Ystäväni kertoi, että hänen naisystävänsä saa katsoa hänen puhelimensa ja viestinsä. Ai kun kiva!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on ihan sairas. :D Ehdotan että nämä ihmiset joista tulee parisuhteessa "yksikkö" joka jakaa toisilleen kaikki kaveriensa asiat, ilmoittavat tästä käytännöstä pariutuessaan... En usko että jäisi monta kaveria jäljelle. Ainakin näin murhemieleen taipuvaisena yksinäisenä ihmisenä tuntuisi todella häiritsevältä että toisen asiat pysähtyivät minuun kuin seinään, samalla kun minun murheistani tulisi onnelliseen ja ihanan avoimeen parisuhteeseen mukavaa sunnuntai-iltojen jutunaihetta. 

Minä luulen, että minulla on hyviä ystävyyssuhteita juuri siksi, että en rajaa asioita noin jyrkästi oman mieleni sisälle. Jaksan paljon paremmin empaattisena kuunnella ystävän vaativaakin ihmissuhdetilannetta tai muuta ongelmaa koskevaa avautumista, kun voin tarvittaessa käsitellä siitä itselleni syntyneitä tunnereaktioita mieheni kanssa. Myös iloiset ja onnelliset asiat on ihanaa voida jakaa puolison kanssa. Jos joutuisin kovasti miettimään, mikä kaikki on sellaista, mikä tulee haudata omaan mieleen, kokisin tilanteen paljon helpommin vaikeaksi ja ystävyyssuhteet kuihtuisivat herkemmin niinä aikoina, kun toisella on vaikeampaa. Koska en omiakaan vaikeuksiani hautaa, vaan jaan niitä sekä mieheni että ystävieni kanssa, on ihan luonnollista että joskus tulee juteltua ystävienkin asioista miehen kanssa.

Sinulla on jyrkemmät rajat näissä asioissa, ja niitä pystyy varmaankin harvempi ihminen noudattamaan toivomallasi ehdottomuuden tasolla. Toisaalta et varmaan myöskään kaipaisi kovin montaa ystävää vaan yksikin voisi riittää. Toivottavasti sellainen joskus löytyykin. Kaikkea hyvää sinulle!

Aika huono selitys. Mietipäs tilanne, jossa sinkkukaverisi kertoo naapurilleen sinun asioitasi, koska hänen on pakko päästä käsittelemään niitä tunnereaktioitaan jonkun kanssa ja puolisoa ei ole ja naapuri nyt sattui tulemaan siinä postilaatikolla vastaan. Vai eikö tullut mieleen, että niitä tunnereaktioita voi käsitellä ihan itsekseenkin, jos niistä ei voi kenellekään puhua? Tuskin kaikki kaverit nyt kuitenkaan itsemurhaa tai joukkomurhaa on suunnittelemassa, vaan ne yksityisasiat ovat yleensä vähän kevyempiä, jolloin sinun tunnereaktiosi eivät ole muuta kuin juoruilua ja taivastelua. 

Ystäväni eivät kerro asioitani ihmisille, joihin heillä ei ole ehdotonta luottamusta. Kuten en minäkään heidän asioitaan. Meillä nyt vain puoliso kuuluu niihin luotettaviin ihmisiin (tästä osoituksena vuosikymmenien kokemus siitä, että kenenkään asioita ei ole käytetty väärin yhtään kertaa, kenenkään osapuolen taholta), kun osalla ihmisistä ei kuulu. Juoruilua ja taivastelua en harrasta; kaikesta on mahdollista puhua rakentavasti ja asiallisesti.

Ihan uteliaisuudesta: entä, jos jonkun ystäväsi luottoihmisiin kuuluu ihminen, johon sinä et luota, tai josta et pidä? Miltä tuntuisi, jos hän kertoisi tällaiselle ihmiselle sinun henkilökohtaisia asioitasi? Koska joku ystävistäsi ei välttämättä koe miestäsi ihan niin luotettavaksi, kuin sinä itse. 

