Välillä tuntuu kuin meidän perheessä olisi kaksi porukkaa: minä ja lapset toisessa ja lasten isä toisessa

Ikävää lapsille, jos isä ei välitä heidän seurastaan.

Meillä isä oli lasten kanssa kaksistaan kotona paljon, vaikka minulla oli huonompi palkka. Koska en halunnut., että isästä tulee juuri tuollainen; lapsista ja perheestä ulkopuolinen kotihenkilö. Se pieni rahanmenetys ei korvaa sitä luontaisuutta ja rakkautta lapsia kohtaan, jotka silloin syntyivät. Muut äidit tietenkin syyllistivät minkä kerkisivät, piilosta "mahtaa lapsilla olla äitiä ikävä" "kukas lasten kanssa on, mummoko?" jne. No, moni heistä eronnut tai vastaava kuvio kuin teillä.

Onko jo liian myöhäistä vai onko mahdollista että alat ottaa omaa aikaa säännöllisesti?

Meillä ollut ihan sama. Mies elänyt vähän kuin sinkun elämää kun ei oo tarvinnut ottaa vastuuta mistään. Nyt nuorin lapsista jo 17v ja ei mitään yhteistä isänsä kanssa. Minä olen se jolle kaikki asiat on aina kerrottu. Ai miksi oon vielä naimisissa? Samaa olen ihmetellyt itsekin...

Meillä sama juttu. Miehellä on omat harrastukset ja hän on paljon pois kotoa. Minun harrastukset menee sen mukaan miten pääsen lasten hoidolta ja yleensä liikutaan lasten kanssa yhdessä. Minä käyn lasten kanssa elokuvissa katsomassa lasten elokuvia ja jos mies lähtee elokuviin, hän katsoo vain itseään kiinnostavia aikuisten elokuvia jne.

Mä en ymmärrä miten tollanen on mahdollista??? Siis jos mun mies ei veisi niitä lapsia joka toinen kerta (no kärjistetysti) pulkkamäkeen, niin jättäisin lapset miehen kanssa ja sanoisin että moikka, selitä sinä lapsille että miksi et lähde heidän kanssaan, mä meen nyt kaverille. Varmaan parin kerran jälkeen palais siihen hyörimiseen sen verran hihat että tajuais lähteä sinne pulkkamäkeen energiaa purkamaan. Ois entinen mies myös, jos ei tajuaisi. Oma vikanne. Ootte todennäköisesti omineet lastenhoidon täysin ja nyt yhtäkkiä odotatte, kun ne ei olekaan enää TEIDÄN söpövauveleita, että vois näitä joku muukin hoitaa. You cant have the cake and eat it too.

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Miksi kukaan perustaa perheen miehen kanssa, jota ei lapset kiinnosta? Mun mielestä ei silloin äitiäkään aidosti kiinnosta ne lapset, vaan ainoastaan se oma itsekäs halu olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Miksi kukaan perustaa perheen miehen kanssa, jota ei lapset kiinnosta? Mun mielestä ei silloin äitiäkään aidosti kiinnosta ne lapset, vaan ainoastaan se oma itsekäs halu olla äiti.

Ei sitä voi aina etukäteen tietää

Ap, olet ihan oikeassa. Siinä toisessa porukassa on yksinään se uhmaikäinen jolla on muita suurempi lapsilisä ja toisessa sinä ja lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin on varmaankin ollut jo miehen lapsuuden perheessä? Kaikkia ei lapset kiinnosta ja se on surullista. Ennen se oli normaalia ja nykyään miehillä on jo vähän velvollisuuttakin olla lasten kanssa ja ne jotka haluavat saavat(!) olla.

Miksi kukaan perustaa perheen miehen kanssa, jota ei lapset kiinnosta? Mun mielestä ei silloin äitiäkään aidosti kiinnosta ne lapset, vaan ainoastaan se oma itsekäs halu olla äiti.

Ei sitä voi aina etukäteen tietää

Ei tietenkään voi. Siksi sovitaan etukäteen pääsäännöt. Molemmat osallistuu, molemmat hoitaa. Jos ei onnistu, niin lusikat jakoon. Mä en kyllä ole jäänyt kyselemään, että onnistuuko. Olen omat menoni sopinut ja lähtenyt. Lapset on miehen yhtä paljon kuin minunkin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan oikeassa. Siinä toisessa porukassa on yksinään se uhmaikäinen jolla on muita suurempi lapsilisä ja toisessa sinä ja lapset.

