Lue keskustelun säännöt.
Miksi en kaipaa ystäviä? Entä sinä?
Kuura
09.02.2018 |
Olen yli nelikymppinen kotoa käsin töitä tekevä perheenäiti. Olen alkanut ihmetellä kotona viihtymistäni ja sitä, että en halua pitää yhteyttä ihmisiin muutoin kuin facebookin ja whatsappin kautta. Minulla ei oikeastaan ole ystäviä eikä kavereita; en käy ikinä kenenkään kanssa kahvilla tai syömässä enkä kyläile eikä meillä juuri kyläillä. Sukuun pidän yhteyttä päivittäin whatsappilla ym.
Nautin rauhasta ja kotonaolosta. En siis valita :) Nyt vain olen havahtunut ihan tosissaan miettimään syitä sille, että a) Minua väsyttäisi ja ahdistaisi ajatus, että sopisin jonkun kanssa kahvitteluhetken, b) Että lähtisin jonkun puolitutun porukan kanssa vähän harrastamaan jotakin, c) että joku soittaisi ja kysyisi, saako tulla piipahtamaan.
Löytyykö kaltaisiani? Miksi sinä et halua olla ihmisten kanssa tekemisissä (kasvotusten)?
Sen verran tiedän ja ymmärrän, että olen ujo, mutta tätä ujoutta ei moni hoksaa. Osaan esittää oikein reipasta ja olen kykenevä juttelemaan kaikenlaisista asioista. Olen myös sosiaalisesti lahjakas. Nautin kyllä suvun kanssa kohtaamisista, mutta muutoin välttelen seuraa.
Kommentit (49)
Olen melkein samanlainen. Viihdyn yksin ja omiani puuhaillen. En tykkää harrastaa mitään sosiaalista. Mutta pari hyvää ystävää mulla on, molemmat vähän kaltaisiani erakkoja, jotka tarvitsevat myös omaa aikaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä myös. Viihdyn yksin ja enemmän mua joskys häiritsee se ajatus, että pitäisikö tästä ahdistua. Väsyn jos olen liikaa ihmisten kanssa, vaikka tarvittaessa osaan olla kyllä ihan sosiaalinen.
Täällä myös yksikseen viihtyvä. Työskentelen ihmisten parissa 8 h/päivä ja usein siinäkin tuntuu olevan liikaa. Illat ja viikonloput ovat suoranaisia nautintoja vain olla itsensä parissa.
Mua on niin huonosti kohdeltu tässä vuosien varrella "ystävieni" puolesta, että en kaipaa sitä pahaa oloa enää. Sellaista valhetta ei ole mitä mulle ei oltaisi kerrottu ja niin pahasti on puukotettu selkään etten luota enää ikinä yhteenkään ihmiseen. Pelkkiä pettymyksiä pettymyksien perään. Läheisyyttä ja seuraa saan Tinderistä silloin tällöin. Se riittää mulle. Onneksi osaan olla yksin ja nykyään jopa nautin siitä. Yksin on hyvä.
Sama täällä. Jos ei aviomiestä lasketa, minulla ei ole yhtään ystävää. Enkä niitä enää kaipaakaan, ehkä joskus nuorempana kaipasin. Viihdyn hyvin yksin, itse asiassa ajatus ystäväsuhteen ylläpitämisestä tuntuu vain raskaalta ja turhalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ystäviä enkä niitä kaipaakaan. Par kertaa vuodessa voin käydä kahvilla yhden lukioaikaisen kaverin kanssa. Siskoni kanssa olen paljon tekemisissä, se riittää.
Luulin itse kirjoittaneeni tämän, mutta ikä ei täsmää. Ilmeisesti meitä samoin ajattelevia on useampia. Tämä ihmetys siitä, miksi yksinolosta tuntuu nauttivan on ollut mielessäni nyt parina päivänä varsin paljon. -kotoa käsin töitä tekevä kahden äiti 38.v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään kaipaa ystäviäni. Tai oikein ketään oman perheen jäseniä lukuunottamatta. Ja heidänkin kanssaan viestittely riittää minulle, jos olen eri paikassa kuin he (lapset jo aikuisia siis). Yksi ystävä on, jota tapaan muutaman kerran vuodessa ja kirjoittelemme usein, hänen meilejään odotan ja toivon saavani niitä usein. Mutta muuten en kaipaa tuttavuuksia enkä tapaamisia enkä oikein mitään kontakteja ulkomaailmaan, sellaisia, joiden takia minun pitäisi lähteä jonnekin tai pyytää ihmisiä kotiini. Ei se välttämättä ole oikein hyvä juttu, olisi hyvä olla avoimempi suhtautuminen maailmaan. Etenkin kun jostain kumman syystä moni ihminen pitää minusta, tykkää olla tekemisissä kanssani (ihme kyllä) ja kun saan itsestäni irti tavata ja mennä tilaisuuksiin, minulla on melkein poikkeuksetta kivaa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään kaipaa ystäviäni. Tai oikein ketään oman perheen jäseniä lukuunottamatta. Ja heidänkin kanssaan viestittely riittää minulle, jos olen eri paikassa kuin he (lapset jo aikuisia siis). Yksi ystävä on, jota tapaan muutaman kerran vuodessa ja kirjoittelemme usein, hänen meilejään odotan ja toivon saavani niitä usein. Mutta muuten en kaipaa tuttavuuksia enkä tapaamisia enkä oikein mitään kontakteja ulkomaailmaan, sellaisia, joiden takia minun pitäisi lähteä jonnekin tai pyytää ihmisiä kotiini. Ei se välttämättä ole oikein hyvä juttu, olisi hyvä olla avoimempi suhtautuminen maailmaan. Etenkin kun jostain kumman syystä moni ihminen pitää minusta, tykkää olla tekemisissä kanssani (ihme kyllä) ja kun saan itsestäni irti tavata ja mennä tilaisuuksiin, minulla on melkein poikkeuksetta kivaa.
