Nyt meistäkin ls-ilmoitus, käsittämätöntä
Siis lasta oli lyönyt pari poikaa koulussa ja yksi iskuista osui kaulaan ja ääni meni ihan omituiseksi. Asumme kaukana sairaalasta ja olin itse silloin juuri ollut leikkauksessa ja mieheni soitti minulle, että haki lapset koulusta ja nyt lapsen ääni on tuollainen. Pelästyin, ettei ole osunut kurkunpäähän ja ambulanssi kävi tarkistamassa tilanteen ja paikalle tuli myös poliisi?? Kukaan ei oikein tiennyt mitä poliisi siellä tekee.
Lopulta kyse oli siitä, että poikien leikki oli mennyt vähän liian rajuksi ja opettaja soitti, että asia on nyt kaikkien osapuolien tiedossa ja kaikki Ok.
Nyt tuli sitten meidän pojasta lastensuojeluilmoitus. Mieheni ei voi mennä kun ei ole pojan huoltaja, vaikka on ollut lapsen isä 1-vuotiaasta asti. Ja mikä parasta siellä pitäisi olla huomenna ja en saa ketään kiinni. Itse jouduin sairaalaan kiireelliseen uusinta leikkaukseen tulehduksen vuoksi ja kun mitkään antibiootit eivät tehonneet.
Enpä olisi uskonut, että meistäkin voi tehdä ls-ilmoituksen. Ollaan niin normaali perhe kuin vain voi olla.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää miten paljon yksi vuorokausi sijaiskoti/sijaisperhessä maksaa per lapsi?
Siellä nimittäin liikkuu suuret summat, kaikki veronmaksajien kukkaroista!!!!Niin, kunnat maksavat viulut, ja tämän vuoksi tarpeellisia sijoituksia ei tehdä.
Ihan syystä ei heti saa takaisin lasta jonka on kertaalleen antanut pois, ei lapset ole mitään leluja jotka voi laittaa pois kun ei huvita ja ottaa uudelleen kun tuntuu, että ehkä sittenkin huvittaa. Kunnes tuntuukin taas siltä, että päihteet kiinnostaakin enemmän.Lapsi kun tarvitsee pysyvyyttä eikä sitä, että asuinpaikka vaihtuu aina kun vanhempi ei viitsi, jaksa tai halua hoitaa.
Ja huumeita "liikkuu" kaikkialla, myös kouluissa ja harrastuksissa. Ei ole enää semmoista tuppukylää Suomessa, ettei sinne huumeita saisi jos haluaa saada.
Ota selvää sinäkin miten raha liikkuu sosiaalipuolella! Lue Esko Leipälän artikkeli, ja täällä ketjussa on muitakin googlettavia artikkeleita (aiemmin)! Vaikka sijoittaminen on kallista lystiä, niin kunta saa jokaisesta huostaanotetusta lapsesta valtion rahoituksen.
En lue roskaa, eikä valtio maksa sijoituksen kuluja, vaan kunta. Vähän lähdekriittisyyttä.
Tulee mieleen yksi tuttu, joka aina kertoi kuinka hänen lapsensa vietiin, koska makaronilaatikko oli tehty "väärin". Sillä ei kuulemma ollut mitään vaikutusta, että vanhemmalla oli vakava mielisairaus, oli mm vaikeaa vainoharhaa. Varmaan uskoi itse juttuihinsa, mutta ei se niistä tosia tee.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelulla on myös ne rumemmat kasvot enkä puhu nyt mistään lokakuunliike-tyypeistä.
Kaverini anto aikanaan vauvansa 3kk huostaan jotta saisi asiansa kuntoon kun oli masennusta yms.
Silloin puhuttiin parista kuukaudesta joka sitten venyi ja venyi kunnes sijaisperhe otti ja muutti 400km päähän vauva mukanaan ja sen jälkeen on nähnyt lastaan 4tuntia/kk.
Tänä päivänä lapsi on jo 15vuotias ja asuu vieläkin sijaisperheensä luona.
Itseasiassa sijaisperhe aikanaan kertoi tytön ollessa 7vuotias kuka hänen äitinsä on.
Tämän kaiken vilunkipelin on mahdollistanut sijaisperheen ja johtavan sosiaalitädin läheiset välit.
Tämä kuullostaa tutulta. Olen myös kuullut äidistä, jolla raskauden jälkeinen masennus. Ei saanut enää lastaan takaisin, vaikka oli toipunut.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelulain mukaan, sosiaalityöntekijällä velvollisuus tarkistaa kaikki lastensuojeluilmoitukset. Aina ei tarvita toimenpiteitä, mutta tatkoituksena on tarkistaa että lapsella on kaikki hyvin.
