Ystäväni kertoi, että hänen naisystävänsä saa katsoa hänen puhelimensa ja viestinsä. Ai kun kiva!

Onko "omat viestit" parisuhteessa myös "omat rahat". Ei tässä enää ketjuja lukemalla erota mitä pidetään omana ja mitä yhtenä yksikkönä :)

Vierailija kirjoitti:

Onko "omat viestit" parisuhteessa myös "omat rahat". Ei tässä enää ketjuja lukemalla erota mitä pidetään omana ja mitä yhtenä yksikkönä :)

Sä vertaat ystävien ajatuksia omaisuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Onko "omat viestit" parisuhteessa myös "omat rahat". Ei tässä enää ketjuja lukemalla erota mitä pidetään omana ja mitä yhtenä yksikkönä :)

Mihin tämä liittyi? Samalla logiikalla voisi kysyä, onko "yhteiset viestit" -parisuhteissa myös yhteiset hammasharjat. 

Mihin te viestinlukijaparit vedätte yksityiseeden rajan? Jos henkilökohtaiset viestit saa lukea puhelimesta, saako lukea myös toisen posteja ja päiväkirjaa?

Ei kuulosta oikein terveeltä, että ei saisi olla mitään omaa, koska ei olla puolison kanssa kaksi ihmistä vaan jokin outo "yksikkö", jolle kuuluu myös molempien ystävien asiat.

Toki jotkut tekevät tätä myös muiden kuin puolisouden kanssa. Olin aika yllättynyt, kun kaveri kertoi ÄITINSÄ näkemyksen vaikeasta. elämäntilanteestani, josta luulin keskustelleeni luottamuksellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä saan lukea mieheni kännykkää ja hän minun. Kumpikaan ei käytännössä Lue, koska pelkkä mahdollisuus riittää. On selvää, ettei siellä ole ns pettämismateriaalia silloin, eikä olla kiinnostuneita kavereiden kirjoittamista jutuista.

Tietävätkö kaikki kaverinne tämän?

Ap

Tässä lienee suuri sukupolviero.

Olemme lähemmäs viisikymppisiä ja jos on asiaakavereille, SOITETAAN TAI JUTELLAAN TAVATESSA, eikä kirjoitella omia asioita toiselle kännykkään. En edes oikein ymmärrä, miksi pitäisi viestiä kirjoittamalla, jos voi puhua. Eli kännyköissä ei ole mitään välimatkaa materiaalia kavereilta. Lähinnä viestejä tyyliin nähdäänkö x klo y

Joskus on tilanteita, että ei voi puhua tai tavata ja tällöin viestitellään. Olin pahassa flunssassa ja ääni kokonaan pois, joten ei mahiksia puhua. Samalla ystäväni oli saanut tietää miesystävänsä pettäneen häntä. Kyllä siinä viestiteltiin paljon puolin ja toisin. 

Olen järkyttynyt ja olen ollut todella sinisilmäinen. Tästä eteenpäin suhtaudun varmuuden vuoksi niin, että ystävistä tulee vain epäluotettavia tuttavia, kun he aloittavat parisuhteen. Harmi heille, minuun on ja olisi voinut luottaa. Sittenkin, kun se ihana mies muuttuu paskaksi idiootiksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen järkyttynyt ja olen ollut todella sinisilmäinen. Tästä eteenpäin suhtaudun varmuuden vuoksi niin, että ystävistä tulee vain epäluotettavia tuttavia, kun he aloittavat parisuhteen. Harmi heille, minuun on ja olisi voinut luottaa. Sittenkin, kun se ihana mies muuttuu paskaksi idiootiksi.

Ap

Älä nyt sentään noin ajattele. Käy ystäviesi kanssa keskustelu, kunkin kanssa, että mitä tässä asiassa luottamus tarkoittaa. Ei kaikki suhtaudu noin, että ystävän asiat ovat vapaata riistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka sanotte, että parisuhteissanne vallitsee ehdoton luottamus ja joiden puhelimet ovat avoimesti luettavissa, laittakaapa puhelin kuukaudeksi salasanan taakse. Yhäkö sama luottamus vallitsee vai pitääkö asiasta keskustella?

Ap

Tämä tällaisena sivujuonteena tässä vain. Pääaihe on yhä lojaalius ystäville.

