Lue keskustelun säännöt.
Ilonpilaajamies. Elämä on käynyr todella raskaaksi.
Marjatta
25.02.2018 |
Miehellä on aina ollut tiukkoja kriteereitä ja omia sääntöjä, joita pitää noudattaa.
Esim maitopurkki pitää jättää valumaan tyhjäksi lasin reunaa vasten, ettei tippaakaan mene hukkaan.
Lautaselle ei saa jäädä riisin murentakaan, vaan ihan jokainen näkyvä murunen ruokaa on syötävä.
Kun hämn laittaa ruokaa, hän laittaa sitä mahdollisimman niukasti, ja joskus käy niin, että minä tai hän itse, jää ilman kalaa. Niin kävi eilen; mies oli paistanut lohta ja laittanut perunamuusia.
Minä näin selvästi, että lohta oli aivan liian vähän, ja suutuin.
Sanoin, että miten sama voi tapahtua kerta toisensa jälkeen, ettei kaikille riitä ruokaa?
En ottanut lohta, vaan söin itse kaalikeittoa edeltävältä päivältä.
Mies suuttui minulle, että hän olisi kuulemma "voinut kaapia lohta itselleen ruodoista" - mutta sehän on jo lapsellista.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, vaan usein on käynyt niin, että kun mies laittaa ruokaa, sitä on liian vähän.
Hänen oma isänsä on aivan samanlainen. Sitä on kamalaa katsoa.
Mieheni on myös kova huomauttamaan ihan pienimmistäkin asioista, menettää hermonsa pikkujutuista - mutta ei koskaan, ikinä myönnä omia virheitään.
Yhteisiä vuosia on takana 16 - ja nyt huomaan, etten ole ollut näin onneton varmaan koskaan elämäni aikana.
Yritän pysyä miehen jaloista pois, ja yritän olla iloinen lasten kanssa - mutta miestä en enää jaksa.
Miten yksi ihminen voikin masentaa läsnäolollaan ja toiminnallaan näin totaalisesti?
Lapsetkaan eivät tahdo enää isää mukaan, koska isä on aina antamassa ohjaita ja neuvomassa ja huomauttelemassa. Isä huomauttelee myös lasten kavereille.
Lapset ovat 14 ja 13v.
Usein lapset pyytävät minua sanomaan isälle, ettei tämä huomauttelisi ja puuttuisi heidän ja heidän kavereidensa tekemisiin jatkuvalla syötöllä.
Puhuminen ei auta, koska mies ei tee omasta mielestään mitään väärin. Eikö hänellä muka ole oikeuttaa sanoa lapsille, miten asiat voisi hoitaa paremmin? Eikö hänellä ole oikeutta sanoa tässä kodissa mitään? Jos hän näkee virheitä, miksi hän ei saisi niihin puuttua?
En jaksa enää yrittää selittää, miksi hänen kanssaan on niin raskasta olla ja elää.
Hän etäännyttää omat lapsensakin - enemmän ja enemmän.
Mutta ei hän sitä tietenkään suostu myöntämään.
Minä olen niin väsnyt siihen, että koko ajan pitää hiipiä varpaillaan, ettei isä vaan taas löydä jotakin huomautettavaa - joka useimmiten on pikkuseikka.
Lisäksi meiehlläni on aina tapana puhua kovin syyttävään äänensävyyn.
Eräänä päivänä kun lähdin töihin, hän juoksi perässäni autolle, ja totesi - todella vihaiseen sävyyn:
"Miten sä nyt lähdit ilman puhelinta?! Etkö yhtään ajattele! Pomosikin jo soiitti!"
Kyse oli siis siitä, että olin unohhtanut puhelimeni.
En kuitenkaan ollut vielä lähtenyt pihasta, ja olisin kyllä huomannut unohduksen samantien, koska kuuntelen puhelimen kautta musaa autoradiosta.
Miten tällaisen syyllistävän ja aina kaieksta valittavan miehen kanssa jaksaisi elää?
Kommentit (41)
Aika vaikea uskoa, että kukaan sietäisi tällaista. Paitsi Porvoossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä oli samanlainen. Vasta aikuistuttuani tajusin että masennushan se, vahvaa kontrollinhalua. Mahdollisesti myös persoonallisuuden häiriö. Lapsuudenkodissaan oli juoppo isä ja isäni oli katraan vanhin, kai siinä sitten oppi sen hallinnan kaipuun kun joutui kantamaan vastuuta ja pärjäämään. Ihan sietämätöntä. Minusta tuli tosi neuroottinen, vasta nyt yli kolmikymppisenä uskallan jossakin ottaa rennosti. Edelleen omien lasten kanssa iskee välillä tuollainen typerä päsmäröinti. Aikanaan kannustin isää hakemaan apua, enää en jaksa. Ollaan hyvin vähän tekemisissä.
