Murhatun omaisilta pysäyttävä mielipidekirjoitus Loviisan sanomissa
http://www.loviisansanomat.net/todeksi-tullut-painajainen/
Kannattaa lukea. Aivan järkyttävää miten tekijää paapotaan ja mitä omaiset saavat kestää.
Kommentit (112)
Todella vaikea käsittää tuota että jos omainen murhataan ja siitä tulee oikeusjuttu, niin itse saat maksaa vielä oikeudenkäyntikuluja. Eihän tuo ole edes mikään mihin voisit vaikuttaa, vaan murhajuttu menee oikeuteen automaattisesti.
Tämmöistä se on tässä maassa. Suomen viranomaiset salailevat sitä tosiasiaa, että meillä on maailman löperöimmät rangaistukset henki- ja väkivaltarikoksista.
Loviisan surmaajan toimissa oli myös niin paljon suunnitelmallisuutta, että sellaiseen ei skitsofreenikko pysty jos on psykoosissa. Hän oli siis tekojen aikaan syyntakeinen. Sairaalassahan pakotetaan ottamaan lääkkeet ja hän tuli suoraan sairaalasta. Ei ilmeisesti ole otettu millään tavalla huomioon sitä, että skitsofreenikko voi samaan aikaan olla persoonallisuushäiriöinen.
Käsittämätöntä. Täysin käsittämätöntä.
Tuli niin paha mieli, etten lukenut edes loppuun asti. Vielä kaiken päälle tuo asunnon sotkeminen ja murto. Missä on Brother Christmas? Voimia omaisille.
Tästä voisi kyllä lehdet tehdä kunnon selvityksen, että millaisia kokemuksia uhrien omaisilla yleensä ottaen on. Vähän vähemmän klikkiotsikkosoopaa ja turhia julkkiksia, niin kyllä sinne yksi tällainenkin juttu mahtuisi.
Se täytyy sanoa että todella hyvin kirjoitettu tuo mielipidekirjoitus. Jollakin on sana hallussa tuossa perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöistä se on tässä maassa. Suomen viranomaiset salailevat sitä tosiasiaa, että meillä on maailman löperöimmät rangaistukset henki- ja väkivaltarikoksista.
Loviisan surmaajan toimissa oli myös niin paljon suunnitelmallisuutta, että sellaiseen ei skitsofreenikko pysty jos on psykoosissa. Hän oli siis tekojen aikaan syyntakeinen. Sairaalassahan pakotetaan ottamaan lääkkeet ja hän tuli suoraan sairaalasta. Ei ilmeisesti ole otettu millään tavalla huomioon sitä, että skitsofreenikko voi samaan aikaan olla persoonallisuushäiriöinen.
Sun mielestä tekijä ollut syyntakeinen. Et siis luota mielentilan tekijöihin etkä sen tekotapaan?
Sitten, mistä tiedät, että murhaaja on skitsofreenikko?
Ja vielä, murhaaja ei murhannut uhriaan heti sairaalasta karattuaan.
Uhrin perheelle kyllä täysin kohtuutonta, että ovat joutuneet maksamaan oikeudenkäyntikuluja, ei todellakaan heillä ole mitään vastuuta siihen.
Vierailija kirjoitti:
Tuli niin paha mieli, etten lukenut edes loppuun asti. Vielä kaiken päälle tuo asunnon sotkeminen ja murto. Missä on Brother Christmas? Voimia omaisille.
Mä luin kyyneleet silmissä loppuun asti. Perhe oli itse kerännyt poliisikoiratoimintaan 13 000 euron lahjoituksen.
Ja mitä he saavat yhteiskunnalta takaisin? V*ttu kun pistää vihaksi.
On kyllä väärin, tuossa on epäkohta johon pitäisi puuttua. Ja sitten toiset saavat veronmaksajien rahoilla valittaa loputtomasti oikeuden päätöksistä jne.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöistä se on tässä maassa. Suomen viranomaiset salailevat sitä tosiasiaa, että meillä on maailman löperöimmät rangaistukset henki- ja väkivaltarikoksista.
Loviisan surmaajan toimissa oli myös niin paljon suunnitelmallisuutta, että sellaiseen ei skitsofreenikko pysty jos on psykoosissa. Hän oli siis tekojen aikaan syyntakeinen. Sairaalassahan pakotetaan ottamaan lääkkeet ja hän tuli suoraan sairaalasta. Ei ilmeisesti ole otettu millään tavalla huomioon sitä, että skitsofreenikko voi samaan aikaan olla persoonallisuushäiriöinen.
No just joo. Eiköhän kuule ne tapaukseen perehtyneet asiantuntijat osaa vähän aremmin arvioida tuon syyntakeettomuuden kuin joku random av-mamma.
Miksi noin pitkiä mielipidekirjoituksia julkaistaan? Ei kukaan jaksa lukea. Ja sitten erikoisia yksityiskohtia 12-lapsineen perhe! Monisairas 72-vuotias. Huoh.