Ap

Nyt vähän kiinnostaa, että mitä sinä oikein kirjoittelet ystäviesi kännykkään. Lähetätkö heille siis kirjallisesti valonarkaa materiaalia itsestäsi? Se ei ole kauhean fiksua ylipäätään. Kännyköiden tietoturvariskit ovst isot ja henkilökohtaiset avautumiksesi voidaan hakkeroida sieltä käytännössä todella helposti, jos jotakuta esim rikollista alkaa asia kiinnostaa.

En ole Ap, mutta esimerkiksi minä mieluummin kirjoittelen, koska puhelimessa puhuminen ahdistaa.Ei ole "valonarkoja tietoja" mutta henkilökohtaisia kylläkin, mm. mesessä pitkiä viestittelyjä ystävän parisuhdeongelmista. Jos kumppani lukisi niitä, se tuntuisi samalta kuin päiväkirjan lukeminen.

Toi ei kuulosta hyvältä eikä fiksulta.

Ensinnäkin siinä on suuri tietoturvariski. Jo poistettiin tiedot voivat yhtäkkiä palata ja Vaikka mitä tapahtua tiedoillesi.

Toisekseen jos et ole vastapuolen kanssa niin läheinen, että voisit puhua ahdistumatta, niin ei pidä missään tapauksessa kertoa hänelle henkilökohtaisia parisuhdeongelmia tms.

Meillä on avoimet puhelimet puolin ja toisin. Myös kumpikin kertoo toisilleen kaverinsa asioita. Tiedän esim kaikki pettämiset ja muut ihmissuhdekuviot miehen kavereista ja hänen työkavereistaan.

Me tiedämme toistemme puhelinten salasanat joten viestien lukeminen olisi helppoa, mutta eipä ole kummallakaan tarvetta sellaiselle. Käytämme kyllä toistemme puhelimia esim. netin selailuun ja joskus luen miehelle ääneen hänen facebook- tai instagram-tiliensä feediä, joten jos juuri sillä hetkellä ruutuun ilmestyy jokin viesti, niin väistämättähän sen näkee. Myös yhteiskäytössä olevan iPadin Mailissa on miehen sähköpostitilit, joten nekin viestit pomppaavat joskus näkyville ilman varsinaista urkintaa.

Kyllä tässä on myös sukupolvien välistä eroa. Itse yli nelikymppisenä olen elänyt sitä aikaa, kun piti ostaa se ensimmäinen kannettava puhelin, kädessä roikotettava GSM 900, ei edes se kaikkein suurin malli ollenkaan. Se oli kahden hengen perheen ainoa puhelin opiskelupaikkakunnalla, edullisempi ja kätevämpi kuin lankapuhelin. Sitä käytettiin ja ladattiin yhdessä, ja ladattiin muuten usein, 12h välein vähintään. Sama meno jatkui vielä aika kauan, vielä kun luuri mahtui taskuun ja maksoi vain pari tuhatta markkaa, se luuri oli yhteinen. Ei niitä silloinkaan 90-luvun lopussa nuorena vielä useampia ollut varaa juurii työelämään päässeenä ostaa. Puhelin oli yhteinen, muistissa olevat numerot yhteisiä, ja ne jokuset tekstiviestit kavereille yhdessä kirjoitettuja. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Ikinä ei puhuttu mistään puhelin- ja kirjesalaisuudesta, eikä ollut kuin yksi pin-koodi, se millä puhelin laitettiin käyntiin, senkin sai pois tarvittaessa (ja saa vielä nykyisinkin). Puhelinta käytti molemmat yhdessä ja erikseen. Vasta kun kuukausimaksut ja puhelut alkoivat halventua, jossain 2000-luvun taitteessa, laitettiin vaimolle myös oma puhelin. Sen jälkeen meillä on ollut ihan normaalia, että jos puhelin piippaa, ja se ei ole just omassa taskussa tai vieressä lähellä, mutta lähempänä toista, niin voi hyvin hihkaista toiselle: katotko keltä tuli viesti. Miks mun pitäis jostain syystä evätä toiselta näkyvyys mun puhelimeen, se nyt vasta epäilyttävää oliskin, jos kaikkien 25 vuoden jälkeen sanoisin että et enää saakaan katsoa mitä mun puhelimessa tapahtuu. Ei siellä pohdita tai ruodita kenenkään syöpiä tai kuolemia, avioeroja tms. Ne puhutaan puhelimessa tai kasvokkain. Ei siellä ole mitään, mitä ei kuka tahansa voisi katsoa. Silti pystyn sillä ihan hyvin hoitamaan päivittäiset asiani. Pankkiin sillä pääsee myös, sormenjäljellä tai salasanalla. Meillä on siis molemmilla salasanat, ei meitä varten, vaan sitä varten että puhelin katoaa tai varastetaan. Molemmat tietävät toistensa salasanat, eli tarvittaessa hätätilanteessa puhelimen saa auki.

