Totaalikieltäytyjä vetosi oikeudessa siihen, että haluaa samanvertaista kohtelua kuin Jehovan todistajat – vankeustuomiosta vapautuksella voi olla laajoja seurauksia
HELSINGIN hovioikeus antoi perjantaina äänestyspäätöksellä poikkeuksellisen ratkaisun, joka voi vaikuttaa totaalikieltäytyjien asemaan laajasti. Hovioikeus vapautti 23-vuotiaan miehen syytteestä eikä hän siten saa vankeusrangaistusta.
Hovioikeus katsoi, että tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden. Heidät on lailla vapautettu asepalveluksen ja siviilipalveluksen suorittamisesta.
Mies kertoi vastustavansa sotaa ja haluavansa edistää väkivallattomia keinoja ratkaista konflikteja. Hän totesi pitävänsä syrjivänä lakia, joka vapauttaa Jehovan todistajat asevelvollisuudesta, mutta muilla ei ole vakaumuksensa takia samaa mahdollisuutta.
Hovioikeus teki ratkaisunsa seitsemän jäsenen vahvennetussa kokoonpanossa. Ratkaisu syntyi täpärästi äänin 4-3.
ITÄ-UUDENMAAN käräjäoikeus ei nähnyt aikanaan tilanteessa syrjintää vaan tuomitsi miehen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä 173 päiväksi ehdottomaan vankeuteen. Nyt hovioikeus kumosi tämän ratkaisun.
Hovioikeuden ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Syyttäjä ilmoitti HS:lle perjantaina, että hän aikoo hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
”Hovioikeuden ratkaisu eroaa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ja syyttäjien velvollisuus on näin ollen hakea asiassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta”, kihlakunnansyyttäjä Maren Salvesén viestitti.
Lain mukaan siviilipalveluksesta kieltäytyvä on tuomittava vankeuteen. Vuodesta 2011 lähtien suuri osa kieltäytyjistä on määrätty vankilan sijasta valvontarangaistukseen.
Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta erillisellä lailla, joka tuli voimaan 1980-luvun puolivälissä. Vapautuslain tarkoitus oli katkaista YK:n ihmisoikeuskomiteasta tullut kritiikki siitä, että totaalikieltäytyjät ovat mielipidevankeja.
Tuolloin valtaosa totaalikieltäytyjistä oli jehovan todistajia.
YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Kirsi Pimiä pitää hovioikeuden ratkaisua merkittävänä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimi totaalikieltäytyjän avustajana hovioikeudessa.
”Puolustusministeriön asettama toimikunta totesi jo vuonna 2007, että totaalikieltäytyjien kohtelu tulisi saattaa yhdenmukaiseksi perustuslain kanssa. Suomi ei kuitenkaan ole ryhtynyt toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi perustuslakivaliokunnan ja YK:n kritiikistä huolimatta. Odotamme, että hallitus nyt ryhtyy lainsäädäntötoimenpiteisiin asiassa”, Pimiä toteaa tiedotteessa.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei halua ottaa tarkkaan kantaa siihen, millainen lakiuudistus pitäisi toteuttaa, koska sillä voi olla vaikutuksia myös esimerkiksi maanpuolustukseen.
”Yhdenvertaisuusvaltuutettu on sitä mieltä, että perus- ja ihmisoikeusmyönteisin vaihtoehto olisi jättää rankaisematta kaikkia, jotka perustelevat totaalikieltäytymistä uskonnon tai muun vakaumuksen perusteella. Hallituksen on kuitenkin arvioitava, millaisia vaikutuksia lakiuudistuksella tulisi olemaan maanpuolustuksen kannalta”, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms.
Harmsin mukaan myös syytteestä vapautunut totaalikieltäytyjä on tyytyväinen hovioikeuden ratkaisuun.
”Olisi ollut kohtuutonta, että henkilö syrjivästi tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä hovioikeuskaan löytänyt sille hyväksyttäviä perusteita”, toteaa Harms sanoo.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005579067.html
Kommentit (123)
Halveksin kaikkia vätyksiä, jotka eivät edes sivaria pysty käymään.
Siviilipalvelus on asepalveluksesta kieltäytyvien vaihtoehto. Tiedän kristittyjäkin (ei siis jehovantodistajia), jotka ovat vakaumuksellisista syistä käyneet sivarin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
Siviilipalvelus on asepalveluksesta kieltäytyvien vaihtoehto. Tiedän kristittyjäkin (ei siis jehovantodistajia), jotka ovat vakaumuksellisista syistä käyneet sivarin.
Jehovat ovat kaiketi saaneet aiemmin vapautuksen jopa sivarista. Siinähän se ongelma onkin. Sivariksi saa mennä kuka vaan. Totaalikieltäytyjä ei mene edes sivariin.
Totta, nyt jokainen mamma äkkiä armeijaan.
Vierailija kirjoitti:
Halveksin kaikkia vätyksiä, jotka eivät edes sivaria pysty käymään.
Eli noin 99,9 naisista? Ymmärrettävää.
Puolustusvoimien komentajan ym heikkolahjaisten tulisi yksinoikeudella saada määrittää kuka on mielipidevanki Suomessa 2019.
Amnestya ei tarvita kun arvostelukykyä on omastakin takaa.
