Missä iässä lapset kannattaa hankkia, vai kannattaako ollenkaan?

Taisto kuusisalo kirjoitti:

Minulla itselläni on 3 lasta kaikki on jo aikuisia mutta se oli kyllä isoin virhe minkä tein elämässäni ja kadun sitä vielläkin

ei niistä ole muuta kun haittaa ja haluavat vain rahojani toivon etten ikinä joudu enään näkemään heitä

Tukehdutko suruusi, jos ja kun kerron, että olin vanhempi jo 21-vuotiaana (viimeisen lapsen sain ollessani 35). Älä tukehdu, minulle nimittäin vanhemmuus on ollut vain osa elämää ei koko elämä, vaikka yhteen väliin olinkin pitkään kotona lasten kanssa ja heidän ehdoillaan mentiin. Nyt nelikymppisenä on sitten ihanaa, kun on jo  tosi paljon elämässä ja sitä omaa elämää ehtii elää varmaan vielä 50 vuotta tästä eteenpäin, jos onnekas on. Miksi ihmeessä niin monen (lapsettoman) silmissä lasten saanti = kuolema ja elämän loppu, kun todellakaan se ei sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Naisille hyvä ikä on 25-41v, miehille 35-70v ;)

Terveys ja talous kunnossa tietenkin.

Jos miehellä on talous kunnossa jo 27-vuotiaana, niin eikö silloin voi tulla jo isäksi? Itse sain esikoiseni silloin, oli vakityö jo neljä vuotta, DI-paperit taskussakin parin vuoden ajan ja omistusasunto. Jos tuossa tilanteessa olisin vielä odotellut taloustilanteen paranemista, niin olisi varmaan tullut sitä ennen se terveys vastaan....

Vierailija kirjoitti:

Ympäristöihmiset, hankkikaa lapsia! Suomalaiset lapset pääsevät maailman parhaaseen koulutukseen. Ja kun opetatte lapsille pienestä pitäen ympäristön merkityksen, voivat nämä aikuisena ratkaista maailman vesi- ja ympäristöongelmat. Jotain intialaista tai jenkkiä ei yliopistossa kiinnosta kuin raha!

The hell.. Ja samaan aikaan on PAHIN ympäristörikos tehdä lapsi.

Jälkikäteen ajattelen niin, että lapset pitää hankkia nuorena, jotta voi sitten keski-ikäisenä erota ja katsella uusi nainen jonka kanssa viettää loppu elämä sitä elämää minkä menetti lapsi-aikana.

Eli seuraavassa elämässä teen lapset 25-30 vuotiaana.

Jos todella todella haluat lapsia, niin vasta sitten kun on vakituinen työpaikka ja rahaa riittävästi, sillä lapsi on iso kulu elämässä, ja tottakai haluat, että lapsi elää hyvän ja turvallisen elämän.

Jos yhtään tuntuu, että ehkä ei kannata, niin älä todellakaan hanki. Käy mielessä läpi kaikki asiat, mistä joutuisit luopumaan lapsen myötä.

Jaa-a. Tätä minäkin mietin. Näin 33-vuotiaana menneisyyteen reflektoiden olisin aivan hyvin voinut hankkia sen haluamani yhden lapsen vaikka 22-27-vuotiaana opiskelijana. Kun opinnot venyivät joka tapauksessa ja en ole mikään uratykki.

Nyt olisi jo vaativa pikkulapsivaihe takana ja voisin taas vapaammin tehdä opintoja, töitä jne. Ei se olisi elämääni lopettanut, samoja juttuja olisin saanut varmasti tehdä silloinkin, ja lopputulema varmaan aika sama kuin nytkin, viivästyneet opinnot, sekalaisia pätkätöitä ja normielämää.

Mut ei tullut tehtyä. Nyt alkaa oikeasti olla hankalampi sovitella sitä lasta, kun on viimeiset hetket päästä pois hanttihommista ja yrittää päästä kiinni asiantuntijatöihin. Nyt ei voi joustaa, kun naisen viimeinen käyttöpäivä työmarkkinoilla alkaa umpeutua.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain toisesta ketjusta mieleen, kun 28-vuotiaat kertoivat usein olevansa jo vanhempia. Se kuulostaa surulliselta. Missä elämä? Ja kannattaako lapsia hankkia ollenkaan?

No aluksi, me oltiin 26 ja 29 kun kolmas lapsemme syntyi.

Maassa joka kuuluu turvallisimpien joukkoon koko maailmassa, on outoa että siellä täällä kuulee tällaisia kannanottoja ”kuka tällaiseen maahan haluaa lapsia tehdä”. Maahan jossa on sosiaaliturva ja tietoyhteiskunta, ja jokainen kykenee hankkimaan tietoa miten saada rajalliset rahat riittämään? Käsittämätöntä, että näinkin koulutetun väestön maassa ei hahmoteta kokonaisuutta.

