Kissa pöydälle: suomalaiseen juhlakulttuuriin ei oikeasti sovi ruokailu. Täällä menee heti hotkimiseksi, eikä ateria ole sosiaalinen juttu
Ulkomailla asia toimii paremmin. Siellä ruokaa ei hotkita, toisin kuin täällä nälkämaassa on tapana tehdä, vaan sen äärellä seurustellaan pitkän kaavan mukaan.
Kommentit (23)
Ikävää jos sun tuttavas on tuollaisia.
Oma huomioni on ihan erilainen.
Suomalainen jouluperinne on junttiudessaan ihan klassikko: kuukauden valmistelut ja sitten hotkitaan vartissa kaikki ihan ähkyyn, jonka jälkeen jokainen vetäytyy koloonsa puhelinta selailemaan.
Näin meillä. Raskasta on :/
Eiköhän tuo aika jo ole mennyt ohi. Ainahan isoissa juhlissa on joku, joka pastoaa päivän, että jaksaa varmasti tyhjentää puolet tarjottavista ruuista.
Olin raksa-allalla töissä kauan sitten ja voi taivas, kun oli vaikka harjakaiset, joissa tarjottiin hernekeittoa, niin kyllä oli kipeänä vatsat porukalla.
Samoin jotain pikkujoulua odotettiin ja siellä seisovasta pöydästä joku kasasi lautaselleen pesuvadillisen herkkuja. Sitä pidettiin vähän vitsinä, kun se toistui saman henkilön tekemänä aina, kun oli ilmaista ruokaa tarjolla. Vaikka palkat olivat silloin hyvät, eikä kukaan oikeasti nälässä elänyt.
Jotenkin naurattaa kun täällä näytetään kokkiohjelmia. Menee ihan hukkaan tässä mämminsyöjien maassa.
No jos on koko päivän nälissään sitä juhlaruokaa odottanut, on helppo hotkaista koko ateria nopeasti. Puolen tunnin lounastauot jopa matkoineen saavat aikaan sen, että Suomessa ruoka on polttoainetta. Ketjuravintoloiden mössöt eivät kyllä makuelämystä tarjoakaan.
Toki juhla-aikaan pitäisi malttaa ja nauttia pöydän antimista pitkän kaavan mukaan.
Äh, äkkiä jotain suuhunpantavaa.. itekkin keskityn mielummin juomapuoleen niin ei enää ees nälätä 😂
Vierailija kirjoitti:
Äh, äkkiä jotain suuhunpantavaa.. itekkin keskityn mielummin juomapuoleen niin ei enää ees nälätä 😂
Suomalaiset juhlat on oikeasti hauskimmillaan juominkeina. Ja näin siis ihan kaltaiseni ei-weeteen mielestäkin :(
Vierailija kirjoitti:
No jos on koko päivän nälissään sitä juhlaruokaa odottanut, on helppo hotkaista koko ateria nopeasti. Puolen tunnin lounastauot jopa matkoineen saavat aikaan sen, että Suomessa ruoka on polttoainetta. Ketjuravintoloiden mössöt eivät kyllä makuelämystä tarjoakaan.
Toki juhla-aikaan pitäisi malttaa ja nauttia pöydän antimista pitkän kaavan mukaan.
No tässähän se virhe on jo tapahtunut. Juhliin ei mennä syömään nälkäänsä, vaan seurustelemaan. Kotona syödään sitä ennen sopivasti, niin ettei ole nälkä tai liian täysi.
Mun suvussa ei ole tuollaista, mutta miehen suvussa kyllä. Jouduin pyytämään miestä vähän ojentamaan veljeään mikä jo itsessään molemmille aika noloa.
Eli ennen juhlia veli alkoi pohtimaan miten aikoo paastota ja syödä niin että napa rustaa. Mies kertoi naureskellen ja minä kauhuissani että aikooko iso mies syödä hänenkin ruoat sillä minä en aio jäädä ilman. Mies kertoi veljelle että kohtuudella on tarjottavaa ja ei kannata paastoamaan ruveta.
