Lue keskustelun säännöt.
Mikä on paras tapa suhtautua kosintaan, kun suhde on vielä liian epävakaa naimisiinmenoa ajatellen?
21.02.2018 |
Ollaan miehen kanssa tunnettu alle vuoden verran. Suurimman osan tuosta ajasta olemme eläneet kaukosuhteessa töiden vuoksi, kuten tälläkin hetkellä (välimatkaa on niin paljon, että näemme harvakseltaan). Yhteisasumista on ollut yhteensä ehkä 4 kuukautta.
Erossa oleminen on miehelle tosi vaikeaa ja hänellä on mielestäni hieman läheisriippuvaisen piirteitä. Ei kovin äärimmäisiä (ei ole koskaan ollut esim. väkivaltainen ketään naista kohtaan), mutta silti itseäni häiritsee välillä liiallinen ripustautuminen ja mm. se, että päivittäin pitäisi pitää aktiivisesti yhteyttä ettei hän ala pelätä minun pettävän (en ole koskaan elämässäni pettänyt ketään tai ollut edes vähällä tehdä niin) tai hankkivan eroa. Olemme keskustelleet asiasta ja sopineet, että opettelemme rauhassa elämään ja olemaan niin, että kummankin tarpeet täyttyisivät.
Viime päivinä meillä on ollut hieman oudot välit, koska mies oli jotenkin onnistunut päättelemään, että olen etääntymässä hänestä ja mahdollisesti jättämässä jne. (ei pidä paikkaansa). Videopuhelun aikana hän sitten päätti kosia minua. Tunteeni asiassa ovat ristiriitaiset: rakastan häntä paljon ja suhteen hyvinä hetkinä olen todella onnellinen, mutta huonot hetket tuntuvat niin huonolta että en uskalla sitoutua suhteeseen vielä tässä vaiheessa noin peruuttamattomasti. Esimerkiksi ihan normaalien arkisten riitojen aikana hän saattaa käyttäytyä suhteettoman loukkaantuneesti ja lapsellisesti, samaan tapaan kuin ex-mieheni käyttäytyi eroprosessin aikana. Uskon tämän johtuvan hänen rikkinäisestä taustastaan ja näen, että hän tekee paljon töitä itsensä kanssa. Uskon ilman muuta, että hänestä kasvaa vielä unelmieni mies, kunhan hän saa jätettyä nuo pahimmat panikoinnit taakseen. Tällä hetkellä minusta kuitenkin välillä tuntuu, että minulla on miehen sijaan alaikäinen huollettava lapsi. En halua naimisiin ennen kuin tilanne on selvästi parempi.
(jatkuu)
Kommentit (69)
Jos noin paljon mietityttää naimisiin meno, älä ihmeessä mene, ero tulisi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos noin paljon mietityttää naimisiin meno, älä ihmeessä mene, ero tulisi kuitenkin.
En menekään, nyt. Mutta haluan mennä tämän miehen kanssa naimisiin sitten kun hänestä kasvaa mies. Ketjussa on kysymys siitä, miten tällaisen asian voi ilmaista miehelle siten, ettei häneltä mene usko itseensä?
ap
Tuhoon tuomittu suhde, kun lähtökohta on, että nykyisellään mies epäilyttää ja suhde voi toimia, jos onnistut karsimaan hänen huonot puolensa. Todennäköisesti noi mainitsemasi huonot puolet tulevat päinvastoin korostumaan ajan myötä.
Eikä se miehen käytös vaikuta läheisriippuvuudelta vaan alistavalta kontrolloimiselta.
Ne puolet voimistuvat, kun sitoutumisenaste lisääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo, että haluat naimisiin kunhan..kunhan mies pääsee paniikeistaan eroon jne. Mies olisi hyvä kunhan...Ja tarkotan nyt että naimisiin ei kannata mennä että saisit miehen vakuutettua siitä että haluat oikeasti olla hänen kanssaan.
Mulla vaan sois jo hälytyskellot ja kovaa jos mies on mustasukkainen, läheisriippuvainen ja kiireellä menossa naimisiin. Kuulostaa pelottavan paljon exältäni.