Miksi tästä pitää tehdä joku luottamus-, arvovalta- tai uskollisuuskysymys? Ehkä sukupolvien välillä on todellakin eroja. Eroja ainakin siinä, että avoimuus+rakkaus on aivan eri asia kuin kyttäys. Kait nyky (x,Y,Z, mikälie) sukupolvi on hankkinut jo omat postilaatikot, jos siis vielä kirjepostia jostain saavat, lukolliset sellaiset, ettei vain osu silmiin mistä toiselle tulee postia?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on avoimet puhelimet puolin ja toisin. Myös kumpikin kertoo toisilleen kaverinsa asioita. Tiedän esim kaikki pettämiset ja muut ihmissuhdekuviot miehen kavereista ja hänen työkavereistaan.

Kaverinne varmaan siis tietävät tämän ja se on heidän puolestaan ok?

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka sanotte, että parisuhteissanne vallitsee ehdoton luottamus ja joiden puhelimet ovat avoimesti luettavissa, laittakaapa puhelin kuukaudeksi salasanan taakse. Yhäkö sama luottamus vallitsee vai pitääkö asiasta keskustella?

Ap

Hyvä pointti. Luottamusta ei ole, jos puhelitmet pitää olla avoimesti luettavissa. Meillä ei tiedetä toistemme salasanoja eikä kysellä keneltä viestejä tulee. Ei ole tarvetta, kun on luottamusta. 

On ilmiselvää, että arkaluontoiset viestit poistetaan.  Kavereitten asiat ei kuulu puolisolle ja jos lähettäjänä näkyy 5 vuotta kaverina ollut Raunon kaveri Pekka niin tuskin heillä suhdetta on. Jos sen sijaan lähettäjälistaan ilmestyy uusia nimiä niin on ok lukea viesti.Monelta olisi jäänyt pettämättä aviovuoteessa jos puhelin olisi toisen luettavissa. Puolison saa aina vaihtaa, mutta joku raja pettämisessä...

Hohhoijakkaa...kun ei huoli poijakkaa kirjoitti:

Kyllä tässä on myös sukupolvien välistä eroa. Itse yli nelikymppisenä olen elänyt sitä aikaa, kun piti ostaa se ensimmäinen kannettava puhelin, kädessä roikotettava GSM 900, ei edes se kaikkein suurin malli ollenkaan. Se oli kahden hengen perheen ainoa puhelin opiskelupaikkakunnalla, edullisempi ja kätevämpi kuin lankapuhelin. Sitä käytettiin ja ladattiin yhdessä, ja ladattiin muuten usein, 12h välein vähintään. Sama meno jatkui vielä aika kauan, vielä kun luuri mahtui taskuun ja maksoi vain pari tuhatta markkaa, se luuri oli yhteinen. Ei niitä silloinkaan 90-luvun lopussa nuorena vielä useampia ollut varaa juurii työelämään päässeenä ostaa. Puhelin oli yhteinen, muistissa olevat numerot yhteisiä, ja ne jokuset tekstiviestit kavereille yhdessä kirjoitettuja. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Ikinä ei puhuttu mistään puhelin- ja kirjesalaisuudesta, eikä ollut kuin yksi pin-koodi, se millä puhelin laitettiin käyntiin, senkin sai pois tarvittaessa (ja saa vielä nykyisinkin). Puhelinta käytti molemmat yhdessä ja erikseen. Vasta kun kuukausimaksut ja puhelut alkoivat halventua, jossain 2000-luvun taitteessa, laitettiin vaimolle myös oma puhelin. Sen jälkeen meillä on ollut ihan normaalia, että jos puhelin piippaa, ja se ei ole just omassa taskussa tai vieressä lähellä, mutta lähempänä toista, niin voi hyvin hihkaista toiselle: katotko keltä tuli viesti. Miks mun pitäis jostain syystä evätä toiselta näkyvyys mun puhelimeen, se nyt vasta epäilyttävää oliskin, jos kaikkien 25 vuoden jälkeen sanoisin että et enää saakaan katsoa mitä mun puhelimessa tapahtuu. Ei siellä pohdita tai ruodita kenenkään syöpiä tai kuolemia, avioeroja tms. Ne puhutaan puhelimessa tai kasvokkain. Ei siellä ole mitään, mitä ei kuka tahansa voisi katsoa. Silti pystyn sillä ihan hyvin hoitamaan päivittäiset asiani. Pankkiin sillä pääsee myös, sormenjäljellä tai salasanalla. Meillä on siis molemmilla salasanat, ei meitä varten, vaan sitä varten että puhelin katoaa tai varastetaan. Molemmat tietävät toistensa salasanat, eli tarvittaessa hätätilanteessa puhelimen saa auki.

