Lue keskustelun säännöt.
Psykologian pääsyoe vei itsetunnon moneksi vuodeksi.
13.02.2018 |
Hain kaksi kertaa opiskelemaan psykologiaa ja tässä välissä opiskelin tätä unelmieni alaa kalliilla kansanopistolla, josta vanhempani sai maksaa itsensä kipeäksi. Lukiossa sain kannustusta alalle kyseisen aineen opettajalta, perheeltä ja ystäviltäni- heistä sopisin alalle paremmin kuin hyvin. Hyvillä mielin jaksoin taas lukea pääsykokeeseen.
Seuraavassa vaiheessa oli soveltuvuuskoe. Veli kommentoi, että tulen varmasti pääsemään sisään jos olisin vain oma itseni ja olinkin.Jouduin kuitenkin kauas varasijoille.
Käytännössä näin tuhottomasti vaivaa toisten keksimien teorioiden pikkutarkkaan opetteluun ja siitä palkinnoksi pääsin avaamaan koko persoonani- se kun on tarkoitus kaivaa soveltuvuusvaheessa, jossa aiemmilla pisteillä ei ollut enää merkitystä. Kaksi tuttua pääsivät sisään kuulemma kaunistelemalla. Minä sinisilmäisesti kerroin itsestäni aidosti. Kuvitelkaa tunne, että avaat itsesi tuntemattomille ihmisille , et kelpaa, he repivät ja heittävät pois. Jäit tyhjille, eikä työlläsi ollut merkitystä, vessanpöntöstä alas.
Oikeasti minulle siitä työstä toki oli merkitystä näin myöhemmin ajatellen, tiedän mihin pystyn ja tämän lisäksi tiedän edelleen olevani ihan hyvä tyyppi. Neljäksi vuodeksi tosin kadotin työkykyni mutta mitäpä tuosta.
Kommentit (46)
Selvästi oikea ratkaisu arvioijilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lisäksi joku kommentoi tuolla, että "entinen psykologiystävä jätti ystävän yksin tämän kriisin aikana eikä ollut tukena...". Tuollainen ei kerro mitään henkilön ammatillisesta pätevyydestä psykologina. Esim. itse olen työssäni psykologina pätevä ja ammattitaitoinen tyyppi, mutta vapaa-ajalla en jaksa ihmisiä kuin pienessä määrin ja kuuntelen ystävieni huolia ja murheita selvästi keskimääräistä vähemmän. Onneksi ystävät ymmärtävät, että vapaalla haluan heittää aivot narikkaan enkä jatkaa työntekoa palkatta."
Kommentti psykologien pers.häiriöistä on... tadaa!...todistettu.
tällä perusteellahan putkimies, joka ei vapaalla ilmaiseksi tee putkiremontteja kavereilleen on pershärönen
Ja siivooja, joka ei vapaalla siivoa kavereiden asuntoja.
Koska hylkäämisen ja terapoinnin väliin ei jää mitään mitä ystävä voisi tehdä tai olla.
AP, psykan opiskelija täällä. Se pääsykoerumba on kyllä niin stressaava ja siihen pitää laittaa kaikkensa. Ei ole ihme, että pettyy, suree ja burn outtaa tuollaisen puristuksen jälkeen, kun se ei tuota positiivista lopputulosta. Älä kuuntele näitä ihmisiä täällä. Psykologitkin on ihmisiä siinä missä muutkin, ja myös he saattavat sairastua itselleen tärkeän menetyksen vuoksi. Toiset ovat toki herkempiä kuin toiset, mutta koulutuksen aikana myös oman herkkyyden kanssa oppii elämään ja sitä pystyy käyttämään myös voimavarana. Toivottavasti nyt voit hyvin.
Soveltuvuuskokeilla on puolensa ja puolensa. Varmasti joka vuosi on muutama selvästi hylsyn saaneita, joista näkee ettei heitä kannata päästää alalle. Kuitenkin soveltuvuuskokeisin päässeet ovat lähes kaikki motivoituneita ja äärimmäisen hyviä. Niillä psykologeilla ei myöskään ole taikasilmää jonka avulla näkisi kuka varmasti on soveltuvin alalle, joten se ettet ole päässyt haastattelusta läpi ei meinaa automaattisesti sun olevan huono. Joku toinen suoriutui silloin vain paremmin, ja myös tuurilla on molempien vaiheiden kokeissa osansa.
Tsemppiä kuitenkin jatkoon, hyvä jos toinen mieleinen ala on jo löytynyt. Myöskään uudestaan kouluttautuminen ei ole mahdotonta, ehkä joskus innostut taas koittamaan.
Vierailija kirjoitti:
”Ole vaan oma aito itsesi” toimii neuvona yllättävän harvoin. Esim. soveltuvuuskokeessa on pakko kaunistella ettei kuulosta maaniselta, itsehillintänsä menettäneeltä papupadalta. Ehkä AP:n olisi kannattanut miettiä, millainen henkilö on uskottava psykologina? Millainen henkilö sopisi alalle? Kuunteleva, harkitsevainen, rauhallinen.
Ja toisaalta myös miettiä, onko hänessä itsessään kykyä tällaiseen, edes esityksen tasolla. Työminä on useimmilla varsin usein ristiriidassa kotiminän kanssa. Ihmisellä on erilaisia identiteettiä ja minuuksissa seurasta ja tilanteesta riippuen. Tämä on ollut mulle kova paikka niellä, koska haluaisin olla rehellisesti oma itseni aina, paikasta riippumatta. Kelvata sellaisena kuin olen.
Jos minä olisin tuollaisissa haastatteluissa oma aito itseni, niin en tulisi ikinä edes paikalle, kun olisin jäänyt kotiin piereskelemään ja selaamaan nettiä :D
Ja siivooja, joka ei vapaalla siivoa kavereiden asuntoja.