Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tukistin taas 2v 4kk tyttöä ja huusin kuin raivohullu,
18.04.2006 |
vaikka vastustan fyysistä väkivaltaa. En pysty hallitsemaan itseäni. Olen maailman hirvein äiti, enkä todellakaan ansaitse ihania lapsiani. Syy tuohon raivoamiseen oli se, että nuorempi, 8 kk, ei käynyt millään nukkumaan ja oli huutanut sängyssä tunnin. Jätin vanhemman syömään puuroaan mennäkseni sadannen kerran rauhoittelemaan pienempää. Tällä välin tyttö levitti puuron pitkin pöytää ja työnsi mukin puurokulhoon. En taas ehtinyt edes ajatella, saati stten muistaa, että kyse on pienestä lapsesta. Hermot on koko ajan kuin viulun kiele, ja nyt vielä morkkis ja itsesyytökset päälle. Miksen minä voi ola sellainen iloinen ja aurinkoinen äiti, joita varmaan jossain on? Miksi aina hermostun, vaikka kuinka päätän etten?
Kommentit (100)
Hae mielialalääkettä se vie tunnekuohut veks. Itse söin pahimpaan kriisin mielialalääkettä (6kk) ja auttoi!
ei täydellinen mutta apua hakeava äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
diapam-äiti... tätä tää nykypäivänä on.. ihmiset eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä vaan heti otetaan purkista nappia että saadaan pää turraksi! missä tahansa lapsillasi olisi parempi olla.. eikä se lastenkoti ole mikään paha paikka, ainakin ovat lapset turvassa!
T: 11
Tuo rauhoittavan lääkkeen naukkailu ei ole kyllä hyväksi. Hakisit mielummin apua jostain mielialalääkkeestä.
Otin diapamia, etten enää huutaisi lapsilleni, en siksi että saisin pään turraksi. Eikä 5 mg diapamia ketään turraksi teekään. Mitenkähän se rauhoittavan käyttö nyt tekee minusta entistä huonomman?
Sanoinhan jo, että sosiaalitoimi tietää tilanteeni. He tekevät sen arvion, mikä on lapsilleni parasta ja heidän mielestään lastenkoti ei ole tällä hetkellä paras vaihtoehto.
Ja muille kysyneille. En ole marttyyrikotiäiti, vaan käyn töissä. Lapseni ovat päivähoidossa.
Ja olen käyttänyt pari vuotta mielialalääkettä, joten siinäkään ei ole mitään käänteentekevää uutta lisää minulle tiedossa.
Ja lisäksi, vanhin lapseni on erityislapsi ja hän saa erityishuomiota päiväkodissa. Myös keskussairaala ja lastenpsykiatrit tuntevat lapseni ja tietävät missä mennään.
Minä en siis: halua olla marttyyriäiti. Käytän rauhoittavia, jotten olisi liian hermostunut lapsilleni. Olen säännöllisesti yhteydessä sosiaalitoimeen, enkä piilottele ongelmiani. Käyn terapiassa säännöllisesti.
Mitä te kaikentietävät voisitte vielä minulle suositella, jotta tulisin paremmaksi äidiksi? Siihen minä kuitenkin pyrin, ehdottomasti.
saisi tarvitsemaansa huomiota koko ajan? Kenties hermosi sitten riittäisivät muille lapsille ja hekin rauhoittuisivat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuori, lapsen isän kanssa meni todella huonosti, hän ei lapsestaan välittänyt. Yksinkertaisesti väsyin. Sain mielialalääkkeet, ja sen jälkeen normaali arki oli helpompaa.
Pyydä apua hyvä ihminen, ole kiltti!
Sinä olet maailman paras äiti kuitenkin lapsillesi!
Minua on itseäni kaltoin kohdeltu lapsena ja jatkan samaa mallia nyt äitinä ja olen taistellut asian kanssa jo lähes kuusi vuotta, ja taistelu jatkuu vaan, välillä on hyviä kausia ja välillä olen se maailman paskin äiti mitä mistään löytyy, mutta apua saan, kun sitä olen hakenut.
Kyllä mäkin olen välillä ajatellut että parempi että olisivat jossain muualla, mutta kuitenkaan ei.
Kyllä se oma aika tekee hyvää, kyllä sitä löytyy, pakko löytyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia ei oteta huostaan kun pakon edessä, MUTTA vaadi tukitoimia! niihin olet oikeutettu!
Diapam ei vaan sovi toistuvaan käyttöön, on lähisukulaiseni myös turruttanut. Myöskään turha olla karvat pystyssä, jos tänne kirjoittelet. Ikävää ettei sinua pystytä riittävästi tukemaan, selvästi tarvisit lomaa lapsistasi aina välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuppaavat nuo " laitokset" olemaan vaihtoehdoiltaan seuraavia:
*ryhmäkoti, jossa useimmiten murkkuja, joilla huumeongelmia tai vastaavia
*lastenkoti, jossa erityislapselle ei ole tarjolla juurikaan muuta apua, kuin normaali elämä kymmenen lapsen joukossa.