Eikö ole hienoa, että halutaan pitää huoli lapsista? Eivät ne sossutädit teitä tahalleen kiusaa ja nöyryytä. Heillä on VELVOLLISUUS tarkistaa tilanteet.Tottakai on olemassa ns turhia lasuja. Mutta mitä yhteistyöhaluisempia olette, sitä nopeammin asiat saadaan hoidettua.
Nykyvanhemmat tuntuu uhriutuvan milloin mistäkin ja näillä "uhreilla" se hyökkäys on paras puolustus. Tämmöinen vanhempi kun näkee mainoksen jossa kehotetaan huomioimaan lastakin välillä eikä tuijottamaan vaan älylaitetta, se pillastuu kuinka häntä nyt syytellään ja kun "muut" ei tajua että pitää työsähköpostit välillä katsoa! Tämmöinen vanhempi näkee neuvolassa mainosbanderollin tupakoinnin vaaroista sikiölle tai uusimmista ravintosuosituksista niin johan taas juputetaan; kyllä minä tiedän että mikä minun lapselleni on parasta, turha tulla neuvomaan.
Sitten jos näiden lapsista tehdään aiheeton (tai aiheellinenkin) lasu niin ne raivoaa sille sossutätille, huutaa ja haukkuu kun sossutäti nyt puuttuu heidän elämään. Ja näin edespäin...
Onneksi omat lapset alkaa olla jo niin isoja ettei kohta enää tarvii näiden kanssa olla tekemisissä koulussa tai harrastuksissa... Sääliksi käy vaan opettajia, lastensuojelun henkilökuntaa ym. jotka tämmöisten vanhempien kanssa joutuu lasten asioista vääntämään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaita on kyllä nämä nimettömät lasut. Miestä tehtiin lastensuojeluilmoitus koska "lapsi ei ole enää niin iloisen oloinen kuin syksyllä". Ei olisi kannattanut huolestuneen ihmisen tulla juttelemaan ensin meille kasvotusten vaikka tästä huolenaiheestaan, vaan ehdottomasti tehdä lastensuojeluilmoitus. Sosiaalityöntekijä soitti ja kertoi asiasta, eikä edes tavannut meitä, koska hänenkin mielestään ilmoitus oli todella kummallinen ja epämääräinen.
Sitten tehtiin toinen ilmoitus jossa minua syytettiin alkoholistiksi. Nimettömänä taas, of course. En ole ollut kohta 9 vuoteen humalassa, eikä lapseni ole koskaan nähnyt minua kännissä. Juon äärimmäisen harvoin edes yhden viinilasillisen, tämä siksi että kehoni ei kestä lainkaan alkoholia. Mutta juoppo minusta oltiin lastensuojelulle maalailtu. Tämä käsiteltiin muutamassa tapaamisessa.
No, kolmas ilmoitus olikin rankempi, siinä kerrottiin että käytän suonensisäisesti huumeita. Nimettömänä tämäkin ilmoitus. Juoksin virtsatesteissä joissa todistin että en käytä minkäänlaisia huumausaineita.
Neljäs ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sekin nimettömänä ja tälläkertaa syytettiin siitä että huudan lapselleni.
Kyllähän tämä nimettömänä lasuja tehtaileva henkilö elämäämme paljon hankaloitti ja sai aikaan minulle unettomuutta ja äärimmäisen stressitilan, mutta lastensuojelussa osattiin kohtuullisen järkevästi tähän suhtautua. Sanoivat että kyse on varmasti kiusanteosta, mutta nämä pitää kaikki kuitenkin tutkia.
Ilmoitukset on tehty lapsesta.
Kiitos, on ymmärretty jo, kun joka sivulla on jankattu monen monta kertaa, että lasu tehdään nimenomaan LAPSESTA.

Mutta koskettaa koko perhettä. Jolloin voi puhua meistä.

Sehän juuri tuon kommentin pointti oli.
Mutta aina kun joku kirjoittaa kuinka hänestä/heistä on tehty lasu, niin heti joku korjaa että "se lasu on tehty lapsesta, ei teistä/sinusta".
Kaikki varmaan ymmärtää että lasu koskettaa koko perhettä, paitsi tämä "lasu tehdään lapsesta" jankkaaja.