Ainakaan minä en pitäisi luottoystävänä ihmistä, jonka puolisoon en voi luottaa myös. Jos ihminen olisi luottoystäväni ensin, mutta pariutuisi miehen kanssa jonka en soisi tietävän asioita, ihan luonnostaan ja harkitsematta alan yleensä rajoittaa sitä mitä tuolle ihmiselle kerron.

Minä olen muuten mielenterveysongelmainen autisti, joten minun jutuissani on vähän enemmän puhuttavaa kuin useimpien. Eikä minua silti häiritse että tiedän kavereideni puhuvan minusta miestensä -ja toisten kavereidensa- kanssa. Ihmiset vaan on sellaisia. Jos ei halua että jostain asiasta puhutaan se pidetään tiukasti itsellä. Mutta yleensä sellainen ylenmääräinen salailunhalu on pelkkää väärää ylpeyttä, luullaan että ollaan niin erinomaisia ja kukaan muu kuin TÄMÄ YKSI LUOTTOYSTÄVÄ ei saa tietää että oho, en olekaan niin ihmeellinen.

Minusta on todella ikävää, että oma yksityisyys tai sen kaipuu koetaan "salaisuksi", "itsensä erinomaiseksi" tai "erityislaatuiseksi" tuntemiseksi, tai "vääräksi ylpeydeksi". Minulla ainakin on luontainen halu siihen, että jotkut asiat ovat vain minun, ja joitakin asioita kerron vain tarkoin valituille. Ei siksi, että ne olisivat ihmeellisiä, tai että kokisin itseni erityislaatuiseksi. En vain koe oloani mukavaksi, jos henkilökohtaisimmista asioista henkilökohtaisimmatkin kiertäisivät sellaistenkin ihmisten huulilla, joita en kunnolla tunne. Ja toisekseen: ihmiset tekevät yllättävänkin suuria ja myös negatiivisia oletuksia kuulopuheiden perusteella, ja senkin vuoksi haluan oikeasti varjella joitakin asioita itsessäni. 

Jos haluat yksityisyyttä, miksi sitten haluat avautua asioista kavereillesi? Yksityisyys on sitä että se asia on yksin sinun.

"Jotkut asiat ovat vain minun, ja joitakin asioita kerron vain tarkoin valituille". Eli kaikista läheisimmille ystävilleni, joihin luotan. Melkoisessa umpiossa sitä pitäisikin elää, jos ainoat vaihtoehdot ovat vain kertoa kaikki koko maailmalle (tai antaa muiden kertoa minun asiani koko maailmalle), tai sitten olla hiljaa ja olla puhumatta mitään _kenellekään_. Tai siis oletan, että läheisiin ihmissuhteisiin on noiden vaihtoehtojen välillä myös variaatioita, kuten vaikka, krhm, luottamus toiseen ihmiseen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme lörppöjä tuntuu olevan osa vastaajista. Minua nolottaisi jos olisi noin lapsellinen hölösuu puoliso, joka ei osaisi mitään asiaa pitää omana tietonaan vaan "ihanan luonnollisesti jakaisi yksikkönä" ihan kaiken kanssani - sellaisetkin asiat, jotka hänen itsensäkin mielestä eivät minua edes suuremmin kiinnosta.

Luulisi että aikuinen ihminen osaisi olla edes hiukan itsenäisempi ja seistä omilla jaloillaan. Entisaikaan pidettiin hyveenä sellaista, ettei lörpöttele jonninjoutavia ja erityisesti ettei petä ystävän luottamusta lavertelemalla hänen yksityisasioitaan kenellekään. Ihan sama onko asia arkaluontoinen vai ei. Sivistynyt ihminen ei lörpöttele toisten asioista edes puolisolleen. Pikkulapsi saattaa ahdistua, jos on jokin asia mitä ei saa paljastaa. Aikuisen pitäisi olla jo hiukan kypsempi.

Entisaikaan myöskin pidettiin suotavana että pidetään stiff upper lip eikä raskauteta ystäviä omilla murheilla. Ja vaikka juoruilua katsottiin pahalla, oli myös selvää että puolisoiden välillä ei ole salaisuuksia.