* keskussairaalan osasto, jonne otetaan vain pariksi kuukaudeksi kerrallaan
*sijaisperhe, mutta erityislapsia ottava sijaisperhe on harvinaisuus.
Tällä hetkellä parempaa paikkaa, kuin kanssani ei ole tiedossa. Ainakaan sosiaalitoimen ja keskussairaalan psykiatrien mielestä.
Kun se ensimmäinen lapsi syntyy niin eikö jo silloin huomaa itsestään sen että jaksaako olla sen lapsen kanssa hermostumatta. Eikö sitä huomaa että minun hermot ei vaan yksinkertaisesti kestä? Sitten tehdään se toinen lapsi. Ja taaskaan ei muka huomata sitä että ei sovelluta " kunnon" äidiksi. Ja eikun vielä tehdään lapsia lisää. En ymmärrä, en....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, täällä on yksi samanlainen. Mä olen nappaillu bentsoja jossain vaiheessa 3 krt 10 mg/pvä. Lisäksi olen ollut sairaalahoidossa, lapseni on ollut lastenpsykiatrien tarkkailussa jne.
Ne, jotka ovat eläneet tasaisen elämän, eivät ikinä ymmärrä ihmistä, joka EI PYSTY ELÄMÄÄN ilman rauhoittavia.
Minun sympatiani ovat sinun puolellasi. Koeta jaksaa, rakastaa itseäsi. Kyllä päivä paistaa vielä sullekin. Ja sun lapsilles.
EX-diapamisti
kuitenkin on tarpeen.
Ja muille, kiitos myötätunnostanne. Olen saanut tukitoimia. Silti välillä keittää edellä kuvaamallani tavalla.
Ja onhan näitä " lapset pois heti tuollaisilta" -kirjoittelijoita paljonkin. Heidän lienee vaikea kuvitella sitä, että oikeasti haluan lapsilleni parasta, mutta tämän parempaa en pysty tarjoamaan. Eikä kuntakaan, eikä sijaishuoltoyksikkö, eikä keskussairaala.
Siksipä kysynkin edelleen, mitä minun pitäisi näiden selkeästi " parempien" äitien mielestä tehdä, jotta olisin parempi äiti? Neuvoja, vinkkejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TOivottavasti häpeät ja syvästi.
On hyvä kun tiedostaa toimineensa tilanteessa väärin. Itselläni menneet hermot aiemmin vastaavissa tilanteissa. Kun lapset nyt isompia ei vastaavaa ole aikoihin tapahtunut, pahinta oli silloin 1 ½ - 3 vuoden iässä. Aina jälkeenpäin oli järkyttävä olo oman toiminnan takia, muttei tehtyä tekemättömäksi saa. Lapset tänä päivänä tasapainoisia, onnellisia ja ulospäinsuuntautuneita, on vaikea ymmärtää mikseivät hermoni silloin kestäneet. Tilanteet tapahtuivat vaan niin nopeaan, enkä ymmärtänyt poistua tilanteesta. Voimia sinulle!
niiden kanssa ei vain tule toimeen?
Kaikille on vain tärkeintä päästä kokemaan ylemmyyttä. Koettakaahan, ystäväiset, ymmärtää, että ei edes Suomessa ole mahdollista saada jokaiselle lapselle superkotia, jos äidillä menee huonosti. Ei niitä tukiperheitä kasva joka oksalla; oletteko esimerkiksi itse valmiita ottamaan hoiviinne tuntemattoman pahoinvoivat lapsen?
Eivätkä lastenkodit ole mitään ihannepaikkoja.
Ja kolmanneksi; Diapam on lääke, joka tehokkaasti lievittää ahdistusta. Eikö ole parempi turvautua lääkeeseen, jos ei itse selviä? Ainakaan itse en tiennyt -en tiedä vieläkään- muuta konstia, jonka avulla olisin pahimpien ahdistusteni keskellä voinut edes jotakuinkin elää normaalielämää lapseni kanssa.
Jos voisin, ottaisin teidät kaikki syliin, turvaan vähäksi aikaa ja silittäisin teidän tukkaanne!
Se jos mikä parantaa!
Oikein, oikein paljon haleja teille kaikille, jotka olette väsyneitä!
ja äiti on addikti. ja vielä vähän pahoinpitelyä kotona siihen päälle...
Alue: Aihe vapaa
mun oli vaikea kiintyä lapseeni, sillä hänen isänsä raiskasi mut pian synnytyksen jälkeen. Ei siitä jää mitään merkintää tai sua kutsuta huonoksi äidiksi. Siellä on hirveästi erilaisia vaihtoehtoja miten he voi AUTTAA teidän perhettä.
Ja diapam-äiti, ovatko lapsesi päivähoidossa? Voisi auttaa sua jaksamaan. Turha olla marttyyrikotiäiti. Toisekseen, päivähoidossa ltot yms. saattaisivat sitten tehdä huomioita, jos vaikka adhd tms. minkä saisi terapialla/lääkityksellä kuriin.