Nyt meistäkin ls-ilmoitus, käsittämätöntä
Siis lasta oli lyönyt pari poikaa koulussa ja yksi iskuista osui kaulaan ja ääni meni ihan omituiseksi. Asumme kaukana sairaalasta ja olin itse silloin juuri ollut leikkauksessa ja mieheni soitti minulle, että haki lapset koulusta ja nyt lapsen ääni on tuollainen. Pelästyin, ettei ole osunut kurkunpäähän ja ambulanssi kävi tarkistamassa tilanteen ja paikalle tuli myös poliisi?? Kukaan ei oikein tiennyt mitä poliisi siellä tekee.
Lopulta kyse oli siitä, että poikien leikki oli mennyt vähän liian rajuksi ja opettaja soitti, että asia on nyt kaikkien osapuolien tiedossa ja kaikki Ok.
Nyt tuli sitten meidän pojasta lastensuojeluilmoitus. Mieheni ei voi mennä kun ei ole pojan huoltaja, vaikka on ollut lapsen isä 1-vuotiaasta asti. Ja mikä parasta siellä pitäisi olla huomenna ja en saa ketään kiinni. Itse jouduin sairaalaan kiireelliseen uusinta leikkaukseen tulehduksen vuoksi ja kun mitkään antibiootit eivät tehonneet.
Enpä olisi uskonut, että meistäkin voi tehdä ls-ilmoituksen. Ollaan niin normaali perhe kuin vain voi olla.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmeissäni miksi sinun pojasta tehdään lasu. Sinun poika ja se toinen poika olivat tapelleet koulussa. Koulun tehtävä on huolehtia lapsista ettei tilanteet eskaloidu tuollaiseen että siellä hakataan. Ja jos jostain tehdään lasu, niin siitä väkivaltaisesta osapuolesta.
Maailma ei ole reilu. Koulukiusattu joutuu vaihtamaan koulua eikä kiusaaja. Väkivallan uhri joutuu hakemaan terapiaa mutta väkivaltaista ihmistä ei pakoteta mihinkään hoitoon. Ja kyllä - paljon vääryyttä kokenut ihminen voi joutua ls:n syyniin jopa niin että toimenpiteet johtavat entistä pahempaan ahdinkoon. On korkeakoulutettuja ja koko elämänsä töissäkäyneitä vanhempia, jotka jopa joutuvat luopumaan työpaikastaan koska ls:n toimenpiteet vievät kaikki voimat. Ja sitten lällätellään ja käytetään aseena sitä, että miksi et käy töissä.
Mutta kuka maksaa sitten sos.tt: n palkan? Ja joutuvatko he koskaan virheistään vastuuseen?
Ja kaikesta huolimatta sanon kuitenkin sen, että on olemassa fiksuja sosiaalialan työntekijöitä. Voin jopa väittää, että lähes kaikki tapaamani olivat ihan normaaleja ihmisiä (jotkut jopa ihania) kunnes tapasin erään joka toimikin sitten toisin kuin kukaan muu koskaan ennen ja siitä tuskasta nyt taistellaan!
Kuwaitissa on joku sananlasku joka kuuluu jotenkin niin että kun haavoittunut leijona makaa maassa, niin ethän potki sitä. Sillä meillä äideilläkin on sisällämme se leijonaemon vaisto, joka hyppää vaikka jääkylmään kaivoon pelastaakseen poikasensa. Äidinrakkaus on suuri ja huoli omasta lapsesta on varmasti suurin tuska jonka kokea voi!
Onneksi tämä leijona alkaa toipua. Murrrr...
Ongelmana tässä on se että lähtökohtaisesti yhteiskunnan silmin ´ kouluhan on mahtava juttu, se oikeanlainen kasvattaja ja että koulu tarjoaa turvallisen kasvuympäristön kuten päiväkotikin. Kukaan ei kyseenalaista, että onko tämä totta,pitääkö paikkansa ja miten paljon. On suuret oppilasryhmät, stressaantuneita ylikuormittuneita opettajia, huonoa sisäilmaa ym ym ym. Koulun tulee noudattaa lakia > jos nähdään huoli lapsesta (tähän on eri välineitä, mittareita) tehdään lasu. Mihin lasu voi johtaa.... Kouluhan on yhteiskunnan silmissä turvallinen, mutta koti kyseenalaistetaan.

Mulle kävi just noin kun kerroit. Mutta nyt viisveisaan rahasta, elättäköön yhteiskunta. Ja lapsellanikin menee nyt loistavasti. Kostan siis välinpitämättömyydellä ja itsekkyydellä. Jos kaikki kiusatut tekisivät näin, tämä paska yhteiskunta kaatuisi ja pääsisimme rakentamaan uuden ja paremman.

