Miksi sinun lapsesi tai nuoresi lopetti urheiluharrastuksensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastui mycoplasmaan. 2 viikon välein sairaana ei ole tervettä sekään. Piti antaa lapsen tervehtyä rauhassa. Teini harrasti kilpaurheilua, treenesi 6 krt viikossa kerralla 2,5 tuntia.

Mykoplasma on sellainen tauti, että sille ei tule immuuniksi. Sen vuoksi pitää hoitaa myös mykoplasmaiset treenikaverit ja perheenjäsenet kun siitä haluaa eroon. Sen lisäksi kaikki pinnat pitää pestä viisiprosenttisella kloriittiliuoksella. Vaatteet vähintään 60 asteessa.

Suosittelen alapeukuttajia lukemaan vaikka Wikipediasta mykoplasmasta jollei lähipiirissä ole lääkäriä, joka voi kertoa taudista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairastui mycoplasmaan. 2 viikon välein sairaana ei ole tervettä sekään. Piti antaa lapsen tervehtyä rauhassa. Teini harrasti kilpaurheilua, treenesi 6 krt viikossa kerralla 2,5 tuntia.

Mykoplasma on sellainen tauti, että sille ei tule immuuniksi. Sen vuoksi pitää hoitaa myös mykoplasmaiset treenikaverit ja perheenjäsenet kun siitä haluaa eroon. Sen lisäksi kaikki pinnat pitää pestä viisiprosenttisella kloriittiliuoksella. Vaatteet vähintään 60 asteessa.

Suosittelen alapeukuttajia lukemaan vaikka Wikipediasta mykoplasmasta jollei lähipiirissä ole lääkäriä, joka voi kertoa taudista.

Käypä hoito ja suurin osa lääkäreistä ei pidä mykoplasmaa mitenkään vakavana tautina, vaan ohje on yleensä vain lepo. Vasta-arvoista on vaikea edes tulkita tuoretta mykoplasmaa ja pidempiaikaisten arvojen nousuun ei edes kiinnitetä huomiota. Ihmettelen miten saisit kaikki edes testeihin, saatikka testien tulokset niin yksiselitteiseksi, että saisivat mitään hoitoa.

Mykoplasma on suht yleinenkin tauti, mutta yleensä ei aiheuta mitään ongelmia sohvaperunoille. Lähinnä urheilijoilla se vaikeuttaa jaksamista ja palautumista. Lisäksi se voi aiheuttaa jälkitauteja, joita sitten hoidetaan lääkityksellä. Mykoplasma todellakin saattaa vaatia pitkäaikaistakin hoitoa, mutta Suomessa sen tunnistavia lääkäreitä on vain muutama.

Tältä pohjalta itse ainakin alapeukutin tuota kirjoitustasi. Ja oma nuoreni sairastui mykoplasmaan, mutta tosi salapoliisityötä se vaati että tauti tunnistettiin ja löytyi vielä lääkäri, jolta sai avun siihen. Kyseisellä nuorella oireet olivat aika pelottavat, muistutti enemmänkin väsymysoireyhtymää. Itse suhtaudun kyseiseen tautiin harvinaisen vakavasti.

asiaan palatakseni: meilläkin poika lopetti jalkapalloharrastuksen 14-vuotiaana, kun oma kasvupyrähdys ei vielä ollut lähtenyt käyntiin ja peleissä alkoi tulla vastaan 190-senttisiä, 90-kiloisia ikätovereita jotka jyräsivät pojan mennen tullen. Siirtyi yksilölajiin vaikka jalkapallosta muuten tykkäsikin.

Vastaan omasta puolestani; en lapsena pitänyt uinnissa siitä, että se oli tunnin verran vain vihellysten tahdissa mekaanista polskimista päästä päähän jonossa, välillä laudan kanssa, ilman, selkää, kroolia... olen aina ollut hyvä uimari, mutta olisin välillä kaivannut jotain palautetta tms kannustusta valmentajalta, jotain kontaktia harrastustovereihin ja vaihtelua siihen ympyrän uintiin.

Toinen poikani lopetti futiksen 13-vuotiaana siihen, ettei huvittanut enää. hän joutui aina puolustajaksi. hän olisi halunnut edes pari kertaa tavallaan merkityksettömissä matseissa päästä kokeilemaan hyökkääjänä oloa. puhuin tästä valmentajalle. ei käynyt, valkun kunnianhimo oli suurempi.

