Lue keskustelun säännöt.
Voiko 8- veeltä odottaa että osaisi arvostaa asioita?
11.02.2018 |
En tiedä miten ollaan onnistuttu kasvattamaan lapsista tuollaisia kiittämättömiä kakkiaisia.
Eli on harkkaa ja harrastusta mihin kuskataan, pelikoneet ja jatkuvasti hankitaan uusia pelejä. Kaikki laitetaan valmiiksi, jopa hammastahna harjaan että pääsee aamulla mah helpolla. Voiko odottaa että lapsi olisi edes jossain vaiheessa kiitollinen. Voiko odottaa ettei kitisisi kun on juuri haettu harkoista ja ei saakaan pelata pleikalla.
Onko tulosta odotettavissa myöhemmin tästä että vaaditaan hyvää tulosta ja lapsi tietää sen (koulussa ja harrastuksissa) ja muutoin tehdään elämästä mukavaa ja helppoa.
Koulussa menee hyvin ja ovat hyväkäytöksisiä ja kohteliaita.. Tämä vaan että vaaditaanko liikoja jos odotetaan jotain kiitollisuutta ja tajua siitä, että on juuri viety ja tuotu kalliiseen harkkaan ja sitten ei heti vinguta pelaamista.
Kommentit (60)
Kahdeksanvuotias osaa arvostaa asioita.
Ja kahdeksanvuotiaan ruutuaikaa voi rajoittaa. Myös nykyaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä sä oikein kyselet, jos kerran lapset on täydellisiä ja sä oot täydellinen ja teidän malli toimii täydellisesti?
Vierailija kirjoitti:
Aika selvä juttuhan tää alkaa olla. Eli sinä teet kaiken täydellisesti. Lapset vain eivät ole kiitollisia. Jotaon vikaa varmaan lapsissa.
Ei vaan kysymys oli esitetty siten että voiko odottaa pienen lapsen olevan kiitollinen ja tajuavan olla vaatimatta pelaamista kun juuri tullut harrastuksesta, minusta ei, jostain toisesta kyllä...
Osaa ne meillä arvostaa. Ei olla passattu piloille kuten te.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Vai meinaatko rynnätä aikuisen lapsesi kotiin vielä vanhanakin siivoamaan, laittamaan ruokaa ja pursottamaan hammastahnaa harjalle?
8 vee, ei aikuisia. Elämä ja asiat menee eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsori ap: Meidän muiden 8-vuotiaat osaavat arvostaa saamiaan asioita ja olla kiitollisia. Sun täydellisessä onnistumisessa taitaa olla pikku särö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Vai meinaatko rynnätä aikuisen lapsesi kotiin vielä vanhanakin siivoamaan, laittamaan ruokaa ja pursottamaan hammastahnaa harjalle?
8 vee, ei aikuisia. Elämä ja asiat menee eteenpäin.
Et sitten ymmärtänyt pointtia. No, taidat olla vain trolli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 8-vuotiaana marsu. Ei puhelinta, pelikonetta, kallista harrastusta. Pelata sain kaverilla. Olin kiitollinen. Sun kersoilla on liikaa kaikkea ja pitävät sitä itsestäänselvyytenä.
Juu ja lelut puuta ja nekin patterin välissä..
Mut se ei ole enää nykyaikaa.. Noilla pitää olla jo puhelimet ja niitä pitää osata käyttää.
Miten se että 8-vuotiailla "pitää" olla puhelimet, liittyy kiitollisuuteen? Sitäkö ei nykypäivänä tarvita? Ja btw, mulla oli 8-vuotiaana vuonna 2001 ihan riittävästi muovikrääsäleluja, niitä puisia olisinkin halunnut. Puhelimetkin oli keksitty, oho, luokkalaisten keskuudessa 3310 ja 3510i oli kova sana.
No nyt alkaa jo väitteet, että en oikeastaan kysynyt sitä mitä kysyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaa ne meillä arvostaa. Ei olla passattu piloille kuten te.
Osaa arvostaa mitä?
Mielestäni 8-vuotiaalla ei vielä ole laajempaa kykyä arvostaa asioita, vaan lähinnä kiittää jostain konkreettisesta asiasta tai tavarasta. Oma lapseni on tuon ikäinen. Hän on onneksi vaatimattoman sorttinen luonteeltaan, eikä koko aikaa mankumassa jotain itselleen. Voisin tietysti elvistellä hyvällä kasvatuksella, mutta todennäköisimmin on ihan luonne-kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taitaa ensinnäkin jo näkemysero näiden kanssa jotka suunnittelee jo 8-veen kotoa muuttoa elämänkoululaisena ja jotka ei kakkojakaan välitä meneekö koulussa ja harrastuksissa hyvin ja onko hampaissa reikiä ja onko lapsilla kaikki on, kunhan itse pääsee helpoimmalla.
Kyse oli siitä, pitääkö 8-veeltä odottaa jotain kiitollisuutta ja ymmärtämystä vai vaan tarjota asiat ja seurata et kaikki menee hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 8-vuotiaana marsu. Ei puhelinta, pelikonetta, kallista harrastusta. Pelata sain kaverilla. Olin kiitollinen. Sun kersoilla on liikaa kaikkea ja pitävät sitä itsestäänselvyytenä.
Juu ja lelut puuta ja nekin patterin välissä..
Mut se ei ole enää nykyaikaa.. Noilla pitää olla jo puhelimet ja niitä pitää osata käyttää.