Jos ei halua maailman tietävän asioitaan, se jonka ne asiat on voi pitää suunsa ihan itse napissa. Niin minä teen. On aika älytöntä että itse ensin avautuu ystävälle, ei siis saa oltua hiljaa, mutta ystävän pitäisi sitten pitää se kaikki oksennus sisällään ja olla "luotettava kuin kallio"?

Eiköhän se ole jokaisen oma asia pitää suunsa kiinni.

Kenella avaudut sen jälkeen, kun miehesi on oksentanut sinulle itselleen kipeitä ja henkilökohtaisia asioita?

Mieheni ei harrasta sellaista. Katsos kun se on tasapainoinen aikuinen ihminen joka hoitaa ongelmansa itse. Jos se tarvitsee apua ongelmanratkaisuun, tarjoan sitä. Mutta se on aivan eri asia kuin naisten "haluan vain rypeä ongelmissani mutta en ottaa vastaan ratkaisuja saati ratkaista niitä" -märinä.  Se että auttaa ratkaisemaan ongelman ei kuormita lainkaan sillä tavalla kuin ruikutuksen kuuntelu.

Miehet muutenkin harvemmin harrastaa tuota ongelmissaan rypemistä mikä on niin tyypillistä naisille. Itse olen joutunut niin monta kertaa naispuolisen ystävän oksennusämpäriksi että olen katsonut parhaaksi luopua lähes kaikista naisystävistä. Minusta ystävien kanssa pitäisi tehdä jotain kivaa eikä vaan märehtiä ongelmia.

Eli hyväksyt lähellesi vain vahvoja ihmisiä, joilla ei ole ongelmia. En minäkään kannata sitä, että pienissä ongelmissa pitäisi rypeä, mutta tunnen kyllä ihmisiä, jotka ovat jo pieninä (eli täysin ilman omaa valintaa) joutuneet kohtaamaan todella raskaita asioita. Ystävyyttä on se, että todella vaikeistakin asioista voidaan puhua eikä se poista sitä, ettei kivaakin voisi olla. Ja todellakin olisi törkeää minulta pettää tuollainen ystävyys kertomalla miehelleni ystävästäni asioita, jotka ovat hänelle todella kipeitä ja joista hän vain harvoille on kyennyt kertomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme lörppöjä tuntuu olevan osa vastaajista. Minua nolottaisi jos olisi noin lapsellinen hölösuu puoliso, joka ei osaisi mitään asiaa pitää omana tietonaan vaan "ihanan luonnollisesti jakaisi yksikkönä" ihan kaiken kanssani - sellaisetkin asiat, jotka hänen itsensäkin mielestä eivät minua edes suuremmin kiinnosta.

Luulisi että aikuinen ihminen osaisi olla edes hiukan itsenäisempi ja seistä omilla jaloillaan. Entisaikaan pidettiin hyveenä sellaista, ettei lörpöttele jonninjoutavia ja erityisesti ettei petä ystävän luottamusta lavertelemalla hänen yksityisasioitaan kenellekään. Ihan sama onko asia arkaluontoinen vai ei. Sivistynyt ihminen ei lörpöttele toisten asioista edes puolisolleen. Pikkulapsi saattaa ahdistua, jos on jokin asia mitä ei saa paljastaa. Aikuisen pitäisi olla jo hiukan kypsempi.

Entisaikaan myöskin pidettiin suotavana että pidetään stiff upper lip eikä raskauteta ystäviä omilla murheilla. Ja vaikka juoruilua katsottiin pahalla, oli myös selvää että puolisoiden välillä ei ole salaisuuksia.

Jos ei halua maailman tietävän asioitaan, se jonka ne asiat on voi pitää suunsa ihan itse napissa. Niin minä teen. On aika älytöntä että itse ensin avautuu ystävälle, ei siis saa oltua hiljaa, mutta ystävän pitäisi sitten pitää se kaikki oksennus sisällään ja olla "luotettava kuin kallio"?

Eiköhän se ole jokaisen oma asia pitää suunsa kiinni.

Kenella avaudut sen jälkeen, kun miehesi on oksentanut sinulle itselleen kipeitä ja henkilökohtaisia asioita?