Annoin lopettaa. kysyin mitä sitten aikoo harrastaa. annoin puoli vuotta aikaa. hän sitten ehdotti että pelaa Pleikkaa. etsin hänelle vaihtoehtoja ja annoin kaksi vaihtoehtoa: joko nyrkkeily tai kuntosali. sain puhuttua hänet 14-vuotiaana salille (ikäraja 15) ja hän jatkaa harrastusta edelleen ja jopa kilpailee nyt aikuisena bodybuildingissä. tässä lopputulos oli hyvä.

Toinen poikani sai enemmän turpiinsa. Aloitti 5-vuotiaana futiksen, siirtyi 12-vuotiaana salibandyyn. Oli lahjakas, mutta valitettavan hyväntahtoinen. Jengissä ei ollut maalilvahtia ja hän sitten valkun innoittamana siirtyi parin vuoden jälkeen maalivahdiksi, mutta sai pelata joskus kentälläkin. Voittivat mm sen ikäisten SM-pronssin kun hän oli maalissa.

Sitten juttu muuttui. Jengiin tunki lisää poikia ja mm. erään urkkapiireissä pyörivän isän poika, joka oli maalivahti. Seuraavana syksynä tuli ilmoitus että jengiä heitetään pihalle, siirretään rinnakkaiseen B-sarjaan. Mm. poikani sai ukaasin, että nyt pitää alkaa kakkosmaallivahdiksi. Jos ei ala niin ei heru matseja, harkoissa voi käydä. Tästä oli pitkä polemiikki ja kirjeenvaihto. Poika suostui sitten, mutta sanoi minulle että pelaa kauden loppuun ja lopettaa sen jälkeen. MInä tuin päätöstä, poika oli 16. 

Hän sairasti myös mykoplasman eräänä keväänä, jälkitautina keuhkokuume, jonka vuoksi oli poissa pari kuukautta,

Esim lukiossa urkkamaikka "pakotti" hänet erääseen koulujenväliseen skabaan, jossa pojan jengi voitti hopean, poika maalissa. En väitä että kaikki olisi hänen ansiotaan.

Intoutui vielä kaverien kanssa (ilman seuraa) osallistumaan kahteen katusählymatsiin, jossa saivat kultaa.

Lopetti sitten, käy joskus salilla ja heittää frisbeetä. Intissä oli kovakuntoisimpia tyyppejä.

Tuo valkkujen kunnianhimo teki sitten tehtävänsä.

Olen tuo edellinen. Poika siis pelasi kilpatasolla menestyksekkäästi, mutta olisi saanut siirtyä harrasteryhmään, josta voitaisiin lainata sitten kun uusi maallivahtitähti olisi sairas tms.

Tuin kumpaakin poikaanij paljon. Kirjoitin paikallislehteen artikkeleita tapahtumista. Pyöritin muiden äitien kanssa kahvilasysteemiä, leivoin, myyntiin kynttilöitä ja karkkeja.

Pikkuisen jäi tyhjä olo koko homman jälkeen.

Kun kuulin tästä siirtymispakoista, oli syksy enkä oikein muuta voinjut kuin lähteä usein sienimetsään itkemään. Poika ei halunnut puhua asiasta ja valkun neuvomana tuki kovasti tätä maalivahtitähteä. Tippuivat mitalipeleistä, vahti oli aina narisemassa milloin mistäkin vastustajan virheestä. Valkku takoi pojalleni sen ajatuksen päähän että pitää tukea koko helvetin seuraa. Hyväntahtoisena ja kilttinä tyyppinä hän teki niin ja sai lopuksi paskat päällensä. Olin tyytyväinen kun sain ilmoittaa muille jengiläisille, että poika lopettaa.

Nyt seurasta on jäljellä edustusryhmä ja harrasteryhmät, eikä hyvin mene.

Minä itse jouduin ala-aste aikana lopettamaan useita eri harrastuksia kun porukat ei jaksanut kuskata, tosin aina kerrallaan yksi harrastus eli 1h/vk ja ylä-asteen jälkeen jouduin erittäin rakkaan kilpa harrastuksen lopettamaan rahan takia. Lupasivat että maksavat 1h/vk tunnin edes minulle mutta ei loppujen lopuksi sitäkään vaikka harrastus aikaisemmin maksoi n.900€/kausi ja tunti/vk maksaisi ehkä 100-150€

Vierailija kirjoitti:

Harjoitusmäärät lisääntyivät liikaa. Olisi pitänyt joko harjoitella tosissaan tai sitten lopettaa. Valitsi lopettamisen. Hölmöä, että pitää joko pyrkiä huipulle tai olla tekemättä mitään. Tarvittaisiin paljon enemmän harrastustoimintaa, jossa voi käydä esimerkiksi pari kertaa viikossa sen takia, että se on kivaa. Ei kaikista tarvitse tulla huippu-urheilijoita, eikä kaikista voi tulla huippu-urheilijoita.

