Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen äiti.
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.
Eikös sun pitänyt "I rest my case?" ;)
Kirjoittaja kertoo olevansa masentunut ja ahdistunut, ja syyttävänsä olostaan isäänsä ja tämän vaimoa. Vellovansa menneessä, huomaamatta että itse on ainoa joka voi oloansa kohentaa. Siinä on ihan tarpeeksi epäilyksen aihetta siihen että onkohan asiat nyt olleet ihan niin kuin sanotaan, koska sairastunut mieli nyt vain keksii kummia juttuja, ja yliherkkä lapsi ylitulkitsee tilanteita väärin, ja jää sitten siihen omaan mielikuvaansa ahdistuneena kiinni, jopa niin ettei normielämä onnistu. Kyllä se on ihan ihmisen omista valmiuksista kiinni, kosa muuten ei voisi selittää sitä miksi joistakin, joita on jopa hakattu lapsena, tai käytetty hyväksi, tulee ihan normaaleja ei mt-tyyppejä aikuisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Tässä tuli taas totuus. Itsellä tulee joskus kuukautiskiertoon liittyen sellaiset hormonihuurut, että oksat pois. Tuolloin vellon masennuksessa ja itsesäälissä ja mietin, kuinka paljon parempi kaikille olisi, jos kuolisin pois. Todellisuudessa täällä tuskin on ketään, joka jotekin hyötyisi tai saisi mitään positiivista kuolemastani. Koen siis täysin perusteettomia tunteita, joiden aiheuttajana on omat vanhat koulukiusaamiseen liittyvät traumat ja hormonihuurut. Varsinkin teini-ikäisellä ja nuorella aikuisella uskon vakaasti, että hormonitoiminnalla on paljon tekemistä tunne-elämän ailahteluiden kanssa, kun näin vanhemmallakin ne vaikuttavat välillä kovinkin voimakkaasti. Nuorella ei välttämättä myöskään ole kokemusta ja osaamista käsitellä voimakkaita, vaikeita tunteita, vaan se projisoidaan muihin ihmisiin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kuullut kertomuksia siitä, kun teini riehuu kuinka vanhemmat pilaavat hänen elämänsä..
Tuo tyyppihän oli alle kymmenen kun tilanne alkoi. Ei ole siis kyse mistään menkoista tai masennuksesta, kohtelu jos alkoi jo silloin. Sanoi masennuksen alkaneen teininä. Mitä jos lukisitte koko kertomuksen ennen kommentteja? :)
Itseäni kävi tämä tyyppi sääliksi. Ei hän alunperin tilanteeseen ole ollut syypää, ollut vasta lapsi. Suoraa kausaalista suhdetta äitipuolesta masennukseen ei (ainakaan näin netissä) voi vetää, mutta kyllähän kaikki varmaan ymmärtävät, että kyllä tuollainen ulkopuolisuus lapsena voi vaikuttaa psyykkeseen ihan oikeasti.
Toivottavasti tämä tyyppi saisi asiansa paremmalle tolalle, mielellään tietenkin kiusaamatta isää ja tämän perhettä. Olisihan se kuitenkin hyvä, jos hänet siihen perheeseen otettaisiin mukaan, jos kerran äitikin kuoli eikä omia sisaruksia ilmeisesti ole. On tuossa 20v (?) nuori aika hukassaa muuten.
Ei tietenkään ole mt-ongelma omaa syytään, vaan asia joka nyt vain sattui juuri hänen kohdalleen. Nyt pitäisi päättää haluaako parantua, vai jäädä vellomaan. Se on ihan oma päätös se. Moni mt-ongelmainen on kokenut olevansa ulkopuolinen, vaikka ei olisi ulkopuolinen ollutkaan. Se on vain se sairaan mielen vääristymä. Moni saa mt-ongelmia vaikka ei olisi lapsena kaltoinkohdeltu koskaan. Hän voi sanoa että vaikka häntä rakastettiin, eikä hän ollut ulkopuolinen, hänsetä silti tuntui siltä. mt-ongelmat alkavat monesti antamaan ensimmäisiä merkkejä jo lapsuudessa. Niitä vain ei pidetä merkkinä silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kun et kerran pidä lapsiperhe arjesta etkä miehesi lapsista niin ihmetyttää Miksi otit miehen jolla on lapsia?