Mieheni ei harrasta sellaista. Katsos kun se on tasapainoinen aikuinen ihminen joka hoitaa ongelmansa itse. Jos se tarvitsee apua ongelmanratkaisuun, tarjoan sitä. Mutta se on aivan eri asia kuin naisten "haluan vain rypeä ongelmissani mutta en ottaa vastaan ratkaisuja saati ratkaista niitä" -märinä.  Se että auttaa ratkaisemaan ongelman ei kuormita lainkaan sillä tavalla kuin ruikutuksen kuuntelu.

Miehet muutenkin harvemmin harrastaa tuota ongelmissaan rypemistä mikä on niin tyypillistä naisille. Itse olen joutunut niin monta kertaa naispuolisen ystävän oksennusämpäriksi että olen katsonut parhaaksi luopua lähes kaikista naisystävistä. Minusta ystävien kanssa pitäisi tehdä jotain kivaa eikä vaan märehtiä ongelmia.

Kyllä alkoholi tai itsemurha on miehekkäämpi ratkaisu, kuin asioista puhuminen, nii!

Vierailija kirjoitti:

Ihme lörppöjä tuntuu olevan osa vastaajista. Minua nolottaisi jos olisi noin lapsellinen hölösuu puoliso, joka ei osaisi mitään asiaa pitää omana tietonaan vaan "ihanan luonnollisesti jakaisi yksikkönä" ihan kaiken kanssani - sellaisetkin asiat, jotka hänen itsensäkin mielestä eivät minua edes suuremmin kiinnosta.

Luulisi että aikuinen ihminen osaisi olla edes hiukan itsenäisempi ja seistä omilla jaloillaan. Entisaikaan pidettiin hyveenä sellaista, ettei lörpöttele jonninjoutavia ja erityisesti ettei petä ystävän luottamusta lavertelemalla hänen yksityisasioitaan kenellekään. Ihan sama onko asia arkaluontoinen vai ei. Sivistynyt ihminen ei lörpöttele toisten asioista edes puolisolleen. Pikkulapsi saattaa ahdistua, jos on jokin asia mitä ei saa paljastaa. Aikuisen pitäisi olla jo hiukan kypsempi.

Oletko huomannut, että oma tekstisi ja tapasi käsitellä tätä problematiikkaa ei ole mainittavan kypsää tai aikuismaista? Oletko itse iätäsi aikuinen, ja lisäksi persoonaltasi sellainen, mitä aikuisen mielestäsi "pitäisi" olla?

Joku jakaja on nyt ottanut itseensä, kun jankkaa "oksentamisesta" monta viestiä. Jännä juttu, miksi olla noin aggressiivinen, jos omassa toiminnassa ei ole mitään ongelmaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Minun olisi kyllä hankala tehdä etätöitä ilman kännyä ja läppäriä, ja etäpäivinä työ rytmittyy toisin kuin toimistopäivinä. Ehkä sitten leikin tärkeämpää kuin olen, kun etäpäivänäkin työviestimiä käytän. Edellisessä työpaikassani minulla oli kokonaistyöaika, jolloin oli joka tapauksessa oltava tavoitettavissa myös perinteisen toimistoajan ulkopuolella. Mieheni puolestaan on yrittäjä. En usko, että se on hänellekään pelkkää leikkiä, että puheluihin ja viesteihin vastataan silloin kun niitä tulee, ei silloin kun on toimistoaika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te ihan tosissanne että puoliso ei saa katsoa puhelintanne? Meillä saa tarpeen vaatiessa katsoa ja ihan ilman lupaa. No eipä niitä tilanteita kovin usein tule, mutta joskus kuitenkin. Esim.synttärikutsut tulee mieheni puhelimeen aina hänen sukulaisiltaan, pakko niitä päiviä ja aikoja on sieltä tarkistella.

Juuri näin. Minä ja mieheni ainakin käytämme puhelimia "ristiin" jos täytyy vaikka katsoa joku juttu netistä tai ottaa kuva, otetaan se puhelin mikä lähempänä on. Tai jos toinen laittaa ruokaa ja toiselle tulee viesti, se jonka kädet on vapaana voi ottaa puhelimen ja sanoa "Sait viestin Markolta", ja lähettäjästä riippuen sitten lukea sen ääneen.