Meillä syynä juuri tämä. Meillä olisi halunnut jatkaa harkoissa käyntiä vaikka 2 kertaa viikossa, mutta sehän ei seuralle/joukkueelle sopinut. Olisi pitänyt käydä vähintään 50% ja se olisi tarkoittanut joskus jopa 4 kertaa viikossa + kaikki pelit ja monta päivää kestävät turnaukset. Jokaiselta kysyttiin kehityskeskusteluissa, että oletko valmis satsaamaan joukkueessa niin, että tavoittelet aina suurinta mahdollista peliaikaa ja tähtäät joukkueessa huipulle ?!? NO EI TODELLAKAAN!

Polvivamman takia.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo edellinen. Poika siis pelasi kilpatasolla menestyksekkäästi, mutta olisi saanut siirtyä harrasteryhmään, josta voitaisiin lainata sitten kun uusi maallivahtitähti olisi sairas tms.

Tuin kumpaakin poikaanij paljon. Kirjoitin paikallislehteen artikkeleita tapahtumista. Pyöritin muiden äitien kanssa kahvilasysteemiä, leivoin, myyntiin kynttilöitä ja karkkeja.

Pikkuisen jäi tyhjä olo koko homman jälkeen.

Kun kuulin tästä siirtymispakoista, oli syksy enkä oikein muuta voinjut kuin lähteä usein sienimetsään itkemään. Poika ei halunnut puhua asiasta ja valkun neuvomana tuki kovasti tätä maalivahtitähteä. Tippuivat mitalipeleistä, vahti oli aina narisemassa milloin mistäkin vastustajan virheestä. Valkku takoi pojalleni sen ajatuksen päähän että pitää tukea koko helvetin seuraa. Hyväntahtoisena ja kilttinä tyyppinä hän teki niin ja sai lopuksi paskat päällensä. Olin tyytyväinen kun sain ilmoittaa muille jengiläisille, että poika lopettaa.

Nyt seurasta on jäljellä edustusryhmä ja harrasteryhmät, eikä hyvin mene.

Jatkan tätä tarinaa, kun se oli noussut tuolta kätköistä.

Tuo maalivahtitähti siirtyi Saksaan opiskelemaan ja pelaa kyllä siellä jossakin paikallisporukassa. Siis ei todellakaan ammattilaisena, mutta ilmeisesti isänsä järkkäsi hänet sinne. Pelaa ja käy töissä eli aivan tavallinen tarina.

Aika paljon on vastuuta nyt tuolla täällä edustusporukan pelaajilla, koska nykyinen maalivahti ei oikein ole kokenut tyyppi. Olen ylpeä siitä, että oma poikani käy matseissa seuraamassa vanhojen kafrujen tilannetta. Kaverit yrittivät tosiaan houkutella häntä aloittamaan uudelleen. Hetken jo pelkäsin, että suostuu ... tiesin hänen palonsa lajia kohtaan. Siksi yritinkin puhua lopettamisen jälkeen, että lähtisi erotuomariksi, skarppi kundi kun on. Ei halunnut.

Vieläkin muistan ne pojan kymppihetket, kun nappasi boltsin ihan hirveän hässäkän seasta. Joutui usein muuten huutamaan puolustajille, jotka tulivat aivan kiinni häneen, että hän ei voinut nähdä palloa. Puolustajat siis halusivat maalivahdiksi ... sanoin pojalle, että mainitsisi tästä valkulle, koska itsekin saman näin. Ei hän halunnut mainita, koska oli ihan oikeasti iloinen, että sai pelata. Hän tosiaan oli ja on erittäin tiimihenkinen ihminen. Tässä pojassa toteutui Kaikki Pelaa -henki. Sai muuten todella usein niitä vihreitä kortteja matseissa, samoin valittiin parhaaksi pelaajaksi.