Asetat ajan, jolloin naimisiinmeno voisi olla ajankohtaista esim. vaikka 2020 kesällä. Siihen mennessä tiedät kyllä mitä arki on ja miltä sinusta tuntuu. Aikaa ei tarvitse selitellä enempää, sen pitäisi riittää vastaukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mene sen kanssa naimisiin, koskaan! Jollei sinulla ole peltoa, mitä teet paskalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ei. Suhde ei ole hyvä, jos näet siinä potentiaalia, mutta miehen pitää muuttua ennen kuin pystyt sitoutumaan.
Vaikka sanoisit sen kuinka lempeästi ja olisit jopa oikeassa, niin sinun tehtäväsi ei ole toimia terapeuttina eikä kasvattaa aikuista ihmistä.
Kuulostaa säälittävältä. Itse olet läheisriippuvainen. Miehestä ei kasva yhtään mikään muu kuin mikä hän on. Ei ole aikuinen parisuhde tuo. Todella outoa joutua suhteessa pohdiskelemaan tuollaista. Toisaalta näytät tykkäävän. Sen kun menet naimisiin, se kestänee aikansa ja sitten voit etsiä uuden terapoitavan ja kasvatettavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asetat ajan, jolloin naimisiinmeno voisi olla ajankohtaista esim. vaikka 2020 kesällä. Siihen mennessä tiedät kyllä mitä arki on ja miltä sinusta tuntuu. Aikaa ei tarvitse selitellä enempää, sen pitäisi riittää vastaukseksi.
Kiitos tästä hyvästä neuvosta.
Muilta osin tähän on tullut hämmentävänkin kielteisiä kommentteja. Teidänkö mielestänne yksikään ihminen ei voi koskaan päästä yli vaikean taustan jättämistä haavoista ja/tai oppia elämään niiden kanssa niin, että onnellinen parisuhde on mahdollinen? Aika lohduton maailmankuva mielestäni. Minkälaisista taustoista itse tulette, oletteko täydellisiä ihmisiä? Toivotteko kumppaniltanne ymmärrystä ja lempeää suhtautumista silloin, kun ylireagoitte johonkin itsestänne vaikealta tuntuvaan asiaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asetat ajan, jolloin naimisiinmeno voisi olla ajankohtaista esim. vaikka 2020 kesällä. Siihen mennessä tiedät kyllä mitä arki on ja miltä sinusta tuntuu. Aikaa ei tarvitse selitellä enempää, sen pitäisi riittää vastaukseksi.
Kiitos tästä hyvästä neuvosta.
Muilta osin tähän on tullut hämmentävänkin kielteisiä kommentteja. Teidänkö mielestänne yksikään ihminen ei voi koskaan päästä yli vaikean taustan jättämistä haavoista ja/tai oppia elämään niiden kanssa niin, että onnellinen parisuhde on mahdollinen? Aika lohduton maailmankuva mielestäni. Minkälaisista taustoista itse tulette, oletteko täydellisiä ihmisiä? Toivotteko kumppaniltanne ymmärrystä ja lempeää suhtautumista silloin, kun ylireagoitte johonkin itsestänne vaikealta tuntuvaan asiaan?
ap
Siitä vaan kihloihin. Ajattelutapasi on jo oikein soveltuva parisuhdeväkivallan uhrille. Keksit jo tekosyitä miehen huonolle käytökselle ja yliymmärrät ja tahdot parantaa hänet rakkaudellasi. Olette luodut toisillenne. Varaa kirkko samantien. Miksi ihmeessä pitkittämään prosessia.
Vierailija kirjoitti:
Down
To the left. To the right. Two steps on your toes and a jump forwards.
J u o k s e ! ! !
Ja koska todennäköisesti et kuitenkaan juokse, niin muista ainakin tämä vanhemman naisen neuvoni eron hetkellä - ehkä se sinua siinä kohtaa hieman lämmittää, että joku oli jo aiemmin tätä mieltä.
Noh, senkun teet niin kuin haluat. Selvästi haluat jatkaa seurustelua mutta et mennä naimisiin. Se on hyvä suunnitelma.
Kyllä ihminen voi muuttuakin parempaan suuntaan, mutta vain itselähtöisesti. Toista ihmistä ei_voi muuttaa. Moni nainen toivoo turhaan miehensä muuttuvan.
Sitäpaitsi mustasukkaisuus ja omistushalu ovat sitkeässä. Yleensä ne pahenevat iän myötä, eivät helpota. Tällä haavaa mustasukkaisuuden syy on se että asutte etäällä, mutta jos asuisitte yhdessä, mies epäilisi työkavereita jne.