Kyse ei ole siitä että syynättäisiin toisen viestejä vaan siitä että mieleenkään ei ole tullut että puhelin olisi NIIN henkilökohtainen väline.

Viesteihin muuten taitaa päteä kirjesalaisuus. Kirje on vastaanottajan omaisuutta ja vastaanottaja saa näyttää sen kenelle lystää. Kirjesalaisus koskee vaan ilman lupaa lukemista. Lähettäjältä sitä ei kysytä, lähettäjän siis kannattaisi hieman miettiä mitä viestittelee jos ei tahdo että ystävän kumppani näkee asian.

Itse en ainakaan ikinä viestittele asiaa jota ystävän kumppani ei saisi nähdä. Jos asia on erityisen intiimi, puhun siitä kasvokkain.

Tätä en oikein ymmärrä perusteena. Joo, kuulostaa huolettomalta ja viattomalta, mutta minusta on jotenkin itsestäänselvää, että puhelin on henkilökohtainen väline kuten hammasharja tai alushousut. Ei tulisi mieleenikään ottaa niitä ilman erityisen pakottavaa syytä, pelkästään siksi, että olivat lähempänä. 

No, kaikki eivät ole hysteerisen kiintyneitä puhelimeensa. Vaikka meillä käytetään puhelimia "ristiin", niitä käytetään loppujen lopuksi yhdessä ollessa aika vähän. Juuri sen takia niitä tuleekin käytettyä ristiin koska ainakin minun puhelimeni on erittäin usein jossain ihan muualla kuin minä. Ja äänettömällä.  Ja mobiilidata pois päältä. Tuo viestien lukeminen on siis useammin sitä että miehelle tulee viesti ja minä katson keneltä se on. Jos minulle tulee viesti se on niin harvinainen tapaus että senkin takia pyydän miestä heti tarkistamaan että kuka se oli.

Meillä on käynyt niinkin että mies on lainannut mökillä hammasharjaani koska on unohtanut omansa ja joskus se on vahingossa ottanut pyykkinarulta treeneihin minun pikkuhousuni vaihtokalsareiksi.

Me ollaan itse asiassa niin henkilökohtaisissa väleissä että olemme nuoleskelleet toistemme genitaaleja. Se on tämä parisuhde katsos aika henkilökohtainen juttu. Joku työkalu, kuten puhelin, ei niinkään.

Sopii myös minun elämääni. Ja ei, tästä ei voi päätellä minun olevan työtätekemätön kotimamma. Eikä edes että en ole akateeminen. Eikä noilla ole mitään merkitystäkään keskustelun kannalta, halusin vain huomauttaa kun joku jo tuolla alkupuolella kävi heittämässä adhominemit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Kumpuaakohan agressiivinen asenteesi keskusteluun nyt tuosta omasta tilanteestasi? Asetat käytännön valinnoissa "ystäväsi" asita miehesi ja sinun asioiden edelle, samalla kun pidät sellaista toimintatapaa huonona? Ristiriitaiselta kuulostaa. 

Lähettääkö joku oikeasti jotain luottamuksellista henkilöille jotka on parisuhteessa?? Ne asiathan hoidetaan puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Meillä riittää, kun sanon, että "Maijalla on/oli sellainen tilanne, että hän tarvitsee/tarvitsi apuani". En taida ymmärtää, miksi asioista pitää tehdä tuon monimutkaisempia.

Edellisessä parisuhteessa olimme molemmat tukihenkilöitä eräässä tietyssä toiminnassa. Oli itsestäänselvää, että siirrytään tarvittaessa puhumaan toiseen huoneeseen, ei todellakaan puhuta toisilleen tuettavan asioista, kaikki viestit olivat luottamuksellisia jne. Samalla tavalla toimin nykyisessä suhteessani, vaikka en enää ko. toiminnassa olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähettääkö joku oikeasti jotain luottamuksellista henkilöille jotka on parisuhteessa?? Ne asiathan hoidetaan puhumalla.