Mutta - kun piti saada se uusi poika tähdeksi, niin sai siirtyä vaihtopenkille enimmäkseen. Sieltä sitten koirana kutsuttiin, jos tähdellä ei sujunut ja sattui huono päivä. Toisaalta taas - kun poikani oli pidellyt tosi hyvin länkiä ja jengi oli reippaasti voitolla, niin hänet kutsuttiin pois maalilta ja maalivahtitähti sai sitten hoitaa viime minuutit turvassa. Ymmärrän kyllä sen, että koko jengi tekee tuloksen, mutta maalivahti on hyvin tärkeä kuitenkin.

Siellä tapahtui kyllä muutakin paskaa. Eräs poika lennätettiin Ouluun ja takaisin matsiin. Ei saanut pelata minuuttiakaan.

Eräs äiti vihastui minulle, koska ilmeisesti kuvitteli minun vaikuttaneen siihen, että hänen poikansa työnnettiin kakkosvahdista kolmosvahdiksi. Eräässä vaiheessa nimittäin molareita oli peräti neljä! En ymmärrä vieläkään tuon valkun ja jengin johdon ajatuksia.

Kovasti valkku pahoitteli sitten päätöstä lopettaa. Siis minullekin sähköpostitse. En vastannut mitään.

Väärä laji, liian kallista, liian paljon sitouttaa töiden ja koulun jälkeen, sosiaalinen paine muuhun, ja pakkokilpailu (ei mitään kilpailuviettiä), liian pitkät harkkamatkat ja mitähän muita..Ja sitten kun noilla syillä vielä porukka hajoaa ja joutuisi etsimään uuden kokoonpanon, harkkapaikan yms.niin loputkin meillä lopettaneet intensiiviset lajiharrastuksensa.

Minä alle kouluikäisenä voimistelin, sitten siirryin tanssiin, soitin, lauloin kuorossa ja näyttelin. Mieheni pelasi jääkiekkoa aika pienestä asti, oli teini-ikäisenä molari. Meidän pojat ovat pelanneet jääkiekkoa ja nuorempi myös aika pitkään futista. Joka sunnuntaiaamu toivoin, että poika ei halua lähteä, että minäkin saisin vielä nukkua, kun olisi kaikkea muutakin jota tehtäis yhdessä viikonloppuna. Nuorempi lopetti futiksen siksi kun joukkueessa ei ollut muita suomenkielisiä, ei halua puhua ruotsia. Kyllä me ja valmentaja kovasti houkuttelimme, ei onnistuttu.( Espoossa)Edelleen harrastaa futista. Lapsenlapsista vanhin kiertää jo Euroopassa futari- joukkueensa kanssa, mekin olemme perheinä jutussa mukana. Kyllä on kallista, myönnän. En toivo siitä ammattia, eei, ei.

Tämä... tämä tuo muistoja mieleen. Puhun tässä nyt itsestäni, anteeksi, mutta kun osui ja upposi niin lähelle.

Koripallon lopetin siksi, että meillä oli kerta kaikkiaan osaamaton valmentaja. Siis kerta. Kaikkiaan. Huusi, itketti, suosi, peluutti jopa pelaajia toisiaan vastaan! Harmittaa sinänsä, sillä olen 180+ cm pitkä, minulla on pitkät raajat, enkä ole ihan hitaimmasta päästä. Joskus sitä miettii, että mitähän jos...

Jännä juttu, mutta korisaikoina seurustelin toisen urheilijan kanssa, SM-tasoisen hiihtäjän, ja hänen perheessään kyllä kaikki urheilivat. Kenelläkään ei tuntunut olevan kivaa, mutta kaikki urheilivat. Äitinsä sitten puhui poikansa lopettamaan seurustelun, kun minun kanssani vietetty aika oli kaikesta muusta treenistä pois :) Viimeistään tuon seurustelun jälkeen olen aina syvästi halveksunut aikuisia, jotka yrittävät todistella jotakin joko itselleen tai muille - useimmiten muille - lastensa urheilu- ja muiden saavutusten kautta. Halveksun edelleen. Hankkikaa elämä älkääkä siirtäkö komplekseja lapsiinne.

Nyt oma tyttäreni tapailee eri urheilulajeja, ja rukoilen kyllä kaikkia keksimiäni jumalia että hän löytäisi itselleen mieluisen harrastuksen jostakin sohvaperunuuden ja väkisin huipulle -runnomisen välimaastosta. Lajin soisivan olevan oikeastaan minkä tahansa muun kuin jalkapallon, sillä minähän en mokkapaloja leivo.