Tästä kysymyksestä EI saa keskustella.
Yleinen asevelvollisuus on aseveliaikoinakin koeteltu suomalainen perinne jota ei saa kyseenalaistaa. NATOonkaan ei saa liittyä.
Kaikki edellä tulikirjaimin kirjoitettuna tietenkin.
Puolan, Unkarin, Tsekin jne tulisi erota NATOsta ja määrätä ainakin kymmenen vuoden asevelvollisuus kaikille kansalisille.
Aseistakieltäytyjien tuomioiden puolittamisen on jumala kieltänyt. Murhatuomionpuolitksen jumala kielsi myös.
Oulun epäilty laistenraiskaajajoukkio pääsee puolella tuomiolla.
Vierailija kirjoitti:
Hsss. Hiljaa. Tästä aiheesta ei saa puhua.
Ihmisoikeudet meillä hyvällä mallilla. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
HSSSS!!
Ihmisoikeudet ovat nyt ainakin hieman aiempaa paremmalla mallilla, kun yhden uskonlahkon edustajilla ei ole eritysvapautta asevelvollisuuden suhteen.
Kiitti vaan perseilijä. Nyt kaikkien pitää sotia kun sä et vaan voinut mennä sivariin, joka ei varmaan olisi rikkonut mitään muuta moraalisääntöä kuin että oot laiskaperse.
Vierailija kirjoitti:
Kiitti vaan perseilijä. Nyt kaikkien pitää sotia kun sä et vaan voinut mennä sivariin, joka ei varmaan olisi rikkonut mitään muuta moraalisääntöä kuin että oot laiskaperse.
Ei sivarit mitään sodi, vaan tekevöt ihan muita juttuja. Vapaamatkustuksentodistajat eivät suostuneet aiemmin edes sivariin, nyt ei tuo laiskaperseily enää onneksi heiltäkään onnistu.
Miksei totaalikieltäytyjät pääse ensikertalaisena ehdollisella?
Kenenkään ei tarvitse enää mennä armeijaan, sivariin tai vankilaan, jos ei halua. Kaikille samat säännöt!
Erikseen on laissa säädetty ettei edes ensikertalaisena pääse puolella tuomiolla aseistakieltäytyjä.
Vesi ja leipä rangaistus tuomion puolittamiskonstina poistui 1800-luvulla.
Mutta asevelvollisuusperinne niin pyhä asia että ihan tulikirjaimin jotkut hitlerit asevelvollisuus -sanan kirjoittaisivat.
Asevelvollisuuslaissa on paljon muitakin sairaita yksityiskohtia.
Onneksi on amnesty
ettei tarvitse markus päiviö ym kapitulanttien arvostelukyvyn takia muuttaa maasta pois.
Päiviön luokkakaverina voin todeta että älynlahjat juuri sopivan niukat kasarmihommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika huolestuttavaa on, että ihmisiltä on kadonnut maanpuolustustahto.
Jos johtavat poliitikot kusevat vuosikausia Kansallisen Edun päälle vuosi toisensa jälkeen, niin mites luulet sen vaikuttavan tahtoon laittaa ainoataan kaupaksi?
"Maan johdon on ansaittava kansalaisten maanpuolustustahto", sanoi joku kaluunaherra joskus. Viisaita sanoja.
Kyllä siellä ihmisten ja yhteiskunnan etua ajetaan. Kansalaiset valitsevat päättäjät ja suurin osa kansasta ymmärtää että politiikkaan kuuluvat vaikeatkin päätökset, eikä päättäjän rooli ole helppo. Jos pääsisit itse päättämään, olisivatko kaikki heti onnellisia ja juhlisivat uskomattomia peliliikkeitäsi.
Mainitse toki nämä yhteiskunnan talouden täydellisesti korjaavat ja kaikkia miellyttävät keinosi...
Jehoville on tämä outo vapaus joskus myönnetty. Silloin ei tietenkään armeijaan tai sivariin. Mutta mitä uberperseilijöitä on nää totaalikieltäytyjät jotka ei voi mennä armeijaan eikä sivariin 😝 varmaan mahtavat ideologiset syyt.
Naisille tämä outo vapaus myönnetty.
Naiset vankilaan ja päivästä päivään tuomiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On järjetöntä ajatella, että yhteiskunnassa ihmiset voivat tehdä mitä haluavat tai olla tekemättä vetoamalla siihen, että tekeminen liittyy joihinkin henkilön ilmoittamiin arvoihin. Minun mielestäni on myös väärin, että joudun maksamaan veroja, kun se on vastoin eettisiä arvojani.
Vielä järjettömämpää on se että sukupuoli vapauttaa ihmisen kansalaisvelvollisuudesta. Vapeutetaanko miehet verojenmaksusta?
Ei naiset ole vapautettuja maanpuolustuksesta.
Kylläpä se joku jehova nyt jaksaa jankata.
Ei ne ole mielipidevankeja. Jokaisella on vapaus ilman rangaistuksen pelkoa kertoa mielipiteensä ase- ja siviilipalveluksen pakollisuudesta, ja siitä kuinka hanurista sellainen on. Rangaistus tulee siitä, että kieltäytyy palveluksesta. Ymmärrätkö eron?