Joillakin ihmisillä on tietysti niin pienet ympyrät, että ystävätkään eivät koskaan asu täysin toisella aikavyöhykkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Kumpuaakohan agressiivinen asenteesi keskusteluun nyt tuosta omasta tilanteestasi? Asetat käytännön valinnoissa "ystäväsi" asita miehesi ja sinun asioiden edelle, samalla kun pidät sellaista toimintatapaa huonona? Ristiriitaiselta kuulostaa. 

En ole kirjoittanut tänne aggressiivisesti. Ketjussa on useita eri kirjoittajia.

Salaan tätä ystäväni asiaa mieheltäni hänen pyynnöstään, mutta se on ainoa asia jonka olen luvannut salata. Pystyn ihan hyvin tällaisen yhden poikkeuksen tekemään (tai vaikka muutaman muunkin, jos joku muukin ystäväni ehdottomasti toivoisi minun salaavan jotain). Oletusarvoisesti kuitenkin sekä minä että ystäväni olemme vapaita juttelemaan kumppaniemme kanssa kaikesta. Se on meidän tyylimme, johon olemme tyytyväisiä, ja josta olemme kaikki keskenämme myös avoimia. Ei siis ole riskiä että joku teistä toisella tavalla ajattelevista joutuisi tietämättään jonkun meistä ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähettääkö joku oikeasti jotain luottamuksellista henkilöille jotka on parisuhteessa?? Ne asiathan hoidetaan puhumalla.

Joillakin ihmisillä on tietysti niin pienet ympyrät, että ystävätkään eivät koskaan asu täysin toisella aikavyöhykkeellä.

Mikä semmoinen aikavyöhyke on, ettei siellä olevan kanssa voi mihinkään vuorokaudenaikaan puhua video- tai äänipuhelua? Kuun pimeä puoli vai; siellähän on aina yö? Itselle ei ole maapallon aikavyöhykkeistä sellaista tullut vastaan, vaikka ystäviäni/tuttujani asuu useammassa maanosassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Meillä riittää, kun sanon, että "Maijalla on/oli sellainen tilanne, että hän tarvitsee/tarvitsi apuani". En taida ymmärtää, miksi asioista pitää tehdä tuon monimutkaisempia.

Edellisessä parisuhteessa olimme molemmat tukihenkilöitä eräässä tietyssä toiminnassa. Oli itsestäänselvää, että siirrytään tarvittaessa puhumaan toiseen huoneeseen, ei todellakaan puhuta toisilleen tuettavan asioista, kaikki viestit olivat luottamuksellisia jne. Samalla tavalla toimin nykyisessä suhteessani, vaikka en enää ko. toiminnassa olekaan.

Sama riitti myös meillä, vaikka oli todella noloa ja iso juttu että myöhästyimme siitä palaverista. Tein kuitenkin oikean valinnan, sillä ystäväni todellakin tarvitsi juuri silloin apuani poikkeuksellisella tavalla.

En varmasti itsekään puhuisi tuettavan ihmisen asioista muiden kuullen, se on selvä asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähettääkö joku oikeasti jotain luottamuksellista henkilöille jotka on parisuhteessa?? Ne asiathan hoidetaan puhumalla.

Joillakin ihmisillä on tietysti niin pienet ympyrät, että ystävätkään eivät koskaan asu täysin toisella aikavyöhykkeellä.

Mikä semmoinen aikavyöhyke on, ettei siellä olevan kanssa voi mihinkään vuorokaudenaikaan puhua video- tai äänipuhelua? Kuun pimeä puoli vai; siellähän on aina yö? Itselle ei ole maapallon aikavyöhykkeistä sellaista tullut vastaan, vaikka ystäviäni/tuttujani asuu useammassa maanosassa.

