Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin juuri miten paljon mieheni alkoholinkäyttö rajoittaa elämäämme
04.03.2018 |
Ajattelin aikaisemmin ettei asia ole niin iso. Mies käy töissä ja on ulospäin kunnollinen. Ongelma on miehen alkoholinkäyttö vapailla ja lomalla. Joka perjantai mies linnottautuu miesluolaansa kuuntelemaan musiikkia ja juomaan kaljaa ja välillä myös väkevämpiä. Hän yleensä vain katoaa sanomatta mitään ja saattaa olla tuntikausia siellä. Tällä välin minä hoidan lapset, iltaruuat, iltapesut yms... Mies joskus tunnusti itsekin, että alkoholia kuluu liikaa. Mitään parisuhdeaikaa meillä ei ole, koska kyllästyin siihen, että siihen liittyy aina alkoholi. Jos kävimme kahdestaan syömässä, mies oli enemmän kiinnostunut drinkkilistasta kuin minusta. Lisäksi hänen juomatapansa on selkeästi humalahakuista. Hän ei nautiskele alkoholia vaan juo sitä kuin vettä. Jos käymme yhdessä konserteissa, miehen täytyy ottaa pohjia etukäteen ja loppuilta menee tuhdissa humalassa. Miehen lomaan kuuluu alkoholi keskeisesti, vaikka olisimme lastenkin kanssa jossain. Siksi en jaksa enää kokoperheen lomia, koska mieheen ei voi luottaa. Olen käytännössä yksin vastuussa lapsista.
Nyt mies on välillä tehnyt myös niin, että työajanliukuman puitteissa lähtenyt aikaisin töistä ja aloittanut juomisen jo iltapäivällä. Mies ei humalassa riko paikkoja, mutta on rasittava. Krapulapäivinä hän vain makaa sohvalla. Miehen lupaavasti alkanut urheiluharrastus on vaihtunut sohvalla makaamiseen.
Itse olen aktiivisempi. Käyn lasten kanssa tapahtumissa, kaupoilla ja liikumme yhdessä samaan aikaan, kun mies valittaa ettei itse voi ikinä tehdä mitään. Hänellä on todella hyvät työterveyspalvelut, josta saisi apua juomiseen ja siihen liittyviin syihin. Miestä ei kiinnosta. Itse olen aivan poikki ja ahdistunut. En tiedä kenelle tästä voisi edes kertoa ilman, että kuulostaisi miehen mustamaalaukselta. Lisäksi havahduin siihen, että en voi miehen kanssa lähteä työpaikan juhliin, joihin saisi tuoda avecin. En halua, että mies nolaa minua työkavereideni edessä, koska ei hallitse juomistaan. Selvinpäin hän vain mököttäisi ja kiukuttelisi, jos itse ottaisin pari lasillista.
Pitäisi varmaan kaivaa voimia eroon, mutta en tiedä miten jaksan...
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi enää olet tuon miehen kanssa? Paraneeko vai huononeeko elämäsi jos eroat? Minä erosin tuollaisesta miehestä ja nyt olen naimisissa luotettavan miehen kanssa. Oli ihanaa juuri äskettäin laivaristeilyllä kun ei tarvinut jännittää. Juomiakin kyllä nautittiin mutta mies oli heti aamusta ajokunnossa ja ajoi autoa, minä sain istua vieressä ja olla hyvällä mielellä.
Juuri tuo jatkuva jännittäminen tekee tilanteesta niin ahdistavan! Mitään ei voi laskea miehen varaan. Hän hoitaa työnsä hyvin, mutta vapaa-aika saattaa olla hyvinkin viinanhuuruista.
