Ilonpilaajamies. Elämä on käynyr todella raskaaksi.

Miehellä on aina ollut tiukkoja kriteereitä ja omia sääntöjä, joita pitää noudattaa.
Esim maitopurkki pitää jättää valumaan tyhjäksi lasin reunaa vasten, ettei tippaakaan mene hukkaan.

Lautaselle ei saa jäädä riisin murentakaan, vaan ihan jokainen näkyvä murunen ruokaa on syötävä.

Kun hämn laittaa ruokaa, hän laittaa sitä mahdollisimman niukasti, ja joskus käy niin, että minä tai hän itse, jää ilman kalaa. Niin kävi eilen; mies oli paistanut lohta ja laittanut perunamuusia.
Minä näin selvästi, että lohta oli aivan liian vähän, ja suutuin.

Sanoin, että miten sama voi tapahtua kerta toisensa jälkeen, ettei kaikille riitä ruokaa?
En ottanut lohta, vaan söin itse kaalikeittoa edeltävältä päivältä.

Mies suuttui minulle, että hän olisi kuulemma "voinut kaapia lohta itselleen ruodoista" - mutta sehän on jo lapsellista.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, vaan usein on käynyt niin, että kun mies laittaa ruokaa, sitä on liian vähän.
Hänen oma isänsä on aivan samanlainen. Sitä on kamalaa katsoa.

Mieheni on myös kova huomauttamaan ihan pienimmistäkin asioista, menettää hermonsa pikkujutuista - mutta ei koskaan, ikinä myönnä omia virheitään.

Yhteisiä vuosia on takana 16 - ja nyt huomaan, etten ole ollut näin onneton varmaan koskaan elämäni aikana.
Yritän pysyä miehen jaloista pois, ja yritän olla iloinen lasten kanssa - mutta miestä en enää jaksa.

Miten yksi ihminen voikin masentaa läsnäolollaan ja toiminnallaan näin totaalisesti?
Lapsetkaan eivät tahdo enää isää mukaan, koska isä on aina antamassa ohjaita ja neuvomassa ja huomauttelemassa. Isä huomauttelee myös lasten kavereille.
Lapset ovat 14 ja 13v.

Usein lapset pyytävät minua sanomaan isälle, ettei tämä huomauttelisi ja puuttuisi heidän ja heidän kavereidensa tekemisiin jatkuvalla syötöllä.

Puhuminen ei auta, koska mies ei tee omasta mielestään mitään väärin. Eikö hänellä muka ole oikeuttaa sanoa lapsille, miten asiat voisi hoitaa paremmin? Eikö hänellä ole oikeutta sanoa tässä kodissa mitään? Jos hän näkee virheitä, miksi hän ei saisi niihin puuttua?

En jaksa enää yrittää selittää, miksi hänen kanssaan on niin raskasta olla ja elää.
Hän etäännyttää omat lapsensakin - enemmän ja enemmän.
Mutta ei hän sitä tietenkään suostu myöntämään.

Minä olen niin väsnyt siihen, että koko ajan pitää hiipiä varpaillaan, ettei isä vaan taas löydä jotakin huomautettavaa - joka useimmiten on pikkuseikka.

Lisäksi meiehlläni on aina tapana puhua kovin syyttävään äänensävyyn.
Eräänä päivänä kun lähdin töihin, hän juoksi perässäni autolle, ja totesi - todella vihaiseen sävyyn:
"Miten sä nyt lähdit ilman puhelinta?! Etkö yhtään ajattele! Pomosikin jo soiitti!"
Kyse oli siis siitä, että olin unohhtanut puhelimeni.
En kuitenkaan ollut vielä lähtenyt pihasta, ja olisin kyllä huomannut unohduksen samantien, koska kuuntelen puhelimen kautta musaa autoradiosta.

Miten tällaisen syyllistävän ja aina kaieksta valittavan miehen kanssa jaksaisi elää?