Hienoa, että te soittelette. Me käytämme paljon sähköpostia, koska silloin kumpikin ehtii kertoa kuulumisensa silloin kun on itselle paras hetki. Enkä kaikkien suomalaistenkaan ystävieni kanssa soittele vaan me tapaamme ja loput kuulumiset vaihdamme whatsapilla tai mesellä. Uskoisin, että te olette tyytyväisiä ratkaisuunne, niin olemme mekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Meillä riittää, kun sanon, että "Maijalla on/oli sellainen tilanne, että hän tarvitsee/tarvitsi apuani". En taida ymmärtää, miksi asioista pitää tehdä tuon monimutkaisempia.

Edellisessä parisuhteessa olimme molemmat tukihenkilöitä eräässä tietyssä toiminnassa. Oli itsestäänselvää, että siirrytään tarvittaessa puhumaan toiseen huoneeseen, ei todellakaan puhuta toisilleen tuettavan asioista, kaikki viestit olivat luottamuksellisia jne. Samalla tavalla toimin nykyisessä suhteessani, vaikka en enää ko. toiminnassa olekaan.

Sama riitti myös meillä, vaikka oli todella noloa ja iso juttu että myöhästyimme siitä palaverista. Tein kuitenkin oikean valinnan, sillä ystäväni todellakin tarvitsi juuri silloin apuani poikkeuksellisella tavalla.

En varmasti itsekään puhuisi tuettavan ihmisen asioista muiden kuullen, se on selvä asia. 

Suhteenne intiimiys ei sitten siitä kärsisikään? :D Hauska miten jatkuvasti puhut itsesi pussiin.

Meillä isäntä katsoo joka päivä puhelimeni läpi, oli lupa tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isäntä katsoo joka päivä puhelimeni läpi, oli lupa tai ei.

Miksi annat hänen tehdä niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan eri asia on sitten esimerkiksi se, että on pääsy toisen sähköpostiin, kun sinne voi joskus oikeasti tulla jotain tärkeää. Mutta en ymmärrä, miten vaikeaa on ihmisen elämä, jos syntymäpäiväjuhlat menevät kokonaan ohitse, ellei pääse puolison puhelimelle. Harvemmin siellä puhelimessa on mitään niin tärkeää, että se vaikuttaisi elämään millään tavalla. Yhteisistä jutuista puhutaan joka tapauksessa ja ne oikeasti tärkeät jutut voidaan hoitaa jollain toisella tavalla kuin toisen puhelinta räpläämällä. 

Siis tarkoitatko, että puolisoilla pitäisi olla pääsy toistensa sähköpostiin?? Mikä on sellaista tärkeää, mitä minun pitäisi päästä lukemaan mieheni sähköpostista? Tai hänen minun sähköpostistani?

Ei vaan tarkoitan, että se on vielä jotekin ymmärrettävää, jos puhutaan oikeasti hoidettavista asioista. Toisin kuin puhelimen räplääminen. Minulle on esimerkiksi tullut useinkin vastaan tilanteita, joissa minulla on sähköpostissa pääsylippuja, asiakirjoja, tiedotteita tms, jotka pitää tulostaa tai niitä pitää muuten vain tarkistaa. Tällöin minä voin soittaa työpaikalta miehelle kotiin ja sanoa, että voi käydä tulostamassa ne sieltä minun sähköpostistani. Kyllä minulle tulee aika paljonkin tärkeää postia sähköpostiin, toisin kuin puhelimen viesteihin. 

Minä lähettäisin edelleen viestit miehelleni puhelimestani. Ei mitään tarvetta kirjautua sähköpostiini. 

Ohiksena: Mun miehellä ei edes ole sähköpostia, ei tarvitse sitä mihinkään, ei edes työssä. Joten ne pääsyliput, tilausvahvistukset, kalenterit, pankkiasiat ja wilmat on minun läppärillä ja puhelimessa (miehenkin käytettävissä), minä kun käytän nettiä pääasiassa kaikkeen.  Perheen yhteisellä tabletilla  niitä ei ole helposti saatavilla, sitä käyttää lapsikin ja taidot on vielä lapsen, lisäksi joskus pelavaat tabeltilla kaverin kanssa.

Ok. Tämä alkaa vahvistaa käsitystäni siitä, että nämä kaiken jakavat perheet ovat niitä, joissa vanhemmat ovat kotona, työttömänä tai suorittavan tason ammateissa. Siksi esimerkiksi työsuhdepuhelinten suojaus ja asioiden salassapitäminen ovat heille täyttä hepreaa.