Anteeksi, taisin ymmärtää avauksen väärin. Minulla siis on ystäviä ja kavereita, mutten kaipaa heitä. En siis ikävöi heidän seuraansa erossa ollessamme, vaikka pidän heistä ja he ovat minulle tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi hyvä ystävä, ja perhe, kenen kanssa viihdyn. En kaipaa muita elämääni. Nämäkin tyypit ovat sellaisia, kenen kanssa saan olla jokseenkin oma itseni. Saan olla liian introvertti kuin haluan.
Parasta onkin näiden tyyppien kanssa yhdessä tekeminen. Pelaaminen, luontopolut, tms.
En siedä yhtään smalltalkia, enkä oikein piittaa edes keskustelemisesta. Haluisin olla aina hiljaa, tekemisen lomassa voin jutella tai jos sattuu hauska tilannekomiikka, on se kivaa.
Pahinta mitä tiedän, ovat illanistujaiset. Mun aivoja ei ole luotu ryhmän keskeiseen keskusteluun. Voin kuunnella, mutten sano sanaakaan, en yksinkertaisesti ole siihen kykeneväinen.
Ihmettelen näissä illanistujaisissa ekstrovertimpiä ihmisiä, keillä on aina asiaa. Lisäksi heidän elämässään on aina draamaa ja ikäänkuin elämä nähdään narratiivina/tarinana/kohtalona ja elämä on jännittävää ja itsestään tehdään suurta numeroa ja mitä osataan ja tiedetään. Kerrotaan hauskoja tarinoita elämästä tms. Siis älkää ymmärtäkö väärin, en ylenkatse tällaisia, mahtavaa kun on ns. tällaisia ihmisiä, mutta mulla ei vaan ole tuollaista. Mulle on aivan sama, jos mua pidetään tylsänä, outona, kummajaisena. Sellainen olenkin, enkä edes kiellä sitä. Olisi hauskaa olla jotenkin jännempi tyyppi ja omistaa isompi ego.
Tuntuu siltä että olette jotenkin kaikki sairaita! Ihminen on sosiaalinen eläin. Ilman sosiaalisia yhteyksiä en eläisi oikeaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä on tarpeeksi sosiaalisuutta, vapaalla haluan valita seurani. Eli olemalla pääasiassa rauhassa muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En töiden jälkeen jaksa enää nähdä ketään tai kuulla kenestäkään. Kahvittelen seurassa tauoilla ja kuuntelen samalla työkavereiden jutustelua ja siinä on päiväni sosiaalisuuskiintiö. Kun olen vapaalla, elän pelkästään itselleni, eli hengaan yksin ja teen mitä haluan. Myös reissut, tapahtumat, leffat, museot yms kierrän yksin, eikä tarvitse ottaa ketään toista haluineen huomioon.
Tällainen olen aina ollut. Ikää nyt 42. Kamalinta olisi joutua asumaan jonkun kanssa, ei tule kyllä koskaan tapahtumaan.
Minäkään en kaipaa. En jotenkin edes tiedä, mistä nykyään puhuisin, mitä itsestäni kertoisin. Enkä tiedä, mitä ystävyydestä edes haluaisin. Olen pian 40.
"a) Minua väsyttäisi ja ahdistaisi ajatus, että sopisin jonkun kanssa kahvitteluhetken, b) Että lähtisin jonkun puolitutun porukan kanssa vähän harrastamaan jotakin, c) että joku soittaisi ja kysyisi, saako tulla piipahtamaan."
Pulssi nousi pelkästään näiden lukemisesta. Painajaiseni. En saa mitään tuollaisesta vuorovaikutuksesta.
Joo, kyllä kaipaan kavereita ja ystäviä! Tykkään myös tosi paljon olla yksin. Mulla on harrastuskavereita, joita näen säännöllisesti harrastuksen merkeissä. Parempia ystäviä näen harvoin, koska he asuvat pääsääntöisesti kauempana. Mukavaa olla ihmisten seurassa ja vaihtaa ajatuksia. Usein myös sosiaalisuus kuluttaa ja saatan olla väsynyt sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Mukavaa, kun on sekä seuraa että yksinäisyyttä elämässä (jälkimmäistä tosin lapsiperheellisenä joskus liian vähän). Mulle käy myös lähteminen vähemmän tuttujen kanssa jonnekin ja se, että joku piipahtaa äkisti kylään.
Mä oon samanlainen mutta sinkku ja lapseton :D
Ahistaa kun kavereissa sellaisia jotka haluaisi aina nähä, tulla ja mennä mutta itseä vaan ärsyttää sellainen vouhotus. Aina tunkemassa mukaan kaikkialle, kauppaan.. elokuviin.. tykkään käydä yksin koska se vieressä roikkuva ihminen vaan häiritsee.
Nautin kotona olosta ja omasta seurasta eniten, saan tehdä omia asioita(lukee,katsoa elokuvia tai vaan loikoilla työpäivän jälkeen). Oon ujo ja erakko luontoinen niin semmoset sosiaalihirmuroikkujat on myrkkyä minun luonteelle :(