En tiedä paranisiko elämänlaatu eron myötä vai ei. Pelkään, että eron jälkeen olisi helvetti irti. En usko, että pystyisimme eroamaan sovussa, koska mies ei kerta kaikkiaan ymmärrä miten paljon hänen juomisensa kuormittaa perhettämme. Lapsia miehen juominen ei häiritse, koska he ovat tottuneet, että minä hoidan aina kaiken ja pidän miehen "kurissa". Miehen tapa huolehtia lapsista on hyvin rento, joten lapset tykkäävät kovasti isästä. En usko, että lapset sinänsä kärsivät tilanteesta. Jotenkin vaikea hahmottaa tilannetta.
ap
Uskallatko eron jälkeen lähettää lapset viikonlopuksi isälleen, joka sitten ryyppäisi koko ajan ja jättäisi lapset omilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi tehdä mitään. Ellei mies myönnä ongelmaa ja hae apua, niin olet kohta itse lopussa. Onko elämäsi arvokasta tuolla tavalla? Jollei ole, niin rakenna oma uusi elämä sinulle ja lapsille.
T: terapia-alan ammattissa työskentelevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te naiset ihan sekaisin päästänne, vai pelkästään tyhmiä, kun edes mietitte jotain päiväkodin vaihtamisen traumaa, tai että mitä sukulaiset sanoo! Eikö yhtään paina vaa'assa kaikki ne tutkimukset, mitä alkoholistiperheen lapsista on tehty? Lukekaa vaikka kirja Kosteusvaurioita, jos ei tämä minun teksti mene perille. Ei ole mitään puolustusta sille, että tahallaan tuhoaa lastensa terveyden. Ei mitään. Kantakaa vastuunne äiteinä!
Liian monen lapsen elämä on pilattu sen takia, kun äiti ei ihmisten puheiden pelossa uskalla erota. Teeskennellään, että kaikki on hyvin, vaikka mikään ei ole hyvin kulissien sisäpuolella. "Mutta mitä ne siellä työpaikallakin sanoisivat..."
En tiedä ap:sta, mutta isoin kynnyskysymys taitaa sittenkin olla useimmiten raha. Jos puoliso vielä kykenee normaaliin työntekoon ja on perheen pääasiallinen elättäjä, niin ei se ero niin helppoa ole. Siinähän menettää myös oman kodin ja saa tilalle taloudellisen epävarmuuden. Raskasta on, jos joutuu vielä yksin huolehtimaan lapsista. Tuossa vaiheessa ei enää monellekaan meistä muitten ihmisten mielipiteillä ole mitään väliä. Vaatii tosi paljon henkistä kanttia. Voimia! T.Samassa tilanteessa
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei hyssytellä sen takia, että mies makoilee krapulassa. Emme herää vapaapäivinä muutenkaan kovin aikaisin. Mies ei myöskään räyhää krapulassa, vaan taitaa itsekin hieman hävetä tilannetta. En myöskään jätä menoja menemättä sen takia, jos mies ei kykene mukaan. Onneksi miehellä ei ole tapana lupailla turhia ja sitten pettää lupauksiaan.
Jos mies mokaisi kunnolla humalan tai krapulan vuoksi, eroaisin varmasti! Ongelma onkin se ettei kukaan ulkopuolinen tiedä kuinka paljon mies juo. Monelle näyttää siltä, että niuhotan parista saunakaljasta. Jos sanoisin miehelle, että ero tai raittius, saisin ihan vapaasti kantaa tavarani muualle ja saisin samalla perheenrikkojan leiman otsaani. Mies puhuisi kaikille niin, että minä saisin syyt niskoilleni.
ap
Eli osaat jo salailla asioita ja puolustat miehesi alkoholinkäyttöä, kun ei räyhää, vaan makaa vaan kiltisti krapuloitansa ulos. Jos alat puhua kaikille miehen ongelmasta ja käytöksestä, lakkaat salaamasta ja häpeämästä. Jos ero tulee, tietävät kaikki syyn sille.
Vähättelet myös lasten tunteita, aivan kuin eivät kärsisi tilanteesta. Lapset oppivat hyvin pian peittämään tunteitaan, jottei äidin ahdistus lisääntyisi.