Niin, voi olla joko luonnehäiriöisen kontrolloinnintarvetta tai sitten pakko-oireilua sairaalloisen viimeisen pisaranpuolikkaan metsästämisen muodossa.
Mieluummin ylisäästäväinen kuin ylituhlaavainen kuten oma vaimoni. Perheen talous on jatkuvasti kuralla hyvistä tuloista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut eroamista jo pitkään.
Mutta kiiitos miehen vaihdevuosivinkistä - täytyypä tsekata asia. En ollut kuullutkaan.Tämä mies jaksaa ajaa autolla Lidliin toiselle puolen kaupunkia sen takia, että Edamin kilohinta on 1,5 € halvempi kuin lähellä olevassa Prismassa.
Hän saattaa huutaakin kaupan toiselta puolen "Nää samat makaroni maksoi Lidlissä vaan 19 senttii pussi, täällä ne on 29 senttii!"Ja lapsille huusi vielä isoon ääneen viime kesänä marketissa, että heidän kannattaisi käydä veskissä, koska kaupassa oli ilmainen vessa. Onneksi emme silloin olleet kotikaupungissamme.
Kamalaltahan nämä esimerkit kuulostavat nyt kun niitä tähän kirjoittelen.
Ja tässäkin on vain jäävuoren huippu.Ai niin, minä en saa käydä autolla kaupassa hakemassa vaikkapa vain maitoa, koska on turhaa lähteä kauppaan hakemaan vain maitoa.
Joten menen kävellen - mikä kieltämättä on joksus hyväkin asia, pääsenpähän kotoa pois.
Miksi sinä tottelet? Miksi et ota autoa ja hae maitoa, jos sitä tarvitaan? Miksi tälläisten ihmisten puolisot lähtevät kiertämään ne 10 - 15 ravintolaa väsyneiden lapsien kanssa, eivätkä vain mene ensimmäiseen ravintolaan lasten kanssa syömään ja jätä miestä yksinään kiertelemään ja etsimään parasta hinta-laatusuhdetta? On minullakin ollut avomies, jonka mielestä esim ravintolassa syöminen ja juominen on tuhlausta ja en saisi käyttää rahojani siihen. Vähät välitin miehen mielipiteestä ja kävin kavereideni kanssa ravintoilassa. Kun mies huomasi ettei pysty kontrolloimaan käytöstäni, alkoi hänkin haluta mukaan ravintoloihin ja illanviettoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä ole ilonpilaajien kanssa jos se menee sössimiseksi kuin otsikkoakaan ei osata kirjoittaa. Melkoinen ulko-asu kyllä. T: Ilhompi.
Se on muuten ulkoasu ei ulko-asu.
Onko mies työttömänä? Jos näin ilm. Hermpt riekaleina hänellä. Mies terapiaan, jollei suostu menette pari terapiaan.
Lapsuudenkodissa Isäni on tuollainen. Mm hattuhyllyllä oli hänelle varattu paikka, jos hänen käsineensä oli hukassa koko perhe etsi niitä. Jos ruokana oli lihapullia, niitä piti syödä aina kastikkeen kanssa ei ilman. Jos keitettyjä makaroneja, se oli lisäke, perunaa piti myös ottaa. Verhot piti olla päivisin auki. Matot piti olla joka huoneessa lattialla aina. Mattojen esu aihetti ison ongelman. Kotona ei naurettu. Pöydässä ei saanut puhua. Päiväkahvit tasan klo 14. Sohvalla istuttiin, ei makoiltu.
Nykyään jos lapseni nojaa minuun sohvalla isäni ärsyyntyy ja alkaa arvostelemaan lasta. Ei empatiaa tai ymmärtämystä lapsen ' ei ole tekemistä' - puheelle. Keskustelu hänen kanssaan on toisten ihmisten arvostelua. Ahdistavaa. Vieläkin hänen vieraillessaan minulla kestää toipua vierailusta ja solahtaa takaisin omaan elämääni.
Vanhempani asuvat yhdessä, mutta isästäni johtuen lapset ja lapsenlapset käyvät harvoin.
Näin käy myös sinulle, jollet toimi.