Miksi tästä pitää tehdä joku luottamus-, arvovalta- tai uskollisuuskysymys? Ehkä sukupolvien välillä on todellakin eroja. Eroja ainakin siinä, että avoimuus+rakkaus on aivan eri asia kuin kyttäys. Kait nyky (x,Y,Z, mikälie) sukupolvi on hankkinut jo omat postilaatikot, jos siis vielä kirjepostia jostain saavat, lukolliset sellaiset, ettei vain osu silmiin mistä toiselle tulee postia?

Kyllä lankapuhelimienkin aikaan ne puhelujen sisällöt olivat ihan yksityisiä vaikka laite olikin yhteiskäytössä. Muistatko sellaisen, että kodissa saattoi olla kaksi eri puhelinta ja kun joku puhui toisessa puhelimessa, siitä toisesta puhelimesta kuuli myös sen puhelun. Kyllä meillä ainakin se toisen puhelun kuuntelu oli kiellettyä. Ja jos vain oli mahdollista saada se lankapuhelin makuuhuoneeseen eikä niitä puheluja tarvinnut hoitaa siinä eteisessä kaikkien kuullen, niin ne tärkeämmät puhelut tehtiin siellä makuuhuoneessa. 

Siihen aikaan kun puhelimiin tuli yleisemmin tekstiviestit, puhelimet olivat kyllä ihan henkilökohtaisia. 

Nyt hei valoja päälle. Kamala ajatus olla joku helkutin yksikkö. Eikö teillä ole mitään käryä edes alkeellisesta tietoturvasta?

Meillä on molemmilla puhelimissa sormenjälkitunnistus + YKSITYINEN pinkoodi, eikä niitä mennä käpistelemään. Ikinä. Ei myöskään toisen tietokonetta.

Aloitusnäyttöön oma s-posti ja ICE-numero (jos puhelin katoaa, löytäjällä on yhteystiedot). Muutoin tiukasti lukitukset, koodit ja sormenjäljet käyttöön.

Te avoimet puhelinihmiset, toivon todella että kadotatte lukitsemattoman luurinne ja saatte messevät laskut.

Luottamusta ei rakenneta urkkimalla, vaan LUOTTAMALLA. Kyllä ihmisellä saa oma elämä olla.

Ja jos salaa menette kenen tahansa viestejä lukemaan, onnea matkaan!

"Suomen voimassa olevassa rikoslaissa säädetään rangaistavaksi viestintäsalaisuuden loukkaus sekä törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus. Viestintäsalaisuuden loukkaamisessa voi olla kysymys kirjesalaisuuden tai sähköpostiviestin loukkaamisesta, salakuuntelusta tai telesalaisuuden loukkaamisesta.

Lain mukaan rangaistavaan viestintäsalaisuuden loukkaukseen syyllistyy se, joka oikeudettomasti avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin, tai suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä. Rangaistava viestintäsalaisuuden loukkaus on kyseessä myös silloin, kun rikoksen tekijä hankkii tiedon televerkossa tai tietojärjestelmässä välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron tai muun vastaavanlaisen viestin sisällöstä tai tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta. Viestintäsalaisuuden loukkaamisesta voidaan tuomita sakkorangaistus tai enintään kahden vuoden mittainen vankeusrangaistus."

(Tiivistelmä minilex.fi. Rikoslaki, 38 luku (21.4.1995/578), 3 §)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä saan lukea mieheni kännykkää ja hän minun. Kumpikaan ei käytännössä Lue, koska pelkkä mahdollisuus riittää. On selvää, ettei siellä ole ns pettämismateriaalia silloin, eikä olla kiinnostuneita kavereiden kirjoittamista jutuista.