Tai sitten se pikku nukkeleikkijä, joka on ominut nukkensa vuosia ja nyt tajuaa että ne ei oo enää pelkästään kivoja.

Meillä oli ihan sama. Kyllä mies jäi kotiin lapsen kanssa jos mulla oli menoja, muttei leikkinyt/pelannut tai sen kanssa missään käynyt. 14 vuotta sitä jaksoin, mutta lopulta se ero tuli mun aloitteestani.

Jotenkin hänellä oli vanhemmuus ja kumppanuuskin hukassa, osittain varmaan johtuen lapsuuden perheestä. Surullista että lapsi jäi vaille osallistuvaa isää.

Meillä sama, katsoin jo olenko itse tehnyt tämän aloituksen :) En tiedä mikä auttaisi, sekin että  menen omiin menoihini ei muuta asiaa sillä silloin lapset vaan pelaavat koko päivän sisällä. Isä siis on heidän kanssaan mutta ei läsnä eikä taatusti lähde hiihtämään, pulkkailemaan tms. Haluaisin opettaa lapsille tervettä aktiivisuutta varsinkin nyt kun talvi on parhaimmillaan mutta se jää tosiaan yksin minulle. Lisäksi työni vaatii pitkiä päiviä ja kotityötkin kasautuvat minulle niin yhtälö on vaikea.

Kertokaa, miten te toimitte silloin kun lapset olivat pieniä? Oliko isä silloin mukana hoitamassa jo pientä vauvaa? Kävikö siinä niin, että isä jäi alusta alkaen lapsiperheessä ulkopuoliseksi, eikä hän ole itse osannut ottaa siinä paikkaansa myöhemmin.

Omassa perheessäni tilanne on toinen, vaikka mies on muuten melkoinen mörkö. Lapset olivat isän mukana harrastuksissa ja töissä, vaikka harvemmin hän oli pulkkamäessä ja pelaamassa. Ei ollut kun ei ehtinyt.

Siihen minä en osaa sanoa, miten tähän on päästy. Varmaan se vaikutti, että meillä isä oli se, joka jäi kotiin lasten kanssa ja oli pitkään hoitovapaalla. Tosin hänellä oli siinä ohessa enemmän töitä, maalla kun asutaan. Lastenhoito jäi enimmäkseen minulle silloin , kun olin työtön.

Lapset olivat kuitenkin pienestä pitäen isän mukana, niin koneitten kyydissä kuin metsällä.

Itse koin joskus samantapaisesti perhe-elämän. Minulle oli tärkeää että lapsille luettiin paljon mutta jos miehen piti lukea iltasatu niin se oli yksi lyhyt kirja ja sitten vaikka lasten musiikkia nauhalta.

Minua helpotti kun päätin ettei meidän tarvi tehdä perheenä niin paljon yhdessä. Jatkossa laitoin miehen lasten kanssa pyöräretkille kun itse en tykkää pyöräilystä. Mies rupesi käymään esim lasten kanssa pyörällä kirjastossa. Minä sitten luin niitä lainattuja kirjoja lasten kanssa kotona. Ja laitoin lapsia yksi kerrallaan miehen mukaan jos tämä lähti tallille tai vaikka kauppaan.

Perheen yhteiseksi jutuksi vakiintui katsoa kotona esim perheleffa koko porukalla. Käytännössä lapset käpertyivät meidän vanhempien syliin katsomaan leffaa ja mies nukkui melekein aina loppuosan leffasta. Mutta eipä tuo tuntunut lapsia haittaavan.

Nykyään lapset isompia ja korjailevat miehen kanssa autoja ja pyöriä tallilla. Miehen kanssa parantelevat tietokoneitaan jne.

Eli meillä avainsana oli että kannustin miestä tekemään lasten kanssa heille sopivia juttuja. Mies nyt ei vaan halua vieläkään pelata lautapelejä lasten kanssa eikä lukea heille kirjoja. Mutta lapset tekee näitä asioita minun kanssani.

Tärkeintä on että mies tekee lasten kanssa yhteisiä asioita.

Eikö kouluikäisillä lapsilla ole jo omia kavereita, joiden kanssa voivat tehdä asioita? Pitääkö niitä jatkuvasti vanhemman olla viihdyttämässä? Kuulostaa vaan toi sun teksti siltä, että keksit lapsille joka viikonloppu jotain spesiaalia ja olet siksi vähän väsynyt.