Kyllä on touhu mennyt naurettavaksi. Lapset ja tosiaan lähes kaikki lapset tappelevat joskus keskenään. Ei ihme että nää kermaperseet ei sitten pärjää oikeassa elämässä kun joku sanoo esim. työpaikalla vähän pahasti niin tehdään ilmoituksia henkisestä väkivallasta.
Muistan, miten 80-luvulla tappelusta joutui opettajan, ehkä rehtorin puheille. Jälki-istuntoa saattoi rapsahtaa. Kotiin lähti lappu huoltajan allekirjoitettavaksi. Asiaa ei jääty vellomaan sen pidemmäksi aikaa, mutta tappelupukareita hävetti jälki-istunto ja ooettajan syyllistävä puhe. Ihan heti ei haluttu uudestaan tappelemaan.
Nykyään kuraattorin, sossun ja psykologin täytyy kytätä jokaista lasta ja pienistäkin asioista täytetään lippuja ja lappuja, määrätään kasvatuskeskustelu ja laitetaan Wilma-viestejä. Aikuiset saavat olla yksilöitä ja erilaisia, mutta jokaisen koululaisen täytyy sopia tiettyyn muottiin tai häntä aletaan tarkkailemaan erityisen läheltä. Yhtäkkiä saatetaan sitten todeta, että kotiolojen täytyy olla huonot ja lapsikin sanoi, ettei saa harrastaa mitä haluaa. Lasun paikka ja sossusta joku kotiin käymään.
No kun nykyään jokaiselle lapselle täytyy saada joku ADHD- tms. diagnoosi. Levottomuus ei voi olla teini-iässäkään normaalia. Sitten oppilailta ei voida edes vaatia asiallista käytöstä, koska hehän ovat kaikki niitä erityislapsia. Huonosti käyttäytyvälle lapselle täytyy antaa sermi, jonka takana hän saa omassa rauhassaan pomppia jumppapallolla tai löhötä säkkituolissa. Lasu täytyy tehdä mielellään myös mahdollisimman monista perheistä. Jostainhan täytyy löytää syy yhteiskunnan ongelmiin ja lasten ja nuorten pahoinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset pelkäävät lasua? Sehän on vaan lapsen parhaaksi. On niitä normaalia perheitä muitakin, joista on tehty lasuja. Jos teillä on oikeasti kaikki kunnossa, niin kerrotte siellä, mitä on tapahtunut ja asia on sillä selvä.
Jos viranomaiset eivät suhtautuisi tällaisiin asioihin vakavasti, niin sitten taas kohta huudetaan, että miksei kukaan tehnyt mitään, kun tapahtuu jotain...
Vaikka kaikki olisi kunnossa voi silti ahdistua näistä. Miksi se on vaikea käsittää? Tässä on kyse yhdestä tai kahdesta ihmisestä jonka tehtävä on löytää vanhemmista vikaa. Jokainen työntekijä on oma yksilönsä. Koskaan et voi tietää onko työntekijä järkevä ja asioita ymmärtävä vai joku itsensä paremmaksi tunteva kamala ihminen joka vääntää kaiken sanomasi ikävältä kuulostavaksi. Nämä yksittäiset ihmiset voivat täysin mielivaltaisesti järjestää lapsesi huostaan. Lisäksi lastensuojelun tapaaminen jo itsessään on nöyryyttävää ja vastenmielistä, perheen huonoksi leimaavaa. Kyllä aina joku juoruileva ilkeä ihminen näkee kenet perhe menee tapaamaan tai mikä vielä pahempaa, varmasti näkevät jos nämä änkevät perheen kotiin.
Parhaimmillaan lasu voi pelastaa jonkun lapsen, mutta todellisuudessa aiheuttaa paljon turhaa stressiä, pahaa mieltä ja häpeää perheille. Lisäksi joskus joku on lastensuojelun hampaissa turhanpäitenkin, lasten sijoitukset ovat osittain rahakasta bisnestä. Valitettavasti. Laitokset saavat hyvän rahan näistä lapsista.
Minusta on tehty turhia ilmoituksia ja se suru ja ahdistus mikä siitä on tullut on kamalaa. Ihmiset kokee nämä asiat eritavalla, minulle tämä on äärettömän ahdistavaa ja menetin jopa ruokahaluni ilmoitusten takia. Iltaisin kun sain lapset nukkumaan itkin heiltä salaa. Joka kerta ilmoitukset on todettu turhiksi, mutta ahdistus on jäänyt, koskaan ei voi tietää milloin seuraava ilmoitus tulee. Ilmoituksen voi kuka tahansa tehdä täysin ilman vastuuta puheistaan, mutta perheen vanhemmat ovat syyllisiä ellei toisin todisteta.Bullshittiä.