Yksi opettaja just paljasti mulle, että tässä kunnassa ei ole yhtään homeetonta koulua.
Vierailija kirjoitti:
Mä keksin yhdistää 2 ketjua täältä. Aiheettomat lasu-ilmoittelijat sarjahukuttajan hoteisiin vaan. Win-win.
ja väärin perustein tehtyjen huostaanottojen tekijät paljon suurempaan vastuuseen....
Valtion rahoitusjärjestelmä tulee muuttaa (huostaanottoasiat). Tämä päättäjien tietoisuuteen! Esko Leipälä puhuu asiaa.
Jos on arka ja ujo lapsi, joka ei uskalla osallistua asioihin ääneen tunnilla koko luokan kuullen ja osoita tuntiaktiivisuutta, tästäkin voi opettaja olla huolissaan, osoittaa huolta ja kohta on lapsi koulukuraattorilla tai koulupsykologilla juttelemassa. Eikö opetusministeriö ohjeistuksineen tajua että eivät kaikki ole ulospäinsuuntautuneita hölöttäjiä!

Hyvähän on että opettajaa kiinnostaa oppilaiden hyvinvointi. Sillä kun ei syyllistetä Juuri Sinua, vaan syy lapsen hiljaisuuteen ja vaisuuteen voi olla myös esim koulukiusaamisessa.
Uskomatonta, mistä kaikesta jotkut vanhemmat uhriutuvatkin.
Miten home vaikuttaa ihmiseen. Lukekaa.
Joihinkin ihmisiin home ei vaikuta, mutta jotkut sairastelevat. Esim neurologisia oireita: hermostuneisuus, levottomuus, aggressiivisuus, apaattisuus. Voi olla väsymystä, päänsärkyä, vatsakipuja, voi tulla jatkuvat sairastelukierteet. Jos lapsi oireilee homeesta käytöksen kautta, tulee käytöshäiriöitä, käytöshäiriöistä huoli opettajan taholta. Jos tulee "liikaa" sairaspoissaoloja, on taas opettajalla huoli. Kun koululla on riittävän suuri huoli, tehdään lasu. Näitä asioita ei tulisi viedä minkään sosiaalipuolen hoidettavaksi vaan korjata se homehtunut koulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmeissäni miksi sinun pojasta tehdään lasu. Sinun poika ja se toinen poika olivat tapelleet koulussa. Koulun tehtävä on huolehtia lapsista ettei tilanteet eskaloidu tuollaiseen että siellä hakataan. Ja jos jostain tehdään lasu, niin siitä väkivaltaisesta osapuolesta.
Maailma ei ole reilu. Koulukiusattu joutuu vaihtamaan koulua eikä kiusaaja. Väkivallan uhri joutuu hakemaan terapiaa mutta väkivaltaista ihmistä ei pakoteta mihinkään hoitoon. Ja kyllä - paljon vääryyttä kokenut ihminen voi joutua ls:n syyniin jopa niin että toimenpiteet johtavat entistä pahempaan ahdinkoon. On korkeakoulutettuja ja koko elämänsä töissäkäyneitä vanhempia, jotka jopa joutuvat luopumaan työpaikastaan koska ls:n toimenpiteet vievät kaikki voimat. Ja sitten lällätellään ja käytetään aseena sitä, että miksi et käy töissä.
Mutta kuka maksaa sitten sos.tt: n palkan? Ja joutuvatko he koskaan virheistään vastuuseen?
Ja kaikesta huolimatta sanon kuitenkin sen, että on olemassa fiksuja sosiaalialan työntekijöitä. Voin jopa väittää, että lähes kaikki tapaamani olivat ihan normaaleja ihmisiä (jotkut jopa ihania) kunnes tapasin erään joka toimikin sitten toisin kuin kukaan muu koskaan ennen ja siitä tuskasta nyt taistellaan!
Kuwaitissa on joku sananlasku joka kuuluu jotenkin niin että kun haavoittunut leijona makaa maassa, niin ethän potki sitä. Sillä meillä äideilläkin on sisällämme se leijonaemon vaisto, joka hyppää vaikka jääkylmään kaivoon pelastaakseen poikasensa. Äidinrakkaus on suuri ja huoli omasta lapsesta on varmasti suurin tuska jonka kokea voi!
Mulle kävi just noin kun kerroit. Mutta nyt viisveisaan rahasta, elättäköön yhteiskunta. Ja lapsellanikin menee nyt loistavasti. Kostan siis välinpitämättömyydellä ja itsekkyydellä. Jos kaikki kiusatut tekisivät näin, tämä paska yhteiskunta kaatuisi ja pääsisimme rakentamaan uuden ja paremman.