Aloituksen yläpeukkujen määrästä päätellen taitaa olla melko yleistä.

Tämä. Ap haluaa määritellä säännö yksin. En yhtään ihmettele että mies asettuu vastaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse koin joskus samantapaisesti perhe-elämän. Minulle oli tärkeää että lapsille luettiin paljon mutta jos miehen piti lukea iltasatu niin se oli yksi lyhyt kirja ja sitten vaikka lasten musiikkia nauhalta.

Minua helpotti kun päätin ettei meidän tarvi tehdä perheenä niin paljon yhdessä. Jatkossa laitoin miehen lasten kanssa pyöräretkille kun itse en tykkää pyöräilystä. Mies rupesi käymään esim lasten kanssa pyörällä kirjastossa. Minä sitten luin niitä lainattuja kirjoja lasten kanssa kotona. Ja laitoin lapsia yksi kerrallaan miehen mukaan jos tämä lähti tallille tai vaikka kauppaan.

Perheen yhteiseksi jutuksi vakiintui katsoa kotona esim perheleffa koko porukalla. Käytännössä lapset käpertyivät meidän vanhempien syliin katsomaan leffaa ja mies nukkui melekein aina loppuosan leffasta. Mutta eipä tuo tuntunut lapsia haittaavan.

Nykyään lapset isompia ja korjailevat miehen kanssa autoja ja pyöriä tallilla. Miehen kanssa parantelevat tietokoneitaan jne.

Eli meillä avainsana oli että kannustin miestä tekemään lasten kanssa heille sopivia juttuja. Mies nyt ei vaan halua vieläkään pelata lautapelejä lasten kanssa eikä lukea heille kirjoja. Mutta lapset tekee näitä asioita minun kanssani.

Tärkeintä on että mies tekee lasten kanssa yhteisiä asioita.

Oma isäni oli koko lapsuuteni etäinen hahmo, muistan jopa vierastaneeni ja vähän pelänneeni häntä joskus, vaikkei mitään pelättävää ollut. Äitini onkin nyt ollessani jo aikuinen harmitellut, ettei isä koskaan oikein ole osannut olla meidän lasten kanssa, vaikka sitten tavallaan kuitenkin varmasti on halunnut. Tuntuikin aina kummalliselta, kun kavereilla kyläillessä muiden isät saattoivat jopa hetkeksi tulla mukaan leikkiin, eivätkä muutenkaan vaikuttaneet yhtään samanlaisilta kuin oma isäni.

Ihanan kannustavia äitejä tästä ketjusta kyllä löytyy. :) Moni mies varmasti juuri kotimallinsa johdosta jo kokee, että ei osaa olla lasten kanssa, vaikka niitä harkittaessa olisikin haaveillut olevansa lämmin isähahmo, joka leikkii ja telmii. Voihan se olla, että monesti isä pelkää lapsia enemmän kuin lapset isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet ihan oikeassa. Siinä toisessa porukassa on yksinään se uhmaikäinen jolla on muita suurempi lapsilisä ja toisessa sinä ja lapset.

Tai sitten se pikku nukkeleikkijä, joka on ominut nukkensa vuosia ja nyt tajuaa että ne ei oo enää pelkästään kivoja.

Miehiä eivät kiinnosta ihan pienet lapset koska heistä ei ole miehelle kaveriksi vaan vasta  hieman isompien kanssa voi sitten jo touhuta ja viedä  heitä käymään siellä sun täällä JOS miestä kiinnostaa. Suurinta osaa miehistä vaan ei kiinnosta vaan miehen omat harrastukset ja  sohvalla passiivisena makoilu vievät pitemmän korren. Koska äiti koittaa sitten järkätä kivoja juttuja lapsille isän ollessa passiivinen, ei isä  tunne lapsiaan  (koska ei ole nähnyt vaivaa)  ja  muu perhe sitten menee omia menojaan miehen murjottaessa kotona. EI kyse ole mistään   äidin nukkeleikeistä vaan siitä että mies ei katso että  hänen pitäisi  mitenkään osallistua lasten elämään muuten kuin välttämättömän minimin verran. Ja näitä tapauksia tiedän valtavasti.

Mies taantuu lapseksi jäädessään kakkoseksi omille lapsilleen ja sen  seurauksena  vetäytyy vastuusta ja perheestään omien juttujensa pariin.