Ja se meidän kohtuus oli runsas ja notkuva pöytä, mutta yksi paastoava iso mies syö kyllä aikamoiset määrät halutessaan.
Olen joskus lukenut, että ruokailun aikaan pitää keskittyä ruokaan: purra jokainen suupala kymmeniä kertoja, välttää puhumista ja muuta tekemistä. Näin ruoansulatus toimii hyvin ja edesauttaa hyvinvointia. Liika syöntikin estyy, kun kylläisyyden tunne ehtii tulla aterioinnin aikana.
Puhumattomuus sopii suomalaisille. Ruoan pureskelu ja hidas syönti ei ilmeisesti.
Aika vanhaksi oon eläny enkä näihin juhla-ahmatteihin törmänny. Ehkä ne ei niin yleisiä kuitenkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen jouluperinne on junttiudessaan ihan klassikko: kuukauden valmistelut ja sitten hotkitaan vartissa kaikki ihan ähkyyn, jonka jälkeen jokainen vetäytyy koloonsa puhelinta selailemaan.
Näin meillä. Raskasta on :/
Toi voi olla sun jouluperinne, mutta ei ole kyllä mikään suomalainen jouluperinne. Ei varmaan edes vanhempasi tunnista moista perinnettä.
Monessa maassa tosiaan ne arjen lounastauot on pidempiä ja illalliseenkin käytetään aikaa.
Täällä kun koulussa ja töissä aikaa on 15-30min ruokatauolle, johon sisältyy ne siirtymiset ja jonotukset ja itse syöminen.
Syöminen ei todellakaan ole se sosiaalinen tapahtuma vaan nopeasti ruoka naamaan ja takaisin töihin. Myös juhlissa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen jouluperinne on junttiudessaan ihan klassikko: kuukauden valmistelut ja sitten hotkitaan vartissa kaikki ihan ähkyyn, jonka jälkeen jokainen vetäytyy koloonsa puhelinta selailemaan.
Näin meillä. Raskasta on :/
Meillä istutaan jouluna monta tuntia illallisella.
En ole ollut koskaan pöydässä missä pääasia on vatsan täyttäminen eikä ruuasta nauttiminen.
Meillä menee helposti 5-8h pöydän ääressä hyvässä seurassa. Oma syntymäperheeni oli karjalais-stadilainen mutta vanhemmilani oli paljon ystäviä jotka kävivät meillä syömässä. Perheen sunnuntailounas oli jo silloin traditio
Lapsuudenperheeni em taustaan kun lisätään vielä oman perheeni suomenruotsalaisuus missä samat tavat ja traditiot.
Viiniä, pienpanimo oluita on tarjolla mutta hyvin pieniä määriä ruuan kanssa. Pl rapujuhlat
Mistä voit tietää ettei ulkomailla hotkita ruokaa? Ulkomaillakin on katsos erilaisia ihmisiä keskenään.
Tällaisia ruokia Vesa-Matti Loiri rakasti – Lisäsi kaupan hernekeittoon yllättävän ainesosan
Loiri oli aikoinaan tilannut Kaivohuoneella Ere Kokkosen kanssa hanhenmaksaa. Sitä tuli kahdessa pienessä purkissa. Miehet jakoivat toisen purkin keskenään, mutta toinen jäi syömättä.
– Vesku vinkkasi tarjoilijan luokseen ja kysyi, onko tällä kissaa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/72aaec83-ea93-464f-abc0-68ce2a…
Vierailija kirjoitti:
kissanliha on hyvää. kokonainen paistettu kissa pöydällä on kunnon juhlaruokailun merkki
Eipäs kun koiranliha. Kokonainen paistettu koira pöydällä.
Emme varmaan elä samoissa piireissä.