Teini-ikäiset lapsesi kärsivät hänen käytöksestään, jotain on tapahduttava nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinasin jo ensin ajatella että yrittäkää nyt sopia jos teillä on lapsia... Sitten luin pidemmälle. 16 vuotta ja pahenee vaan, lapsetkin kärsii. Musta tuntuu että sitä eroa kannattaisi ihan nyt tosissaan miettiä ennen kuin teinitkin tukahtuu negatiivisen kontrollifriikin alle. Jäi vaikutelma ettei lapset ehkä paljoa jäisi isän kanssa asumista kaipaamaan...
Etkä säkään ansaitse tuollaista. Lopeta miehen totteleminen ja mene sinne kauppaan autolla. Mene siihen ravintolaan mihin haluat mennä. Sano ravintolassa juputtavalle miehelle että nyt hiljaa. Jos ei sitä sulata niin eropapereita vaan, hittoako sä pilaat omaa ja lasten elämää tuollaisen energiasyöpön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue uudelleen kirjoittamasi ja huomaat, että olet itse myös samanlainen nipottaja, ellet jopa pahempi kuin miehesi. Totuus joskus sattuu, mutta se on vaan kohdattava.
Haha, mun mies parani tosta kun aloin raivota, heitellä tavaroita ja kiljua että haluan tappaa hänet joka jumalan kerta kun arvosteli jostain. Nykyään ei juuri uskalla aloittaa tai sulkee äkkiä suunsa kun alkaa raivon ilme nousta mun naamalle. Lapset kyllä vähän pelkää meidän riitelyä, yrittävät nykyään aina rynnätä tasoittelemaan kun mun ääni alkaa kohota. Mutta pääasia että nalkutus loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin ylisäästäväinen kuin ylituhlaavainen kuten oma vaimoni. Perheen talous on jatkuvasti kuralla hyvistä tuloista huolimatta.
Et taida ymmärtää mistä puhut.
Apn miehen tapauksessa kyseessä on sairaalloinen saituuden pakkomielle, joka ahdistaa kaikkia. Vaikka sitä rahaa olisi, sitä ei saa käyttää. Olen itse eronnut sellaisesta miehestä, ja voin sanoa, että kyllä helpotti. Kyse on pakkomielteestä, joka ei siihen sairastuneen mielestä ole mitenkään sairaus, ja sitä kautta taloudellisesta väkivallastakin.
Omalla kohdallasi voit miettiä, onko yhteinen tili viisasta tuhlarin kanssa. Meillä ei ollut saidan kanssa. Jos kävin työpaikkalounaalla tai kahvilassa kahvilla kerran viikossa, siitä saatiin aikaiseksi viikon kestävä äänekäs riita, miten minä tuhlaan rahaa. Ja minä sentään tienasin ihan yhtä paljon. Siitäkin tuli jättiriita, kun avasin oman tilin ja siirsin palkkani sinne. Siinä vaiheessa tajusin, että tämä ei toimi mitenkään ja päätin jo alustavasti lähteä. Sitten kävi myös mutkien kautta ilmi, että miehellä oli sitä rahaa riittänyt maksullisiin huoriin ihan toiselta tililtä. Se riitti.
Tottakai myös elareista tuli riita, koska mies ei halunnut niitäkään maksaa, mutta minä en antanut periksi.
Ap, mies ei muutu. Kannattaa kyllä miettiä, miten ja millaisten ihmisten kanssa elämäsi kulutat.
Voisiko miehellä olla alkava alzheimer tai dementian tapainen? Koska se pahentaa juuri tuollaisia oireita. Suostuiskohan käymään lääkärissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus tuntenut parikin tyyppiä, joihin annettu kuvaus sopii kuin nenä naamaan. Raskaita ihmisiä, mutta yleensä aivan tolkuttoman traumaattisia. Elävät pelkojensa vallassa, mutta eivät osaa yksilöidä pelkojaan saatikka puhua tunteistaan muutenkaan. Eivät siis mahda itselleen mitään. Yrittävät kontrolloida itseään ja kaikkea ympärillään kuitenkaan siinä onnistumatta. Samalla ympäristö alkaa sairastua.
Pitkäänhän tuota olet jo katsonut:). Itse tekisin ehkä niin, että kertoisin ihan neutraalilla äänensävyllä etten enää jaksa tällaista elämää. Samalla toteaisin, että jos tilanne ei muutu niin liitto päättyy eroon.
Tämä selkeä viesti siksi, että kovasti traumaattiset eivät yleensä tajua muuttaa käytöstään ennenkuin kuin siihen on tarpeeksi suuri syy. Tuossahan sen näkisi onko parisuhde ja perhe hänelle tarpeeksi suuri syy muuttua.
