Aavistelen että mut tyrmätään, mutta kerron silti pohdiskelevani tosissani, onko oikeudenmukaista tai eettisesti oikein yrittää rikastua?
Tienaan suhteellisen vähän (rutkasti alle suomalaisten keskipalkan) mutta koen tulevani silti ihan hyvin toimeen.
Välillä olen pohtinut, pitäisikö opetella esim. sijoittamaan, saavuttaakseen parempaa elintasoa, enemmän rahaa, jos nyt ei suoranaista rikkautta?
Sitten kuitenkin minua jarruttaa ajatus siitä, että jos minulla on enemmän rahaa, se tarkoittaa että se sama raha on joltain/joiltain toisilta pois. Raha jakaantuu maailmassa erittäin epäreilusti. Pohdiskelen, kummalla puolella haluan olla. Rikkaana olisi ehkä helpompaa ja olisin ehkä arvostetumpi ulkopuolisten silmissä (eri asia, haluanko ulkopuolisten arvostusta näin pinnallisella asialla...), mutta omatunnon vuoksi saatan olla tyytyväisempi köyhempien puolella. Toisaalta, työssäkäyvänä, katto pään päällä ja ruokaa kaapissa enemmän kuin tarpeeksi, kuulun kyllä maailmanlaajuisesti tarkasteltuna jo nyt niihin rikkaimpiin...
Mietittekö muut näin, vai olenko ihan kummajainen?
Oma filosofiani: teen hyviä asioita, teen töitä. En murehdi ensisijaisesti/en arvota asioita tai tekojani rahan perusteella. Ne hyvät asiat lisääntyvät, omat taitoni niissä paranevat ja kehityn niissä tehokkaammaksi. Vapautuu lisää aikaa tehdä enemmän. Se heijastuu ehkä myös jonkun kiitollisuutena ja saan ihmisiltä paljon takaisin -rikastun ja voin käyttää tämän rikkauteni tuottamaan uutta omien töideni kautta. Palkkatyöstä saamallani rahalla (teen työt hyvin ,en rahan vaan yleisen hyvän takia, kuitenkin istestäni huolehtien=voin ehkä saada palkankorotuksen, joustoa jne.) saan hankittua tarpeellisen ja voin antaa sitä myös muille jotka sitä tarvitsevat. Voin laittaa sen tuottamaan, voin lainata sille joka tarvitsee jne. t. kristitty