En tajua ap:n logiikkaa, miksi alkoholisti saisi jäädä yhteiseen kotiin ja äiti ja lapset joutusivat kadulle. Heitä mies pihalle, jos ei muu auta niin otat lastensuojeluun yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän on yksi hyvä konsti: ala kertoa kaikille mitä mies puuhaa. Siis ihan kaikille. Anopille, vanhemmillesi, naapureille, lasten opettajille, ystävillesi, miehen ystäville, sukulaisille, jos mikään ei auta niin jopa miehen työnantajalle soitat ja kerrot että mies tarvitsee apua. Johan alkaa tukea tippua miehelle tai sitten saat hyvää tukea eroon. Samalla todistat lapsille, että raittius on tärkeämpää kuin salailu. Miehelle ilmoitat nyt heti, että aiot vastedes raportoida jokaisesta kännistään lasten isovanhemmille ja ystävillesi.
Ap, otsikkosi oivallus oli varmaan aika hurjaa. Mutta tiedät vastauksen itsekin: miehesi on alkoholisti. Sinä ja lapset olette alkoholistin omaisia, joiden tehtävänä on kantaa vastuu ja salailla. Et ole yksin, kuten moni on tänne kirjoittanutkin. Alholismi ei parane hiljaisella hyväksynnällä, moni raitistunut on kiittänyt perhettään, joka tarjosi "kovaa rakkautta" ja jätti.
Joku täällä jo ehdottikin, että puhu miehesi kanssa siitä että harkitset eroa hänen alkoholinkäyttönsä takia. Minä melkein menisin vielä pidemmälle ja sanoisin, että se on hoitoonmeno tai asumusero. Avohoito on mahdollista, mutta jonkinmoinen lyhyt pätkä hoitolaitoksessa on ehkä välttämätöntä. Tämä on palvelus miehellisikin, on hänen asiansa haluaako hän ottaa tämän avun nyt vastaan.
Tekisin myös laskelmia miten pärjäisit taloudellisesti lasten kanssa ynnä muuta. Tukea arkeen saat perheneuvolasta: toisaalta jaksamisesi saattaa kummasti parantua kun ei ole enää sitä alkoholipeikkoa huomioitavana.
Joka tapauksessa olisi korkea aika tehdä se virtahepo olohuoneessa näkyväksi. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin et itsekään tunnu tajuavan tilannettasi kunnolla. Voisit saada ulkopuolisen perspektiiviä asiaan pitämällä päiväkirjaa miehen juomisesta niinkuin kaikesta muustakin. Parin kuukauden päästä lue tekstit ja katso mitä elämänne on. Tämä voi oikeasti auttaa hahmottamaan tilannetta.
Itse en haluaisi lasteni elävän tuossa ympäristössä ja itse en tuollaista missään nimessä katselisi. Miten teillä voi olla mitään parisuhdetta, erotiikkaa.... Mysteeristä
Luin muiden kommentteja ja lisäisin että kerro jatkossa kaikille avoimesti ja rehellisesti arjestanne. Sekin auttaa saamaan perspektiiviä kun huomaat että sinulle tulee tarve valehdella (kaikki ei olekaan ihan normaalia) ja kun huomaat miten ulkopuoliset suhtautuvat.
Toivottavasti saat voimia muutokseen kun tajuat että tämä ei ole normaalia.
Miehesi käy vielä töissä, joten jos menet paskan kaavan mukaan, miten homma yleensä menee. Jäät kitkuttelemaan, kunnes miehesi on juonut työpaikan...
Mutta, täällä sait myös hyviä ohjeita. Tee itsellesi vaihtoehtoinen suunnitelma: kuinka pärjäät taloudellisesti, pystytkö hoitamaan työsi lasten päivähoitoaikojen puitteissa, ketkä ovat tukiverkostoasi oikeasti (älä laske mukaan sitä kultaista isän puolen mummoa, hän saattaa syyttää kaikesta sinua, joten apuja ei enää tipu).
Tsemppiä! Toivottavasti sinä olet reipas ja ymmärrät aiemmin lasten parhaan kuin itse tein. Lähdin itsekin lasten kanssa, mutta olisi pitänyt lähteä jo vuosia aiemmin.