Siksi täällä on niin nihkeitä kommentteja. Plus ettet oikein kerro mikä siinä miehessä on niin hyvää, joka kompensoisi noita vikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asetat ajan, jolloin naimisiinmeno voisi olla ajankohtaista esim. vaikka 2020 kesällä. Siihen mennessä tiedät kyllä mitä arki on ja miltä sinusta tuntuu. Aikaa ei tarvitse selitellä enempää, sen pitäisi riittää vastaukseksi.
Kiitos tästä hyvästä neuvosta.
Muilta osin tähän on tullut hämmentävänkin kielteisiä kommentteja. Teidänkö mielestänne yksikään ihminen ei voi koskaan päästä yli vaikean taustan jättämistä haavoista ja/tai oppia elämään niiden kanssa niin, että onnellinen parisuhde on mahdollinen? Aika lohduton maailmankuva mielestäni. Minkälaisista taustoista itse tulette, oletteko täydellisiä ihmisiä? Toivotteko kumppaniltanne ymmärrystä ja lempeää suhtautumista silloin, kun ylireagoitte johonkin itsestänne vaikealta tuntuvaan asiaan?
ap
Kyllä voi mutta melko harvinaista tuo on - ja vaatii yleensä todella kovan _oman_ motivaation jonka esim jokin kriisi on aiheuttanut ja ihminen menee _itse omasta halustaan_ terapiaan esimerkiksi. En jäisi odottelemaan sitä että toinen ihminen ehkä joskus alkaa haluta itse muuttua... Monta kuvaamasikaltaista ja huonosti päättynytta tilannetta ja suhdetta olen nähnyt, jopa itse ollut noissa osapuolena.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan miehen kanssa tunnettu alle vuoden verran. Suurimman osan tuosta ajasta olemme eläneet kaukosuhteessa töiden vuoksi, kuten tälläkin hetkellä (välimatkaa on niin paljon, että näemme harvakseltaan). Yhteisasumista on ollut yhteensä ehkä 4 kuukautta.
Erossa oleminen on miehelle tosi vaikeaa ja hänellä on mielestäni hieman läheisriippuvaisen piirteitä. Ei kovin äärimmäisiä (ei ole koskaan ollut esim. väkivaltainen ketään naista kohtaan), mutta silti itseäni häiritsee välillä liiallinen ripustautuminen ja mm. se, että päivittäin pitäisi pitää aktiivisesti yhteyttä ettei hän ala pelätä minun pettävän (en ole koskaan elämässäni pettänyt ketään tai ollut edes vähällä tehdä niin) tai hankkivan eroa. Olemme keskustelleet asiasta ja sopineet, että opettelemme rauhassa elämään ja olemaan niin, että kummankin tarpeet täyttyisivät.
Viime päivinä meillä on ollut hieman oudot välit, koska mies oli jotenkin onnistunut päättelemään, että olen etääntymässä hänestä ja mahdollisesti jättämässä jne. (ei pidä paikkaansa). Videopuhelun aikana hän sitten päätti kosia minua. Tunteeni asiassa ovat ristiriitaiset: rakastan häntä paljon ja suhteen hyvinä hetkinä olen todella onnellinen, mutta huonot hetket tuntuvat niin huonolta että en uskalla sitoutua suhteeseen vielä tässä vaiheessa noin peruuttamattomasti. Esimerkiksi ihan normaalien arkisten riitojen aikana hän saattaa käyttäytyä suhteettoman loukkaantuneesti ja lapsellisesti, samaan tapaan kuin ex-mieheni käyttäytyi eroprosessin aikana. Uskon tämän johtuvan hänen rikkinäisestä taustastaan ja näen, että hän tekee paljon töitä itsensä kanssa. Uskon ilman muuta, että hänestä kasvaa vielä unelmieni mies, kunhan hän saa jätettyä nuo pahimmat panikoinnit taakseen. Tällä hetkellä minusta kuitenkin välillä tuntuu, että minulla on miehen sijaan alaikäinen huollettava lapsi. En halua naimisiin ennen kuin tilanne on selvästi parempi.