Hän olisi halunnut jatkaa futsalia ja jalkapalloa mutta kummassakin oli pakko kilpailla. Hän olisi halunnut pelailla vain iloksensa.

Minulla ei ole lapsia, mutta olen itse "se nuori, joka lopetti" aikoinaan kilpaurheilun. Rakastin lajia, se oli ihanaa. Inhosin kilpailuja. Jos halusi harrastaa, piti kilpailla.

Tämä ketju pitäisi jakaa maan jokaiseen urheiluseuraan ja kuntien päättäjille.

Raha. Vuosi vuodelta hinta nousi valtavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitusmäärät lisääntyivät liikaa. Olisi pitänyt joko harjoitella tosissaan tai sitten lopettaa. Valitsi lopettamisen. Hölmöä, että pitää joko pyrkiä huipulle tai olla tekemättä mitään. Tarvittaisiin paljon enemmän harrastustoimintaa, jossa voi käydä esimerkiksi pari kertaa viikossa sen takia, että se on kivaa. Ei kaikista tarvitse tulla huippu-urheilijoita, eikä kaikista voi tulla huippu-urheilijoita.

Meillä syynä juuri tämä. Meillä olisi halunnut jatkaa harkoissa käyntiä vaikka 2 kertaa viikossa, mutta sehän ei seuralle/joukkueelle sopinut. Olisi pitänyt käydä vähintään 50% ja se olisi tarkoittanut joskus jopa 4 kertaa viikossa + kaikki pelit ja monta päivää kestävät turnaukset. Jokaiselta kysyttiin kehityskeskusteluissa, että oletko valmis satsaamaan joukkueessa niin, että tavoittelet aina suurinta mahdollista peliaikaa ja tähtäät joukkueessa huipulle ?!? NO EI TODELLAKAAN!

Pidetäänkö nykyään urheiluseuroissa lapsille ja nuorille kehityskeskusteluja? Taivas varjele!

Koska halusi alkaa tehtailla rikoksia. Ei kiinnostanut olla tavis huippuluokan juniori ikäluokkansa korkeimmalla tasolla enää ja sai potkut porukasta.  Ei ole mitään muuta kuin ehkä geneettinen syy tuohon. Isänsä ei myöskään sopeutunut minnekään, koska persoonallisuushäiriöinen, tarkemmin epäsosiaalinen. 

Poikalapsille periytyy kuulemma herkästi isältä, vaikka ei olisi ede tekemisissä. No meillä oli, siitä huolimatta. Pojalla myös velipuoli, joka eri äidiltä ( mies petti) ja samanlainen poika on eli ongelmia paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kasvupyrähdysjuttu jalkapallossa. Oma poika on 14-vuotiaana puoli metriä lyhyempi ja 50% kevyempi kuin monet muut, joten siellä kentällä ei halunnut enää olla isompikokoisten seassa jyrättynä.

Tää karsii monia hyviä myös taitoluistelussa + monissa muissa lajeissa.

Aikaisemmin kehittynyt ja alkuvuodesta syntynyt saa sen kasvupyrähdyksen nuorempana - verrattuna syntymävuoteen sidottuihin kilpailusarjoihin - ja pääsee siitä yli ennen "kriittisiä sarjoja".

Tajusin tämän jo ihan pienillä lapsilla taitoluistelussa. Omani oli syntynyt 22.12.2002 ja seurakaveri 3.1.2003. Nämä kaksi kilpailivat ihan eri sarjoissa, vaikka ikäeroa oli 11 päivää. Tottakai se systeemi oli armollisempi tuolle 11 päivää nuoremmalle. Siis silloin tyyliin 8-vuotiaina. Koska tyttäreni oli hyvä, hän selvisi "ikäkausikarsinnoista", joissa syntymävuonna x piti osata asiat x. Ei muuta määritystä kuin syntymäpäivä. Tämä oli pahinta Laura, Susanna, Kiira, Elina....huumaa. Kuviteltiin Suomen olevan joku taitoluistelumaa, jolla on varaa karsia pois toiminnasta 8-vuotiaita ja poimia lahjakkuuksia.

Johonkin se raja on vedettävä, mutta ihan tiukalla ikäkausisysteemillä se ei ainakaan oikein toteudu. Omani "selvisi" karsinnoista, mutta ei Noviiseja pidemmälle jaksanut. Missä olisi joku muu jo varhain karsittu?