Miten se että 8-vuotiailla "pitää" olla puhelimet, liittyy kiitollisuuteen? Sitäkö ei nykypäivänä tarvita? Ja btw, mulla oli 8-vuotiaana vuonna 2001 ihan riittävästi muovikrääsäleluja, niitä puisia olisinkin halunnut. Puhelimetkin oli keksitty, oho, luokkalaisten keskuudessa 3310 ja 3510i oli kova sana.
Sitten se liittyy ettei lapselta voi odottaa oikein kiitollisuutta minusta asioihin jotka liittyy nykyaikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni 8-vuotiaalla ei vielä ole laajempaa kykyä arvostaa asioita, vaan lähinnä kiittää jostain konkreettisesta asiasta tai tavarasta. Oma lapseni on tuon ikäinen. Hän on onneksi vaatimattoman sorttinen luonteeltaan, eikä koko aikaa mankumassa jotain itselleen. Voisin tietysti elvistellä hyvällä kasvatuksella, mutta todennäköisimmin on ihan luonne-kysymys.
Sama, toinen oli tyytyväinen vähempään, toinen taas on juuri tällainen joka ei oikein osaa rauhoittua omiin touhuihinsa vaan on heti harkkojen jälkeen vaatimassa vielä että pelaa pleikkaa ja vaikka on juuri saanut jotain, vaatii heti muuta.
On se luonnekysymyskin.. Tietysti tätä vaativampaa täytyy eri tavalla herätellä huomaamaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tsori ap: Meidän muiden 8-vuotiaat osaavat arvostaa saamiaan asioita ja olla kiitollisia. Sun täydellisessä onnistumisessa taitaa olla pikku särö.
Mä koitan vähän miettiä tulevaakin, en tätä hetkeä ainoastaan.
Kyllä minusta pienen lapsen pitää keskittyä kouluun ja harrastuksiin eikä taistella pikkuasioiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso koululainen jo, 2. ellei 3. luokalla. Mahtaa kokea, että häntä pidetään maailman tyhmimpänä kehitysvammaisena, kun hammastahnat puristetaan.
No ei, mä sanon että nyt ylös, aamupalalle, ne syö ja mä katon vaatteet kasoihinsa ja hammasharjat valmiiksi ja ulkovaatteet kasoihinsa ja reput valmiiksi.
Aamu on sujuva ja lasten ei aamusta tarvi stressata etsien mitään tavaroita ja kaikki kirjat, liikuntavehkeet ja muut on aina mukana.. Toisin kuin niillä lapsilla jotka joutuu hoitamaan kaiken yksin..
Ei ole kaiken hoitamista yksin, jos koulua käyvä lapsi pakkaa itse reppunsa edellisenä iltana, ja ottaa naulakosta omat ulkovaatteet. On se jo ekaluokkalaiselle yleensä harminpaikka, jos ei saa omaa reppua pakata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teetkö ap tuota oman jaksamisesi rajamailla? Miksi?
Palkintona siintää lapsen syvä kiitollisuus? Ei lapsi ymmärrä arvostaa sellaista mikä on itsestään selvyytenä hänellä aina ollut.En. Kyllä mä jaksan hyvin. Mulla on tarkoituksena ihan puhtaasti antaa noille kaikki mitä tarvitsevat ja auttaa mahdollisimman paljon ettei heidän ikinä tarvitse koittaa selvitä yksin ja ottaa siitä ressiä, kuten itseni avainkaulanauha-lapsena piti.
Olet ajautunut toisesta ääripäästä toiseen, hoidatko tuolla sisäistä lastasi eli itseäsi.
En tajua, miten joissain perheissä lapsista kasvaa tuollaisia. Meillä ei olla kumpikaan lapsen palvelijoita. Hän osaa toimia ihan omana yksikkönään, selviytyy aamulla kouluun vaikka kukaan ei olisi vahtimassa (useimmiten on) ja koulun jälkeen laittaa itselleen välipalaakin eikä vain odota että joku tuo sen sinne pleikan ääreen... Osaa tehdä myös muutakin eikä pelaa jatkuvasti: lukee kirjaa ja rakentaa vielä Legoilla (9v!), piirtääkin. Hyvillä säillä ulkoilee, osaa sinnekin pukea itse ja lähinnä ilmoittaa että moi meen pihalle leikkimään leikkiä x, soittakaa kun tarvitsee tulla. Ehkä siksi ettei elämä ole koko ajan pelkkää treeniä ja harkkaa, on aikaa myös pelata laitteilla että tehdä muita hommia. Ihana valinnanvapaus koulun jälkeen - mennäkö ulos vai pelatako pleikkaa.
En sitten tiedä, ovatko näiden passattujen perheiden lapset niitä, joiden ainoat yhdessäolon hetket ovat sitä passausta tai treeneihin kuskaamista. Meillä käydään yhdessä pyörälenkeillä ja muuta, leikitään vieläkin yhdessä, pelaillaan. Joskus ihan niin että vanhemmatkin ehdottaa että tehdäänkö jotain yhdessä, eikä niin että lapsi tulee kysymään ja saa vastaukseksi "ei nyt, kiire". Tuntuu että nämä pleikkarintuijottajat jotenkin sulkeutuu. Surullista.
Vanhempien tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Vai meinaatko rynnätä aikuisen lapsesi kotiin vielä vanhanakin siivoamaan, laittamaan ruokaa ja pursottamaan hammastahnaa harjalle?