Kaverini on pettänyt ja paljon, mutta hänellä onkin toinen puhelin käytössä tätä varten. Eli "yleinen" puhelin on kyllä vaimon luettavissa ja ollaan niin avointa kuin vain voi olla. Mutta sitten nämä sivusuhteen naiset lähettävät veistinsä toiseen puhelimeen, josta ei tuolla vaimolle ole mitään hajua. 

Tutulla on myös toinen puhelin sivusuhdetta varten. Pitää sitä vain työpaikalla ja käy panemassa ruokatunnilla. 

Vierailija kirjoitti:

Me tiedämme toistemme puhelinten salasanat joten viestien lukeminen olisi helppoa, mutta eipä ole kummallakaan tarvetta sellaiselle. Käytämme kyllä toistemme puhelimia esim. netin selailuun ja joskus luen miehelle ääneen hänen facebook- tai instagram-tiliensä feediä, joten jos juuri sillä hetkellä ruutuun ilmestyy jokin viesti, niin väistämättähän sen näkee. Myös yhteiskäytössä olevan iPadin Mailissa on miehen sähköpostitilit, joten nekin viestit pomppaavat joskus näkyville ilman varsinaista urkintaa.

Ehkä minussa on jotain vikaa, kun ei ole tullut mieleenikään, että lukisin jonkun toisen facebook-feediä. Miksi kukaan niin tekisi? Eikö mies itse osaa lukea? 

Vierailija kirjoitti:

Olen hieman yllättynyt että joku ajattelee että jos kertoo ystävälle jotain niin se ei kuulu hänen puolisolleen. Puolisojen välillä ei päde mikään salausvelvollisuus, puolisot ovat yksikkö. Näin olen itse aina toiminut ja oletan että jos kerron ystävälle jotain niin mahdollinen puoliso voi sen kuulla myös. Samoin en pidä salaisuuksia omalle puolisolle, vaikka ei häntä sillä tavalla toki kiinnosta ystävieni jutut.

Ainoastaan siskoni voi joskus mennä tässä puolisoni edelle jos hän erikseen pyytää pitämään jonkun asian vain itselläni.

Omassa tuttavapiirissäni tämä on ihan normaali ja itsestäänselvä juttu.

Ei kuulosta ihan normaalilta touhulta. Onneksi ystäväpiirissäni ei juoruta kaikkia puolisolle. 

Vierailija kirjoitti:

Kai te opetatte kumminkin lapsillenne, että puhelinta ei anneta kavereitten käyttöön, eikä sitä pidetä ilman pin-koodia? 

Totta kai opetan. Enhän anna sitä itsekään kavereideni käyttöön. Puoliso on se henkilö elämässäni, johon luotan kuin kallioon - kavereita tulee ja menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä saan lukea mieheni kännykkää ja hän minun. Kumpikaan ei käytännössä Lue, koska pelkkä mahdollisuus riittää. On selvää, ettei siellä ole ns pettämismateriaalia silloin, eikä olla kiinnostuneita kavereiden kirjoittamista jutuista.

Tietävätkö kaikki kaverinne tämän?

Ap

Tässä lienee suuri sukupolviero.

Olemme lähemmäs viisikymppisiä ja jos on asiaakavereille, SOITETAAN TAI JUTELLAAN TAVATESSA, eikä kirjoitella omia asioita toiselle kännykkään. En edes oikein ymmärrä, miksi pitäisi viestiä kirjoittamalla, jos voi puhua. Eli kännyköissä ei ole mitään välimatkaa materiaalia kavereilta. Lähinnä viestejä tyyliin nähdäänkö x klo y

Minulla on läheisiä ystäviä, jotka ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. On perheellisiä, paljon töitä tekeviä, matkustelevia ja jopa toisissa maissa asuvia. Tällöin puheluiden tai jopa näkemisten sopiminen on hankalaa, joten viestittely on paras keino pysyä perillä toisten elämästä. Viestit voi lukea ja niihin voi vastata silloin, kun itselle sopii.

Ja me kerromme hyvinkin yksityisiä asioita esimerkiksi facebook-viesteillä, koska se on meille kätevin tapa. Voisi jopa sanoa, että joidenkin kanssa harrastamme tavallaan kirjeenvaihtoa facebookin välityksellä. Tulisikohan kenellekään mieleen lukea postiluukusta tulleet henkilökohtaiset kirjeet? Miten suljettu, postiluukun läpi tuleva kirje eroaa arvoltaan puhelimeen lähetetystä viestistä, jos niissä kerrotaan täysin samat, henkilökohtaiset ja intiimit asiat?