Minä olen yksin noista "kaiken jakajista". Olemme molemmat toimihenkilöitä ja molemmat jätämme ne työpuhelimet töihin työpäivän päätteeksi, kuten myös työläppärit. Ne ovat TYÖASIOITA varten, ja koska meillä kummallakaan ei ole tarvetta leikkiä tärkeämpää kuin olemme, teemme työtä sen ajan mistä maksetaan ja työvälineet tosiaan jää töihin.

Joku kyseli että eikö ole mitään omaa jos jakaa kaiken puolison kanssa? Ainakin minä jaan puolison kanssa kaiken sen minkä ylipäänsä JAAN. Se ei tarkoita etteikö minulla olisi mitään omaa. On, paljonkin. Mutta tottakai jos jotain jaan jaan ensisijaisesti sen kaikkein tärkeimmän ihmiseni kanssa ja vasta toissijaisesti niiden toisarvoisten ihmisten kanssa.

Puolisoni on minulle elämäni tärkein ihminen, mutta silti minulla ei kävisi pienessä mielessänikään kutsua yhtään ystävääni toisarvoiseksi tai jotenkin asettaa ystävyyttä ja parisuhdetta jollekin vertailuasteikolle.

Käytännössä sellaisia tilanteita kuitenkin tulee, jossa joudutaan valitsemaan, kenelle ollaan ensisijaisesti lojaaleja ja kenelle toissijaisesti. Olen se kirjoittaja, joka on luvannut yhden asian olla kertomatta puolisolle, koska ystävä pyysi. Joudun sen vuoksi salaamaan mieheltäni muitakin asioita, jotta se yksi asia ei paljastu. Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, joiden salaaminen mieheltäni on enemmän tai vähemmän haitallista meidän suhteellemme.

Esim. kerran ystävälläni oli paha tilanne päällä ongelmaansa liittyen juuri samaan aikaan kun minun ja mieheni piti olla kiireellä lähdössä tärkeään palaveriin. En voinut kertoa miehelle, miksi myöhästytin meidät siitä palaverista. Onneksi meillä on suuri luottamus toisiimme ja mies luottaa siihen, että myöhästyminen oli sen salaamani asian arvoista. En kuitenkaan haluaisi, että tuollaisia salattavia asioita olisi paljon, saati että kaikki ystävieni minulle kertoma olisi sellaista lähtökohtaisesti. Se veisi aivan liian paljon intiimiyttä pois minun ja mieheni suhteelta.

Meillä riittää, kun sanon, että "Maijalla on/oli sellainen tilanne, että hän tarvitsee/tarvitsi apuani". En taida ymmärtää, miksi asioista pitää tehdä tuon monimutkaisempia.

Edellisessä parisuhteessa olimme molemmat tukihenkilöitä eräässä tietyssä toiminnassa. Oli itsestäänselvää, että siirrytään tarvittaessa puhumaan toiseen huoneeseen, ei todellakaan puhuta toisilleen tuettavan asioista, kaikki viestit olivat luottamuksellisia jne. Samalla tavalla toimin nykyisessä suhteessani, vaikka en enää ko. toiminnassa olekaan.

Sama riitti myös meillä, vaikka oli todella noloa ja iso juttu että myöhästyimme siitä palaverista. Tein kuitenkin oikean valinnan, sillä ystäväni todellakin tarvitsi juuri silloin apuani poikkeuksellisella tavalla.

En varmasti itsekään puhuisi tuettavan ihmisen asioista muiden kuullen, se on selvä asia. 

Suhteenne intiimiys ei sitten siitä kärsisikään? :D Hauska miten jatkuvasti puhut itsesi pussiin.

Aika lailla pussiin puhuu itsensä tosiaan. Taitaakin olla joku satutäti (vai -setä?) noita kirjoittelemassa. Näköjään koko päivän kirjoitellut tähän ketjuun. Eikö ole töissä ollenkaan? Tuskin on mitään miestäkään olemassa.