Suuret ikäluokatkin varttuivat ahtaissa asunnoissa ilman viihde-elektroniikkaa tai vanhempien kustantamia ökyharrastuksia. Ahtailla kerrostalon pihoilla leikkivät hippaa ja joskus tekivät pahojaankin. Heistä kuitenkin tuli luovia kansalaisia. Nykyisin näitä materialistisia asioita märisevät kaikki itselleen ”elämän välttämättöminä edellytyksinä”. Pitää olla kaikenmaailman teräväpiirtotelkkaria ja mopoautoa. Lapsiakaan ei kehtaa kuskata kouluun ilman citymaasturia.

Meillä on kolme kouluikäistä lasta. Kaikki ne syntyivät ennen kuin meistä kumpikaan siirtyi työelämään. Itse tein tuon ajan osa-aikaisesti töitä postilaitoksen palveluksessa. Toimeentulo oli aivan riittävää koska emme ole tuhlareita emmekä pikavippien ottajia. Rahankäyttöön saimme säästäväisiltä vanhemmilta mallia.

Vankkumaton näkemyksemme sosioekonomisista seikoista on ettei lapsille ole mikään velvollisuus tarjota kerskakulutuksen nimellä kulkevaa suffelia tai kustantaa harrastuksia, joiden väline- ja kausimaksut ovat järkyttäviä. Toki heillä harrastuksia on mutta joku tolkku ollaan pidetty kuluissa. Lapsemme menestyvät koulussa huikeasti luokkatovereihinsakin nähden.

Mulla kaksi lasta. Olin niiden syntyessä 26v ja 30v.

Kannattaako hankkia? Ei missään nimessä jos ei ihan oikeasti halua ja ole valmis sitoutumaan hommaan kumppanin kanssa yhdessä samoilla kasvatusperusteilla.

Jälkikäteen viisain päätös on ollut sterilisaation meneminen näiden kahden jälkeen, kun ikää oli 34v. Ei enää ikinä lisää lapsia minulle kiitos.

Jos tietäisin sen mitä nyt tiedän ja saisin valita uudelleen en ole varma haluaisinko lapsia. Onhan tämä kovaa työtä jos oikeasti haluaa lapsen tolkkuihmiseksi nykymaailmassa kasvattaa. Helpollahan sitä voisi päästä, kun pienestä asti laittaisi kännykän tai muun älylaitteen käteen ja antaisi mennä.

Minulle lapset eivät ole koko elämän täyttävä missio. Olen molemmilta palannut takaisin töihin lapsen ollessa vuoden ikäinen. Meillä arki sujuu niin, että vanhemmat käydään töissä.

Silti; Haluan olla aidosti kartalla siitä, mitä koululaiseni elämässä tapahtuu. Haluan tietää, miten lapseni pärjää ikäistensä kesken tarhassa. Haluan rajoittaa ja vahtia lasteni median käyttöä. Haluan suojella lapsiani liialta väkivallalle ja seksille altistumiselta, joka nykyään vaatii vaivannäköä. Silti haluan myös, että lapset eivät elä pumpulissa, vaan ymmärtävät maailman realiteetit. Haluan että ruoka jota meillä syödään ei aina ole ihan täyttä einessontaa jne. Haluan että minulla on aidosti aikaa molemmille lapsille yhdessä ja erikseen.

Koulut tuli käytyä, jalka saatua työelämään ja parisuhde + talous oli kunnossa ennen lapsia. Miehen kanssa oltiin ehditty olla yhdessä 7v ennen kuin ensimmäinen syntyi. Edelleen meillä perheen lisäksi ne omatkin harrastukset ja "aikuisen-elämä".

Mikäli lasten hankkiminen tuntuu surulliselta ajatukselta, niin jätä väliin.

Oma elämäni ei ole kamalaa tai parempaa kuin olisi lapsettomana. Niin paljon erilaista vain; elämän parhaan hetket muodostuu nyt ihan eri asioista, kuin ilman lapsia muodostuisi.

Itse olin olevinani jo valmis hankkimaan lapsia 23-vuotiaana, olin potenut vauvakuumetta jo pari vuotta. Mies oli 28-vuotias ja vakityössä hyvällä palkalla. Tulin raskaaksi muutaman kuukauden yrityksen jälkeen. Menin muutaman viikon päästä plussasta lähes paniikkiin ja tulin suorastaan katumapäälle ajoittain. Se helpotti jonkun verran kuitenkin n. 10 viikolle tultaessa. Raskaus meni kuitenkin kesken 11. viikolla.

Sen jälkeen en ole enää halunnut yrittää. En ollut haaveillessani jotenkin ajatellut tarpeeksi realistisesti, tajusin, etten ole valmis vasta kun olin jo raskaana. Nyt minua ahdistaa kaikinpuolin lastenteko, vaikka kohta siihenkin "pitäisi" ryhtyä. Olen nyt 25.

En oikein tiedä, että mikä ihmisestä tekee sitten valmiin lapseen. Uskon, että kun sitä oikeasti haluaa ja "negatiiviset" skenaariot hiipuvat, niin silloin on aika.