Lue keskustelun säännöt.
surettaa tyttäreni puolesta....
17.02.2018 |
ei yhtään kaveria oman ikäisissä tai omalta luokaľta. Kukaan ei kuulemma kiusaa, ei ainakaan myönnä sitä. Koko viikon ja nyt vk-lopun ollut yksin koulun jälkeen. On puhuttu opettajan ja tytön kanssa ja pidetty palaveria. Koonti on nyt että tyttö menee koulupsykologille puhumaan. Kukaan ei halua tyttöä kaveriksi ryhmätilanteissa. Tilanne muuttunut radikaalisti nyt verrattuna viime vuotiseen tilanteeseen. Tekee mieli itkeä koko ajan ja vaikuttaa omaankin jaksamiseen. Tyttö ei halua puhua tilanteesta, eikä oikein mistään.
Kommentit (116)
Hankala tilanne. Olisiko harrastusta josta voisi löytyä kaveri? Psykologi ei voi oikein kaveriksi muuttua. Opettaja voisi yrittää ryhmäyttää luokan tyttöjä uudella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
halusi lopettaa harrastuksensakin kun ei ollut syntynyt kavereita siellä....
En oikein tiedä onko opettaja yrittänyt ryhmäyttää tyttöjä uudelleen. Ei ainakaan ole sanonut mitään. Pitää vaan tyttöä syyllisenä tilanteeseen että on vetäytynyt. Olen itse myös koulukiusattu joten tiedän miltä se tuntuu, siksi erityisen rankkaa.
ap
Hyvä, että asiaan ainakin yritetään puuttua. Mua kiusattiin koulussa yhdeksän vuotta eikä senkään jälkeen ole ollut kavereita. Kiusaamisen aiheuttamat henkiset arvet näkyvät elämässäni joka päivä, vaikka olen niistä yrittänyt päästä yli...
n. 31
Tuossa tilanteessa ei tyttöä eikä muita koululaisia voi pakottaa mihinkään, varsinkin jos viitteitä varsinaisesta kiusaamisesta ei ole. Ehkä kannustaisin kokeilemaan uusia harrastuksia joista voisi saada kavereita. Radikaalein vaihtoehto varmaan olisi vaihtaa koulua, nykyisessä voi olla vaikeaa saada kavereita jos on jo kaikista porukoista ulkona ja ns yksinäisen maine.
siirtyy yläasteelle kohta, mutta osa vanhoistakin menee samaan kouluun. Paras olisi että luokkajaot uusiksi. En tiedä auttaako.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko jotain ystävää löytyä netin kautta? Eihän se ihan sama ole kuin kaveri jonka kanssa voi harrastaa kaikkea mutta paljon parempi kuin ei mitään. Jos sitä kautta se positiivisuus löytyisi ja helpompi sitten ehkä saada muitakin kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi surullista, ja toi psykologille meno vielä, ehkä hän tarvitsee sitä, mutta toi saattaa leimata häntä lisää.
Ei siitä käynnistä tarvi kertoa. Psyykologilla on salassapitovelvollisuus.
Mitä on tapahtunut?
"Tilanne muuttunut radikaalisti nyt verrattuna viime vuotiseen tilanteeseen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaista meidän 20w tytöllä mutta kun aateltiin ''auttaa'' muun perheen kanssa niin tyttö melkein vimmastu...Kuulemma viihtyy yksinään eikä ymmärrä miks kaikkien pitäs olla kuin ''joku aivoton lammaslauma''
On meidän lapsillammekin ollut hyvin yksinäisiä aikoja ja totta kai vanhempiinkin sattuu, kun lapsella on paha olla. Tyttö on kuitenkin sen ikäinen, että hänen kanssa voisi puuhata kaikenlaista kotonakin. Etsikää netistä yhdessä mielenkiintoisia reseptejä ja leipokaa ja laittakaa terveelistä ruokaa. Itsetunto paranee, kun osaa hyvin jotain. Opeta tyttö siivoomaan ja pesemään pyykkiä, vertailemaan hintoja kaupassa. Pelatkaa yhdessä vaikka shakkia. Hyvin nopeasti voi sen ikäisellä tilanne muuttua eikä häntä kohta välttämättä enää kotona näy. Silloin olette ainakin murehtimisen sijaan käyttäneet yhteisen ajan hyödyllisesti ja hänestä ei ainakaan tule uusavutonta nuorta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttöjen keskinäinen kiusaaminen on tuota ulkopuolelle jättämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan tuossa kiusaamista, jos ei yhtäkkiä kuulu samalla luokalla mihinkään porukkaan ja ennen kuului. Yhteys aiempiin kavereihin? Eikö opettaja ole muka huomannut mitään?