Koska mies lupasi hoitaa omat lapsensa. Koska sanoin miehelle, että minä en sitä tee, ja se oli miehelle ok.
Meillä oli siis sopimus ennen yhteenmuuttoa, eli mies lupasi, ettei vaadi minulta mitään.
Miksi siis en olisi ottanut? Elämme sopimuksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Se äitipuoli luo kuitenkin puolet siitä kodin ilmapiiristä. Vaikka isä rakastaisi, kyllähän siitä tulee lapselle kamala olo, että lapsi ei saa tuntea paikkaa kodikseen, vaikka tämä olisi vain äitipuolen näkemys.
Kyllä lapsi aistii äitipuolen suhtautumisen, ja se on vahingollista, koska kyseessä on kuitenkin aikuinen, jonka luona lapsen on pakko käydä ja olla, mikäli tapaa vanhempaansa.
Ihmettelen, miten täällä äitipuolen emotionaalinen kylmyys laitetan isän syyksi, eikä myönnetä, että vaikka isä sinänsä välittäisi, tämä kylmyys on lapselle pahasta.
Tässä keskustelussa tunnutaan ikäänkuin hyväksyvän, että äitipuolen suhtautuminen lapsiin on karsasta.
Perhetyöntekijä
No tottakai se on vanhempien vastuulla valita lapsilleen hyvät äiti ja isäpuolet, joten tottakai se on vanhempien vika jos eivät näin tee. Tuskin olet mikään perhetyöntekijä kun et tätä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kun et kerran pidä lapsiperhe arjesta etkä miehesi lapsista niin ihmetyttää Miksi otit miehen jolla on lapsia?
Johtuisiko siitä että toiset osaavat erottaa aikuisen miehen lapsista. Että ne eivät ole sama henkilö. Kyllä mäkin haluan olla mun miehen kanssa yhdessä, koska rakastan häntä. Sitten on miehen lapset erikseen. Heitä en ole valinnut elämänkumppanikseni kunnes kuolema meidät erottaa, eivätkä he ole olleet meidän ensitapaamisessa mukana, eivätkä eroottisissa tilanteissa. En todellakaan seurustele mieheni lasten kanssa, enkä ole nainut heitä vaan mieheni. Miehelle voi olla vaimo, vaikka ei olisikaan tämän lasten äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Kyllä on niin kylmiä ihmisiä suomi täynnä :( asun espanjassa, eikä tuollainen vihamielisyys lapsia kohtaan ole kyllä kovin yleistä täällä. Ja olisi tosi outoa, jos uusioperheessä toinen olisi aina lasten kanssa, kun toinen välttelisi näitä parhaansa mukaan.
En ihmettele, että suomessa voidaan henkisesti niin huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Se äitipuoli luo kuitenkin puolet siitä kodin ilmapiiristä. Vaikka isä rakastaisi, kyllähän siitä tulee lapselle kamala olo, että lapsi ei saa tuntea paikkaa kodikseen, vaikka tämä olisi vain äitipuolen näkemys.
Kyllä lapsi aistii äitipuolen suhtautumisen, ja se on vahingollista, koska kyseessä on kuitenkin aikuinen, jonka luona lapsen on pakko käydä ja olla, mikäli tapaa vanhempaansa.
Ihmettelen, miten täällä äitipuolen emotionaalinen kylmyys laitetan isän syyksi, eikä myönnetä, että vaikka isä sinänsä välittäisi, tämä kylmyys on lapselle pahasta.
Tässä keskustelussa tunnutaan ikäänkuin hyväksyvän, että äitipuolen suhtautuminen lapsiin on karsasta.
PerhetyöntekijäNo tottakai se on vanhempien vastuulla valita lapsilleen hyvät äiti ja isäpuolet, joten tottakai se on vanhempien vika jos eivät näin tee. Tuskin olet mikään perhetyöntekijä kun et tätä ymmärrä.