Huostaanotto on hemmetin kallis kunnalle, ja niitä ei todellakaan tehdä ilman äärimmäisen päteviä syitä. Vaikka joku sijaisvanhempi ansaitseekin hoitotyöllä, huostaanotosta ei koskana missään ikinä päätä sijaisvanhempi, vaan huostaanottopäätöksen tekevät viranomaiset, jotka eivät siitä saa latin latia.
Huostaanottopäätökseen osallistuu aina vähintään kaksi virkamiestä, ensinnäkin päätöstä valmisteleva lastensuojelun työntekijä ja toiseksi sosiaalihuollon johtava viranhaltija.
Ja jos lapsi (12-vuotta täyttänyt) tai vanhempi vastustaa huostaanottoa, päätös on tehtävä hallinto-oikeudessa.
https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/huostaan…
Joten puhut silkkaa tuubaa. Annas kun arvaan, et uskalla myöntää edes itsellesi niitä syitä lasuille, vaan haluat ajatella joutuneesi "mielivallan" kohteeksi...?
Todellisuudessa toki joku voi joutua vaikkapa hullun naapurinsa kiusaamaksi, mutta siitä vaan sitten lähestymiskieltoa peliin. Loppuu turhien valitusten teko aika nopsaan, jos sinulla on osoittaa, että ilmoitusten tehtailija vainoaa sinua.
Kaltaisesi ihmiset ovat juurikin yksi isoimmista syistä miksi lastensuojeluilmoitus aiheuttaa suurta pahoinvointia vaikka tietää pystyvänsä sen todistamaan aiheettomaksi.
Ihmisten reaktio on tuo, että perheessä on oltava kuitenkin oikeasti vikaa jos väittävät ilmoitusta perättömäksi.
Suoraan sanottuna asenteesi ja tyylisi kirjoittaa on suoraan hanurista. Esim jos sinun kaltaisesi ihminen on lastensuojelussa töissä niin vääriä päätöksiä sataa. Kapeakatseinen empatiakyvytön ihminen joka ei kykene asettumaan toisen asemaan ellei ajatusmaailma ole juuri samanlainen.
Sinäkö tunnet kaikki sossut henkilökohtaisesti ha kykenet siltä pohjalta sanomaan, että siellä on vain järkevää porukkaa ja hyviä tyyppejä töissä?
Laitokset tai sijaisperheet eivät todella tee päätöstä huostaanotosta, mutta voivat vastustaa sen purkua.Mitäpä, jos opettelisit lukemaan kommentit loppuun saakka.
Minähän sanoin, että totta kai voi joutua jonkun hampaisiin. Silloin kannattaa ihan oikeastikin panna lähestysmiskielto vireille. Oikeus ratkaisee, onko kyse vainosta vai ei.
Mutta sanoin, että SINUN vimmasi todistella, että lastensuojelu toimii mielivaltaisesti ja ottaa tuosta vain lapsia huostaan euronkuvat silmissä on selittelyä, joka saattaa johtua alitajuisesta tarpeesta selitellä asioita itsellesi parhain päin.
En ole lastensuojelussa töissä, mutta tunnen muuten alaa. Tiedän, että huomattavasti suurempi ongelma kuin aiheettomat lastensuojelutoimet on se, että niitä EI TEHDÄ. Tapaus Eerika ei suinkaan ole ainoa.
Ja koska huostaanotto maksaa lastensuojelulle kymmeniä tuhansia euroja vuodessa ja työllistää todella paljon työntekijöitä, joita jo alkaa päälle on kaikkialla liian vähän työsarkaan nähden, on ihan selvää, että kiusan takia ei yksikään lastensuojelun työntekijä - vaikka olisikin epäempaattinen mulkvisti, totta kai joka alalla voi heitäkin olla - ala huostaanottoja puuhata.
Käytä järkeäsi, nainen!
Etpä näytä itsekään paljon ymmärtävän. Taas heität olettamuksia. Minun lapsiani ei ole yritetty ottaa huostaan eikä ole huostaanotettu. Minulla ei ole mitään syytä selitellä asioita parhainpäin.
Millä perustelet faktana esittämäsi asian, että lasu työntekijät eivät tee tahallisia tai tahattomia virheitä?