Tule ulos kaapista! Ystävät ovat tukenasi ja ymmärtävät sinua paremmin. Miehen puolelta saat (toivottavasti et sinä, mutta mulle kävi näin) kuraa niskaasi. Olethan kertonut moisia juomisvalheita miehestä. Ja eroa haet vain ja koska olet pettäjä ja varmastikin löytänyt uuden miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit itse muuttaa heti sen, että aina kun tekee mieli kaunistella tai salailla, kerro totuus. Sano äidillesi, ettette voi tulla käymään, koska miehelläsi on niin paha krapula, sano lapsille, ettette voi mennä rannalle koska isä on humalassa, ystävällesi ettet uskalla tulla juhliin miehen juomisen takia jne. Huomaat nopeasti itsekin miten älytöntä elämäsi on.
Mun isä oli kovan luokan duunari 40 vuotta. Seiskasta neljään tehtaassa ruumiillisessa työssä, toisinaan myös ulkona pakkasessa tai muissa hankalissa työolosuhteissa. Meillä Työtä arvostettiin kaikkein korkeimmalle. Isän Työtä.
Äitikin oli täysin takaisin kokopäivätyössään jo reippaasti ennen kuin olin vuoden vanha. Ja tietenkin hoiti kaikki kotiin ja minuun liittyvät asiat. Isäni on esim. alkanut vasta eläkkeellä täyttää astianpesukonetta tai auttaa mattojen kantamisessa ulos. Ruokaa hän ei osaa laittaa tai tiedä vaikkapa missä ohuemmat kesäpeitot sijaitsevat.
Arkisin isää ei työpäivän jälkeen saanut häiritä enää millään asialla koska hän oli tuonut leivän pöytään uurastuksellaan. Vaimo ja pentu hiljaa, sanomalehti tai televisiosta uutiset/politiikkaohjelma eikä missään saa risahtaakkaan. Jos astianpesukone oli vahingossa käynnissä uutisten aikaan ja lorisi vähän, ydinsota oli lähellä. Äiti haukuttiin maanrakoon kun ei sen vertaa ymmärrä edes että milloin pesukone sopii pyörittää. Samoin jos silloin erehtyi kysymään jotain. Tai kaveri soittamaan siihen eteisessä olevaan lankapuhelimeen.
Perjantai kun tuli niin ennen ilta-kuutta kossupullo ja kaljakeissi oli auki. Ja perhehelvetti valmis. Meille ei ikinä voinut tuoda kavereita. Piti kävellä varpaillaan. Opin jo hyvin nuorena että parasta on saada lupa lähteä johonkin ja pyrkiä olemaan siellä mahdollisimman kauan.
Perjantai ja lauantai meni ryypätessä ja rähjätessä, juhlapäivät, lomat ja pikkujoulut olivat vähintään yhtä karmivia. Useammista joulujuhlista kun kotiuduttiin silmä mustana jne. Lomareissuilla lasi nousi vähintaan yhtä ahkerasti kuin kotonakin. Ja kotona sattui ja tapahtui samalla lailla, jopa lääkäriä vaatineita asioita.
Myöhästelyni oli kroonista koska pelkäsin kotiin tulemista. Luonnollisesti minua kuritettiin armotta kerta kerran jälkeen tämän piirteen takia, mutta minkäs teit. Jälkeenpäin minut aina käskettiin omaan huoneeseen ja ovi kiinni.
Olen ehdollistunut tällaiseen niin voimakkaasti että vielä aikuisenakin ensimmäisen kerran asuessani miehen kanssa yhdessä, menin monesti pieneen kylpyhuoneeseen lukon taakse lattialle tuntikausiksi jos oli ollut vähänkään eripuraa jostain. Häkitin itse itseni koska suljettu tila=turva.
Podin jo pienenä lapsena äärimmäistä itsevihaa siitä etten voinut auttaa äitiä juuri millään lailla. Hän kun oli ensisijainen raivon purkamiskohde kun pölyhiukkanen sattui krapulapäivänä laskeutumaan väärin olkkarin pöydälle tai naapuri leikkasi pensasaitaa kun kesäiltana takaovi on pakko saada pitää auki myös uutisten aikaan.
Puhun nyt ala-asteikäisen työtön suulla. Halusin päästä pois äidin kanssa, pohdin jopa isäni tappamista. Enemmän kuin mitään muuta toivoin koko kotona asutun lapsuuteni että vanhempani olisivat eronneet.