Sama täällä. Mä olin varmaan yksi "tulevaisuuden toivoista". Täynnä elämää ja unelmia. Tein töitä vaikka helvetti oli ympärilläni. En mäkään ole sentään robotti. Koin aivan kamalia asioita, sellaisia joita on ehkä vaikea ulkopuolisen edes uskoa. Koin että mun ihmisarvo oli poljettu. Olin hakattu, julkisesti häpäisty, työtön, en voinut mennä omaan kotiini vaikka maksoin siitä vuokraa. Elin turvakodissa. Elämä oli kauhuelokuvaa ja samalla mun piti esiintyä tyynen rauhallisesti ilman merkkiäkään oikeasta tuskasta. Aina sanotaan että pitää uskaltaa puhua, että puhuminen auttaa. Mä koin että rehellisyys käännettiin minua vastaan.
Omalla koulutuksellani ja tällä elämänkoululla voisin ehkä tulevaisuudessa olla yksi niistä joka kertoo miten tuskaa poistetaan ja miten me tekisimme Suomestamme toiveikkaan ja kannustavan yhteiskunnan ihan kaikille! Ja ennenkaikkea lapsillemme!
Whitney Houston (RIP): Greatest love of all, saa mut nykyään kyyneliin, sillä ne sanat kertovat juuri tästä!
Tavallaan nautin siitä, että yhteiskunta ei puutu kiusaajiin, koska näiden ongelmat vaan pahenevat päänsilittelyllä, ja se on niille paskiaisille ihan oikein.
Sosiaalipuolella työntekijä luo turvallisen, lämpimän, välittävän ja kuuntelevan ympäristön. Sinä avaudut, avaudut lisää, kerrot kaiken kun kerrankin sinua kuunnellaan. Viranomainen kerää tietoja sinusta. Kaksiteräinen veitsi voi milloin vain kääntyä sinua itseäsi vastaan. (Esim kerrot että olet uupunut, et jaksa > viranomainen voi vetää johtopäätöksen, sinä et jaksa etkä jaksa huolehtia lapsista).
Pelkästään lasut pitäisi saattaa myös pankkien tietoon ja muille viranomaisille.

Ja jos et ole avautuvaa tyyppiä, siitä vasta tuleekin miinuksia. Ja sekin on julmaa, että sinulle ei välttämättä kerrota, mistä sinua syytetään, tai että joku on tehtaillut lasuja sinusta. Kun sanoin ihan avoimesti, että en ymmärrä, mistä tässä on kyse tai mistä minua syytetään, vastattiin vain että kyllä sinä tiedät. Kun sitten lopulta selvisi lasun sisältö ja tekijä, sosiaalipuolen mokia selvitettiinkin sitten poliisilaitoksella mutta sossut olivat vetäytyneet hiljaisuuteen koloihinsa. Ihan edesvastuutonta toimintaa.

Poliisi riittää.

Poliisilaitoksella oli kuulusteluissa itkemässä ja vaikeroimassa jopa eri kaupungin sossu, kun asianosaiset olivat luikkineet karkuun. Ihan uskomatonta.
Sosiaalipuoli ei kykene näkemään että ongelma voi olla oikeasti koulussa eikä vanhemmissa tai perheessä, sillä sosiaalihuollossa lähtökohtaisesti ongelma on vanhemmissa ja perheessä. Esim kiusattua lapsen "tukeminen" voi tuntua jopa kuulustetulta.
Sosiaalipuolella ei ymmärretä tarpeeksi, miten home tai koulun ravintoarvoiltaan köyhä ruoka vaikuttavat ihmiseen (lapseen), kouluruokaa ei kyseenalaisteta, sitä pidetään terveellisenä (valmis teolliset jauhelihapihvit, makkara, maksalaatikko, kasviksia todella vähän jne). Sosiaalipuoli näkee asiat ns sosiaalisilmälasien läpi.
Jokaisessa lasussa ollaan tekemisissä näiden sosiaalisilmälasipäisten viranomaisten kanssa!
Jos sanot sos työryhmässä jotakin, voidaan vetää johtopäätökset jostakin, jos sanot asian juuri päinvastoin, voidaan taas vetää johtopäätökset jostakin. Mielivaltaista tulkintaa, mielivaltaista puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset pelkäävät lasua? Sehän on vaan lapsen parhaaksi. On niitä normaalia perheitä muitakin, joista on tehty lasuja. Jos teillä on oikeasti kaikki kunnossa, niin kerrotte siellä, mitä on tapahtunut ja asia on sillä selvä.
