Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
-90 syntyneet, mikä elämäntilanne teillä?
01.03.2018 |
Itse naimisissa ja kaksi lasta, vakkarityö löytyy molemmilta minulta ja mieheltä, elämä on ihan perushyvää. Aloin vaan miettiä kun tuli kommenttia tuossa joku aika sitten, että kamalan nuorena on tässä tilanteessa. En ihan ymmärrä missä tilanteessa tässä vajaa 30-vuotiaana sitten "pitäisi" olla?
Kommentit (204)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistun lääkiksestä ensi vuonna ja suunnitellaan häitä. Lapsia joskus 3v päästä.
Hyvin työllistävä yliopistotutkinto ja työkokemusta alalta (Jäin äitiyslomalle heti valmistuttuani 25-vuotiaana). Kaksi lasta ja miehen kanssa 9 vuotta yhdessä joista 4 naimisissa. Miehellä vakkarityö. Oma asunto, auto ja koira. Olen tyytyväinen tilanteeseeni.
Apua! Eiks ne ole vielä ala-asteella :o
Tai sitten musta tuli vanhus. T vm 74 :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Määräaikasessa työssä, vietän villiä sinkkuelämää. Ei yhtään seurustelusuhdetta takana. Ahdistaakin ajatus lapsista ja perheen perustamisesta vielä tässä iässä.
Minäkin tunnen oloni vanhaksi. Jotenkin sen tietää, mutta siltkin se on niin "outoa" että minun ikäiset jo pykäilee niitä omia lapsia ja pikkuhiljaa asettuu aloilleen. Minä olen kärsinyt mt-ongelmista koko elämäni joten monia asioita on jäänyt tekemättä joten tuntuu että on vasta ottamassa ensiaskelia elämässä kun toiset jo kasvattavat uutta elämää ja seisovat omilla jaloillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naimisissa kolme vuotta, yksi lapsi, joka 2v. Itse KTM, mies DI (molemmat ollaan siis vm 1990) Molemmat vakituisissa oman alan töissä ihan ok palkalla, mies jonkin verran paremmissa töissä ja edennytkin uralla ihan kiitettävästi. Itsellä työura lyhyempi kun itse olin lapsen kanssa kotona mutta ei haittaa minua. Omistusasunto (100+ neliötä rivaripääty), josta luonnollisesti lainaa ihan tarpeeksi.
Kaikki palaset nykyään loksahtaneet kohdilleen. Toista se oli ennen jos pari vuotta taaksepäin olisi kysytty. Itsellä takana paljon määräaikaisia työsuhteita, on jopa kerran koeajallakin potkittu pihalle. Lapsikin sai alkunsa kun oltiin rutiköyhiä opiskelijoita. Kaiken lisäksi olen mt-kuntoutuja vaikka päällepäin ei uskoisi.
Seurustelen, vakiduunissa. Odotan passitusta vankilaan 2v kakkua lusimaan. Suhde ja duuni päättynee tuohon, eli vapautumisen jälkeen homma vähän auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maisterin paperit, vajaat kolme vuotta työelämässä. Osa-aikaista ja pätkää, ihan kohtalainen tilanne työrintamalla kuitenkin. Kova hinku "aikuisten" vakitöihin tosin, alanvaihtokin mielessä. Poikaystävän ja koiran kanssa asutaan vuokralla, poikaystävä opiskelee vielä.
Olen yleisellä tasolla tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Ainoa, missä toivon muutosta on työpaikka ja ehkä paikkakunta.
Mies vakityössä, omakotitalo, yksi ammatti, toiseen valmistun pian, kaksi työpaikkaa... Yhteinen lapsi, toista yritetty syyskuusta lähtien.
Ihan olen tyytyväinen. Toisen lapsen kaipuu on vaan musertavaa keskenmenon jälkeen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen - 89 syntynyt, mutta vastailen...
Kolmas lapsi syntyi juuri helmikuussa, esikoinen 4 ja toinen täyttää syksyllä 3. Naimisissa, kesällä tulee 5 vuotta häistä ja 8 v. yhteistä elämää. Yksi ylempi yliopistotutkinto ihan ok työllistävältä alalta, vielä paremmin työllistävältä olen kandi. Opiskelen siis toista tutkintoa samalla kun olen lasten kanssa. Mies sai juuri viran hyvin työllistävältä alalta, teki pitkään pätkätöitä, vaikka työllisyystilanne ok onkin hänellä. Vielä siis koeaika.
Rivarit pätkä ostettiin vasta, joten lainaa on paljon (kasvukeskusalue).