Kuulostaa mun isältä. Heikkoitsetuntoinen tyrannin lapsi, joka nalkutti päivät pitkät meille lapsille. Mikään ei koskaan kelvannut, eikä luonnollisestikaan positiivista palautetta herunut. Isältä puuttui suhteellisuudentaju niin täydellisesti, ettei älynnyt edes onnitella hyvistä koetuloksista, vaan löysi niistäkin jotain huomautettavaa. Minä siis kympin tyttö, nykyään maisteri, isä rämpi hädin tuskin lukion läpi. Kaikista ankarin oli vanhemmalle veljelleni, jota tekemisineen ei oikein koskaan hyväksynyt. En tiedä, mikä isälle olisi riittänyt, olisiko pitänyt olla täsmälleen kuin hän? Veljenikin oli oikein lahjakas poika, täysin erilainen vain kuin isäni.
Minusta tuli aivan hullun vaativa itseäni kohtaan, koska isäni eikä myöskään äitini osannut ilmaista, että olisivat ikinä tyytyväisiä minuun ja tekemisiini. Opin vaatimaan itseltäni aina vain lisää. Veljeeni tuo ilmapiiri ja isän hyväksynnän täydellinen puute vaikutti niin, että elää aika eristäytyneesti eikä oikein uskalla elää elämää täysipainoisesti. Ilmeisesti jätti haavan sieluun tuo isän käytös.
No jos aiot sen kanssa elää, niin nosta niin sanotusti kissa pöydälle. Käsket istumaan ja sanot mikä riepoo. Ja sanot sen, että lapsetkaan eivät tuota enää siedä, joten jos haluaa olla heidän kanssaan tekemisissä myöhemmin (4-5 vuoden päästä muuttavat jo pois), niin nyt on viimeiset hetket muuttaa käytöstä.
Ja käsket kuuntelemaan vaikka mitä inisisi kesken kaiken. Sanot että sinä puhut nyt. Ja sen jälkeen on hänen kommenttiensa vuoro.
Ryhdisty, hyvä nainen, älä ole tuollainen lapamato.
Ihanaa nähdä, että muillakin on tuollaisia miehiä :) mun ei kyllä tee ruokaa, eikä oo kovin saita, mutta on tiettyjä asioita, jotka pitää tehdä juuri niin kuin hän haluaa, muuten seuraa nuhteita. Voiveitsi pitää pyyhkäistä tietyllä lailla puhtaaksi rasian reunaa vasten, paahtimen töpseli on irrotettava aina seinästä paahtamisen jälkeen, rappuset on lakaistava lumesta ennenkuin niille astuu, tyhjän maitopurkin kanssa on toimittava näin ja puhelimen kanssa noin jne jne.
Lapsia ei ole juuri koskaan kannustanut, aina löytää moitittavaa. Joskus, kun vielä viitsin itse haravoida ulkona, kulki perässäni ja haravoi uudestaan paremmin - onko ihme, ettei mua enää kiinnosta edes haravoida? Olen jättänyt ne asiat hänen hoitoonsa, kun en kuitenkaan osaa niitä oikein tehdä, ja nauran päälle. Mutta oikeasti hän on suututtanut monet ihmiset sillä kun ei voi olla neuvomatta, kun tietää aina paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mimmosia ihme ukkoja teillä oikeen on? Voi luoja varjele!
Vaihdevuosimiehiä. Ne on miehillä joskus voimakasoireisemmat. Tulostin kerran esitteen miehelle niistä mutta suuttu sillonkin 😅
-Leenan miniä
Hei Leenan miniä, tekeekö sun miehes muuta kun suuttuu? Onko siinä mitään positiivista? Jos, ni mitä?
Terv. ei kenenkään miniä, jo kolmattatoista vuotta
Isän pitäisi nähdä tämä ketju. Se voisi pelastaa mun veljien elämän, ei olisi ehkä vielä liian myöhäistä. Täällä on kyllä hyviä ihmissuhde tietäjiä.
Mulla on just tollanen työkaveri. Se kulkee kollegansa perässä päivästä toiseen ja kertoo, miten asiat pitäisi oikeasti tehdä. Itse ei pistä tikkua ristiin, mutta ohjeistaa muita koko ajan. Häipyy paikalta, kun jotain töitä pitäisi tehdä. Olemme diagnosoineet hänet narskuksi oireiden perusteella. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä perhe-elämä hänen kanssaan on.