Jos viranomaiset eivät suhtautuisi tällaisiin asioihin vakavasti, niin sitten taas kohta huudetaan, että miksei kukaan tehnyt mitään, kun tapahtuu jotain...
Vaikka kaikki olisi kunnossa voi silti ahdistua näistä. Miksi se on vaikea käsittää? Tässä on kyse yhdestä tai kahdesta ihmisestä jonka tehtävä on löytää vanhemmista vikaa. Jokainen työntekijä on oma yksilönsä. Koskaan et voi tietää onko työntekijä järkevä ja asioita ymmärtävä vai joku itsensä paremmaksi tunteva kamala ihminen joka vääntää kaiken sanomasi ikävältä kuulostavaksi. Nämä yksittäiset ihmiset voivat täysin mielivaltaisesti järjestää lapsesi huostaan. Lisäksi lastensuojelun tapaaminen jo itsessään on nöyryyttävää ja vastenmielistä, perheen huonoksi leimaavaa. Kyllä aina joku juoruileva ilkeä ihminen näkee kenet perhe menee tapaamaan tai mikä vielä pahempaa, varmasti näkevät jos nämä änkevät perheen kotiin.
Parhaimmillaan lasu voi pelastaa jonkun lapsen, mutta todellisuudessa aiheuttaa paljon turhaa stressiä, pahaa mieltä ja häpeää perheille. Lisäksi joskus joku on lastensuojelun hampaissa turhanpäitenkin, lasten sijoitukset ovat osittain rahakasta bisnestä. Valitettavasti. Laitokset saavat hyvän rahan näistä lapsista.
Minusta on tehty turhia ilmoituksia ja se suru ja ahdistus mikä siitä on tullut on kamalaa. Ihmiset kokee nämä asiat eritavalla, minulle tämä on äärettömän ahdistavaa ja menetin jopa ruokahaluni ilmoitusten takia. Iltaisin kun sain lapset nukkumaan itkin heiltä salaa. Joka kerta ilmoitukset on todettu turhiksi, mutta ahdistus on jäänyt, koskaan ei voi tietää milloin seuraava ilmoitus tulee. Ilmoituksen voi kuka tahansa tehdä täysin ilman vastuuta puheistaan, mutta perheen vanhemmat ovat syyllisiä ellei toisin todisteta.Bullshittiä.
Huostaanotto on hemmetin kallis kunnalle, ja niitä ei todellakaan tehdä ilman äärimmäisen päteviä syitä. Vaikka joku sijaisvanhempi ansaitseekin hoitotyöllä, huostaanotosta ei koskana missään ikinä päätä sijaisvanhempi, vaan huostaanottopäätöksen tekevät viranomaiset, jotka eivät siitä saa latin latia.
Huostaanottopäätökseen osallistuu aina vähintään kaksi virkamiestä, ensinnäkin päätöstä valmisteleva lastensuojelun työntekijä ja toiseksi sosiaalihuollon johtava viranhaltija.
Ja jos lapsi (12-vuotta täyttänyt) tai vanhempi vastustaa huostaanottoa, päätös on tehtävä hallinto-oikeudessa.
https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/huostaan…
Joten puhut silkkaa tuubaa. Annas kun arvaan, et uskalla myöntää edes itsellesi niitä syitä lasuille, vaan haluat ajatella joutuneesi "mielivallan" kohteeksi...?
Todellisuudessa toki joku voi joutua vaikkapa hullun naapurinsa kiusaamaksi, mutta siitä vaan sitten lähestymiskieltoa peliin. Loppuu turhien valitusten teko aika nopsaan, jos sinulla on osoittaa, että ilmoitusten tehtailija vainoaa sinua.
Kaltaisesi ihmiset ovat juurikin yksi isoimmista syistä miksi lastensuojeluilmoitus aiheuttaa suurta pahoinvointia vaikka tietää pystyvänsä sen todistamaan aiheettomaksi.
Ihmisten reaktio on tuo, että perheessä on oltava kuitenkin oikeasti vikaa jos väittävät ilmoitusta perättömäksi.
Suoraan sanottuna asenteesi ja tyylisi kirjoittaa on suoraan hanurista. Esim jos sinun kaltaisesi ihminen on lastensuojelussa töissä niin vääriä päätöksiä sataa. Kapeakatseinen empatiakyvytön ihminen joka ei kykene asettumaan toisen asemaan ellei ajatusmaailma ole juuri samanlainen.
Sinäkö tunnet kaikki sossut henkilökohtaisesti ha kykenet siltä pohjalta sanomaan, että siellä on vain järkevää porukkaa ja hyviä tyyppejä töissä?
Laitokset tai sijaisperheet eivät todella tee päätöstä huostaanotosta, mutta voivat vastustaa sen purkua.