Tytöt on tosi taitavia tuossa ryhmästä sulkemisessa. Onko luokalla joku ns.johtohahmo, luulisi opettajan olevan tällaisista perillä edes vähän...
Tehkää tosiaan jotain kivaa, onko serkkuja tai muita naapurinlapsia seuraksi. Jos tyttö ei ole yksin viihtyvä, niin tuo on tosi kurja tilanne. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen keskinäinen kiusaaminen on tuota ulkopuolelle jättämistä.
niin ja mitä sille voi tehdä? Ei mitään??
Itse kuskaan toisinaan tyttöäni kouluun. Olen huomannut että yksi luokan tytöistä on usein yksin koulun pihalla. Olen välillä kysellyt tytöltä kenen kanssa tämä "Salla" leikkii ja tyttö luettelee muutamia nimiä luokalta. Olen joskus kannustanut tyttöäni pyytämään "Sallaa" meille mutta nyt ei ole ainakaan vuoteen käynyt. Aikaisemmin kun tämä tyttö kävi ei leikit sujuneet kovin hyvin yhteen. Muiden vieraiden kanssa keksivät leikkimistä yleensä muutamassa sekunnissa ja ongelmana on että eivät koskaan kerkeä tehdä kaikkea mitä haluaisivat. "Sallan" kanssa kulkevat ja koettavat keksiä tekemistä mutta mikään ei oikein innosta "Sallaa".
No en ole sitten puuttunut enempää asiaan mutta toki jos kuulisin että tämä tyttö kokee itsensä yksinäiseksi niin voisin sopia tytön vanhempien kanssa esim miten tytöt voisivat tavata toisinaan ja jos tytön vanhemmilta saisi vinkkiä mikä tekeminen häntä kiinnostaisi.
Ps. No meidän poika ei sitten puolestaan oikein löydä kavereita. Mutta tiedostan kyllä hänen omassa käytöksestään kohtia jotka aiheuttavat ongelmia ja niihin on koetettu puuttua. Mutta toisaalta en halua painostaa muuttumaan samanlaisiksi kuin muut vaan poika saa olla omanlaisensa kunhan ymmärtää syyn ja seurauksen. (Ja poika ei tosiaankaan kiusaa ketään jne eli se ei ole syy kaverittomuuteen).
Joskus voi olla kiusaamista, joskus sitä, että on tosi introvertti, eikä kaipaa muiden seuraa. Itselläni kokemusta lapsesta, joka aivan kärsii siitä, että pitäisi olla aina menossa muiden kanssa jossain. Kun saa kutsun, alkaa miettiä, mten pääsisi siitä livahtamaan. Itse olen aika samanlainen. En vaan viihdy ihmisten kanssa, vaikka olisi kavereitakin. On vaan raskasta kuunnella ihan perusmukavienkin ihmisten juttuja. Tavallaan joku häiriö tämäkin kai. Ei vaan nauti ihmisten seurasta.
Meillä sama :(
Tai tytöllä on kavereita koulussa, mutta vapaa-ajalla hän on yksin. Koulukavereissa ei ole sellaista joka haluaisi tyttöni kanssa olla vapaalla. Harrastuksiakin on muttei niistäkään ole ystävää löytynyt. Järkyttävän surullista! Ensi syksynä yläasteelle siirtyminan ja en kestä jos sama jatkuu. Olen myös harkinnut muuttoa Helsinkiin (käyn siellä töissä) ja tyttö olisi innoissaan muuttamassa. En vaan ole vielä uskaltanut. Pelottaa että mennään ojasta allikkoon.
Muuttakaa te Helsinkiin! :) harrastusmahdollisuuksia ja erilaisia porukoita on paljon.
Tuo eristämiskiusaaminen on tosi hankala juttu.
Tärkeää ainakin itse viettää aikaa tytön kanssa ettei tule sellainen "en kellekään kelpaa olo".
Kiusaaminen on aina vaikea asia ratkaista. Koulun vaihtaminen ja uudet harrastukset voi auttaa, kunhan tytön itsetuntoa tuetaan.
Tosi surullista, ja toi psykologille meno vielä, ehkä hän tarvitsee sitä, mutta toi saattaa leimata häntä lisää.