Voisitko seurustella miehen kanssa, joka puhuu finglishiä?

En tiiä. :D Kuulostaa kyllä typerältä.

En. Kielitaito on plussaa, mutta tuollainen sekasotku on vastenmielistä.

Seurusteleeko kaverisi Remu Aaltosen kanssa? :D

Voisitko seurustella naisen kanssa joka puhuu carbitchiä?

Apua miten karmean kuuloista :D Tuollainen kielten sotkeminen kertoo vain huonosta kielitajusta ja on säälittävää. Mulla on kaveri joka on jo pitkään asunut Englannissa. Hän puhuu suomea vain noin pari kertaa kuussa ja siltikin suomi on aina sujuvaa ilman vaikutteita englannin kielestä. Toisaalta hänellä onkin kielipäätä, toisin kuten ap:n kaverin kaverilla. Jos kielet sotkeutuu tahtomattaan, kertoo se huonosta kielten hallinnasta. Jos taas tarkoituksella sotkee, niin se on vaan hemmetin noloa.

Ja vastaus ap:n kysymykseen: EN.

Mulla on yks tuttu eläkeikää lähestyvä nainen, joka asui Yhdysvalloissa nuorempana useita vuosia, opiskeli siellä, meni naimisiin amerikkalaisen kanssa ja sai lapsia. Avioeron jälkeen hän palasi Suomeen mutta jäi amerikkalaismaiseksi kieleltään, mikä on todella ärsyttävää.

Kun siis pitää lähteä johonkin, hän läpsäyttää kädet yhteen ja kailottaa kovalla äänellä "let's go, we need to be there on time". Kun hän näkee jotakin mielenkiintoista, hän puhkeaa ällistyneeseen huutoon "oh gosh, look at that" tai "awesome". Ja sitten kun hänelle tulee nälkä (ja sitä tapahtuu usein), hän ilmoittaa siitä äänekkäästi "God, I'm hungry". Ja ruokaansa mutustaessaan hän julistaa "oh I love this", "oh this is just great" tai "couldn't be better".

Nämä eivät luettuna kuulosta varmaan kummoiseltakaan, mutta ovat väsyttäviä, kun jokaiseen lauseeseen ympätään jokin englanninkielinen huudahdus tai kommentti.

'Finglish' oli vain ikäänkuin  kielellinen sopeutumisvaihe ja sen heijastuma  amerikansuomalaisten historiassa.

Käytännössä se on jo kokonaan hävinnyt  sieltä sen ensimmäisen siirtolaispolven mentyä manan majoille.

Sitä kerrotaan käytetyn n. 1890-1930 lukujen välisenä aikana kaikkialla siellä missä vain mitään  isompia suomalaisten keskittymiä ja suomalaisista koostuvia siirtolaisyhteisöjä niissä Yhdysvaltain tietyissä osavaltioissa  oli .

Joku sanoi "Me likey" jostain asiasta - en voisi typerämpää kuvitella.

Seurustelin miehen kanssa ,joka puhui enimmäkseen vain 'bullshittiä'...

Mää oon töissä paljon tekemisissä Ulkomaalaisten kanssa ja jotkut wordit vain unohtuu.

Yök.

Ollaan miehen kanssa kumpikin it-alalla... Eli kyllä. Ei kyllä tuossa mittakaavassa, sentään.

Tykkään nuoremmista miehistä, joten joo, pakko kestää.

Vierailija kirjoitti:

Mää oon töissä paljon tekemisissä Ulkomaalaisten kanssa ja jotkut wordit vain unohtuu.

Mä taas asuin 2 vuotta Barcelonassa, joten 'es igual' ,jotkut 'palabrat' sitä vain 'olvidaa' ,mutta ' me da lo mismo', koska 'no me meto en ningun rollo'.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yks tuttu eläkeikää lähestyvä nainen, joka asui Yhdysvalloissa nuorempana useita vuosia, opiskeli siellä, meni naimisiin amerikkalaisen kanssa ja sai lapsia. Avioeron jälkeen hän palasi Suomeen mutta jäi amerikkalaismaiseksi kieleltään, mikä on todella ärsyttävää.

Kun siis pitää lähteä johonkin, hän läpsäyttää kädet yhteen ja kailottaa kovalla äänellä "let's go, we need to be there on time". Kun hän näkee jotakin mielenkiintoista, hän puhkeaa ällistyneeseen huutoon "oh gosh, look at that" tai "awesome". Ja sitten kun hänelle tulee nälkä (ja sitä tapahtuu usein), hän ilmoittaa siitä äänekkäästi "God, I'm hungry". Ja ruokaansa mutustaessaan hän julistaa "oh I love this", "oh this is just great" tai "couldn't be better".

Nämä eivät luettuna kuulosta varmaan kummoiseltakaan, mutta ovat väsyttäviä, kun jokaiseen lauseeseen ympätään jokin englanninkielinen huudahdus tai kommentti.

Täysin normaalia ja normaalimpaa kuin pelkän suomen puhuminen. Noin käy, kun on oikeasti osannut jotain kieltä ja käyttänyt sitä paljon. Lapsetkin puhuvat sekaisin kahta kieltä, jos heillä on kielet vahvoina. Se on suotavaa, mutta ap:n kertoman kaltainen naurettava sekoittelu ilman mitään tajua kielestä on yksinomaan noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yks tuttu eläkeikää lähestyvä nainen, joka asui Yhdysvalloissa nuorempana useita vuosia, opiskeli siellä, meni naimisiin amerikkalaisen kanssa ja sai lapsia. Avioeron jälkeen hän palasi Suomeen mutta jäi amerikkalaismaiseksi kieleltään, mikä on todella ärsyttävää.

Kun siis pitää lähteä johonkin, hän läpsäyttää kädet yhteen ja kailottaa kovalla äänellä "let's go, we need to be there on time". Kun hän näkee jotakin mielenkiintoista, hän puhkeaa ällistyneeseen huutoon "oh gosh, look at that" tai "awesome". Ja sitten kun hänelle tulee nälkä (ja sitä tapahtuu usein), hän ilmoittaa siitä äänekkäästi "God, I'm hungry". Ja ruokaansa mutustaessaan hän julistaa "oh I love this", "oh this is just great" tai "couldn't be better".

Nämä eivät luettuna kuulosta varmaan kummoiseltakaan, mutta ovat väsyttäviä, kun jokaiseen lauseeseen ympätään jokin englanninkielinen huudahdus tai kommentti.

Täysin normaalia ja normaalimpaa kuin pelkän suomen puhuminen. Noin käy, kun on oikeasti osannut jotain kieltä ja käyttänyt sitä paljon. Lapsetkin puhuvat sekaisin kahta kieltä, jos heillä on kielet vahvoina. Se on suotavaa, mutta ap:n kertoman kaltainen naurettava sekoittelu ilman mitään tajua kielestä on yksinomaan noloa.

Ja ennen kaikkea: naurettavaa.

No tuskin se poikakaverikaan sitä ihan kaikille täällä yhtä luontevasti ja mutkattomasti voi  puhua ja sillä sekoilupuheellaan  tulla ymmärretyksi .

En, tuo kuulostaa ihan kauhealta. Sen sijaan huono suomi kelpaa minulle, esim. "minä käydä kaupassa"

Ei kuulosta kovin fiksulta, sen sijaan harvoin heitetty hienompi englantilainen ilmaus, joka ei kääntyisi hyvin, saattaa tehdä vaikutuksen.

Ou mai gaaaaad!!!!