Se tunne kun tiedät että nyt on perjantai ja etsit ensimerkkejä milloin ruoan jälkeisiltä unilta herännyt hyvin pienestä ärsykkeestä räjähtävä mies avaa sen ensimmäisen kaljapullon. Sen korkin sihahduksen kuuli omaan huoneeseen asti ja tiesi että kohta on ongelmia.
Älkää altistako lapsianne alkoholismin millekkään muodolle. Jo hyvin pieni lapsi huomaa muutokset aikuisessa, ainoassa turvassa joka lapsella maailmassa on, kun aletaan ottamaan ihan vaikka sitä kaljaakin. Alkoholistin lähipiirissä kasvaneilla lapsilla tämä tarkkailutaito on ylikorostunut ja tutka pyörii jatkuvasti. Tämä on hirvittävän kuluttavaa lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi jonka mies juo liikaa. Lapsia ei ole, olemme vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta vaikka mieli muuttuisi, en niitä hänen kanssaan tekisi. Näin aikuisten kesken alkoholin liiallinen käyttö ei ole niin suuri ongelma, vaikka toki siitä haittaa on. Lapsien kanssa erokynnys pitäisi pitää paljon matalampana.
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli kovan luokan duunari 40 vuotta. Seiskasta neljään tehtaassa ruumiillisessa työssä, toisinaan myös ulkona pakkasessa tai muissa hankalissa työolosuhteissa. Meillä Työtä arvostettiin kaikkein korkeimmalle. Isän Työtä.
Mahtavasti kirjoitettu!
Minä erosin alkoholistista. Muutin pois vauvan kanssa, kun alkoi tuntua siltä, että olen lähes päivittäin ärtynyt, surullinen, jännittynyt ja väsynyt. Joinakin miehen hyvinä päivinä olin sitten iloinen ja tyytyväinen. En jaksanut enää tuntea toisen ihmisen tunteita vuoristoratavauhtiin. Viikonloput alkoivat ahdistaa, kun mies alkoi kiipeillä seinille ennen kuin antoi sitten periksi ja korkki aukesi. Ahdisti sekin, kun ei tiennyt, juoko se kuinka paljon ja montako päivää putkeen, tuleeko raamit kaulassa kotiin ja alkaako haastaa riitaa. En oikein uskaltanut lähteä käymään missään, jos koira olisi pitänyt jättää yksin kotiin. Öisin en saanut unta, jos hän ei ollut vielä palannut, kun pelkäsin herääväni ryminään ja kiroiluun. Vatsassa muljui, sydäntä tykytti ja oksetti.
Pian muuton jälkeen helpotti. Voin lähteä kotoa silloin kuin haluan, ostaa kaupasta mitä ruokaa haluan, katsoa telkkarista mitä haluan, kuunnella radiota aamulla, kutsua ihmisiä kylään, voin ostaa alkoholia kotiin ja säilöä sitä, voin ylläpitää säännöllistä vuorokausirytmiä, voin nukkua rauhassa.
En voinut uskoa, että olen valinnut niin huonon parisuhteen. Lapsuudessani kumpikaan vanhemmista ei juonut sillä tavalla, isä on kyllä selvin päin muuten aiheuttanut samantyylistä ahdistusta ja pelkoa. Olin aina ajatellut, etten ikinä huoli sellaista miestä kuin äiti. Ja mummo. Olin valinnut vähintäänkin yhtä pahan. Nyt olen valinnut, että yritän katkaista tämän sukupolvien kierteen. Toivottavasti oman tyttöni ei tarvitse pelätä ja hän osaa joskus sitten rakastua ihmiseen, joka rakastaa takaisin oikeasti. Tai jos hän valitsee väärin, niin minun ei tarvi perustella suhteeseen jäämistäni, että ”mutta sinun isä ei sentään lyönyt koskaan” tai ”ei se ihan joka päivä juonut” ja yrittää samalla neuvoa tytärtäni lähtemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tämän ketjun ja tuli mieleen kirkon aforismi fb-syöttestäni pari päivää sitten "muistatko kun vielä rukoilit niitä asioita, jotka sinulla tänään on"
Jätetään uskonto pois tästä, mutta mun kertomus on aika samanlainen. Mies kävi töissä, mutta joi. Ikinä ei lyönyt, mutta opimme varomaan sanojamme, tekemisiä, äänen päästämistä. Opetin lapsille jo pienestä pitäen viittomia, joilla saatoimme keskustella niin, ettei iskä vaan herää.