(jatkuu)
Mun on vain pakko palauttaa sua sen verran maanpinnalle, ettei tuollainen tule kehittymään vielä aikoihin parempaan. Eksäni käyttäytyi samalla tavalla, eli kontrasti oli todella iso tämän ja tuon välillä. Lisäksi tuo käytös on mitä todennäköisimmin lähtöisin vanhemmasta, joka on käyttäytynyt samalla tavalla, eli tuo on ihan geeneihin kirjoitettua sen mitä ei ole opittua ja traumaperäistä. Sinuna en jäisi odottelemaan tuon muuttumista, koska samalla jokin keskinäisissä henkilökemioissanne ajaa kumppanisi tuohon pisteeseen.
Mieti myös kosinta - sen pitäisi olla iloinen ja onnellinen asia, jota kumpikin haluaa siksi, että haluaa sitoutua. Ei siksi, että se on vallanmerkki tai omistuksen merkintä vasemmassa nimettömässä. Itsensä antaminen tavallaan polttomerkattavaksi ei ole kihlauksen merkitys nykyisin. Jos kumppanilla on läheisriippuvaisen piirteitä jo nyt, niin ne eivät helpotu vaatimuksiin vastaamalla. Mitä enemmän hän vaatii ja sinä myönnyt, sitä enemmän mahdollistat hänen käytöstään. Lisäksi tutkailisin hieman enemmän kumppanisi taustoja - onko hänellä itsellään puhtaat jauhot pussissa, ja siksi purkaa epäilyksiään sinun kyttäämisenäsi? Haluaako liian lähelle liian äkkiä? Onko hän maailman inhottavin ihminen suuttuessaan? Jos on, suosittisin varomaan. Maailman inhottavin ihminen suuttuessaan on todellakin sitä ja voi järjestää niin isoja hankaluuksia mitä hankalimmilla hetkillä, että senkin takia kehottaisin miettimään koko suhdetta. Nyt voi tuntua ihanalta ja keveältä, mutta kun suhde etenee, sen dynamiikka muuttuu - ja yleensä sen terveen haitaksi. JATKUU
Reagoin kosintaan vastaamalla itse kysymykseen välittömästi "kyllä", ja jatkamalla sitten että haluan kuitenkin että minua kositaan tilanteessa, jossa ei ole päällä riitaa eikä miehellä ole henkistä paniikkia suhdettamme koskien. Selitin, että koska avioliitto ei merkitse minulle juuri muuta kuin ihanaa juhlapäivää (olen todella sitoutunut suhteeseemme ilmankin sitä, enkä epäröisi toisaalta ottaa eroa huonosta suhteesta vaikka naimisiin olisin mennytkin), haluan kosinnan tapahtuvan sataprosenttisen myönteisissä merkeissä. Lisäsin vielä, että nyt mies tietää, mikä vastaukseni tulee olemaan. Mies ilahtui tästä ja sanoi ymmärtävänsä.
Sitä en ruvennut erikseen selostamaan, että koen miehen nyt enemmän lapsekseni tai että haluan tasavertaisen kumppanin, koska mies oli jo valmiiksi siinä määrin paniikissa, että tuo olisi varmasti pahentanut hänen tuntemuksiaan. Asiasta on kuitenkin keskusteltava myöhemmin. Yritän nyt keksiä, mikä olisi sellainen tapa jutella tästä, josta miehelle ei tulisi liian riittämätön olo. Miten voin ilmaista, että menen mielelläni hänen kanssaan naimisiin, mutta vasta sitten kun hän on oppinut lisää tärkeitä elämäntaitoja? Tuohan kuulostaa helposti sellaiselta "kelpaat vain jos muutut" -ajattelulta (mistä se ei kieltämättä kaukana olekaan). Pienempänä asiana, joka minua häiritsee, on lisäksi miehen tupakointi, jonka hän on luvannut lopettaa. Se häiritsee minua tavallista enemmän, koska saan pienestäkin määrästä tupakansavua kohtuuttoman pahoja päänsärkyjä, ja sitä savua tulee aina jostain rakosesta se riittävä määrä, vaikka mies yrittää huolellisesti estää sitä. Tämänkin asian toivoisin olevan takanapäin sitten, kun naimisiinmenoa aletaan puuhata.
Voi miten toivon, että mies olisi itse ymmärtänyt, ettei hetki ole vielä oikea kosinnalle. :/ Olisin kiitollinen kaikista neuvoista, miten tällaisen tilanteen voi hoitaa niin, ettei naimisiinmenon "viivyttäminen" ala tuntua miehestä torjunnalta. Mies on luonteeltaan sellainen hätähousu, että pidän todennäköisenä että hän ottaa asian esille pian uudelleen.