaanhoito mukana, ei armeijaa jne .. ei mitään muutakaan mitä ylläpidetään verovaroin)
Etkö todella tiennyt että myös työmarkkinatuki on korotettu kurssipäiviltä. Ja sit lisäksi 9 €.
Mulle esim olis kannattavaa olla jatkuvasti kurssilla. En saa muuta kuin työmarkkinatuen.
Miehen bruttopalkka on yli 8000 €/kk. Mä olen tehnyt töitä yli 20 vuotta.
Mulle aivan sama, mutta kalliiksihan toi tulee
Näistä haluaisi varmasti moni veronmaksaja kuulla lisää ennen kuin menevät äänestämään lisää aktiivimallin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Tilastoissa he ovat työttömiä. Mistä keksit, että eivät olisi?
Koska heillä ei ole työvoimapoliittisen koulutuksen aikana samaa velvollisuutta hakea töitä kuin kotona oleillessa, eivät siis ole tilastojen mielestä työttömiä. Heidät lasketaan ikäänkuin opiskelijoiksi tai vastaaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisätään nyt vielä, että työssä käyvien ansiosta löytyy tiet, kirjastot, virastot, infrasfruktuuri ja kaikki mitä ympäriltäsi löydät.
Ne kaikki on rakennettu työnteolla ja niihin on uponnut miljoona poikineen. Maahanmuuttoonkin saattaa hulahtaa muutama miljardi, joka vuosi.
Työttömätkin kyllä maksavat veroja. Kukin kykyjensä mukaan.
Mun silmissä sellainen jolle annetaan rahaa valtion kassasta ei mitään veroja maksa.
Mika Häkkinen voi olla työttömänä verojen maksaja, Rane harvoin on.
Mutta saahan sitä väittää mitä haluaa. Työttömyyskorvauksia voisi ihan hyvin laskea ja sitten poistaa työttömiltä verotuksen.
Sinkkumies
Olen työtön ja asun itse omistamassani asunnossa. Lisäksi minulla on toinen asunto vuokralla. Siinä asuu tällä hetkellä joku pankkineuvoja. Vuokratulosta maksan luonnollisesti veroa. Juuri perjantaina maksoin 300€ ajoneuvoveroa. En vain halua kulkea metrolla enää, kun siellä menee niin epämääräistä porukkaa.
Jos työttömyyskorvaus (työmarkkinatuki) poistettaisiin, nousisi pankkineuvojan vuokrasaman verran. Hakekoon asumistukea. Paljonko Kinkkumies maksaa esim. ajoneuvoveroa?
T. Akateeminen kotiäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Tilastoissa he ovat työttömiä. Mistä keksit, että eivät olisi?
Koska heillä ei ole työvoimapoliittisen koulutuksen aikana samaa velvollisuutta hakea töitä kuin kotona oleillessa, eivät siis ole tilastojen mielestä työttömiä. Heidät lasketaan ikäänkuin opiskelijoiksi tai vastaaviksi.
Onko näin? Noita tilastointitapojahan on useampia. Kuka osaisi paljastaa nuo kaikki tässä?
Vierailija kirjoitti:
osa työttömistä voi toki kiertää valmennuksissa, mutta ei samana vuonna. Kyllä niissä on 3-5 vuotta väliä ennen kuin taas pääsee työnhakuvalmennukseen. Uravalmennus on pitkä, jopa kuukauden mittainen, ei sinne usein mennä.
Valmennusten järjestäjille ei makseta hulppeita summia, koska ne kilpailutetaan ja hinta on noin 30% vertailupisteistä. Siksi nuo valmennukset eivät ole mikään rahasampo kouluttajille, päivässä saattaa saada vain 500 e, josta pitää maksaa tilat, kouluttajan palkka sivukuluineen ja mahdolliset matkakorvaukset.
Itse olen ollut samalla pilipali kurssilla kahtena vuonna peräkkäin. Kurssin pitäjä oli sentään ihan ok. Kunhan teki ne annetut tehtävät niin loput ajasta sai olla netissä miten halusi. Niihin tehtäviin meni minuutteja per päivä. Loput ajasta lehtiä, keskustelupalstoja, pelejä jne.
Ei ole ainoa kurssi mihin olen joutunut ja kaikki ne ovat olleet käytännössä aikuisten päiväkerhoja. En juuri keksi turhempaa rahan käyttöä. Jos näitä kursseja pitää missään arvossa niin ei ole osallistunut niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta heidät saadaan pois työttömyystilastoista siksi aikaa kun ovat "hoidossa" ja se on tärkeää Hallitukselle.
Tilastoissa he ovat työttömiä. Mistä keksit, että eivät olisi?
Koska heillä ei ole työvoimapoliittisen koulutuksen aikana samaa velvollisuutta hakea töitä kuin kotona oleillessa, eivät siis ole tilastojen mielestä työttömiä. Heidät lasketaan ikäänkuin opiskelijoiksi tai vastaaviksi.
Jos käyt vilkaisemassa tilastoja ja niiden taustatietoja, niin huomaat, että työvoimapoliittisessa koulutuksessa oleva on työtön myös tilastoissa. Toki tarkemmissa tilastoissa lasketaan, miten moni on ko. koulutuksessa, mutta joka tapauksessa työttömiä he ovat.
Vierailija kirjoitti:
Missä laskelmat? Paljonko aktiivimalli tuottaa, paljonko vie rahaa? Onko noista kurssien hyödyistä tutkittua näyttöä?
Menot ovat vähintään 18 miljoonaa, tähän ei ole laskettu pupu kurssien matka korvauksia, korotettua päivärahaa, toimeentulotuen kasvua tms.
Tuottoja vaikea laskea, mutta jos oletetaan että kaikki saavat peruspäivärahan ja eivät aktivoidu niin tuotto on karkeasti 12 miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä laskelmat? Paljonko aktiivimalli tuottaa, paljonko vie rahaa? Onko noista kurssien hyödyistä tutkittua näyttöä?
Sekä valmennusten että työvoimakoulutuksen vaikutuksista on tutkittua tietoa, löytyy TEMin sivuilta. Tai ihan googlaamalla.
Epäilemättä löytyy. 🙄
Toimiala Online ja Työpoliittinen aikakauskirja
Tulkaa Suomeen!
It´s disco time!! Jatkot pidetään pääministerin majalla.
Kaikki mukaan!