Luulin oikeasti, että miehen juominen oli ongelma, joka vaikutti vain minuun, lapset olisivat olleet turvassa. Mutta kun lopulta muutimme omaan kotiin (ei ollut helppo prosessi, vaikka mahtuukin yhteen lauseeseen) niin sydäntä viilsi kun esikoinen lauleskeli keittiössä ääneen tehdessään voileipää.
Tajusin vasta jälkikäteen, mitä al-Anonissa tarkoitettiin sillä, että alkoholisti sairastuttaa koko perheen. Kaikki on riippuvaista sen alkoholistin toimista. Ei läheisriippuvaisuus olekaan pelkästään sitä, että haluaa pitää kiinni, vaan sitä että kaikki pyörii sen juomisen ympärillä.
Pitää olla itse aina ajokunnossa. Pitää olla valmis joustamaan kaikessa; jos ollaan suunniteltu yhteistä kyläreissua, niin varaudu ettei mies tulekaan mukaan. Itse asiassa; älä suunnittele mitään, varaudu kaikkeen. Opettele valehtelemaan; kotona ei voi kertoa että kauppareissu kesti kaksi tuntia vaan sen takia, että en halunnut tulla kotiin, kiersin kaikki hyllyväliköt moneen kertaan. Vieraille pitää valehdelle, että mies on kipeä/takana rankka työviikko/sen piti jäädä tekemään jotain tms.
Yksi todella rajoittava tekijä meillä oli miehen vatsa. Sen suolisto oli arvaamaton. Joten lähde siinä sitten ihmisten ilmoille, kun toinen alkaa etsiä vessaa tai alkaa vihjailla kotiinlähdöstä "kun tuo vatsa ei ole oikein kunnossa".
Kotiinpääsyn saattoi sitten palkita pikku paukulla, ihan vaan lääkkeeksi.
Mulla meni viisi vuotta erota. Viisi vuotta siitä ensimmäisestä ajatuksesta, että tästä ei tule mitään. Sen jälkeen oli parempiakin aikoja, mutta jatkuva pelko ja jännitys oli kuitenkin aina mukana. Mä toivon, että sinun ei tarvitse käydä yhtä pitkää matkaa, vaan pääset nopeammin elämään oman näköistä elämääsi.
Jos minä olen selvinnyt taloudellisesti, sinäkin pärjäät.
Minä olin tuollainen AP:n miehen kaltainen mies. Lopulta kyllästyin itse koko touhuun, ja pakotin itseni harrastamaan ja kokeilemaan uusia asioita. Nyt tilalla on liikunta, moottoripyöräily, vaellus, metsästys ja kalastus.
Lopetettuani ensimmäisen kuukauden jälkeen alkoholia ei tehnyt mieli. Sosiaaliset suhteet kärsii mutta kun olen huomannut miten järjettömän paljon viikonloppudokailu varastaa elämältä, olen luottavaisin mielin että juopposuhteet vaihtuvat harrastusten kautta tulleisiiin ystävyyssuhteisiin ennemmin tai myöhemmin.
Tipattomana mennään toistaiseksi, mutta jos tulee kutsu jonnekin kivaan reissuun tai tapahtumaan, lähden ja juon. Typerä ja varsin alkoholisoiva kalsarikännäily kotona ja autotallissa on osaltani pysyvästi loppu.
Alue: Aihe vapaa
Muuhun en ota kantaa, kuin pariin ekaan virkkeeseen, ja kerron sulla valitettavan tosiasian, juova alkoholisti valehtelee aina, aina kun huulet liikkuu, se on valetta. Alkoholisti ei tunne juomisestaan mielihyvää, se ei ole kivaa yms juominen on vain pakko. Suurkuluttajakin kokee juomisen mukavana, kuten tavalliset ihmiset, jotka eivät ole sairastuneet alkoholismiin.