Joo, koko vastuu on täysin vanhemmalla. Jos uusi puoliso on paska, se on aina vanhemman syy. Uudelta puolisolta ei voi odottaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Velvollisuutesi olisi oikeastaan tehdä lasu siitä, että isä ei huolehdi lapsista vaan nukkuu. Kuinka voit jättää lapset tuohon tilanteeseen ja lähteä huitelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Sama asia on toisin päin: isä itse voi tehdä kodistaan turvallisen, iloisen ja vastaanottavan paikan. Turha sen tekemisen vastuuta on äitipuolelle sysätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kun et kerran pidä lapsiperhe arjesta etkä miehesi lapsista niin ihmetyttää Miksi otit miehen jolla on lapsia?
Johtuisiko siitä että toiset osaavat erottaa aikuisen miehen lapsista. Että ne eivät ole sama henkilö. Kyllä mäkin haluan olla mun miehen kanssa yhdessä, koska rakastan häntä. Sitten on miehen lapset erikseen. Heitä en ole valinnut elämänkumppanikseni kunnes kuolema meidät erottaa, eivätkä he ole olleet meidän ensitapaamisessa mukana, eivätkä eroottisissa tilanteissa. En todellakaan seurustele mieheni lasten kanssa, enkä ole nainut heitä vaan mieheni. Miehelle voi olla vaimo, vaikka ei olisikaan tämän lasten äiti.
Hyi kamala että saatkin itsesi ja miehesi vaikuttamaan tässä kuvottavilta ja itsekeskeisiltä ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Velvollisuutesi olisi oikeastaan tehdä lasu siitä, että isä ei huolehdi lapsista vaan nukkuu. Kuinka voit jättää lapset tuohon tilanteeseen ja lähteä huitelemaan?
Onko se lasun paikka, että 6 v ja 7 v ovat yksin hereillä?
Voin hyvin jättää. Minä kerroin yllä, että olemme naimisiin mennessä tehneet sopimuksen, että minun ei tarvitse hoitaa miehen lapsia. Se on miehelle ok. Jos hän ei omia lapsiaan jaksa, niin sanokoon lasten äidille, ettei niitä ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Jätätkö miehen, jos lasten äiti sairastuu vakavasti, alkoholisoituu tai kuolee, ja lapset jouruvat muuttamaan isänsä luo? Mitä jos äiti löytää uuden miehen sinun asenteellasi, ja, alkaa vaatia viikko-viikko systeemiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Sama asia on toisin päin: isä itse voi tehdä kodistaan turvallisen, iloisen ja vastaanottavan paikan. Turha sen tekemisen vastuuta on äitipuolelle sysätä.
Tuolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, ellet tarkoita sanoa että vastuu on yksin isän. Sinä se tässä sitä vastuuta sysäilet. Minä sanoin ainoastaan, että vaikka isä ei hoitaisikaan vastuitaan, se ei tarkoita etteikö äitipuoli pystyisi tekemään vaikka mitä. Saati mihin pystyisi yhdessä isän kanssa. Mutta sinä tietenkään et näin koskaan tekisi, koska haluat olla tarkka siitä etteivät isän vastuut vahingossakaan valu sinulle, sinä et niitä halua jakaa koska et välitä miehesi lapsista.
Ja mikäs siinä sitten, mutta turha tämän jälkeen teeskennellä että olisit mitään muuta kuin se ilkeä äitipuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Sama asia on toisin päin: isä itse voi tehdä kodistaan turvallisen, iloisen ja vastaanottavan paikan. Turha sen tekemisen vastuuta on äitipuolelle sysätä.
Tuolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, ellet tarkoita sanoa että vastuu on yksin isän. Sinä se tässä sitä vastuuta sysäilet. Minä sanoin ainoastaan, että vaikka isä ei hoitaisikaan vastuitaan, se ei tarkoita etteikö äitipuoli pystyisi tekemään vaikka mitä. Saati mihin pystyisi yhdessä isän kanssa. Mutta sinä tietenkään et näin koskaan tekisi, koska haluat olla tarkka siitä etteivät isän vastuut vahingossakaan valu sinulle, sinä et niitä halua jakaa koska et välitä miehesi lapsista.