Mutta Kellokosken sairaalan haastaisi kyllä niin korkeaan oikeuteen kun vaan voi.
Olen itse rikosuhri tosin paljon vähäpätöisemmässä asiassa. Kertomus ei yllätä minua yhtään.
Tuo on kyllä väärin ihan joka suhteessa. Kaikki viranomaiset sairaalasta lähtien mokanneet pahasti ja peittelevat toistensa tekemisiä. Ei ole Suomi todellakaan mikään oikeusvaltio kun tuota lukee.
Tuo rikollisen ihmisoikeuksien ylisuojelu käy joka kerta yli ymmärryksen. Miten tuollainen tyyppi päästetään ulos, joka on kymmeniä kertoja karkaillut ja jouduttu poliisin kanssa jahtaamaan takaisin? Niin kauan saa juoksennella että tappaa viattoman ja varmaan vielä senkin jälkeen, kun ihmisoikeudet. Minusta tuollainen vaarallinen hullu pitää lukita lopuksi ikäänsä koppiin ja avaimet pöntöstä alas.
Vaikka tytär olisi kuollut sydänkohtaukseen, olisi se ollut kova paikka omaisille ja asioiden järjestely työlästä. Siitäkin toipuminen voi ottaa läheisille enemmän kuin vuoden, vuosia. Mutta tässä tapauksessa kuolintapa ja vielä lisälastina tuo byrokratia ja epäoikeudenmukaisuus, säälin omaisia, kohtuuton taakka.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä väärin ihan joka suhteessa. Kaikki viranomaiset sairaalasta lähtien mokanneet pahasti ja peittelevat toistensa tekemisiä. Ei ole Suomi todellakaan mikään oikeusvaltio kun tuota lukee.
Tuo rikollisen ihmisoikeuksien ylisuojelu käy joka kerta yli ymmärryksen. Miten tuollainen tyyppi päästetään ulos, joka on kymmeniä kertoja karkaillut ja jouduttu poliisin kanssa jahtaamaan takaisin? Niin kauan saa juoksennella että tappaa viattoman ja varmaan vielä senkin jälkeen, kun ihmisoikeudet. Minusta tuollainen vaarallinen hullu pitää lukita lopuksi ikäänsä koppiin ja avaimet pöntöstä alas.
Mulle melkein riittäisi, jos jostain tulisi ylilääkäri tai vastaava, joka sanoisi: minä olen vastuussa, minun päätöksellä tämä murhaaja oli vapaana, minä tein virheen. Tulen tekemään kaikkeni ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan.
Murhaajan ihmisoikeudet ovat tärkeämmät kuin uhrin. Eipä ole yllätys. Murhaajalla EI tarvitse olla mitään ihmisoikeuksia. Koppiin vaan pysyvästi eikä ikinä enää ulos. Jos mielenterveyspotilas on vaarallinen muille ihmisille, ei pidä olla mitään tekosyytä päästää sitä vapaalle jalalle. Tietäisittepä minkälaista potentiaalista tappajaa tuolla juoksentelee vapaana kun ei voida ottaa pakkohoitoon pelkkien puheiden perusteella.
Ihminen pitäisi saada pakkohoitoon ENNEN kun hän tappaa.
Julkisuudessa, somessa, voitaisiin mässäillä vähän vähemmän toisten tragedialla,(kotiin murtautuminen).
Kärsimyskorvauksista olen ymmärtänyt, ettei niitä yleensä helpolla makseta, ainakaan muille kuin vanhemmille ja lapsille, miksi joku asianajaja? antaa näin uskoa.
Ja sitten inhimillisyys, no sitähän koneistoissa ei tunnetusti ole, sen olen huomannut viimeisen vuoden aikana kyseisen perheen kärsimyksiin verrattuna mitättömissä asioissa, mutta kun asia on niin, niin niin se on, vaikka oma ja useimpien oikeustaju sanoisi muuta. Ja monista ihmisistä tulee koneiston osina tympeitä, kun toinen on vereslihalla esittämässä asiaansa pienikin napakka äänensävykin saa ihan tolaltaan ehkä vuosiksi.
Kaikki mita rakastan kirjoitti:
Siinä taas yksi perhe jonka kuuluisi saada kaikki ilmaiseksi koska yhyyhyhhyy mun lapsi kuoli.
Sinä et taida pystyä luetunymmärtämään noin pitkää tekstiä?
Poliisikoiraa Börjeä hehkutettiin myös tapahtuman jälkeen. Eikä syyttä, raukka joutui tappelemaan "paljain käsin" aseistautunutta hullua vastaan. Sääliksi kävi poliisikoirankin kohtalo. Tuon ihmispedon kimppuun olisi pitänyt lähettää lauma poliisikoiria.
voi tuota perhettä ❤️. Taivaan Isän siunausta teille jokaiselle.