Lähestymiskielto ei kyllä ehkäise perättömiä / turhia lasuilmoituksia. :D
En heittänyt uusia olettamuksia, vaan kerroin, mitä olin aiemmassa kommentissani sanonut, kun se ei selvästi ollut menn sinulle jakeluun.
Toistan: en tiedä sinusta mitään, mutta selittelysi on bullshittiä ja oudon kiihkeää.
Lähestymiskielto ei tietenkään ehkäise hullua soittelemasta lastensuojeluun. Mutta jos sinulla on ilmoittelijalle määrätty lähestymiskielto, se toimii varoituksena. Ja lopettaa lastensuojelun tutkinnat, kun voit heti osoittaa, että kyse on sinuun kohdistuneesta vainosta, josta on oikeuden päätös. Menikö nyt jakeluun vai haenko rautalankaa lisää?
Totta kai jokaisella, missä tahansa ammatissa voi tulla virheitä. Pointti oli, että kukaan ei ole niin hullu, että täysin aiheetta aiheuttaa valtavat kulut ja itselleen tolkuttoman työmäärän.
Sitä paitsi unohdat nyt - edelleen käsittämättömästä syystä - olennaisen pointin, jonka selitin sinulle jo sivukausia sitten. Yksittäinen lastensuojelun virkamies ei päätä mitään. Yritätkö siis selittää, että kaksi lastensuojelun työntekijää jostakin täysin tuulesta temmatusta syystä ottaa sinut tai jonkun muun silmätikukseen - ja ylipuhuu jopa hallinto-oikeuden tuomarin puolelleen. Ja siis edelleen ilman mitään perusteita?
Koska kuten linkillö sinulle osoitin, huostaanottopäätös vaatii siinäkin tapauksessa esittelevän virkamiehen ja johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan päätöksen, että perhe on suotunut huostaanottoon. Ja jos ei ole suotunut, päätös pitää tehdä hallinto-oikeudessa.
Minä luotan kyllä oikein aika lailla enemmän suomalaiseen oikeusjärjestelmään kuin johonkin lastensa huostaanottoa selittelevään nettiruikuttajaan. Ja tällä en viitannut sinuun, vaan somessa oman kotinsa turvallisuutta ja kasvatustaitojaan valkopeseviin vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää miten paljon yksi vuorokausi sijaiskoti/sijaisperhessä maksaa per lapsi?
Siellä nimittäin liikkuu suuret summat, kaikki veronmaksajien kukkaroista!!!!Niin, kunnat maksavat viulut, ja tämän vuoksi tarpeellisia sijoituksia ei tehdä.
Ihan syystä ei heti saa takaisin lasta jonka on kertaalleen antanut pois, ei lapset ole mitään leluja jotka voi laittaa pois kun ei huvita ja ottaa uudelleen kun tuntuu, että ehkä sittenkin huvittaa. Kunnes tuntuukin taas siltä, että päihteet kiinnostaakin enemmän.Lapsi kun tarvitsee pysyvyyttä eikä sitä, että asuinpaikka vaihtuu aina kun vanhempi ei viitsi, jaksa tai halua hoitaa.
Ja huumeita "liikkuu" kaikkialla, myös kouluissa ja harrastuksissa. Ei ole enää semmoista tuppukylää Suomessa, ettei sinne huumeita saisi jos haluaa saada.
Ota selvää sinäkin miten raha liikkuu sosiaalipuolella! Lue Esko Leipälän artikkeli, ja täällä ketjussa on muitakin googlettavia artikkeleita (aiemmin)! Vaikka sijoittaminen on kallista lystiä, niin kunta saa jokaisesta huostaanotetusta lapsesta valtion rahoituksen.
Valtionosuus on noin neljäsosa kunnan menoista.
http://vm.fi/kunnan-peruspalvelujen-valtionosuus
Kunnat eivät missään oloissa siis ANSAITSE huostaanotoista, yhden lapsen kiireellinen huostaanotto maksaa kunnalle yli sata tuhatta euroa vuodessa.
Puhut koko ajan asiasta, jota et ollenkaan tunne. Mitäpä jos hiukan edes perehtyisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaita on kyllä nämä nimettömät lasut. Miestä tehtiin lastensuojeluilmoitus koska "lapsi ei ole enää niin iloisen oloinen kuin syksyllä". Ei olisi kannattanut huolestuneen ihmisen tulla juttelemaan ensin meille kasvotusten vaikka tästä huolenaiheestaan, vaan ehdottomasti tehdä lastensuojeluilmoitus. Sosiaalityöntekijä soitti ja kertoi asiasta, eikä edes tavannut meitä, koska hänenkin mielestään ilmoitus oli todella kummallinen ja epämääräinen.