Koen että aika tavallista elämää elelen, joskin saan jatkuvasti kuulla että olen aika nuori äiti ja se vähän ihmetyttää. Olin kuitenkin "jo" 25 kun esikoinen syntyi. Okei, yliopistomaailmassa toki nuorehko, arvelen. Mies on 2 v. vanhempi.
Sinkku, lapseton, työtön/keikkatyöläinen, ei varallisuutta tai omaa asuntoa vaan piskuisessa ja kalliissa vuokrayksiössä majailen. Suhteellisen kaveriton ja yksinäinenkin vielä. Kaiken kaikkiaan tunnen siis olevani erittäin epäonnistunut ihmisenä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä paljon elämään asettuneita.
Itse käynyt amkin ja alan huonon työtilanteen vuoksi nyt ajelehdin ja etsin suuntaani.
Saan kelan kuntoutustukea. Päätelkää siitä.
Avokki löytyy, joka myös työttömänä. Hänellä ei peruskoulun jälkeistä kokonaista tutkintoa.
Ei lapsia. Eikä säästöjä.
Joo siis muutosta haluis pikkuhiljaa, mutta paloin töissä ja elämässä loppuun.
Kaveripiiri- ja harrastuspiiri koostuu korkeakoulutetuista sinkuista ja parisuhteellisista. Näyttäis että yliopiston käyneet viihtyy pisimpään yksinään matkustellen ja uran suuntaa hakien.
Yhden lapsen sinkkuäiti. Vuokra-asunto, yliopisto-opinnot meneillään ja osa-aikatyössä. Ihan tyytyväinen elämääni, kaukomaille olisi kiva matkustella. Enempää lapsia en halua.
Opiskelen yliopistossa kolmatta vuotta ja kesällä syntyy ensimmäinen lapsi. Ehkä mennään miehen kanssa naimisiin silloin. Olen tehnyt ennen opiskeluja erilaisia hanttihommia ja reissannut. Ei tosiaan mikään urapolku, mutta ihan ok tyytyväinen elämään.
Asun ulkomailla ulkomaalaisen mieheni kanssa. Yhdessä ollaan oltu 6 vuotta, ei naimisissa eikä lapsia. Kaksi koiraa löytyy. Vaihdoin juuri työpaikkaa vakipaikasta määräaikaiseen, mutta mielekkäämpään ja paremmin palkattuun. Meillä on omistusasunto, jonka arvo on kasvanut melkein 200k parissa vuodessa. Tämä arvonnousu mahdollistaa meille uuden, ihanan kodin johon pääsemme kesällä muuttamaan. Vietämme ihanaa DINK-elämää, matkustellaan paljon, käydään ulkona syömässä jne. Lapsia hankimme ehkä muutaman vuoden päästä, jos siltä tuntuu. Vielä ei tunnu. Haluaisin kovasti naimisiin mieheni kanssa, mutta toistaiseksi ei olla mitään sovittu.
Olen valmistunut maisteriksi ja olen vakituisessa työsuhteessa asiantuntijatehtävissä. Olen naimisissa ja odotamme ensimmäistä lasta. Asumme vuokralla pienessä kerrostaloasunnossa.
90 kirjoitti:
Onpas täällä paljon elämään asettuneita.
Itse käynyt amkin ja alan huonon työtilanteen vuoksi nyt ajelehdin ja etsin suuntaani.
Saan kelan kuntoutustukea. Päätelkää siitä.
Avokki löytyy, joka myös työttömänä. Hänellä ei peruskoulun jälkeistä kokonaista tutkintoa.
Ei lapsia. Eikä säästöjä.
Joo siis muutosta haluis pikkuhiljaa, mutta paloin töissä ja elämässä loppuun.Kaveripiiri- ja harrastuspiiri koostuu korkeakoulutetuista sinkuista ja parisuhteellisista. Näyttäis että yliopiston käyneet viihtyy pisimpään yksinään matkustellen ja uran suuntaa hakien.
Juu ei mun yliopistotutuista juuri kukaan muu ole vielä naimisissa tai lapsia. Yksi entinen opiskelukaveri sai juuri esikoisensa, hän muistaakseni - 88 syntynyt.
Itse olen aina haaveillut perheestä, ja tiedostan että olen siinä mielessä vähän tylsänkin tavallinen. Ja sellainen kotihiiri, vaikka matkustellakin kyllä haluaisin enemmän.
T. 33
Alue: Aihe vapaa
-91 mutta vastaan silti. Ei kovin häävi. Ylempi korkeakoulututkinto, määräaikaisia ärsyttäviä silpputöitä koulutukseen nähden surkealla palkalla. Rähjäinen omistusasunto, avomies ja kissa. Lapsia en näillä geeneillä halua. Masentaa muun muassa ruma ulkonäkö ja vakituisten töiden puute, itsemurha mielessä päivittäin...