Mitä tuttava teki tietokoneellani?
Olen täysi käsi, siis osaamaton, tietokoneiden kanssa. Osaan käyttää googlea ja sähköpostia, ja siinä se oikeastaan.
Kannettavassa tietokoneessani oli jotain häikkää. Se mm. oli todella hidas ja selain tms. kaatuili vähän väliä. Mainitsin ongelmista ohimennen tuttavalleni, joka on itseoppinut tietokone-ekspertti. Sanoin ettei hänen tarvitse yrittää auttaa, kun voin aivan hyvin viedä koneeni ammattilaiselle tutkittavaksi. Hän pyysi tuomaan kannettavani luokseen.
Katsoin tv:tä samalla kun hän operoi koneellani. Yhdessä kohtaa huomasin, että hän oli jollain johdolla kiinnittänyt minun kannettavani hänen kannettavaansa, ja samalla hän näpytteli koneita hermostuneen oloisena. Koneellani näyttö oli ns. bios-näyttönä, ja siihen hän syötti jotain tekstiä.
Onko mahdollista, että tuttava teki koneelleni jotain, joka rikkoi yksityisyyttäni? Vai mitä mahtoi olla tämä koneiden liittäminen johdoilla toisiinsa?
Koneet lienee kytketty tiedonsiirtoa varten; kaverillasi on todennäköisesti ollut joitakin ylläpito-ohjelmia omalla koneellaan. Toki tiedonsiirto olisi käynyt langattomastikin, joten ei tuo johto yhtään huolestuta. Toiseksi, kun koneesi on BIOS-näytöllä, siihen ei juuri sillä hetkellä pääse muualta käsiksi, sillä BIOS-asetuksiin pääsee normaalisti vain käynnistettäessä ennen käyttöjärjestelmän lataamista.