Ja mikäs siinä sitten, mutta turha tämän jälkeen teeskennellä että olisit mitään muuta kuin se ilkeä äitipuoli.
Olen tarkka siitä. En teeskentele mitään. Mutta korostan: en ole koskaan ilkeä äitipuoli. Olen täysin asiallinen ja keskustelen ystävällisesti. Aina - jos vain olen paikalla. Poissaolevuus ei ole ilkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kyllä sinäkin jaat vastuuta siitä mitä sinusta tahtomattaan ja valitsemattaan osittain riippuvaisiksi joutuneille lapsille käy. Olet aikuinen jolla on niin paljon saneluvaltaa heidän elinoloihinsa ja heidän välttämättömien tarpeidensa toteutumiseen että pelkkä irtisanoutuminen jo vaikuttaa heihin haitallisesti. Ikävää ettet ymmärtänyt tätä ennen kuin otit miehesi. Ikävää että miehesikään ei välitä lapsistaan, ja ikävää että hän valitsi sinut. Siis lapsien kannalta, te kyllä vaikutatte ansaitsevanne toisenne täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Jätätkö miehen, jos lasten äiti sairastuu vakavasti, alkoholisoituu tai kuolee, ja lapset jouruvat muuttamaan isänsä luo? Mitä jos äiti löytää uuden miehen sinun asenteellasi, ja, alkaa vaatia viikko-viikko systeemiä?
Äiti on taatusti testamentannut lapsensa siskolleen. Äiti nimittäin ei haluaisi antaa lapsia lainkaan isälle. Hän kyllä tuntee eksänsä. Oikeuden kautta joutuivat menemään, että isä saa nähdä lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Sama asia on toisin päin: isä itse voi tehdä kodistaan turvallisen, iloisen ja vastaanottavan paikan. Turha sen tekemisen vastuuta on äitipuolelle sysätä.
Tuolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, ellet tarkoita sanoa että vastuu on yksin isän. Sinä se tässä sitä vastuuta sysäilet. Minä sanoin ainoastaan, että vaikka isä ei hoitaisikaan vastuitaan, se ei tarkoita etteikö äitipuoli pystyisi tekemään vaikka mitä. Saati mihin pystyisi yhdessä isän kanssa. Mutta sinä tietenkään et näin koskaan tekisi, koska haluat olla tarkka siitä etteivät isän vastuut vahingossakaan valu sinulle, sinä et niitä halua jakaa koska et välitä miehesi lapsista.
Ja mikäs siinä sitten, mutta turha tämän jälkeen teeskennellä että olisit mitään muuta kuin se ilkeä äitipuoli.
Olen tarkka siitä. En teeskentele mitään. Mutta korostan: en ole koskaan ilkeä äitipuoli. Olen täysin asiallinen ja keskustelen ystävällisesti. Aina - jos vain olen paikalla. Poissaolevuus ei ole ilkeyttä.
Kyllä tuo tarkkuus juuri on kylmyyttä ja kylmyys ilkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Jätätkö miehen, jos lasten äiti sairastuu vakavasti, alkoholisoituu tai kuolee, ja lapset jouruvat muuttamaan isänsä luo? Mitä jos äiti löytää uuden miehen sinun asenteellasi, ja, alkaa vaatia viikko-viikko systeemiä?
Äiti on taatusti testamentannut lapsensa siskolleen. Äiti nimittäin ei haluaisi antaa lapsia lainkaan isälle. Hän kyllä tuntee eksänsä. Oikeuden kautta joutuivat menemään, että isä saa nähdä lapsiaan.
Ilmeisesti oikeus tässä tapauksessa teki väärän ratkaisun.
Minä silti kuulutan vanhemman vastuuta suojata lastaan lapselle vahingollisilta aikuisilta. Äitipuoli joka suhtautuu lapseen tuolla tavalla, on tälläinen vahingollinen aikuinen. Äitipuolen emotionaalinen kylmyys ei ole isän syytä, mutta isän syytä on se, että hän päästää tuon kylmyyden lapsensa elämään.