Sitten tehtiin toinen ilmoitus jossa minua syytettiin alkoholistiksi. Nimettömänä taas, of course. En ole ollut kohta 9 vuoteen humalassa, eikä lapseni ole koskaan nähnyt minua kännissä. Juon äärimmäisen harvoin edes yhden viinilasillisen, tämä siksi että kehoni ei kestä lainkaan alkoholia. Mutta juoppo minusta oltiin lastensuojelulle maalailtu. Tämä käsiteltiin muutamassa tapaamisessa.
No, kolmas ilmoitus olikin rankempi, siinä kerrottiin että käytän suonensisäisesti huumeita. Nimettömänä tämäkin ilmoitus. Juoksin virtsatesteissä joissa todistin että en käytä minkäänlaisia huumausaineita.
Neljäs ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sekin nimettömänä ja tälläkertaa syytettiin siitä että huudan lapselleni.
Kyllähän tämä nimettömänä lasuja tehtaileva henkilö elämäämme paljon hankaloitti ja sai aikaan minulle unettomuutta ja äärimmäisen stressitilan, mutta lastensuojelussa osattiin kohtuullisen järkevästi tähän suhtautua. Sanoivat että kyse on varmasti kiusanteosta, mutta nämä pitää kaikki kuitenkin tutkia.
Ilmoitukset on tehty lapsesta.
Kiitos, on ymmärretty jo, kun joka sivulla on jankattu monen monta kertaa, että lasu tehdään nimenomaan LAPSESTA.
Mutta koskettaa koko perhettä. Jolloin voi puhua meistä.
Sehän juuri tuon kommentin pointti oli.
Mutta aina kun joku kirjoittaa kuinka hänestä/heistä on tehty lasu, niin heti joku korjaa että "se lasu on tehty lapsesta, ei teistä/sinusta".
Kaikki varmaan ymmärtää että lasu koskettaa koko perhettä, paitsi tämä "lasu tehdään lapsesta" jankkaaja.
Koskettaa toki, mutta edelleenkään sitä ilmoitusta ei tehdä perheestä eikä vanhemmista vaan lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tietää miten paljon yksi vuorokausi sijaiskoti/sijaisperhessä maksaa per lapsi?
Siellä nimittäin liikkuu suuret summat, kaikki veronmaksajien kukkaroista!!!!Niin, kunnat maksavat viulut, ja tämän vuoksi tarpeellisia sijoituksia ei tehdä.
Ihan syystä ei heti saa takaisin lasta jonka on kertaalleen antanut pois, ei lapset ole mitään leluja jotka voi laittaa pois kun ei huvita ja ottaa uudelleen kun tuntuu, että ehkä sittenkin huvittaa. Kunnes tuntuukin taas siltä, että päihteet kiinnostaakin enemmän.Lapsi kun tarvitsee pysyvyyttä eikä sitä, että asuinpaikka vaihtuu aina kun vanhempi ei viitsi, jaksa tai halua hoitaa.
Ja huumeita "liikkuu" kaikkialla, myös kouluissa ja harrastuksissa. Ei ole enää semmoista tuppukylää Suomessa, ettei sinne huumeita saisi jos haluaa saada.
Ota selvää sinäkin miten raha liikkuu sosiaalipuolella! Lue Esko Leipälän artikkeli, ja täällä ketjussa on muitakin googlettavia artikkeleita (aiemmin)! Vaikka sijoittaminen on kallista lystiä, niin kunta saa jokaisesta huostaanotetusta lapsesta valtion rahoituksen.
Valtionosuus on noin neljäsosa kunnan menoista.
http://vm.fi/kunnan-peruspalvelujen-valtionosuus
Kunnat eivät missään oloissa siis ANSAITSE huostaanotoista, yhden lapsen kiireellinen huostaanotto maksaa kunnalle yli sata tuhatta euroa vuodessa.
Puhut koko ajan asiasta, jota et ollenkaan tunne. Mitäpä jos hiukan edes perehtyisit?
Tämän ketjun sivulla 2 on muutama googlettamisen lähde. Tutustu niihin.

Tässä ketjussa sivulla 2 on muutama googlettamisen lähde. Tutustu niihin.
Tässä ketjussa sivulla 2 on muutama googlettamisen lähde. Tutustukaa niihin.
Tunnetko olisi älykkäämmäksi? :D